Peippojen meteli!!!!

päänsärky

Hei sain kaksi seeprapeippoa, uroksen ja naaraan. Ne pitävät keskenään kauheaa meteliä, varsinkin uros. Tööt- äänen vielä kestän, mutta välillä, aika usein, volyymi nousee korkeammalle. Onko se jonkinlainen hätähuuto? En nyt tiedä jaksanko pitää niitä. Nukun samassa huoneessa nimittäin. Ääni saattaa kuulua ehkä naapuriinkin, joten.. Onko jotain keinoa saada linnut hiljaiseksi? Uros on todella aktiivinen muutenkin, naaras rauhallisempi.

2

1158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ankku_

      En osaa varsinaisesti kommentoida tööttien ääntelyyn kun en niitä omista, mutta tietääkseni koiraat ovat äänekkäämpiä ja laulavat enemmän. Sinun olisi kuitenkin tullut ottaa huomioon lintua hankkiessasi, että kaikista linnuista todella lähtee ääntä, ja siksi en ainakaan itse suosittele niitä makuuhuoneeseen. En osaa sanoa seeprapeipon varoitushuudosta, mutta mikäli epäilet sen olevan sitä, poista kaikki stressitekijät ja häkki riittävän suojaisaan paikkaan. Koska linnut ovat juuri tulleet, voivat linnut olla vielä stressaantuneita muutosta. Anna niiden olla rauhassa ja tutustua uuteen ympäristöön.

    • PitkääPinnaa

      Omassa peippoparvessani tosiaan on äänekkäämpiä ja vilkkaampia yksilöitä ja sitten niitä hiljaisia ja rauhallisempia jotka viihtyvät taka-alalla.

      Osalla peipoista näyttää olevan "tehtävänään" se hälyyttäminen. Tosi rasittava se "räksyttävä" ääni tosiaan on.

      Omassa parvessani vanha pariskunta on hyvin hiljainen ja rauhallinen. Junioripariskunta taas äänekkäämpi kun naaras sanoo "tööt" ja koiras vastaa pitkällä kovalla huudolla "titititititititititi". Tuon räksyttävän hälyytysäänen lisäksi koiralla on oma laulunsa.
      Myös sinkkupojat ovat kovia ääntelemään. Ne lauleskelevat toisilleen ja tööttäilevät jonkin verran. Selvästi ala-arvoisin sinkkupoika (ei tappele koskaan vaan väistää jos joku toinen uhittelee) tööttäilee enemmän kuin toiset pojat ja laulaa vähemmän.

      Lintu hiljenee kun sumutat sitä vesisumuttimella. Ei tietenkään suoraan kohti, vaan silleen vähän ylemmäksi niin, että vesi "sataa" linnun päälle.
      Eikä lintua tietenkään kastella läpimäräksi, vaan kostutetaan höyhenpeitettä jonkin verran. :)
      Tämän jälkeen lintu jää sukimaan itseään ja on jonkin aikaa hiljaa. ;)

      Yöksi häkki kannattaa peittää jollain pyyhkeellä tai lakanalla ettei linnut ala ääntelemään kovin aikaisin. Näin saat itse nukkua pidempään. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe