ankkalampi?

lueskelin muutaman vuoden takaisia keskusteluja vantaan seutulan ankkalammen caravanalueesta. silloin paikkaa sanottiin siivottomaksi ja muutenkaan ei erityisesti kehuttu. onko tapahtunut muutoksia siisteydessä ja muissa asioissa? jos joku on paikassa käynyt vaikkapa viime kesänä, niin olisi kiva kuulla kommentteja. kannattaako mennä asuntovaunulla?
117140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

lähdetään nyt liikkeelle alue opasteista eli niitä ei juurikaan ole hämeenlinnan väylällä vaan suunnistamaan pitää lähteä keimolasta ja jos perille löytää niin saa olla tyytyväinen sillä perillepäästyään odottaa lohduton näkymä.

roskainen ja epäsiisti alue jossa ei edes huoltorakennus täytä vaatimuksia ja kun siihen lisätään vielä pöhnassa olevaa vaunukuntaa, nuorisoa ja jopa isäntääkin jos nyt sattuu paikalla joskus olemaan niin alueesta tuleekin mieleen kaatopaikka tai biletys mesta Vantaan ry, karavaanareille.

alue kannattaa siis kiertää kaukaa sillä vaihtoehtoja on lähitienoilla monta. esim. Lähilampi, Luukki, Etelälahti, Salmi, Sääksi ja Vihtijärvi.

Äänestä

kävin ankkalammella viime kesänä ja oli viimeinen kerta kun sinne menen sillä roskaa ja humalaista nuorta alueella tosi paljon. tosin taisin olla alueella ankkarockin aikaan, mutta ei se taida aluetta paljon pahemmaksi tehdä kuin normaalistikaan se on.

Äänestä

ankkalammelle löytyy kyllä hyvä opaste hämeenlinnan väylältä nimittäin se opaste opastaa vantaantulevien liittymään. poliisin pitäisi poistaa tuo opaste sillä se on vaarallinen. lisäksi vielä itse alue on roskainen ja epähygieninen ja rauhaton alkuyöstä sillä hiljaisuus alueella on klo 3-11

Äänestä

oltiin viime kesänä alueella ja todellakin hiljaisuudesta pidettiin kiinni hiljaisuuden aikana. yöllä klo 3 asti soi amispoppi naapuri vaunussa kunnes isäntä tuli sanomaan heille että hiljaisuuden aika. aamulla taas kun lapset lähtivät ulos leikkimään siinä 10 aikaan niin isäntä tuli valittamaan että olkaapa hiljempaa tai poistukaa alueelta. mitään hyvää paikasta ei voi sanoa paitsi ehkä sen että ainakin järjestys-sääntöjä siellä noudatetaan.

Äänestä

täytyy kyllä sanoa että on ensimmäinen alue jossa vessoissa lukee että "muistithan vetää vessan" ja kun käy suihkussa niin lukee "muistithan sammuttaa veden tulon" jotenkin tuntuu että ei normaaleille ihmisille tuollaisia muistutuksia pidä laittaa. hämärä paikka tosiaan

Äänestä

suomen surkein alue ehdottomasti kaikilla mittareilla mitattuna ja varsinkin kosteus ja home mittareilla.

Äänestä

KARMEA PAIKKA!!!! Älkää hyvät ihmiset menkö sinne, kyllä lähtee vähän äkkiä toiseen suuntaan=) Siis ei sillä, kannattaa käydä katsomassa, miten hirveitä "leirintäalueita" voi suomessakin olla!! YÄK:(

Äänestä

Yksi yö oltiin siellä ja riitti tosiaan.Meteliä yöllä ei saanut nukuttua.Hinta älytön tolle paikalle.Tosiaan menkää ohitse vaikkapa Lähilammelle.

Äänestä
  • Käytiin tiistaina katsastamas paikka... Ei jääty. Oli tosi epäsiistin näköinen. Yök

    Äänestä

ankkalampi oltiin yö pe-la välinen todella hiljaista nurmikot oli siistit ja paikka muutenkin ok

Äänestä

Hullummax tuntuu menevän. Mentiin yöx tai siis meinasimme mennä mutta siellä tuli isäntä humalassa vastaan ja mitään ei saanut selvää puheesta... Ei sitten viitsinyt jäädä.. Hurjia juttuja kertoi myös "asukkaat " nyky isännästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaak-vaak kirjoitti:

lueskelin muutaman vuoden takaisia keskusteluja vantaan seutulan ankkalammen caravanalueesta. silloin paikkaa sanottiin siivottomaksi ja muutenkaan ei erityisesti kehuttu. onko tapahtunut muutoksia siisteydessä ja muissa asioissa? jos joku on paikassa käynyt vaikkapa viime kesänä, niin olisi kiva kuulla kommentteja. kannattaako mennä asuntovaunulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu