Kesä koittaa ja himot nousee.
Tilli ja Persilja, Ahhh!!!
Meille rotanmyrkkyä syöville nuo yrtit ovat itse saastanasta (Suomalaisen kielen uusiosana nykymaailmaan).
Ja kuitenkin jumalaisia, ainakin minulle.
Kevään tuoreet kasvikset ovat monelle suurempi haaste kun Mahlat.
Miksei sitä voisi sairastua vaikka Spitaaliin? Saisi syödä mitä vain, voisihan siinä lorahtaa paksusuoli huusin pöttöön, mutta voisi nauttia kaikenlaisista uuden kesän antimista.
Espanjalaiset Mansikat, Mustikat, Vadelmat, tuoksuvat hyviltä S-marketin eteisessä, nätti tyttö niitä kauppaa Kirsikoiden ja Herneiden kera.
Vaan minä en antaudu, odotan Suomalaista lannoitusta ilman EHEC-bakteereita.
Tämä olkoon samalla pieni piikki kaikenlaisiin epä- tai poliittisiin tai politiikan ulkopuolisiin lässynlässyaloituksiin. :)
H
Tillillillilieru
37
226
Vastaukset
Lienee yleistä sinkuilla tuollainen himojen lisääntyminen kesää kohden.
Persiljaa laitoinkin runsaasti kasvamaan, mutta hups heijaa tiili unohtui. Mutta vielä ehtii, vielä kerkiää, ensi viikolla korjaan vahingon.
Ei kannata ostaa eikä syödä ulkomaalaista marjaa eikä tuoreena juuri muutakaan. Kurkkuakin kastelevat Espanjassa paskavedellä, ihmisiä on kuollut ulosteperäisiin pöpöihin.
Onneksi ei ole ollut yöpakkasia, mustikka ja metsämansikka kukkivat komeasti, ehkä saadaan kunnon sato.
Kerään niitä sinulle ja laitan pakkaseen, kunhan hinnoista sovitaan. :)
Saat sitten talvella vitamiineja rotanmyrkkyiseen suolistoosi.Ukkomieskin tuntee himoa tosin vain uusiin kotimaisiin perunoihin ja oikein kunnon rasvasilliin.
No hupsista keikkaa, tuli kaksi virhettä peräkkäin, kyllä nyt hävettää. :(
Siis kyseessä on tilli, tuo hurmaava kaunotar, ei tiili, ei edes Petri Tiili virkattuine myssyineen. :)koti-kiusattu kirjoitti:
Ukkomieskin tuntee himoa tosin vain uusiin kotimaisiin perunoihin ja oikein kunnon rasvasilliin.
Sellaiset himot sallitaan ukkomiehille, etenkin jos he ovat putsukoita. :)
Anceli kirjoitti:
Sellaiset himot sallitaan ukkomiehille, etenkin jos he ovat putsukoita. :)
Tänään kun väänsin hikihatus kivihäkkiä pihanlaitaan tunsin suurta himoa mennä riippumattoon.
Köllähtää sinne ja antaa kiireen mennä mut eihän se passaa onneks sain saunassa ottaa sen himotun kotikalja lasillisen.koti-kiusattu kirjoitti:
Tänään kun väänsin hikihatus kivihäkkiä pihanlaitaan tunsin suurta himoa mennä riippumattoon.
Köllähtää sinne ja antaa kiireen mennä mut eihän se passaa onneks sain saunassa ottaa sen himotun kotikalja lasillisen.Sulla on liian tiukka ohjelma, hellitä välillä ja hyppää riippukeinuun, kiire menee ohi, kun olet siellä piilossa.
Mie menen nyt saunaan, vähän myöhästyi lämmittäminen, kun oli niin kiire. :)- portinvartija.
koti-kiusattu kirjoitti:
Tänään kun väänsin hikihatus kivihäkkiä pihanlaitaan tunsin suurta himoa mennä riippumattoon.
Köllähtää sinne ja antaa kiireen mennä mut eihän se passaa onneks sain saunassa ottaa sen himotun kotikalja lasillisen.Ettei se lasillinen olisi porttiteorian eka portinavaus?
Pidä varasi! portinvartija. kirjoitti:
Ettei se lasillinen olisi porttiteorian eka portinavaus?
Pidä varasi!Ihan itte mittasin alkoholi prosentin ei ollu yhtään .
mulla onkin sellanen huono tapa olla aina selvinpäin.- portinvartija.
koti-kiusattu kirjoitti:
Ihan itte mittasin alkoholi prosentin ei ollu yhtään .
mulla onkin sellanen huono tapa olla aina selvinpäin.Joillakinhan päähän menee, kun korkin päälle astuvat.
portinvartija. kirjoitti:
Joillakinhan päähän menee, kun korkin päälle astuvat.
kovin on tarkkaa hommaa astua niin pienen palan päälle.
Joskus köyhänä aikana teki mieli ottaa kunnon kännit et velat olis ollu saatavia.
ottamatta jäi ja parempi se on ollutkin olla köyhänä laulajana.- portinvartija.
koti-kiusattu kirjoitti:
kovin on tarkkaa hommaa astua niin pienen palan päälle.
Joskus köyhänä aikana teki mieli ottaa kunnon kännit et velat olis ollu saatavia.
ottamatta jäi ja parempi se on ollutkin olla köyhänä laulajana.Niin se on, kuin helteellä pärekaton polttaminen, kai.
Lauletaan me, selvinpäin, muistetaan sanatkin paremmin. - henrjii
Anceli kirjoitti:
No hupsista keikkaa, tuli kaksi virhettä peräkkäin, kyllä nyt hävettää. :(
Siis kyseessä on tilli, tuo hurmaava kaunotar, ei tiili, ei edes Petri Tiili virkattuine myssyineen. :)Ei se mitään, meikämanni näppäili kinkun kikuksi.
portinvartija. kirjoitti:
Niin se on, kuin helteellä pärekaton polttaminen, kai.
Lauletaan me, selvinpäin, muistetaan sanatkin paremmin.Voi kun tekis mieli arvailla mut kun se on yleisesti tuomittua palstalla.
Parempi kun vaan kattelee salusiinien välitä hiljaselle kylätielle ja annetaan huntujen hulmuta.- portinvartija.
koti-kiusattu kirjoitti:
Voi kun tekis mieli arvailla mut kun se on yleisesti tuomittua palstalla.
Parempi kun vaan kattelee salusiinien välitä hiljaselle kylätielle ja annetaan huntujen hulmuta.Sais vain sen surunhunnun heitettyä himskattiin, muut saisi jäädä valtoimenaan liehumaan..
Nyt kutsuu taas huopahattutonttu lavolle. :))) portinvartija. kirjoitti:
Sais vain sen surunhunnun heitettyä himskattiin, muut saisi jäädä valtoimenaan liehumaan..
Nyt kutsuu taas huopahattutonttu lavolle. :)))Ei sitä surua määräillä se tulee ja on aikansa.
siinäpähän sitä sitten kipristelee kuin mato koukussa.
Turhaan miettii kaiken tarkotusta ja kansojen olemassaolon oikeutusta turhaan vaivaa päätänsä.
Itte vastaan suruun työllä kun väsyy ei jaksa murehtia.henrjii kirjoitti:
Ei se mitään, meikämanni näppäili kinkun kikuksi.
Kiitos ystävä, pesin saunahunajat silmistäni, katotaas mitä nyt tulee.
Ei kiku oo paha, kikuli olis ollut.
Eikä se ihan selvin päin ole kookookaan vaikka toista väittää.
Kengänpohjia ainakin on ottanut.- henrjii
Anceli kirjoitti:
Kiitos ystävä, pesin saunahunajat silmistäni, katotaas mitä nyt tulee.
Ei kiku oo paha, kikuli olis ollut.
Eikä se ihan selvin päin ole kookookaan vaikka toista väittää.
Kengänpohjia ainakin on ottanut.Niih,, hunajaa ei varmaan kantsiis ihan kaikkea pestä pois ; kookoolla taitaa olla tukevat pohjat kenkissä.
henrjii kirjoitti:
Niih,, hunajaa ei varmaan kantsiis ihan kaikkea pestä pois ; kookoolla taitaa olla tukevat pohjat kenkissä.
Saattoihan sitä johonkin kohtaan vähän jäädäkin, iho ainakin tuoksuu hyvälle.
Ens meinas tulla toinen sana tuon kohdan tilalle, mutta älysin pakittaa. :)
Kunhan ei ole hunajaa kengänpohjissa, vois liukastua ja tulis kutti päähän.Anceli kirjoitti:
Kiitos ystävä, pesin saunahunajat silmistäni, katotaas mitä nyt tulee.
Ei kiku oo paha, kikuli olis ollut.
Eikä se ihan selvin päin ole kookookaan vaikka toista väittää.
Kengänpohjia ainakin on ottanut.korkeintaan sekaisin marista sanoo elokuvan nimi.
Voi olla et se koivun mahlakin oli käynyt .koti-kiusattu kirjoitti:
korkeintaan sekaisin marista sanoo elokuvan nimi.
Voi olla et se koivun mahlakin oli käynyt .Se onkin ihan hauska elokuva, tukka tötteröllä ja oli siinä jotain muutakin.
Joitko sinä käynyttä koivunmahlaa, ei ihme jos sekaisin menee.- henrjii
Anceli kirjoitti:
Saattoihan sitä johonkin kohtaan vähän jäädäkin, iho ainakin tuoksuu hyvälle.
Ens meinas tulla toinen sana tuon kohdan tilalle, mutta älysin pakittaa. :)
Kunhan ei ole hunajaa kengänpohjissa, vois liukastua ja tulis kutti päähän.Nam nam; hunajalla marinoitua enceliä
henrjii kirjoitti:
Nam nam; hunajalla marinoitua enceliä
Sanos muuta, maistuis varmaan sullekin.
:))
- taijan panna roskiin
Ostin espanjalaisia porkkanoita, en huomannu ennenkuin kotona alkuperämaan, yhden aamulla söin raasteena, onneksi pesin sen hyvin kuumallavedellä, mutta päivän aikana vatsaa väänteli, ei tuntunu hyvältä, nyt mietin olikohan siinäki myrkkyä, taidan panna porkkanar roskiin, vai mitä olette mieltä, jos keittäisin ne kuoliskohan myrkylliset pöpöt niistä ? jotkut pöpöt kestää kuumuttakin jopa 100 astetta.
- henrjii
Eikös ne ole mausteita, ei niitä roppakaupalla syödä, niin kuin ruohosipuliakaan.
Tuskin nyt tippa sitä, tai tippa tätä ketään nyt tappaa.- porkkana on juures
Porkkana EI ole mauste, eikä sitä syödä tipottain, heh,
- ;--))
porkkana on juures kirjoitti:
Porkkana EI ole mauste, eikä sitä syödä tipottain, heh,
henrjii vastasi aloittajelle :-)))))))))
- Tase pappa
Tänään sen himon annoin viedä ihan perille saakka. Toteutin ihan omantunnon soimaamatta.
Mietin aamutuimaan, mitä tänään syötäisiin.
Hieman meinasi tuota makaroonilaatikkoa rustata.
Menin sitten tuohon paikalliseen kolmen kirjaimen markettiin sapuskaostoksille.
Siellä se iski. HIMO.
Laatikoittain kauniita - ihani suloisia UUSIA POTTUJA. Tosin ruotsalaisia.
Eipä olleet hinnan kiroissa -meinaan. 1.90/ kg
Tuostapa lankesin kiusaukseen ja ostaa mäkäsi kilon verran niitä mukuloita.
Vieressä uusia kauniita Sipuleita. Varsineen. 1.99/nippu
Vastapäisellä tiskillä tuoksui Tilli.
Nyt arvelette, että niinpä niin, silliiä seuraavaksi. Väärin arvattu.
Porkkanoita tietysti, uuden sadon - espanooleja näkyi oleen. Kukkakaalia ostoskoriin ja kassan kautta kotiin.
Kotiin päästyäni kaivoin pakkasesta tuoreena silvotut Herneet ja Persiljan.
Keittää rämäytin oikein kunnon Kesäkeiton.
jukopliuta -että osasi olla hyvää. Taivasosuutenikin olisin myynyt moisesta makunautinnosta.
Juuri äsken tulin saunasta. Kevään kohokohta oli saanut täyttymyksensä.
Syntisen selkänahka sai maistaa UUDEN VIHTAN hakkauksen. Vieläkin nahkaa kihelmöi suloisesti.
Rätiksihän se vihta meni -tietystikin. Sauna on seiniä myöten roskassa.
Mutta se tuoksu saunassa. Hitot roskista. Kyllä Mamma aamulla siivoaa.
Parvekkeella katselin aurinkoa, katselin Tervapääskyjen taidokasta lentoa ja maistelin Gini-paukkua. Tuhtia oli tavara.
No-- yhden vain.
Nyt tässä leuhkin teille.
MUTTA se oli hieno päivä. - 16 + 11
Vuosisadan palstapelle taas vauhdissa. Tällä kertaa sentään viimeisessä kappaleessa ilmoitit mitä aloituksellasi tarkoitit. Tähän mennessä kukaan ei ole ymmärtänyt niistä mitään. Jatka samaa rataa, seuraan mielenkiinnolla. Tai seuraan muuten vaan.
Terveisin,
A.- mukana taas
Friiduko?
- ihimeja kumma
mukana taas kirjoitti:
Friiduko?
Ei tavis olla kuin kotikutoinen grafologi, niin näkee, ettei ole.
Ja jos olisikin, mitä sitten?
Eikö asiasta mitään sanottavaa?
- jkjkjk+
Minulla on jo tilliä ja persiljaa ulkona, laitoin kaupan tupposet isompaan ruukkuun ja siinä ovat kasvaneet niin että saa aina tuoretta tarvittaessa. Samoin laitan ruohosipulia, salaatti kasvaa niin nopeasti että saa nopeasti satoa ovat jo isolla taimella.
Marevan hoidon aikana pitää syödä aina sama määrä K-vitamiinia sisältäviä kasviksia, muuten INR-arvo heittelee.
Onneksi meillä ei enää ole Espanjalaisia vihanneksia tarjolla, hedelmistä en tiedä. Varovainen on oltava, Saksassa on kuollut jo monta ihmistä. - i_a*'
Hmmm...
Liekö herralla INR-ongelmia kun noita muhevia mausteita ei liikaa saa nauttia rotanmyrkyn ohella??? - 1.1947
hunkszilla on asennetta. Vain kotimaista, kiitos, lihoja myöten.
- ibiza*'
Jes...kotimaista...kotimaista...
Eipä noihin "lentokurkkuihin" ole tullut seottua vaikka kotimainen maksaa maltaita talvella... Jaa, ehkä kirsikkatomaatteihin joskus... Tuota salaattipuoltahan onkin tarjolla "lippumerkittynä" läpi vuoden...
No nyt taas on puutarha kylvetty... Pussiperuna pinnalla, tilli, persilja, sipulit myös puna, salaatit, porkkanat jne. harson alla muhimassa... Tillin ja persiljan pakastan aikanaan silputtuna 400 g rasioihin ja edelleen mausteeksi talven mittaan...
Marjoista vadelmat, mansikat ja viinimarjat kasvavat puutarhassa... No osan noista kuten luonnonmarjoistakin, lakoista ja mustikoista poimin suoraan pakasterasioihin jolloin säilyvät kokonaisina... Nuo mehustettavat sitten ämpäreihin... Osan ajan sosemyllyn kautta "nektariksi", vaikkakin lakoista menee tuota "luumössöä" turhan paljon myllystä kompostiin... :)
- Marlyn.
Inristä puheenollen ( INR ) pysyy mulla aina tasoissa,eli 2-3 välillä,syön mitä vaan säännöllisesti,en kierrä vihreetä,en karta kesäherkkujakaan,sanon kuin tuttu kardiologini,syökää ihmiset samallailla kuten ennenkin,on paljon helpompi seurata lukemia.
Koska heti kun joku kuulee sanan Marevan,nousee häly ja aletaan tutkailemaan syömisiään.
Eläkää ja olkaa kuten ennenkin,pois turha stressi mokomasta.
Itseään tarkkailemalla liikaa saakin vasta ongelmia. - porkkanafani
Kaupassa ei ollut kuin espanjalaisia porkkanoita. :( Uskaltaako niitä syödä?
- jänö.
Onpas huono kauppa. Porkkanansyöntisi on Sinun ihan itsesi päätettävä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama355176Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä674165Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783716Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732738Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1622576Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta652412Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282275Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792209- 1381735
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401568
