Onko kellään kertoa taudista?ja miten eteni?miten leikkaus varma kun tuntuu olevan kalliskin.
Maksashuntti
tuleeko täysin terve
41018
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meidän koiralla minkäänlainen ruoka ei maittanut hyvin vaikka tarjottiin parhaimpia paisteja tai parhaimpia teollisuusruokia. Joi vettä paljon. Oksenteli melko usein. Oli apaattisia päiviä joskus taas liiankin energisia päiviä. Tosin energisuutta seurasi pahoinvointi. Kun diagnoosi maksashuntista vahvistui kerrottiin, että maksan ohittaa suoni, joten maksa ei ole täysillä pelissä mukana puhdistamassa elimistöä. Proteiini pitoinen ruoka kehittää ammoniakkia elimistössä, jonka maksa normaalisti puhdistaa. Kun näin ei ole elimistö on koko ajan jonkinlaisen myrkytyksen vallassa. Leikkauksen onnistumis prosentiksi luvattiin 75-80. Leikkaus tehtiin meidän koiralle viime torstaina. Toistaiseksi vaikuttaa hyvälle. Vointi on parantunut päivä päivältä. Sääli vain kun saa antaa vain teelusikallisen L/D ruokaa joka toinen tunti. Usko on vahva, että toipuu hyvin.
Ruoka-annosta sai tänään nostaa 4-5 teelusikalliseen. Toipuu kovaa vauhtia.
Meillä maksan sisäinen shuntti 6kk pennulla, mutta se pystyttäisiin leikkaamaan. Kerrotko Westi, mitkä lukemat teillä arvoissa oli? Meillä on syöty maksasairaan ruokaa nyt noin 2kk ja haluaisin tietää miltä meidän arvot näyttävät nyt? Mitä teille kaikille maksashuntti ei leikatuille ja leikatuille kuuluu nyt?
Ymmärrän että syömättömyyden yms takia päädyitte leikkaukseen. Meillä taas pentu syö hyvin ja voimissaan. Syönyt 2kk l/d purkki ruokaa. Ainoastaan sen vaivana on virtsassa kiteet, joita hoidan nyt C-vitamiinilla ja tarjoamalla vielä ruuankin seassa vettä, jotta pissaisi paljon. Itselläni pelko siitä leikkauksesta on, että tällä hetkellä hyvä kuntoinen pentuni menehtyy leikkauksessa. Toisaalta toinen puoliskoni sanoo että jos leikkauttaisin sen ja se onnistuu niin saadaan pidempi yhteinen taival? Toiset taas pärjänneet tiukalla maksasairaan ruokinnallakin..? Leikkaava lääkäri soitti aamulla..Ja tällä hetkellä olen kysymys merkkinä? Sain kyllä mietintä aikaa..
En enää lukemia muista olisiko olleet.. noin 500-600.
Meidän ex shuntti koira voi nykyään hyvin. Leikkauksen jälkeen arvot putosivat täysin normaaleiksi, terveen koiran lukemiin.
Voi syödä nykyään kaikkea mitä koiralle saa tarjota.
Kuinka teidän tilanne SaaraW?