Ystäväni muutti kahden koiransa kanssa noin muutama kuukausi sitten kerrostalokaksioon. Asunto on todella valoisa ja naapurissa asuu mukavia lapsiperheitä. Aina kun käyn ystäväni luona, oloni muuttuu todella ahdistuneeksi. Minua ei pelota, mutta ahdistaa vaikka mitään syytä ei ole. Olen myös huomannut että jos ystävä pitää illanistujaisia kotonaan, ne menevät usein pieleen. Ihmisistä tulee pahantuulisia ja riidanhaluisia. Itsekin olen monet kerrat tuntenut itseni vihaiseksi asunnossa ilman mitään syytä. Ystäväni toinen koira on umpikuuro, eikä kuule edes matalia tärähdyksiä mitä eläimet yleensä kuulevat. Koira saattaa joskus yhtäkkiä alkaa haukkumaan jollekkin tai hyökkäillä ihmisten kimppuun. En kehtaa sanoa tästä muille koska en usko että he ovat huomanneet mitään erikoista, ja pitäisivät minua hulluna. Olen myös kuullut että asunto on todella usein tyhjillään eikä se ole ollut asuttuna vuotta pidempään ikinä. Saisikohan mistään otettua selvää tuon asunnon entisistä asukkaista? Laillisesti tietenkin, en tahdo urkkia kenenkään tietoja.
paha energia jäänyt asuntoon?
77
6685
Vastaukset
- Näitä funannut.
Minäpä kerron jotain.
Elikäs ihminen elää maailmassa, joka on sekä henkinen, että fyysinen. Kaikki ihmisen henkiselle hyvinvoinnille tapahtuvat asiat vaikuttavat myös fyysiseen hyvinvointiimme. Henkimaailmassa elää niin pahoja, kuin hyviä olentoja, karkeasti jaoteltuna enkeleitä ja demoneita. Ne ovat kaikki keskuudessamme 24/7, vaikka niitä emme useinkaan havaitse ja näe.
Joissain paikoissa elävät ne pahuuden riivaajat, jotka sitten vaikuttavat ihmiseen, mikäli tämä "tunkeutuu" jonkun tällaisen olenon reviirille. Nämä olennot ovat läpeensä pahoja, eivätkä halua ihmiselle yhtään mitään hyvää. Jos sellainen on esimerkiksi asettunut esim. rakennukseen, niin siinä asuvat ihmiset eivät yleensä olentoa näe, mutta voivat aistia sen muuten voimalla huonosti, olemalla pelokas/levoton/agressiivinen, jne. Ihmiselle voi kehittyä jopa fyysinen sairaus tämän olennon läheisyydessä.
Ainoa, joka voi ajaa tällaisen pahan olennon pois, on ne vastavoimat, eli Jumalan enkelit. Nämä ovat olentoja, jotka haluavat suojella, varjella ja auttaa ihmistä. Enkelit tottelevat Jumalaa, jota rukoilemalla ihminen saa enkelit avukseen. Jumalaa rukoillaan puhumalla tälle tämän pojan Jeesuksen kautta, joka on jo kuollessaan voittanut joka ainoan pahan riivaajan tällä planeetalla. Jo Jeesuksen nimi kauhistuttaa näitä olioita ja ihminen, joka yksin ei mahda olennoille mitään, saa avun jo Jeesuksen nimen voimalla.
Ihminen itsessään ei ole paha olento ja kaikki ihmisen pahat teot tapahtuvat näiden riivaajahenkien vallassa. Ihminen on aina altis tekemään näitten kirottujen olioiden tahdon mukaan. Hän riehuu, raiskaa, varastaa, valehtelee ja jopa tappaa toisia vain, koska ei yksin kykene vastustamaan olioiden tahtoa. Vain elämällä läheisessä suhteessa taivaallisen henkimaailman kanssa, ihminen voi vastustaa edes osaa noitten olioitten halusta tuhota kaikki hyvä.
Niin, että asunnossa siis todellakin saattaa oleskella kutsumaton vieras.- mukke
Kyllä uskovaisen meriiteillä olisi vaan niin helppoa =)
- ___jeesus
Voisiko esim. Islamin profeetat häätää demoneja?
Miksi pelkjästään Jeesus ? - Valoa =)
Funaajalle. Saat kuulostamaan koko asian siltä, kuin ihminen olisi täysin sivustakatsoja omassa elämässään ja hänen kohtaloaan määräävät jotkin pikku-ukot ja toisaalta Jeesus. Minä taas olen sitä mieltä, että ihminen pakenee vastuuta teoistaan sälyttämällä syyn joidenkin ulkopuolisten olentojen niskoille. Se on oman maailmankatsomukseni mukaan jo sinänsä negatiivista energiaa, "pahuutta" synnyttävä voima. Missä sinun mukaasi on ihmisen oma tahto ja valinta näissä tilanteissa? Minusta tuollainen suhtautuminen pahoihin tekoihin on vastuunpakoilua, johon monet uskovaiset syyllistyvät: syy ja vika on aina jossain muualla kuin itsessä, jokin muu kuin itse sai aikaan pahaa. Sitten kun ollaan tehty vääryyttä, kantaa Jeesus syyt niskoillaan.
Ja mihin unohdit esimerkiksi sairauksien aiheuttamat pahat teot? Vai aiheuttavatko pahat henget myöskin sairaudet, kuten ennen uskottiin, kun lääkkeitä ja hoitoja ei mielisairauksiin ollut kehitetty?
Olen itse sillä kannalla, että ihminen muodostaa itse energioita. Kun ajattelee negatiivisesti, se vetää puoleensa negatiivisuutta muualtakin, samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista ja viihtyy samankaltaisuuden kanssa. Negatiivisuuden lajit, pelko, viha, katkeruus jne löytävät samankaltaisuuden toisessa. Samoin on positiivisten asioiden kanssa. Kaunis vetää puoleensa kauneutta, hyvyys hyvyyttä.
Toisaalta en osaa aloituksen aiheeseen sanoa paljoakaan. Arvelen vain, että aloittajan ystävällä saattaa olla elämässään asioita, joista aloittaja ei tiedä mitään. Toisaalta tiedän tuon tunteen, kun joku paikka ahdistaa tai tuntuu kylmältä ja vastenmieliseltä. Uskon, että tavaroihin ja muuhun materiaan jää energiaa mikä syntyy tavaroiden käyttäjien ajatuksista ja tunteista, jonka herkät ihmiset aistivat. Mutta uskon myös että noita energioita voidaan puhdistaakin pyytämällä rakkauden energioita apuun.
Jeesuksen nimi on varmasti tehokas kristitylle, mutta mitään hyötyä siitä ei ole hindulle tai muslimille jne, pitää yrittää ajatella asioita kulttuurisesta näkökulmasta. Vai onko pahuus vain kristinuskon asia? Asiat ovat olemassa vain silloin, kun niihin uskoo. Jokainen suuri opettaja ja rakkauden lähettiläs on korkealle kehittynyt sielu, joka voi pyytää maailmankaikkeuden korkeinta rakkautta tai Jumalan valoa apuun. Ne ovat totta ja olemassa kaikille ihmisille maailmassa, koska olemme itse tuon valon säteitä. - Jeesus sanoi
___jeesus kirjoitti:
Voisiko esim. Islamin profeetat häätää demoneja?
Miksi pelkjästään Jeesus ?http://opsti.japo.fi/kirkkaus.htm
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." (Mk 16:15-18) - lisään
Jeesus sanoi kirjoitti:
http://opsti.japo.fi/kirkkaus.htm
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." (Mk 16:15-18)jatkan vielä tämän
Nuorena kaverini kertoi , kuinka oli hänen enonsa kerrostalo asunnossa alkanut joulun aikaan joulukuusi heilumaan ja varmaan todella erikoisesti koska oli kutsunut (vaikka oli ja olimme minä ja kaverinikin ei uskovaisia ) paikallisen tunnetun uskossaolevan kirkkoherran käymään ja hän oli ajanut pahan pois ja siunannut asunnon. Siihen oli häiriö loppunut ja , jos kertoo ihminen , joka ei ole uskossa niin täytyy olla merkityksellinen asia. - Funtsi uudestaan
Helppo se on jaotella karkeasti, kun ei asiasta mitään tiedä. Mitäpä jos ns. henkimaailma on vain osa aineellista maailmaa? Ilman henkeä ei olisi tätäkään arvokasta kirjoitusta syntynyt. Veikkaan, että tuollainen rajanveto maailmojen välille osoittautuu vielä naurettavan typeräksi. Emmehän me elä enää pelkän uskon varassa, vaikka jotkut niin luulevatkin. Monet uskomukset on jo kumottu ja vain sitkeimmät sissit pitävät kiinni ilmiselvistä vääristä uskomuksista.
- Jotain perää
mukke kirjoitti:
Kyllä uskovaisen meriiteillä olisi vaan niin helppoa =)
Tuohan ei ole ihan kristinuskon mukaista.
Minä en ole perinteinen uskovainen, mutta tuossa on jotain perää. Voihan sitä pyytää vain hyviä voimia tueksi, jollei Jeesukseen usko. Tulos on yhtä hyvä, kunhan siihen uskoo. En tiedä saako joka paikasta edes "ulos noita pahoja asioita". Silloin kannattaa vaan vältellä ahdistavia paikkoja.
Tiedän tuon aloittajan tunteen. Joskus vaan käy niin. Mun ex osti mökin, joka ei kertakaikkiaan tuntunut hyvältä. Jotain pahaa siinä oli. Ekaksi ex loukkantui siitä etten ollut täysin ihastunut siihen mökkiin, sitten meillä meni poikki vaikkei ollut isompia ongelmiakaan. Alkoi vaan tuntua niin pahalta siellä, että aloin voimaan huonosti ja ahdisti. Nyt voisin vaikka lyödä vetoa, että se mökki on myynnissä taas syksyllä... Täytyykin muistaa kysyä asiasta syksymmällä ;)
En siis usko nykyiseen raamatun tulkintaan, mutta jotain muuta vielä selvittämätöntä täällä on. Voimaa, jota emme tunne tai kykene nykytieteen keinoin vielä mittaamaan. - salavoima
___jeesus kirjoitti:
Voisiko esim. Islamin profeetat häätää demoneja?
Miksi pelkjästään Jeesus ?Budha voi auttaa. Laita Budha-amuletti pohjoisen seinälle. Kyllä henget kaikkoavat, pahatkin.
Tämä pitää paikkansa ainakin Thaimaassa. - siltikristinuskovain
"Henkimaailmassa elää niin pahoja, kuin hyviä olentoja, karkeasti jaoteltuna enkeleitä ja demoneita."
Ei.
Henkimaailmassa ei ole pelkästään hyviä ja pahoja, vaan myös neutraaleja, jotka eivät ole hyvä eivätkä pahoja.
Raamattua paljon vanhemmat tekstit paljastavat tämän. - Vihkivettä kiukaalle
lisään kirjoitti:
jatkan vielä tämän
Nuorena kaverini kertoi , kuinka oli hänen enonsa kerrostalo asunnossa alkanut joulun aikaan joulukuusi heilumaan ja varmaan todella erikoisesti koska oli kutsunut (vaikka oli ja olimme minä ja kaverinikin ei uskovaisia ) paikallisen tunnetun uskossaolevan kirkkoherran käymään ja hän oli ajanut pahan pois ja siunannut asunnon. Siihen oli häiriö loppunut ja , jos kertoo ihminen , joka ei ole uskossa niin täytyy olla merkityksellinen asia.Jos tuo kuusen mukana oravan ja kasan pieneliöitä, niin varmasti heiluu. Minä hankin muovikuusen, ei heilu!
Nämä henkijutut on itsensä suggeroimista. Minäkin pystyin siihen ja lopetin ajoissa tällaiset harjoitteluksi kutsumani jutut. Ihminen kuulee ja näkee olemattomia. Ehkä amerikassa enemmän kun on noita huumehörhelöitä runsaasti. Ei niitten aistimiseksi silti tarvita edes huumeita, oma ruumis tuottaa kyllä siinä mielessä "toivottavat" ilmiöt.
Vihkiveden viskely tästä vielä puuttuisi - hehe. - Näitä funannut.
Jotain perää kirjoitti:
Tuohan ei ole ihan kristinuskon mukaista.
Minä en ole perinteinen uskovainen, mutta tuossa on jotain perää. Voihan sitä pyytää vain hyviä voimia tueksi, jollei Jeesukseen usko. Tulos on yhtä hyvä, kunhan siihen uskoo. En tiedä saako joka paikasta edes "ulos noita pahoja asioita". Silloin kannattaa vaan vältellä ahdistavia paikkoja.
Tiedän tuon aloittajan tunteen. Joskus vaan käy niin. Mun ex osti mökin, joka ei kertakaikkiaan tuntunut hyvältä. Jotain pahaa siinä oli. Ekaksi ex loukkantui siitä etten ollut täysin ihastunut siihen mökkiin, sitten meillä meni poikki vaikkei ollut isompia ongelmiakaan. Alkoi vaan tuntua niin pahalta siellä, että aloin voimaan huonosti ja ahdisti. Nyt voisin vaikka lyödä vetoa, että se mökki on myynnissä taas syksyllä... Täytyykin muistaa kysyä asiasta syksymmällä ;)
En siis usko nykyiseen raamatun tulkintaan, mutta jotain muuta vielä selvittämätöntä täällä on. Voimaa, jota emme tunne tai kykene nykytieteen keinoin vielä mittaamaan.Ei ole täysin kristinuskonmukaista, mutta en ole tyhjentävää vastausta raamatusta saanut, vaan tietyt asiat siitä mitä kirjoitin, olen joutunut miettimään ihan itse. Itse koen olevani kristity, mutta en osaa liittää itseäni oikein mihinkään kirkkoon kuuluvaksi. Jokaisessa eri lahkossa on piirteitä jotka ovat mielestäni jokseenkin väärin suhteessa siihen, miten olen asian ymmärtänyt.
- Näitä funannut.
Valoa =) kirjoitti:
Funaajalle. Saat kuulostamaan koko asian siltä, kuin ihminen olisi täysin sivustakatsoja omassa elämässään ja hänen kohtaloaan määräävät jotkin pikku-ukot ja toisaalta Jeesus. Minä taas olen sitä mieltä, että ihminen pakenee vastuuta teoistaan sälyttämällä syyn joidenkin ulkopuolisten olentojen niskoille. Se on oman maailmankatsomukseni mukaan jo sinänsä negatiivista energiaa, "pahuutta" synnyttävä voima. Missä sinun mukaasi on ihmisen oma tahto ja valinta näissä tilanteissa? Minusta tuollainen suhtautuminen pahoihin tekoihin on vastuunpakoilua, johon monet uskovaiset syyllistyvät: syy ja vika on aina jossain muualla kuin itsessä, jokin muu kuin itse sai aikaan pahaa. Sitten kun ollaan tehty vääryyttä, kantaa Jeesus syyt niskoillaan.
Ja mihin unohdit esimerkiksi sairauksien aiheuttamat pahat teot? Vai aiheuttavatko pahat henget myöskin sairaudet, kuten ennen uskottiin, kun lääkkeitä ja hoitoja ei mielisairauksiin ollut kehitetty?
Olen itse sillä kannalla, että ihminen muodostaa itse energioita. Kun ajattelee negatiivisesti, se vetää puoleensa negatiivisuutta muualtakin, samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista ja viihtyy samankaltaisuuden kanssa. Negatiivisuuden lajit, pelko, viha, katkeruus jne löytävät samankaltaisuuden toisessa. Samoin on positiivisten asioiden kanssa. Kaunis vetää puoleensa kauneutta, hyvyys hyvyyttä.
Toisaalta en osaa aloituksen aiheeseen sanoa paljoakaan. Arvelen vain, että aloittajan ystävällä saattaa olla elämässään asioita, joista aloittaja ei tiedä mitään. Toisaalta tiedän tuon tunteen, kun joku paikka ahdistaa tai tuntuu kylmältä ja vastenmieliseltä. Uskon, että tavaroihin ja muuhun materiaan jää energiaa mikä syntyy tavaroiden käyttäjien ajatuksista ja tunteista, jonka herkät ihmiset aistivat. Mutta uskon myös että noita energioita voidaan puhdistaakin pyytämällä rakkauden energioita apuun.
Jeesuksen nimi on varmasti tehokas kristitylle, mutta mitään hyötyä siitä ei ole hindulle tai muslimille jne, pitää yrittää ajatella asioita kulttuurisesta näkökulmasta. Vai onko pahuus vain kristinuskon asia? Asiat ovat olemassa vain silloin, kun niihin uskoo. Jokainen suuri opettaja ja rakkauden lähettiläs on korkealle kehittynyt sielu, joka voi pyytää maailmankaikkeuden korkeinta rakkautta tai Jumalan valoa apuun. Ne ovat totta ja olemassa kaikille ihmisille maailmassa, koska olemme itse tuon valon säteitä.Hindu ja muslimi voi kokeilla ajaa kiusaavan hengen pois jonkun oman jumalana pitämänsä olennon nimissä ja sitten voivat kokoilla Jeesusta. Katsoa katsos ihan livenä että mikä tehoaa. :o) Moni on kokeillut.
Ihmisellä on vastuu siitä ketä kuuntelee. Ihmisen päähän virtaa kaiken laisia ajatuksia päivät läpeensä. Jos esim. löydät lompakon, jssa on 150€ rahaa sisällä, niin jokaisella tulee kummasti mieleen, että palauttaako lompakon rahoineen, vai pitääkö rahat itse. Jokainen itse VALITSEE näissä tilanteissa, että haluaako tehdä, kuten on oikein (palauttaa lompakko rahoineen), vai ottaako helpot rahat talteen omaa käyttöä varten. Ihan sama pätee kaikkiin ihmisen päähän putkahtaviin yllykkeisiin. Niitähän on niin monenlaisia kuin on ihmisiäkin.
Osa mielisairauksista on aivokemiaa. Jos kerrot skitsofreenikolle Jumalasta, hän kuuntelee ihan ilman ongelmia. Jos taas puhut saman asian henkilölle, jonka mielisairauden aiheuttaa pahat henget, saat tämän henkilön kimppuusi hyvinkin pian. Nämä on siis melko helppoja eroittaa toisistaan. Itselläni on kokemusta oikeasti mielisairaasta ihan ei verisukulaisesta lähipiirissäni ja sitten riivatusta henkilöstä. Riivattu yritti kuristaa uskovaisen kaverini hänen puhuttua tälle Jumalasta. Sitten pelkkä rukous ajoi koko ihmisen nurkkaan ruikuttamaan. Kun riivaaja poistui henkilöstä, hän palasi normaaliin käytökseensä. Kuului saatananpalvojiin, jossa ilmeisesti sai riivaajan itseensä.
Minä en tiedä mikä ihmisen saa sairastumaan noin yleisesti. Jos sen tietäisin, olisin varmaan kovinkin kuuluisa henkilö. :o))) Mielisairas voi tosiaan tehdä karmivia asioita. Saattaa olla, että demoneilla on jotain tekemistä tämän kanssa, muta en ole 100% varma, joten en sellaista suoraan voi väittääkään.
Ihmisestä, uskovaisestakaan ei tule täydellistä milloinkaan. Parastaankin yrittävät ja hartaimmatkin uskovaiset tekevät syntiä toisinaan. Jos olisi edes mahdollista olla täydellinen, ei Jeesusta olisi koskaan tarvittu. Ihminen voi pyrkiä hyvään ja syyllistyä silti lukemattomiin synteihin, joita hän ei välttämättä edes tiedosta. Siksi kukaan ei voi prameilla olevansa niin hyvä ihminen, että pääsee kuoltuaan paratiisiin, vaan joka ikisen on nöyrryttävä pyytämään anteeksi ne teot, jotka eivät ole oikein. Jos synnin palkka kerran on kuolema, niin kuka meistä itse edes voisi ottaa vastuuta, sillä ansaitsemme kaikki kuoleman? Jos ei ole anteeksiantamusta, ei voi olla toivoa. Kyse onkin sitten toivosta, joka on kaikkien ulottuvilla 24/7, jos uskaltaa pistää kaiken toivonsa tuon yhden kortin varaan, joka on Jeesuksen sovitustyö.
Tottakai ihmisen pitää yrittää olla valitsematta väärin. Se on jokaisen ihmisen velvollisuus. Minäkin yritän, vaihtelevin tuloksin. Huvittavinta on joskus huomata, miten yksi pikkuinen valinta suuntaan tai toiseen kumuloituu kymmenkertaiseksi myöhemmin. Hyvästä seuraakin lisää positiivisia asioita ja huonosta valinnasta olen maksanut moninkertaisesti.
Jumalan valoa me tarvitsemme tosiaan tässä pimeässä maailmassa. Jopa raamattu sanoo Jumalan olevan itse valo. ;o)
Jos jotakuta mietteeni naurattavat, niin antaa mennä vaan. Kokeilkaa käytännössä elää muutama päivä ajatellen, että olisinkin puhunut totta. Tutkailkaa ympäristöä, ihmisiä ja heidän toimiaan. Itse totesin jo, että en kykene enään palaamaan elämään sokeasti kuten aiemmin tein. Tieto tuskaa lisää, mutta vapauttaa myös. :o)
- uyyghfgyrki
.. ja nupissa wippaa?
http://www.mikseri.net/artists/?id=101176 - Onko asunto...
Riihimäellä? Edellisessä asunnossa oli huonoa energiaa, eikä nykyinen ole sen parempi :( En pidä asunnon naapureista, enkä koko asunnosta.
Halpa vuokra, mutta sen on oloinenkin, seinähulluja ja itsekkäitä naapureita.
Huonot äänieristykset ym. - 21
Koska nykyisin luen itseni skeptikoiden pieneen joukkoon on minun vaikea ottaa todesta näitä "paha erergia" juttuja.
Mutta ymmärrän kyllä mistä puhut koska myös minä uskoin joskus tuollaisiin. Esim tässä nykyisessä asunnossani kuuluu välillä kolahtelua alakerrasta ja välillä voisi vaikka vannoa että vieressä on joku, jonka hengitys osuu kasvoihin.
Mutta nykyisin laitan tuon kaiken aivan luonnollisten asioiden ja vilkkaan mielikuvituksen piikkiin.
Ihmisillä on usein valitettava harhakäsitys siitä että he eivät voi erehtyä tai olla väärässä. Tästä johtuen skeptikoista ei useinkaan pidetä ja höpö höpö uskovaiset Kieltäytyvät kuuntelemasta meitä.(olen varma että minuakin vihataan nyt.)
Minun neuvoni on että tutustut skeptiseen ajatteluun ihan avoimin mielin ja rauhoitat mielesi.(toimi ainakin minulla)
Haluan vielä huomauttaa että "skeptikko" ei tarkoita samaa kuin "henkilö joka ei usko mihinkään". Skeptikko vain kysyy todisteita ja jos niitä ei ole, kyseenalaistaa ilmiön.
Tässä olisi pieni startti paketti skeptiseen ajatteluun: James Randin luento(sisältää suomenkieliset tekstitykset)
http://dotsub.com/view/8646265b-5f98-49dc-be56-fd5628dd6d05- merkityksellinenasia
http://www.youtube.com/results?search_query=Doreen Irvine - Olin Noita&aq=f
täytyy olla merkityksellinen asia.
- Ei johdu asunnosta
Tästä aloituksesta ei käy ilmi, mistä ystäväsi muutti koirineen tuohon kerrostaloasuntoon. Oliko kenties omakotitalo? Kerroit, että asunto sinällään on valoisa, ja naapuritkin ovat mukavia lapsiperheitä, joten ympäristö tuntuu varsin mukavalle.
Ovatko ystävät samoja, jotka kävivät kenties edellisessä asunnossa? Kerrostalo on sellainen paikka, ettei siellä voi kovin myöhään pitää illanistujaisia, ettei esim. naapurit häiriinny.
Josko koirat vaistoavat, tämä sokeakin, ja sinäkin sen, että naapurirauhaa on kunnioitettava kerrostalossa, ja josko ystävät eivät. Sanoit, että naapurissa on lapsiperheitä, ja kivoja sellaisia, toivottavasti he pysyvätkin sellaisina. :)
Jos ystävistä tulee riitaisia, niin jokin järkevä selitys sille on, se ei johdu asunnosta, vaan kenties ystävistä. Josko ahdistuksesi johtuisi tällaisista syistä.
Se jos asunto on usein tyhjillään, varmasti kertoo siitä, että asukas/asukkaat on häädetty siitä asunnosta.
En usko kummituksiin, asioille löytyy järkevä selitys.- MaggieMay
"Josko koirat vaistoavat, tämä sokeakin" Koira taisi kuitenkin olla kuuro? Vai kuinka? :)
- IHAN VARMASTI
Joo,kyllä selitys löytyy asunnon sisällä oleskelevista,ja nämä kemiat jyllää.
Asunnon sisustuksessa käytetyt värit vaikuttavat mielialaan ja käyttäytymiseen.
Esimerkiksi vaaleanvihreällä, vaaleansinisellä tai turkoosilla saadaan sellainen levollinen ilmapiiri. Punainen aiheuttaa levottomuutta. Erilaiset väriyhdistelmät myöskin saavat aikaan erilaisen vaikutuksen mielialassa ja sitä kautta ihmisten käyttäytymisessä.- Uutta näkökulmaa
Pidäpä joskus illanistujaiset kotonasi samalla porukalla kuin ystäväsikin ja tunnustele ilmapiiriä. Onko se yhtään parempi? Jos ilmapiiri on parempi, niin ehkä hän on jättänyt kuuron koiransa kotiin. Tunnelma ei voi olla kovinkaan vapautunut, jos koko ajan pitää jännittää arvaamatonta eläintä. Itselläni on ollut kissoja ja koiria, enkä silti pidä kaikkien vauhkoista elukoista.
Katso myös mitä tarjoilet? Jos on tarjolla paljon huonosti sulavaa roskaruokaa sipsiä, makkaraa ym. niin ihmiset ärsyyntyvät tietämättään.. - aloittajalle
Meillä oli samanlainen ongelma ihanassa valoisassa uudehkossa rivitalokolmiossa. Sisustettu lämminhenkisillä väreillä jne. Lopulta ei keksitty muuta kuin että pyydettiin "ammattilaiset" siunaamaan asunto. Ja vips, kaikki muuttui samana iltana. Oli helppo mennä nukkumaan, koti tuntui kodikkaalta suojaiselta kodilta. Eli puhun ihan omasta kokemuksesta.
- 234235
Olen miettinyt, ovatko tällaiset asunnon siunaamiset vain placebo-ilmiö. Mitä jos asuja ei tiedä siunaamisesta ja se toimitettaisiin sillä aikaa kun asuja on poissa kotoaan? Olisiko asunnon ilmapiiri silloinkin positiivisempi.
- NO
JOS ASUNNON SIUNAAMINEN RAUHOITTAA JA KUMMITTELUT KATOAA,IHAN HYVÄ NIINKIN!
- pahaa energiaa ?
Asuimme vuoden eräässä asunossa, jonka edellisistä asukeista ei minulla ole tarkempaa tietoa. En ole mikään kovin taikauskoinen enkä ole henkiasioihin paljoa perehtynyt, mutta täytyy myöntää että jotakin outoa se asunto kätki sisäänsä! Tai sitten kaikki oli vain yhteensattumaa tai sitä mielikuvituksen tuotetta, mistäpä sitä tietää.. Noh, minäpä kerron mitä tapahtui.
Olin ennen asuntoon muuttoa onnellinen, sain vakituisen työpaikan, miehelläni oli myös töitä, hankimme koiran, elimme normaalia taviksen elämää. Henkisesti aloin voimaan pahoin sen vuoden aikana. Muutui ja masennuin, vaikka mitään hätää ei oikeasti ollut. Sain aivan järkyttäviä raivokohtauksia ja meinasin tappaa itseni asunnon vessaan. Sairastelin myös paljon sen vuoden aikana. Mieheni herätti yöllä siihen, kun naureskeli unissaan. Kerran hän herätti minut yöllä ja vaitti, että jonku oli lyönyt häntä tyynyllä. Minua nämä asiat vain huvitti..
Sitten monena iltana koiramme tuijotti pimeään makuuhuoneeseen ja näytti siltä että pelkäsi jotakin. Laitoimme makuuhuoneeseen valon, jotta koira uskaltaisi mennä huoneeseen, mutta ei uskaltanut vaan jäi kauemmas ja sama tuijotus jatkui.. En tiedä oliko meillä vain vittumainen naapuri vai liittyikö sekin asunnon "pahuuteen", mutta saimme myös varoituksen väärästä pysäköinnistä, automme oli YHDEN viikonlopun vieraspaikalla, koska emme vielä kerenneet saada omaa autopaikkaa... :D
Koiramme myös käyttäytyi oudosti. Olin koiran kanssa kotona ja minulla oli siivoupäivä. Siivosin vessaa ja koiramme oli syömässä luuta olohuoneessa. Sitten kuului ihme kopsahdus olohuoneesta ja vinkaisu, aivan kuin koira olisi lyönyt itsensä sohvapöytään. Koirani luikki häntä koipien välissä sängyn alle piiloon! Säihkähdin aivan kamalasti ja minua ihan itketti. Soitin jopa äidilleni, että olenko tulossa hulluksi ja kerroin mitä oli tapahtunut..
Vieläpä koiramme loukkaantui pahoin asunnon pihalla, kun taittoi jalkansa! Koira kuitenkin selvisi ja on parantunut täysin.
Vuoden jälkeen muutimme sitten erilleen, erosimme.- pirut seinille
Joo.. toi kuulostaa... elämältä.
- jokihan
Hei !
Suosittelen ystävääsi soittamaan energiapuhdistajalle ja käymään asunnossaan puhdistamassa sen huonoista energioista. Itselläni tämä ainakin toimi.- camponen
Tein ihan saman ratkaisun nykyisessä asunnossani niin kuin nimim. jokihan ja todellakin auttoi.
Uskon, että asuntoihin jää jonkinlainen tuntuma aiemmista asukkaista. Olen muuttanut aika usein ja asunto saattaa olla vaikka kuinka väärän värinen väärässä pakassa, mutta se vain on hengeltään hyvä. Tai niin kuin nykyinen asuntoni kivalla paikalla kivan näköinen, mutta ilmapiirissä jotakin huonoa.
Vaikka kukaan ei juttuihini uskoisikaan, niin pakko silti ihmetellä vielä sen verran että minkä vuoksi ihmiset haluavat muuttaa johonkin tiettyyn asuntoon. Tyypillistä asuntomarkkinoilla on ostaa koti , joka "tuntuu" hyvältä ja siihen ihastuu. Jos pyytää tarkemmin perustelemaan, niin mitään erityisen järjellistä selitystä en ole moneltakaan saanut (pl. asuntosijoittajat). Tätä tunnetta käytetään ahkerasti hyväksi asuntoilmoituksissa ja sen vuoksi on ollut pakko alkaa uskomaan, että asunnoilla on todellakin oma henkensä. - AJATUS,,,,
ystäväpiirisi on varmaankin uusiutunut..
- fgttyilkjkl
Energipuhdistus todella toimii. Kannattaa ainakin yrittää.
- tuumailija_
Hmm. Muistan kun tuli kerran dokkari kummituksista ja demoneista. Siinä sanottiin että varsinki demoneilla on "voima" tuottaa ihmisille huonoo onnee ja sitä energiaa. Toihan on ny päivänselvä asia että pahuus ympäröi sun kaveris kämppää ja eikä aikaakaan, johan alkaa tapahtuu kummia ja vaarallisia asioita.
Mutta se saattaa myös olla ensisoitto pahimmalle asioille, jos sinne kutsuu jonkun papin tai meedion. Koska sillon kummitus tai demoni saattaa aistia sen yhteydenpitona. Ja sitähän ne aina yrittää. Kommunikoida.
On parempi että ei noteeraa koko asiaa ja yritä kommunikoida sen tai niiden kans.
Jos käyttää liikaakin mielikuvitusta ja ajattelee pahoja asioita, se vetää vaa pahaa puoleensa.
On parempi olla ajattelematta pahoja asioita, vaikka tyhmältä se tuntuukin ja järki sanoo että ei täs maailmassa ole mitn kummituksii, demonei..Jne.- HuuHaa hommia
Ei oo demoneita eikä jumalia....ihmisten omaa keksintöä ja uskotteluja. Ensin on ihmisen ratkaistava monia peruskysymyksiä. Ei nämä kuolleet tule kummittelemaan, kun jo eläissäänkin moni menettää muistinsa eikä tunne edes läheisiään enää...saati sitten kun ei ole enää mitään jäljellä. Ei tule syntymättömät eikä kuolemattomat kummittelemaan..se on fakta. Minulla rapisee usein esim. keittiössäni...se on jääkaappi.
Amerikkalaiset kummitustarinat perustuvat usein hemmetin isoon taloon, harvoinpa yhden huoneen asuntoon...raha se on siinä takana ja jos amerikkalaisen elämä kaipaa tuota jännitystä, niin he saakoon...mutta täytyykö perussuomalaisenkin noita uskotella itselleen? Huvina nuo voi tv- sarjat ottaa ei sentään totena.
- kaikenlaista sitä
Joissain asunnoissa vain täytyy olla jotain. Itse olen täysin ateisti. En hyväksy esim. uskonnon opetusta lapsillemme koulussa, koska se on aivan käsittämätön vanhoillinen paska koko juttu, mutta...
n.10 vuotta sitten asuimme paritaloasunnossa. Lapsiemme (2 kpl) makuuhuone oli yhteydessä olohuoneeseen, makuuhuoneen ovi oli n. 1.5metrin päässä sohvasta, jossa usein istuskelin.
Eräänä iltana kun muu sakki oli nukkumassa, ja itse katselin televisiota, kuului pienet askeleet makuuhuoneen ovelle. Ajattelin, että kumpikohan lapsista heräsi.
Pienen hetken odottelin, mutta kun ovi ei auennut niin menin katsomaan miksi jäi seisomaan oven taakse. Oven takana ei ollut ketään! Ja lapset nukkuivat tyytyväisinä peiton alla huoneen perillä.
Tämä samanlainen juttu tapahtui yhteensä 3 kertaa, ja onneksi yhdellä kerralla vaimoni oli myös istumassa sohvalla kanssani, ja kuuli kun askeleet tulee oven taakse 1.5 metrin päähän
Jossain vaiheessa vaihdoimme makuu huonetta lastemme kanssa. Ja muuta ihmeellistä en huomannut, kun että yhtenä yönä ponnahdin istumaan täysin hereillä, ja aivan kananlihalla. Oli todella vahva tunne, että huoneessa on joku!
No asuimme paikassa vain vuoden verran, kun vanhempi lapsemme sairasteli ja oikeastaan yski aivan kokoajan. Talo todettiinkin todella pahasti kostuneeksi hometaloksi.
Huimin tässä jutussa oli, kun muuttomme jälkeen menin ensimmäisenä yönä nukuttamaan poikaamme (silloin 3v), niin hän kysyi, että "tuleeko se sama täti seisomaan sängyn viereen, kuin edellisessäkin paikassa"! Tuli hiukan kylmät väreet.
En tiedä liittyykö mihinkään(vai liittyykö mikään yleensäkään mihinkään).
Asunnon ei edellinen, vaan sitä edellinen vuokralainen oli lääkäripariskunta, jonka naispuoleinen henkilö päätti itse päivänsä synnytyspsykoosissa. Hänen poismenostaan ei ollut kulunut kuin 2.5 vuotta.
Vaimoni ei oikeastaan halua puhua koko asiasta, vaikka myöntääkin sen.
Pojalta olen todella varovasti nyt vuosien jälkeen yrittänyt hiukan udella, mutta oli niin pieni, ettei muista edes koko asuinpaikkaa. - Rauhaa kaikille
Tässä tuli minulle nyt sellainen asia esille josta olen itsekkin tietoinen että asunnoissa voi olla tällistä.Nimittäin asun tällähetkellä asuntoalueella jossa on ollut tätä riitaa jo vuodesta 1956 lähtien.On sattunut kaikenlaista ja tämä paha jatkuu vieläkin.Mutta uskon myös että sen saa loppumaan vain ja ainoastaan luottamalla Jeesuksen voimaan.On aivan minulle samantekevää mitä jokainen ajatelee uskon asioista minulle nämä ovat aivan totta.Ei tarvitse toitottaa millälailla asioitansa hoitelee kunhan saa tälläiset pahat asiat loppumaan ja tulee rauha kaikille asukkaille.Tässäkin ketjussa on monta samanlailla ajattelevia kuin minä joten jatketaan vain rukouksia. Aurinkoista kesää kaikille.
- Jyri Näkevät
Matalat, pienienergiaisetkin äänet ihmisen kuuloalueen ulkopuolella saavat aikaan erilaisia tuntemuksia (mm. ahdistusta), joita ei äkkisestään osaa järjellä selittää. Ja kun ääntä ei kuule, ei tietenkään voi tunnistaa asiaa. Saa niitä henkiäkin minun puolesta jahdata, mutta asioille löytyy usein fyysinenkin selittäjä.
- samaa ajattelin
Ajattelin ehdottaa juuri samaa. Esim kerrostalon tuuletinlaitteet tai joku voimavirtahomma esim. pannuhuoneessa tai kaeumpanakin koko rakennuksesta voi kuulua.
Matalataajuisten äänten olen minäkin lukenut voivan aiheuttaa ahdistusta ja masennusta Ihmisen hermot ei kestä sellaista. Muun muassa myös tuulimyllyt tuottavat tuollaista matalataajuista ääntä.
Toinen mikä voi olla, uskon myös että joissain tapauksissa voi edellisten asukkaiden jäljiltä olla jonkinlaista pahoja viboja. Jos on vaikka väkivaltaisesti kuollut tai itsemurhan tehnyt ollut edellinen asukas.
Voisi pyytää pappia pitämään kodin siunaustilaisuuden. Ortodokseille se on luonnollinen tapa kun muuttaa uuteen kotiin. Viehättävä lämminhenkinen tilaisuus.
Omassa kodissani nukun huonosti ja makuuhuone tuntuu ei-houkuttelevalta juuri epämääräisten hurinoiden takia, joita epäkunnossa oleva keskusilmastointi tuottaa. On järjetöntä että vanhoihin kerrostaloihin tehdään keskusilmastointi, kun niitä ei edes huolleta. Naapureiden paskat haisee omissa nurkissa ja se loputon hurina!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Paljon mieluummin tuulettaisin pitämällä ikkunoita auki.
- kaikenlaista sitä
Itse olen ja suht. skeptinen ja yritän kaiken mahdollisen selittää jollain.
Tuota omaa tapausta en ole vain saanut jotenkin miellettyä mihinkään, vaikka olen yrittänyt kaikilta mahdollisilta kanteilta miettiä (tosin en enää), mutta silloin tapahtuma aikoihin ja muutaman vuoden jälkeen. Muutin ensimmäiseen asuntooni noin 20 vuotta sitten, ja se oli aivan ihana tilava 70 neliön kolmioon sain sen hyvin helposti kaupungilta siihen aikaan vaikka olin opiskelija.
Remontti oli tehty kukkatapetteineen makuuhuoneeseen.
Näin painajaisia makuuhuoneessa ja siirryin olohuoneeseen, ja annoin makuuhuoneen toiselle opiskelijalle vuokralle, hänkin joutui muuttamaan pois kun ei viihtynyt. Ja seuraavalle tuli samoja ongelmia.
Kun veljeni teki maaliremontin makuuhuoneeseen, ja poistatti tapetit sen alta paljastui suuri tahra, jossa oli roiskeita ympäri seinää ja pieniä reikiä. Kysyin isännöitsijältä mitä asunnossa on tapahtunut ja kuulin että huoneistossa on tapahtunut surmatyö ja juuri siinä makuuhuoneesa oli ammuskeltu.
Sain vaihdettua asunnon toiseen.
Tälläisissä tapauksissa on kai vuokralaiselle kerrottava, jos on jotakin synkkää tapahtunut.- Rauhaa kaikille
Tätä mitä minä olen huomannut tällä alueella, niin näissäkin asunnoissa on vaihtuneet asukkaat moneen kertaan vain yksi on aika alkuasukas, Sanon tässä sitä räyhähengeksi jollain saatta olla jokin muu nimi.Tämä viirus vain on toitaiseksi täällä.Sitten näihin uskonnon asioihin en puutu jokainen saa tehdä omat valintansa, siihen ei voi toinen ihminen millään lailla vaikuttaa.Elämme sellaista aikaa että on hyvä kun ei kaikkia juttuja usko jos ei ole ymmärrystä annettu.
- ei apua
Paluu pimeään keskiaikaan.
Kateus kateus ja jälleen kateus saa aikaan tuon.
Väliä onko vuokra- vai omistus-asunto, kadehditte itsenne hypnoosiin jolla voitte arvella mitä vain...
Itse olen asunut kaksi kertaa asunnoissa joihin on kuollut edellinen asukas...Toinen vaikeasti ja kivuliaasti sairas, toinen liikuntakyvytön ja puolisonsa armoilla. Tämä puoliso piti ryyppyjuhlia, kun ei liikuntakyvytön mahtanut asialle mitään..(ei isännöitsijäkään)
Suorastaa aistin sen kivun ja tuskan, mutta meistä tuli ystäviä.
Aistin myös pelon hädän ja kauhun, tunsin avuttomuuden liikuntakyvyttömän jäljiltä. Hän opetti minua varovaisuuteen, jouduin myös ajamaan pois sisään änkeäviä ryyppyporukoita. Melusivat ja koputtelivat oveen yrittivät avaimia avaimenreikään.. Ilmoitin oven läpi; asukas on vaihtunut painukaa muualle.
Hankin erikoisvahvan yli ovenkarmien ylittyvän metalliputken, lukitsin sillä oven niin tiukkaan sisäkahvastaan, ettei sitä avaimella auki olisi saanut.. muutaman kerran rähinä remmi vielä kävi sitten lopettivat.. - Jeesuksen xxxxmuuri!
Muutin asuntoon, jossa on asunut vaikka sadat asukkaat ennen minua. En tuntenut kodikseni enkä tunne vieläkään.
Varsinkin makuuhuone ahdistaa.
Olen itse siunannut kotini Jeesuksen veren alle ja katsomalla TV-7 viimeiseksi illalla saan rauhan ja uskallan nukahtaa.
Pitäisikö pyytää ulkopuolinen siunaamaan kotini vai riittääkö tämä oma tekoni?- Hörhötystä
Tuo tv7 on se tosi hörhelö kanava...se tulee joskus selatessa esiin ja aina siellä joku paasaa raamatun sanaa. Minusta minä olen kokenut uskovaisten taholta kaikken eniten syrjintää. Uskon sotia on sodittu ja ihmisiä tapettu jumalan nimeen...kaikkea tuota uskonnon varjolla...ateisti on paljon inhimillisempi.
Aina syy ei ole asunnossa itsessään, vaan huoneistossa voi olla joku esine joka on ollut vaikka kodissa, missä on harjoitettu noituutta.
Kerran sain lahjaksi upean taulun ja se alkoi kolisemaan seinälle ja siitä syntyi poltergeist ilmiöitä. Poltin taulun oikeaoppisesti ja sen polttaminen oli suuri työ ei sitten millään meinannut palaa poroksi, niin sitkeä se henki oli.
Jotkut ihmiset ovat herkkiä kuulemaan ja aistimaan, kun taas toisille nämä eivät merkitse mitään.
Itse en häpeä sitä että tunnistan räyhähenget.
Nykyään aistini ovat harjaantuneet ja eroitan heti asunnossa olevan hengen.- samma häär
Minä asun ihan samanlaisessa asunnossa.. Siis, tämä on päällisin puolin siisti, valoisa ja viihtyisäksi sisustettu. SIlti minä ja lapseni emme ole tunteneet tätä kodiksemme ollenkaan, olemme pikkuhiljaa vaan muuttuneet masentuneemmiksi. Täällä tuntuu koko ajan olevan jotenkin kireä tunnelma kaikkien kesken. Olemme alkaneet nukkumaan huonosti ja koirakin on paljon levottomampi, kuin edellisessä asunnossa. Tässäkään ei ole yksikään asukas pysynyt edes kahta vuotta viimeisen kymmenen vuoden aikana ja me olemme muuttamassa tässä kuussa asuttuamme tässä 1,5 vuotta.
Tässä asunnossa tuntuu myös olevan huono henki.. eikä se johdu sisustuksesta tms, koska ihan samoin värein ja samoilla esineillä ja huonekaluilla tämä on sisustettu, kuin edellinenkin asunto, eikä siellä ollut mitään vikaa.
Yli kymmenen vuotta sitten ystäväni muutti yksiöön, jossa edellinen asukas oli kuollut nukkuessaan - nuorena ja ilman mitään löydettyä syytä, kesken unien tuosta vaan. Siinäkään asunnossa ei sen jälkeen kukaan viihtynyt asumassa. - nainen22v_
Uskon kyllä jollakin tapaa yliluonnolliseen, mutta ei minusta tuo kuulosta ihan siltä.
Jotkut asunnot eivät yksinkertaisesti ole viihtyisiä. Paljon vaikuttaa sekin ensivaikutelma, mille tuntui kun ensimmäistä kertaa menit kaverisi luokse.
Kuka niissä illan istujaisissa alkaa haastaa aina riitaa? Kaverisi?
Ehkä hänellä on omat asiat vinksallaan ja alkaa helposti ärsyttämään ihmisiä humalassa, tai on vaan nyrpeä. Ihmiset aistivat helposti toisen mielialoja ja etenkin humalassa yksi murjottaja voi alkaa muitakin ärsyttämään.
Kuuro koira voi säikkyä asioita eri tavalla kuin kuuleva. Todennäköisesti koira saattaa olla vielä häiriintynyt muutosta. Kannattaisi kaverisi kysyä eläinlääkäriltä asiasta ja järjestää koiralle rauhallinen ympäristö.
Niin ja en ole skeptikko, mutta ei vaan kuulosta yliluonnolliselta.
Miksei kaverisi itse selvitä asiaa? - Vika ei ole korvien
välissä, vaan seinien välissä! Hoito-ohje on lopussa:
.........jatkuu.
2. Haisematon homeiden-cocktail. Tämä ryhmä on valtaosa kaikista kv-homeiden kohteista!
- Tällaisen homeiden-cocktailin pystyy haistamaan ainoastaan jo pitemmän aikaa(vuosia) kv-homeiden toksiinille altistunut henkilö, tai koulutettu homekoira.
Tuon salakavalan haisemattomuuden vuoksi kehitin tämän oiretestin, joka sittemmin on osoittautunut varmimmaksi yksittäiseksi kotikonstiksi todeta kosteusvaurio-homeen olemassa olo ja se voidaan tehdä joka kodissa. Elimistömme on tarkempi kuin yksikään sähköinen mittari. Kv-homeen toteaminen varmuudella ja ilmaiseksi:
Huomaa testin *-kohdat koska tästä löytyy syy "outoon" käyttäytymiseen.
Tässä toisenlainen lähestymistapa masennukseen.
Masentaa - ainakin sitten, kun kärsit allaolevista oireista ja kerrot näistä lääkärille, joka tekee pahimman mahdollisen virheen: Syyllistää potilasta lisää kertomalla että "vika on korvien välissä", vaikka todellisuudessa oireet ovat korvien välissä, mutta varsinainen vika onkin seinien välissä!
Kun kokosin tätä kvht-testiä hermostollisten oireiden osalta, niin itselleni tuli "outoja oireita":
- Olin selittämässä eräälle ystävälleni erästä asiaa ja yhtäkkiä kesken lauseen "Ding"-en muistanut edes aihetta, mistä olin kertomassa (14). Tällainen jos mikä masentaisi, mutta onneksi tajusin heti mistä on kysymys.
- Toinen tosi inhottava oire on kun esimerkiksi tulitikku tippuu kädestä lattialle ja "pinna palaa" heti ja aloitat helvetillisen raivoamisen (6) asiasta johon normaalisti et reagoisi mitenkään!
Se, miksi tuon tämän esille, johtuu siitä, että nämä ovat turhankin yleisiä ongelmia ja jatkuvasti saan (onneksi!) kuunnella potilaiden helpotuksen huokauksia, että "Ei minulla olekaan vikaa korvien välissä, vaan vika onkin seinien välissä!"
Jos satut törmäämään näihin oireisiin, niin tiedät jo ennakolta mistä on kyse!
Tämä oiretesti perustuu satojen KosteusVaurioHomeToksiinille(KVHT) altistuneiden eri henkilöiden saamiin oireisiin ja sairastumisiin.
Ohje a, b, c, d, e, f, g, h sarakkeiden täyttöön:
Merkkaa a-sarakkeen laatikkoon a sen oireen kohdalle joka täsmää. Laske a-sarakkeen osumat yhteen alas a-yhteenvedon kohdalle.
3-4 viikon päästä merkkaa b-sarakkeen laatikkoon b sen oireen kohdalle joka täsmää. Laske b-sarakkeen osumat yhteen alas b-yhteenvedon kohdalle.
Jne.
a|b|c|d|e|f'|g|h|
_|_|_|_|_|_|_|_|* 1. Unettomuutta.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 2. Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 3. Unelias/sekava olo levosta huolimatta.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 4. Huimausta.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 5. Pahoinvointia ja oksentelua.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 6. >>>>Kiukkuinen, raivareita, ärtyisyyttä ja masennusta.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 7. Vapina.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 8. Viiltää päässä-salamana leikkaavaa päänsärkyä.
_|_|_|_|_|_|_|_|* 9. Tavallista päänsärkyä.
_|_|_|_|_|_|_|_|*10. Keskittymisvaikeuksia.
_|_|_|_|_|_|_|_|*11. Aloitekyvyttömyyttä.
_|_|_|_|_|_|_|_|*12. Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti.
_|_|_|_|_|_|_|_|*13. Sinun on vaikea muistaa sanoja, hyvin tuntemasi naapurin nimeä et muista.
_|_|_|_|_|_|_|_|*14. >>>>Kun alat kertomaan jostakin asiasta ja saman tien unohdat mitä piti sanoa.
_|_|_|_|_|_|_|_|*15. Nielemisvaikeudet.
_|_|_|_|_|_|_|_|*16. Kasvojen ja raajojen tunnottomuus.
_|_|_|_|_|_|_|_| 17. Allergiat ja anafylaksia(=vakava allerginen reaktio).
_|_|_|_|_|_|_|_| 18. Astma, tai astman tyyppinen tila.
_|_|_|_|_|_|_|_| 19. Hengitysvaikeudet.
_|_|_|_|_|_|_|_| 20. Syöpä.
_|_|_|_|_|_|_|_| 21. Hiusten lähtöä.
Jatkuu....
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Oiretesti.html
Koira kärsii tästä vielä enemmän, kohta 8.
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Koiran_yksitoista_pyyntoa_ihmiselle.html - M@k3
Pyydä jotain ateistia vierailemaan asunnossa, heitä ympäröivä anti-maaginen kenttä tuohoaa kaikenlaiset taikauskoon perustuvat höpönlöpöt jo pitkän matkan päästä.
- hansku9
Yx kaverini asuu sota-ajan vanhan hautausmaan vieres omakotitalossa. Siellä öisin liikkuu noit pahoi henkiä, ne on nähneetkin niitä. Siis aviopari on yhdessä herännyt yöllä ja kysyneet et näätkö saman kun minä. Ovet aukee ja lukittuu ittestään. Kynttilä on palanut keittiön pöydällä kun ovat tulleet kotiin ja kaikenlaista mitä edellä on kuvailtu. Edellinen asukas kuoli syöpään. Tällanen "energiatutkija" siellä on käynyt ja kehottanut heitä muuttamaan pois!
- Huhhuh...
Sekopäiset tyhjäntoimittajat, joilla ei ole omaa elämää tai mitään tekemistä tarvitsevat tällaisia viestiketjuja ja muuta Suomi24-roskaa.
- tyhjää toimittamassa
Huhhuh... kirjoitti:
Sekopäiset tyhjäntoimittajat, joilla ei ole omaa elämää tai mitään tekemistä tarvitsevat tällaisia viestiketjuja ja muuta Suomi24-roskaa.
heh, huomaatko että olet itsekin täällä?
- .........
Minä ajattelen usein että asunnolla on jonkinlainen karma.
Nykyisessä asunnossani on todella hyvä karma! Aistin sen heti ja elämäni on ollut onnellista koko asunnossa asumisen ajan. Syksyllä on muutto edessä mikä harmittaa koska nykyisessä olisi niin hyvä olla. Olen myös asunut asunnoissa joissa on vähemmän hyvä karma. - Taloon tuli Rauha..
Ystäväni asuu omakotitalossa.Hän on leski,noin 60-vuotias.Siellä kuului aina illalla seinäntakana olevasta autotallista,kuin olisi tennispalloa "pomputettu"!Ystäväni miesystävä jopa pelkäsi ääntä.Minulle ystäväni ei kertonut mitään asiasta.Mutta hän lähti reissuun ja jäin hoitamaan kissaa taloon.Istuin saunassa.klo.24.00 en kuullut mitään.Sitten menin nukkumaan.Makuuhuoneessa on keinutuoli,tunsin että huoneessa istui joku.Tajusin heti asian,hän oli ystäväni kuollut mies.En pelännyt,vaan aloin rukoilemaan,samalla sanoin että pidän vaimostasi huolta.Tuli lämmin olo ja nukahdin heti.Kerroin ystävälleni kokemani,silloin hän kertoi keunussa istujasta ja "tennispallosta".Sanoin ystävälleni,että menen autotalliin yksin,hän siihen uskallatko,sanoin kyllä.Menin ja rukoilin.Tässä en kerro mitä ja miten.Mutta siitä hetkestä lähtien ei ole pallot pomppineet eikä keinussa istu öisin ketään.Tämä on tosi juttu.Olen Jumalaan uskova noin 50-vuotias ja en ole mikään hullu.Eikä tämä ollut ainoa "tapaus" jonka rukoilin pois ja rauhaan.
Kamalia tarinoita. Itse en voisi asua asunnossa, jossa tapahtuu tuollaisia asioista. Olen sielä nuori ja asunut monissa paikoissa. Joissakin paikoissa olen huomannut, että uni tulee paremmin ja joissakin huonommin. Tähän voi vaikuttaa valoisuus ja sängyn sijainti ym., mutta parissa paikassa olen myös
huomannut näkeväni paljon enemmän unia. En tiedä, voiko se johtua
elämäntilanteista tai muusta, mutta se tuntuu hassulta.- yksinkertaisesti,
ystäväsi ei ole ystäväsi enää
- Taloon tuli Rauha..
yksinkertaisesti nikille.Jos tarkoitit minulle??Niin olemme SYDÄN YSTÄVÄT olleet koko elämämme!Ainakin vielä puoli tuntia sitten!
- Merisuolaa..
nurkkiin ja suitsuttelet huonot vibat pois jos tuokaan ei auta niin ota yhteyttä sellaiseen joka harrastaa näitä asioita.
- pelokas-
Olen huomannut samaa "huonoa energiaa" asunnossani, etenkin yläkertaan mentäessä tulee jotenkin omituinen tunne.. Välillä ollessani alakerrassa tuntuu kun yläkerran vaatekaapin ovea kolistelisi joku, mutta olen yrittänyt uskotella että koska seinät ovat ohuet, niin se kuuluu naapurin asunnosta.. Enkä siis ole mikään himouskovainen, mutta välillä mielikuvitus tuntuu laukkaavan niin paljon, etten pysty nukkumaan täällä ja siksi nukunkin melkein joka yö vanhempien luona. Asunto on ensimmäiseni, joten voi johtua siitäkin etten vielä ole sopeutunut yksin asumiseen.
Lisäksi aika omitusta on se, että asunnon seinät ja KATOT ovat täynnä pieniä reikiä?? Tietääkö joku mistä voisi johtua?
Naapureilta olin kuulevani että joku edellinen asukas olisi yrittänyt hirttää itsensä tänne, mutta enpä tiedä.. Vähän outoja tuntuu nuo nykyisetkin naapurit olevan.- ramnum
ei kun supernaturalin sam ja dean kylään, niin eiköhän asia tule hoidetuksi.
- supernatural <3
ramnum kirjoitti:
ei kun supernaturalin sam ja dean kylään, niin eiköhän asia tule hoidetuksi.
uijui.. täytyyki muuttaa heti asuntoon jossa kummittelee.. noi pojat voisinki pyytää kummitusjahtiin samantien!!! ;) ovat pikkusen komeita miehiä.. siinä saisivat mustaki samalla sitten riivata ne pahat henget pois.. :)
- Voimaton kummitus
Olet tainnut katsella liikaa noita amerikkalaisia satu-kummitusjuttuja. Ne on tehty kuin taikatemput kovin uskottaviksi. Kuitenkin noita henkilöitä ei varmasti löytyisi ja tarinat olisivat tekaistuja, maksettuja. Edellinenkin kummitussarja kosketteli huonosti menestyvää kaljakuppilaa, jonka omistaja oli konkurssin partaalla korjaustöitten jälkeen. Koettipa vielä jos saisi asiakkaita, kun keksi kummitukset. Olivat nuo kummitukset valon pelkoisia ja heikkoja muutenkin voimiltaan :-))
- tewq
AINA, siis AINA kun olen kummitätini luona kylässä (olen usein siellä yötä, koska hän on minulle läheinen, mutta asuu kuitenkin hieman kauempana) ja kun kävelen portaita ylös, katson yläkertaan niin tunnen oudon huippauksen mahanpohjassani. Ei, se ei johdu siitä, että portaiden nouseminen huimaisi, sillä asun kerrostalossa, ja juoksen usein portaita monen kerroksen edestä. Vähän väliä, mahani tulee kipeäki, päätäni särkee, ja henkeä alkaa ahdistaa. Siellä ei ole myöskään hometta, koska hänellä on entinen "homekoira" jonka hän otti huostaansa sen pahan lonkkavian takia. JOten jos se olisi hometta yms niin kylläse hurtta huomaisi.
Sanotaan näin että on pahan ja hyvän maailma.
Nukun hyvin mökillä, jonka rannalla on haaksirikkoutuneita laivoja. Mökki on paikalla, jolla merirosvot ennen surmasivat lukuisia ihmisiä.
Kyitä on paljon. Olen astunut vahingossa päälle eivätkä vielä ole purreet. Kyynpurema on todennäköisesti joskus edessä. Haamuja en ole nähnyt, kummitukset eivät ole vaivanneet.
Asuin vuosia talossa joka oli rakas. Tunsin aina ettei kaikki ole kohdallaan. Myöhemmin selvisi että talon paikalla oli ennen suuli, jossa joku oli hirttäytynyt.
Jälkeenpäin olen asunut monessa asunnossa, mutta vain kahdessa olen aistinut pahaa. Niissä myös tapahtui poltergeisilmiöiksi luokiteltavia juttuja, mutta päätin olla vaiti. Yllättävää oli kun töissä ihmiset alkoivat puhua kummitusjuttuja. Minun yövuoroissani ei koskaan kummitellut, joten pidin niitä huuhaana.
Tässä olen kuitenkin, hengissä ja ehjänä. Kesällä menen sinne mökille manaamaan vanhaa haltijaloitsua, jos huvittaa. Pahat henget pelkäävät Herran nimeä, joten vaikka raamattu kieltää käytän isoäitini opettamia loruja ihan huviksi. Äitini on harras uskovainen, joten jos hätä tulee herätän hänet.- lellas
Maailmassa on monia satoja erilaisia uskontoja ja vielä enemmän kaikenlaisia uskomuksia. Paranormal activityn kaltaiset elokuvat saavat ihmisten päät aivan pyörälle. Kun vielä takakanteen liitetään teksti "perustuu tositapahtumiin" , on monen ihmispolon mieli aivan sekaisin. Ei enää tiedetä mikä on totta ja mikä ei.
Mielestäni sinun olisi hyvä katsoa itseäsi peiliin ja miettiä mihin oikeasti uskot:) JÄRKI KÄTEEN HYVÄT IHMISET - unettomia öitä..
asuin aikoinaan asunnossa jossa asukkaat olivat vaihtuneet tiuhaan tahtiin,syytä en koskaan selvittänyt miksi,suht uusi talo,valoisa,lämmin,nätti ja siisti kaksio.Siellä oli kumman vilkasta vaikka yksin asuin..astia-kaappien ovet aukenivat,oli askeleita,yöllä ja päivällä.Tapahtuma joka minulta nosti karvat pystyyn oli se kun töistä tullessani menin keittiöön ja tuijotin!!!!lavuaaria..tiesin tasan tarkkaan että olin tiskannut astiat lähtiessäni!lavuaari oli puolillaan vettä,siinä oli lasi pystyssä,suu-puoli ylöspäin ja se alkoi liikkua ja se teki ympyrän myötä-päivään!!ja onneksi myötäpäivään..sen selvitin asian.tuntevilta että suunta oli oikea..ei ollut läpeensä paha henki paikalla!seuraava temppu "kämppikseltä"oli siirtää läjä lehtiä hellan päälle ja tasan tarkkaan tiesin että ne eivät olleet siinä kun pöydällä..ja napsauttaa hella 6!!olin lähtenyt töihin 06 ja tullessani rappuun 14.30 savun haju oli aika kova..herranen aika,tulee mun kämpästä!!en kauaa enää asunut siinä talossa..ja jos vastaavia ongelmia on minulla jälkeenpäin ollut,paras on sanoa ääneen kiusaajalle että mene pois,Herramme Jeesuksen nimessä,minä käsken sinut pois,takaisin sinne mistä tuletkin,AAMEN!valitettavasti sain nuo ohjeet vasta sitten kun olin muuttanut pois kso. asunnosta,sisareni tuli uskoon vasta myöhemmin.Aina!pyydetään Jeesuksen apua kun nuo kutsumattomat ystävät tulevat kylään ja jos ei auta,sitten seuraava on pappi siunaamaan asunto.ja jos ei vieläkään auta,sitten on paras purkaa lattia,seinät jne.. katsoa onko sinne kenties haudattu joku joka ei saa rauhaa.
- dellav
tuttua mullekki, nykyisessä asunnossa jossa olen ehtinyt nyt asua 3kk on alkanut toistuvasti ilmetä outoja sattumia.. Iltaisin ja varsinkin yöllä wcssä kuuluu kopinaa ja lähes joka yö suihkun vieressä oleva lattiamoppi kaatuu lattialle.. toki se voi kaatua ilman mitään syytäkin mutta on se kumma kun laittaa sen mopin silleen siihen seinän viereen ettei se voi noin vaan kaatua niin se kaatuu silti arggg.. monesti iltaisin sängyssä ollessani ilma kylmenee hetkellisesti ja monesti kylmyyden jälkeen haistan tupakin hajun... outoa, ennen muuttoa asunnossa tehtiin perusteellinen remontti vessaan ja seinät maalattiin.. onkohan täällä sattunut jotain mikä on jättänyt jonkilaista energiaa jälkeensä.. hmm
- Ei huolta
dellav rakas. Mulla on just samat ongelmat mitä sulla. Niihin on syynsä.
* iltaisin ja varsinkin yöllä veden paine putkissa muuttuu, kun talonyhtiössä ei käytetä samalla tavoin vettä kuin päivällä, ja pieni kopina käy
* lattiamoppi kaatuu minullakin usein lattialle itsekseen, jos laitan sen suihkun viereen, johtuu lattian kaadosta. olen ruvennut laittamaan sen toiseen nurkkaan joka on vähän tasaisempi, ei kaadu enää.
* Iltaisella käynnistyvä ilmastointi viilentää ilman ja syntyvä veto vetää joskus jostain raosta hieman tupakanhajua tupakoivan naapurin luota.
- <z<z<z<z
Olen asunut monessa paikassa, noin kymmenen vuotta sitten ostin kerrostalokaksion, siinä ei ollut hyvä olla, en nukkunut kunnolla, oli jotenkin pahaenteinen olo. Talossa todettiin homevaurio, en usko että tuntemukset johtuisvat paelkästään siitä.
Sain asunnon myytyä, homevaurio oli kuivattu ja asunto todettu puhtaaksi.seuraava asunto, oli kerrostalokolmio, aika läheltä, siellä olin ihan rauhallinen.
Myin senkin, nyt asun toisessa kolmiossa, tässäkin on jotain mikä vaivaa.
Ostin myös aika vanhan mökin, siellä on todella hyvä rauhallinen olo, siellä nukun parhaiten vaikka on metsän keskellä kaukanan muista ihmisisitä.- unettomia öitä
voisin kertoa vielä paljon tarinoita noista asioista!elämäni varrella on sattunut muitakin asioita ja ääniä,askeleita,jne..tämänhetkinen kotini on rauhallinen,tosin täälläkin viime-keväänä alkoi kummittelemaan,mutta..Isä Meidän Rukous ja sisareni rukous lopetti häiriköinnin.Olen miettinyt myös sitä että eikö joku kuolleista läheisistäni olisi päässyt rauhaan vaan on jäänyt johonkin väli-maastoon,pari kuitenkin on tehnyt itse-murhan?
- tuulettakaa
ainut neuvo minkä osaan sanoa on, että kun isolla porukalla pitää bileitä kaksiossa, niin kyllä...kannattaa aina välillä päästää pahat henget pihalle avaamalla ikkunaa. Kyllä se kuuro ja sokea koirakin raitista ilmaa tarvitsee, kyllä mäkin haukkuisin ja hyökkäilisin ihmisten päälle jos alkais ilma olla tunkkaista, vaikka sokea ja kuuro olisinkin. Ongelma on taas ratkaistu maalaisjärjellä!
- jotainkummaa
Meidän taloyhtiössämme (paritaloja) on yksi talo, jonka asukkaat vaihtuvat vähintään vuoden välein. Olemme ihmetelleet, että mistä tämä oikein johtuu - vasta näitä lukiessani tuli mieleeni, että ehkä siellä on jotain pahaa energiaa... Tiedän talon aikaisemmista vaiheista sen verran, että toisessa puolikkaassa asui joskus 90 luvulla huumeita käyttävä pariskunta ja meno oli välillä sen mukaista. Ehkä heidän "karmansa" vaikuttaa koko talossa vieläkin?
- tutki myös feng shui
Jotain perää noissa aistimuksissa täytyy olla.... Olimme mukana etsimässä kerrostaloasuntoa sukulaiselle, kaikki tykkäsimme yhdestä tietystä asunnosta. Myös muut siellä käyneet totesivat sen "tuntuvan" hyvältä paikalta. Lopulta sukulaisemme osti sen. Häntä oli edellisessä kodissa vaivannut öiset pelot ja painajaiset, mutta uudessa k odissa nukkumisen jälkeen hän totesi, että siellä on niin "kevyt olo", eikä häntä sinne muuton jälkeen ole pelottanut öisin.
Tuon asunnon kohdalla todella tuntuu poikkeuksellisen voimakas hyvä fiilis, jonka siellä käyneet vieraatkin vaistoavat. - näkemystä tämäkin
Ilman mitään uskonnollista kannanottoa; ajatus on energiaa ja ajatuksillamme rakennamme maailmaamme. Negatiiviset ajatukset saavat aikaan pahaa oloa. Viha ruokkii vihaa, katkeruus katkeruutta, kateus kateutta jne, jne.
Ennakkoluuloisuus saa ihmisen ajattelemaan jopa järjen vastaisesti ja tuottamaan ajattelumallinsa mukaisia olotiloja.
Onko henkiä olemassa? On tietenkin ja me jokainen itse olemme eläviä esimerkkejä hengistä.
Uskonnot ovat pelkästään uskomusasioita, eivät enempää tai vähempää. Mainittakoon vielä, että kristinuskoa tunnustaa noin 1/3 maailman väestöstä ja loput 2/3 jotain muita uskontoja. Lähes kaikissa uskonnoissa on yksi yhteinen piirre. Se on hyvyys, positiivisuus, elämän myönteisyys, siis myönteinen suhtautuminen kaikkiin ja kaikkeen. Tosin sitä ajatusmallia on lähes kaikista uskonnolista joskus vaikea löytää, koska tuo ajatus on vääristynyt inhimillisten ihmisten oppeja muokkaavien omien mielipiteiden takia.
Itse asiassa kaikki on yhtä, vain tulkinnat vaihtelevat.
Uskonnoilla tehdään paljon pahaa jopa ns. uskovaisten piireissä. Siksi en uskontoja kannata, vaan positiivista ajattelua.
Poppakonstit tuskin auttavat jos jokin asunto tai paikka ahdistaa. Niin muuten ahdistavat erilaiset ihmisetkin toisiaan. Sanotaanhan, että kemiat eivät pelaa tai ei olla samalla "aaltopituudella..." - Yksikokemus
Olen muuttanut noin 10 kertaa ja yksi asunnoista oli outo. Kirjahyllystä saattoi pudota esine ja vieriä ison olohuoneen toiselle puolelle nojatuolin taakse. Yritin toistaa tapahtuneen itse useilla kokeilla, mutta esine vain aina jymähti alas ja jäi paikalleen makaamaan kirjahyllyn eteen. Tarkistan aina lähtiessäni, ettei silitysrauta tai hellan levy jää päälle, sammutan säästäväisenä valot tarkkaan. Silti takaisin tullessani eteisessä tai olohuoneessa saattoi olla taas valot.
Se asunto oli n.15v vanhassa kerrostalossa ja oli aina ollut eri omistajien omistusasunto, mutta omistajat olivat aina asuneet muualla, esimerkiksi ulkomailla. Asunto oli ollut kautta aikojen tyhjilään oleva kalustettu kakkosasunto. Itselläni oli sellainen olo, että en ollut kotonani vaan tulin sinne häiritsemään. Sama tunne ei ole sen jäkeen toistunut muualla. - Paapois
Kaksi koiraa kaksiossa ja toinen vielä hyökkäilee ja haukkuu! Onko ihme, jos vähän vituttaa käydä ystäväsi luona ja illanistujaiset päättyvät.
Siis nyt pois tuollainen taikausko! Asialle löytyy kyllä ihan normaali selityskin.
Homeitiöt, valoisuus, meuhkaavat lapset ja uudet tilanteet, jopa se - missä kerroksessa ja miten tilaa on käytetty, voi vaikuttaa siihen onko porukka miten ärtyistä siellä. Jotkut paikat vaan eivät ole viihtyisiä muuta kuin näennäisesti.- Anonyymi
koira ei pidä päihtyvistä ihmisistä, energiat muuttuu arvaamatgtomiksi ,itse en viihdy koskaan humalaisten kanssa.
- Anonyymi
Nykyinen vaimoni osti aikanaan ensimmäisen oman asunnon nuorena syöpään kuolleen naisen perikunnalta. Ja se oli erikoinen asunto! Aloimme seurustella noin vuosi asunnon ostamisen jälkeen. Usein kun istuin yksin esim. sohvalla, tuntui kuin joku olisi kävellyt kohti. Ja joskus myöhään illalla kun katsoin muuten pimeässä kämpässä telkkaria, myös näin sellaisen haalean valomaisen kohteen liikkuvan yleensä asunnon keitiöstä kohti sohvaa. Samoin joskus yöllä kun kävin WC:ssä näytti siltä kuin tällainen haalea valo istuisi sohvalla. Kerran taas yksin sohvalla istuessa, tunsin kuinka jotain tuli ihan viereen. En ole varma näkyikö tällaista valoa, mutta tunsin aivan selvästi jotain lähellä. Aloin juttelemaan rauhallisesti, kyselin kuka hän on, mitä hän haluaa jne. Tietenkään en saanut mitään vastauksia, mutta tunnelma oli jotenkin tosi rauhallinen. Lisäksi jos olin yksin asunnon kylppärissä, kylppäriin saattoi yhtäkkiä levitä todella voimaksa hajuveden tms. tuoksu. Tuoksuja oli pari erillaista. Jos kylppäristä poistui ja tuli takaisin, ei enää haistanut mitään. Ja mitään tällaista en ole koskaan ikinä kokenut missään muualla kuin siinä asunnossa. Silloinen tyttöystävä mainitsi asunnon edellisen omistajan vasta reilun vuoden seurustelun jälkeen, mutta olin tuntenut näitä jo ennen sitä.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."
Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu852612Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...
...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä4541849Riikka Purra: Olemme epäonnistuneet
PS-ehdokkaan taustalta paljastuu rikollisjärjestön jäsenyys ja raiskaustuomio Perussuomalaiset poisti Marko Kääriäise1591773Seksuaalinen häirintä takseissa järkyttää - Katsoitko ohjeet tuleville taksikuskeille tv:stä?
Seksuaaliset teot takseissa Suomessa olivat harvinaisia ennen taksialan vapauttamista vuonna 2018. Sen jälkeen Helsingin1111438- 871406
Se oli siinä Ähtärin sairaala
Aamulla uutisissa yhdellä äänellä hävisi Ähtäri,taas kepu petti https://areena.yle.fi/podcastit/1-73786019451368- 701297
Vaikka pidät minua
Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on501286Nainen, tilanne on nyt tämä
että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä681059Keskolle uusi K-ruokakauppa Taivalkosken keskustaan
"Keskon tavoitteena on uuden kauppapaikan rakentaminen Taivalkosken keskustaan. Taivalkosken kunnan ja Keskon väliset ne581050