Miljoonakoiran junior handler !!!

Mitenkä voi mennä Junior handler-luokassa, vanhempien ryhmässä, voitto sellaiselle handlerille joka kävelee tuomarin ja koiran välistä?

Näin vaan taas kävi Tuurin Miljoonakoirassa, että tuomari oli puolueellinen. TODELLA TURHAUTTAVAA!!!!!
61312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin, tuomari sielläkin päättää ja siihen on tyytyminen ;((.

Äänestä

Eikai näitä näyttelyitä nyt niin vakavasti tarvitse ottaa. Toisinaan edellisissa näyttelyissä menestyneetki koirat saattavat pudota jatkosta samantien kun tuomari on eri. Niin se vain menee.

Miten muuten tuon kehätoiminnan kanssa. Mikä on oikea tapa toimia kehässä?

Jos esim. kuvitellaan neliömäinen kehä ja tuomari on ylhäältä katsoen neliön oikeassa ylänurkassa ja käsketään tehdä. ns. "kolmio" liike kehässä. Mikä on oikea tapa toimia?

Koira aina vasemmalla ja tehdään se kolmio kulmia kohdin? Tällä tavallahan handleri jää koiran ja tuomarin väliin yhdellä suoralla. Voiko koiran siirtää vasemmalta puolelta oikealle puolelle tarpeen tullen?

Voisko joku hieman kertoa miten kehässä toimitaan oikein. Itse aion pian osallistua ekaa kertaa näyttelyyn ja kokemusta ei ole juuri ollenkaan. Ei edes katsojana näyttelyissä.

Äänestä

Kannattaa mennä katsomaan muutamaa näyttelyä ennen kuin osallistuu itse, niin tulee jonkinlainen käsitys;))

Aloitushan koski Junior Handler-kisaa ja siinähän EI arvostella koiraa, vaan se esittäjä ja yhteistyö koiran kanssa.

Koiran kilpailuluokat ja arvostelut ovat ihan eri juttu ja eri kehässä.

Äänestä
  • Tiedän mutta otin vain esimerkkinä että ei tuomarit ole yksimielisiä koiristakaan.

    Olen parissa näytteyssä ollut mutta eipä oikeastaan ole tullut tutkailtua sillä silmällä handlerien toimintaa joten en oikeasti tiedä mikä olisi oikea tapa toimia kehässä.

    Koiranäyttelyt eivät tosiaan ole kovin aloittelijaystävällisiä. Minulle tulee aina siellä hieman ulkopuolinen fiilis ja touhu tuntuu hieman elitistiseltä.

    Äänestä

Oikea toimintatapa olisi se, että Handleri antaa koiran kulkee siinä missä se menee eikä lähde sitä siirtämään vasemmalta oikealle, vaan siirtyy itse sen yhden sivun ajaksi toiselle puolelle koiraa jolloin koira on jälleen Handlerin ja tuomarin välissä, tämän sivun jälkeen Handleri siirtyy takaisin koiran toiselle puolelle.. Nämä hypyt ovat rasittavia, mutta pakollisia, kerran olin saksanpaimenkoiran kanssa kehässä jossa tuomari liikkui koko ajan ja käveli meidän seistessä paikallammekin peräti kaksi tai kolmekin kertaa koirarivin ohi sekä koiran oikealta, että vasemmalta puolelta.. se puolen vaihtaminen oli rasittavaa, mutta onnistu jotenkuten.. tulin sen luokan toiseks, samalla kun kaverini voitti isovillakoiranarttunsa kanssa, mut ihan hyvin näin ensimmäiseks kerraks junior hadler luokassa.. täst nyt kuitenkin on aikaa ja molemmat koirat jo vihreämmillä niityillä, nyt kuljemme näyttelyissä toisen isovillakoiranartun kanssa, tosin junior handleriin ei enää ole asiaa 25 vuotiaana. X'D

Äänestä

Ei pidä lähteä kisaamaan, JOS ei osaa hävitä voittajalle. Tuomareiden haukkuminen heidän ratkaisuistaan ei ole korrektia!!!!

Katsominenkin kannattaa jättää väliin mikäli pitää itseään maailman napana osaamisessa.

Kuka nyt on puolueellinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivusta katsonut kirjoitti:

Mitenkä voi mennä Junior handler-luokassa, vanhempien ryhmässä, voitto sellaiselle handlerille joka kävelee tuomarin ja koiran välistä?

Näin vaan taas kävi Tuurin Miljoonakoirassa, että tuomari oli puolueellinen. TODELLA TURHAUTTAVAA!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu