sen, että oliko se sulle vaan leikkiä?
Haluaisin tietää
mä vaan
711076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Saman mäkin tahtoisin tietää...
On se. Nainen on naiselle niin usein susi.
Nykyisin sanalla rakkaus tarkoitetaan useimmiten voimakasta, intohimoista tunnetta, jonka tielle sattuva ihminen ei voi mitään muuta kuin totella sitä avuttomana.
Tunteisiin perustuva rakkaussuhde on pohjimmiltaan itsekäs. Tunteet ovat näet reaktioita- ympäristö ja toiset ihmiset aiheuttavat niitä minussa. Jos lause rakastan sinua merkitsee, että välillämme on vipinää ja koen huumaavaa, kiihkeää tunnetta sinua kohtaan, silloin rakastan sinua (määritelmän nojalla) vain niin kauan kun aiheutat minussa tuon reaktion. Jos tunne haihtuu, vika on viime kädessä "sinun". Joudun etsimään jonkun toisen, joka tuottaa minussa saman tunteen.
Sitoutumisella, uskollisuudella ja ystävyydellä ei ole mitään tekemistä rakkauden -tunteen-kanssa.
Entä merkitseekö rakkaus sitä, että hyväksyy ja suvaitsee kaiken, mitä toiset edustavat?
Nykypäivän suvaitsevaisuus ei osaa tehdä eroa ihmisen ja hänen tekojensa välille. Se julistaa, eettä meidän on joko hyväksyttävä toisten teot, sanat ja ideologiat tai myönnettävä olevamme rakkaudettomia heitä kohtaan.
Meitä käsketään rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme, mutta itsen rakastaminen ei merkitse helliä tunteita tai kiintymystä. Emme ole valmiit hyväksymään tämän rakkauden nimissä kaikkea, mitä olemme tehneet-päinvastoin.
On siis mahdollista ja jopa suotavaa rakastaa lähimmäistään samoin, inhota pahaa, jota he tekevät, surra tilaa, jossa he ovat, toivoa heille hyvää ja toimia heidän parhaakseen.
Kuulkaas nytten, jotta tuollaiseen voidaan antaa täsmävastauksia esim. lollojen ym. kautta, pitää asiaansa valaista vähän enemmän.
Miksi joku näkisi vaivaa "leikkiä", miksi? Käyttäen aikaansa hahmottelemalla skenaarioita, jolloin tippuu oikeasta todellisesta elämästä, eikä mikään skenaario välttämättä raapaise konkretiaa.
Skenaariot, oletukset eivät ole todellisuutta, ne voivat olla tekijöilleen "leikkiä" vakavien asioiden varjolla, mutta vain se on todellisuutta mitä oikeasti tapahtuu, eikä vain mielikuvituksessa.
Tietysti mielikuvitus maailmaan uppoutuminen voi olla "leikkiä" heille, jotka kokevat syitä, miksi sellaiseen menevät mukaan.
Mielikuvituksissaan voivat siis kokea tarvetta "leikkiä" viehe kalastuksen tapaan, heitetään koukku porkkanoineen, vedetään, löysätään ja toivovat jotain suurtakin saalista, vai toivovatko, mikä siis on "saaliina"? tuollaisen toiminnan jälkeen.
Kun se toiminta ei ole oikeaa toimintaa, oikeaa kalastusta, vaan jotain virtuaali verroketta, jossa ei ole kosken kuohuja nähtykään, ei tarvi matoja koukkuun laittaan, ei tuulen virettä ja tuoksuja kohdata, ei osata tehdä saaliin kanssa mitään ,koska kaikki tapahtuu vain virtuaalimaailman kuohuissa, ei elämän makuisissa koskissa.
Itse en ainakaan "leiki" koskaan, vaan hakeudun joen uomiin kalastamaan ja niin pois päin.
"Kertomukset voivat puhutella kuulijoitaan hyvin voimakkaasti. Kenties juuri siksi monet tärkeät asiat, jotka ihmiskunta on halunnut välittää eteenpäin, on puettu satujen, tarinoiden tai vertausten muotoon.
Tarinat eivät ole vain viihdettä. Ne muokkaavat kuulijoiden arvomaailmaa ja kyseenalaistavat tarinoita, joiden johdossa he ovat aiemmin eläneet. Ihmisen koko maailmankuva on eräänlainen tarina siitä, miten asiat ovat ja miten niiden tulisi olla. Hän elää kertomusta todeksi päivittäin. Tarina, joka kykenee muuttamaan ihmisen maailmankuvaa, vaikuttaa koko hänen elämäänsä ratkaisevalla tavalla. Ei siis ole yhdentekevää, millaisesta kertomuksesta ihminen ammentaa elämänsä käsikirjoituksen"
pääsisit jo yli siitä lollostasi
Se oli sarkasmia, jossa viittasin tuon ko.nimimerkin tapaan selostaa pitkän kaavan mukaan asioita, ilman että asiat oikeasti varsinaisesti liittyy kenenkään elämään mitenkään. Eikä tuo lollo? taas liity tähän muuten mitenkään.
Ehkä tälläisen viestin tarkoitus on herättää ajatuksia itse kussakin...onko kenties ollut mukana jossakin "leikissä" niin, että toiseen on sattunut? Tälläisellä palstalla eivät kaikki halua kuitenkaan elämänsä yksityisasioita repostella, siksi jätetään asiat ihan tarkoituksella ympäripyöreiksi. Ei kai kukaan tälläisellä viestillä oikeasti kysymykseen vastausta haluakaan, koska tietää, ettei sellaista täältä voi saada. Ainahan voi ottaa henk.koht. yhteyttä asianomaiseen, jos oikeasti vastauksia haluaa. Mutta aina voi leikitellä ajatuksella, että jospa juuri hän tämän lukisi ja miettisi, mitä kaikkea on tapahtunut....
Olisi järjenvastaista väittää, että toukkien tulee madella koko ikänsä eikä niitä ole tarkoitettu perhosiksi. Aikuinen perhonen ja sen kaunis lentotaito ovat kiistaton esikuva jokaiselle toukalle. Mutta yhtä varmaa on, etteivät toukat voi saavuttaa tätä päämäärää liimaamalla koivunlehtiä ja hyppäämällä alas kukilta, vaikka liitely saattaisikin onnistua hetken. Niiden on alistuttava prosessiin, jota biologiassa kutsutaan metamorfoosiksi, muodonmuutokseksi, joka tapahtuu sisältä ulospäin.
Toukka hajoaa alkutekijöihinsä, ja sen rakenteet järjestyvät uudelleen perinnöllisten ohjeiden mukaisesti.
Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, mikä on hyvää ja täydellistä.
Ympäröivä maailma ei ymmärrä juuri mitään todellisesta menestyksestä.
Joskus fantasia ja todellisuus voivat sekoittua ja soppaa voivat olla hämmentämässä "suhteen" molemmat osapuolet. Sellaista voi tapahtua esim tilanteessa, jossa omien tunteitten hyväksyminen, so. oman itsensä hyväksyminen, on liian suuri pala purtavaksi todellisuuden tasolla. Tai jos on tunnetasolla jotenkin yliherkistyneessä tilassa. Muitakin syitä varmaan löytyy ja ne voivat sekoittua ja kohdata toisensa kahden ihmisen kohdatessa toisensa. Tunteet voivat silti olla aitoja, mutta suhteen kehittyminen voi jäädä vellomaan fantasian (leikin?) tasolle, jos osapuolet eivät ole ihan kartalla itsensä kanssa. Sitten voi tulla tilanne, jossa toinen puhkaisee kuplan ja enemmän fantasioissa elävä osapuoli järkyttyy todellisuuden hyökätessä päälle. Se saattaa olla niin raju liike, että tämä jälkimmäinen esimerkkihenkilö vetäytyy kuoreensa tai katoaa maisemista. Kai siitä silloin jää fiilis, että toinen vain leikki... totta tavallaan, muttei kuitenkaan...
No jo on hyvin menny sulle löllön opit perille. Teksti on ihan yhtä boooooring kun opettajallasikin. Hohhhhooooooijjaaaa.
Nyt tuntuu menevän syyt ja seuraukset sekaisin. Tuohan on juuri tuota skenaarioiden ja oletusten tekemistä, mikä estää sen konkretian, jolloin noiden aiheuttamat seuraukset vaikuttavat syiltä, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Tuossa on luotu kehys, skenaario ja oletetaan että on tai pitäisi olla toimittu tuollaisessa viitekehyksessä, vaikka kuten yhdessä lauseessa toteat, syitä voi olla muitakin. Itse vierastan ja torjun tuollaiseen skenaarioihin mukaan joutumista ja kehyksen sisällä toimimista oletus arvojen mukaan (keinotekoista kalastusta). Pakkopaita prkl!
Samaa mieltä.
Unohditko tuosta mahd. "syistä" seuraavia tekijöitä:
-ilmastonmuutos
-maan politiikka
-kasvuympäristö
-maailman politiikka
-naapuri suhteet
-pään sisäinen kireys, ai se olikin tuossa fantasia jaksossa käsitelty
-jne
kannattaisi pyrkiä vähän laajemmin hahmottamaan asioita ettei jää vain pään kireys asteelle, mutta jos ei muuta osaa hahmottaa niin eihän sille tietysti mitään voi?
miinuksia pukkaa, kehä kierteessä olevilta! spin spin around
Puhutko omasta kokemuksestasi, vai oletko havannoinut kavereiden kautta asioita, tullen kovin fiksuksi? Selostat niin ulkokohtaisesti, silti esität ns.tietäväistä? Kaikki on miltä näyttää ja kuulostaa, muttei kuitenkaan...
Kerro mulle ihan omin sanoin, miltä susta tuntuu oikeasti selostaa asioita tuolla tavalla, niinkuin et olisikaan tuossa tilanteessa yksi osapuolista, vaan pyrit ikäänkuin kolmantena osapuolena esittämään, että tiedän toki, että näin on käynyt?
"soppa", "yliherkistynyt", burn out vai mikä, mistä johtuu ylirasitus, mikä voi johtaa yliherkistyneeseen tilaan, tiedätkö, etkö? kyllähän se nyt pitäisi tietää noin fiksuna "ihmisenä", vai mitä?
Ei nämä osaa vastata, kun suoraan kysyy, elävät vain haapuillen ja mikä pahinta, näyttää että liittävät haapuilunsa kolmansien osapuolten elämään.
Kuvittelevat, ettei todellisuudella ole merkitystä kun heidät on saatu uskomaan, että joka asia on vain tuntemus asia , joka poistuu sillä että no tunne toisin?
Varmaan helppo ratkaisu jos asiat olisivat vain tuolla tasolla että joku jäsentely asia olisi key note joka veisi haluttuun ratkaisuun.
Mutta eihän se toimi, jos kolmas osapuoli sellaista rupeaa kuvitteleemaan ja tunkeutuu toisten elämään harhojensa kanssa, ja kuvittelee ettei tuollainen rasite muilta jo itsessään aiheuta sen, minkä he sitten projisoivat toisten ongelmaksi.
Omiin oletuksiin sairastuneet ihmiset pyrkivät oikeuttamaan puuttumisensa toisten elämään, oman elämän köyhyyden takia. kuin sentraali santoja, vielä pahempia koska kovasti haluavat vaikuttaa siihen miten tunnet ja miten ne tuntemukset pitäisi ilmaista, sitten olisi kaikki hyvin ja kaikki samanlaisia monistettuja klooneja, joiden pitää toimia oletusten mukaan, ilman mitään muita selostuksia ei hyväksytä, ryhmä idiootteja toistelemassa paria totuuttaan.
Aidon suvaitsevaisuuden keskeinen osatekijä, eri mieltä oleminen, on selittämättömästi kadonnut, mitä suvaittavaa sinulla muka on ihmisissä, joiden kanssa olet samaa mieltä?
Toisten ihmisarvoinen kohteleminen heidän näkemyksistään huolimatta on tarkoitettu niitä kohtaan, jotka ovat mielestäsi väärässä.
Johdonmukaisuuden nimissä olisi suvaittava kaikkia näkemyksiä, myös sitä, että totuus ei olekaan suhteellista eikä kaikkea tarvita suvaita!?
Ideoita ei kuitenkaan tarvi suvaita vaan arvioida.
Virheelliseksi havaittuja näkemyksiä ei tarvi ylistää. Niiden kannattajia on suvaittava ja kohdeltava ihmisarvoisesti, vaikka itse uskomuksissa ei olisi päätä eikä häntää!
Onko järjenkäyttö ahdistava vai vapauttava ajatus, miten voit kasvaa harkintakyvyn alueella? Millaisia ajatus-ja käytösmalleja olet omaksunut itsellesi?
Henkilö, joka hylkää uuden ajatuksen suoralta kädeltä, saattaa olla ahdasmielinen. Mutta henkilö, joka on käyttänyt aikaa väitteen tutkimiseen ja todennut sen olevan pötyä, ei ole ahdasmielinen. Hänen kohdallaan avomielisyys on täyttänyt tarkoituksensa, idea on kuunneltu, tutkittu tarkoin ja hylätty.
Totuudeksi määritellään usein se, mikä vastaa havaintoja todellisuudesta. Mutta jos ihmisten havainnot todellisuudesta ovat erilaisia, kenen havainto ratkaisee?
Kenellä on hallussa totuus?
Mikä on totuus, mihin nojaa moraalikäsityksemme yhdestä totuudesta? Jos sellaista ei ole, kaikki moraalinäkemyksemme ovat vain mielipiteitä, toinen rakastaa lähimmäistä, toinen tappaa ja syö hänet, kumpikin pitää tekoaan oikeana ja hyvänä.
Ilman totuutta, relativistin kysymys, mikä sinä olet sanomaan? olisi oikeutettu.
Ellei totuutta ole olemassa, toisten mielipiteiden kuuntelemisessa ei ole mitään järkeä. Tilanne on toinen jos totuus voidaan löytää.
Keskustelukumppanilla saattaa olla hallussaan minulta puuttuva pala. Hän voi ehkä korjata jonkun väärinkäsityksen. Siksi voin oppia keneltä tahansa?
Minkä tahansa epämielusan näkemyksen edustajat on helppo vaientaa- leimaa heidät foobikoiksi? Jokainenhan tietää, kuinka suuresti pelot vaikuttavat ihmisiin.
Pelolla onkin paljon epätoivottuja vaikutuksia, se muun muuassa sumentaa harkintakyvyn, pelkäävä tai uhatuksi tunteva ei ajattele selkeästi. Muun muuassa uudissana homofobia käyttää tätä seikkaa hyväkseen. Esitetään, että hän ei ole päätynyt kantaansa järkisyiden vuoksi, vaan koska pelkää löytävänsä itsestään piilevää homoseksuaalisuutta tai kokee homojen edustaman erilaisuuden uhkana itselleen. Pelkonsa tähden hän ei tietenkään ajattele selkeästi, eikä hänen sanomisiaan siis tarvitse ottaa vakavasti.
Psykologin leikkiminen on aina helpompaa kuin järkiperäinen keskustelu näkemyksistä.
Pelko on yksi ihmisen perustunteista. Se voi nousta pintaan mitä erilaisimmissa tilanteissa eikä se kysele lupaa. Pelolla on tärkeä tehtävä: se varoittaa vaarasta.
Pelko valpastuttaa aistit, lisää adrenaalin eritystä ja valmistaa toimintaa varten.
Erehdymme usein ajattelemaan, että rohkeus olisi sama asia kuin pelottomuus: urhoollinen ihminen muka pelkää lainkaa. Kun sitten jonkin haasteen edessä muomaat sisustesi kiertyvän solmuun, polviesi tutisevan ja käsiesi hikoavan, luulet pelontunteiden vuoksi, ettei sinulla ollutkaan rohkeutta. Rohkeus ei näet merkitse, ettei ihminen tunne pelkoa, vaan että hän voittaa pelkonsa ja toimii tunteistaan huolimatta.
Rohkeus on tietämystä siitä, mitä tulee pelätä ja mitä ei. Tervettä harkintaa selvittää, mikä on oikein.
Joko lollon oppityttö on osannut miettiä asiaa?
Kun yleensä lollo itse pureutuu suurempii kokonaisuuksiin, sinä viet asiat hetkittäisten psyyke reaktioiden syyksi?
Miten ketju sinusta oikeasti menee esim. mukaisesti, voiko joku oikeasti kuvitella että joku ylisensitiivinen tila estäisi itsessään suhteisiin menon?
Eikö kyse ensin ole siitä mistä taas se johtuu esim ylikuormitus, ylityöt, väkivallan kokemukset, kuolemantapaukset, hlöiden keskinäiset riidat? ym.
Jolloin on aivan uskomatonta että joku kuvittelee jotain tunnereaktiota syyksi kun se on seuraus jostain, joka voi liittyä hlöiden välisiin kemioihin estäen suotuisien kemioiden yhtymisen.
Teidän tapanne nähdä asiat tunnereaktioiden syinä kuvastaa sitä pelkoa niitä kohtaa ja pyrkimystä tukahduttamaan ne ja pelkoa elämän edessä kun sitä ei voikaan kontrolloida niin pilkotaan se sellaiseen osatekijään jota voidaan helpommin käsitellä.
Ketään se ei tosin auta. Jatka harjoitteita ja pyri näkemään laajemmin.
Tuohon voi lisätä vielä sen, että on normaalia että matkanvarrella se alkuperäinen halu toisen seuraan muuttuu/lakkaa tapahtumien johdosta.
Jolloin on tarpeetonta toisen osapuolen muiden mukana jäädä fantasisoimaan ja yrittämään johdatella asiaa siihen pisteeseen, jossa vielä sitä normaalia halua tutustumiseen on ollut. Normaalit ihmiset ymmärtävät että noin voin käydä ja osaavat ottaa vastuunsa ja onkeensa tapahtumista, eivätkä haikaile sellaiseen pisteeseen enää takaisin ja joko häipyvät kuvioista tai selvittävät asian itselleen tai muuten vaikuttavat surkuhupaisilta ittämisineen, että toisen kuuluisi toimia vastoin halujaan, toiveitaan.
Ihmisillä on aina periaatteita, arvoja joiden mukaan toimitaan, ei ketään pidä ohjailla muuttamaan asennoitumistaan toisiin ihmisiin ja hyväksymään sellaisia ihmisiä ja toimintoja jotka ovat arvoja vasten. Ihmiset pystyvät muuttumaan sosiaalisesti joko avoimemmaksi tai sulkeutuneemmaksi, riippuen tapahtumista ja ihmisen omasta halusta, mutta harva muuttaa käytöstään, arvojaan, asennoitumista ihmisiin, esitettiin sitten paineistusten myötä mitä.
"Maailmamme käyttäytyy ikään kuin joku olisi sekoittanut sen hintalaput, eikä kukaan näytä huomaavan asiaa. Ihmiset myyvät jotain korvaamatonta muutamasta kolikosta ja ovat valmiit maksamaan arvottomasta roskasta tähtitieteellisiä summia.
Rehellisyys, uskollisuus, totuus ja kunnia ovat kaupan, kunhan hinnasta sovitaan, eikä se yleensä ole kovin korkea, gramma mukavuutta, hyppysellinen nautintoa, rahtunen turhamaisuutta. Helposti saavutettu ja äkkiä kulutettu houkuttaa meitä enemmän kuin haasteellinen mutta pysyvä.
Joku on sekoittanut hintalaput todella pahasti.
Arvostuksen vastakohtana on halvekseminen, halpana pitäminen. Se on jollekin asialle kuuluvan arvon kieltämistä tai väheksymistä.
Kaikilla asioilla maailmankaikkeudessa on oma arvonsa, joka niille tulisi antaa. Koska joiden asioiden arvo on suurempi kun toisten, asiat on laitettava arvojärjestykseen.
Kaikkea tulisi näet kunnioittaa arvoa vastaavassa suhteessa. On tärkeää huomata että kaikella on arvonsa. Jos yritämme jakaa maailman asiat mustavalkoisesti arvokkaisiin ja arvottomiin, uskottelemme itsellemme mahdottomia.
-Ensin työ sitten huvi, ei tarkoita, että hauskanpito tai puuhaaminen mukavien asioiden parissa olisi arvotonta tai että sellaisia tulisi halveksia. Sanonta merkitsee että velvollisuuden täyttäminen on tärkeämpää kuin oma mukavuus.
Ulkoinen kauneus ei ole täysin arvotonta, mutta sisäinen on kallisarvoisempaa. Sukupuolista nautintoa ei tarvitse halveksia, ellei sitä tavoittele puhtauden kustannuksella, jolloin hintalaput menevät sekaisin ja halpaa kunnioitetaan enemmän kuin arvokasta.
Ei se ollut leikkiä. Tilanne on vaikea, mutta en vaan voi tunteilleni mitään. Olen ihastunut suhun, mut mun tunteet tyttöystävääni kohtaan ei silti ole muuttunut :( Apuva
Jos multa kysytään, niin ei missään tapauksessa!
sintit heitetään aina takaisin sinne minne kuuluvat
Hmm, ompa outoa, toivottavasti tuo mielleyhtymä on tullut tuosta aikaisemmasta kirjoituksesta, ei muusta?
tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin, tiina on niiin..
kunhan tässä laulelen
Kuningas Pähkinä:
Luulit et se o loppu - luulit päässees vähällä
fiilaa tää paska, teet siistimpää vaan tsägällä
Pähkinä niinku kivekset, josset jo tiiä
Vaasan henkinen kaupunginjohtaja - se sit siitä
mä en tanssi, se o vitu keijuu
paitsi jos oon kännis omii biisei leijuun
landespede malleil, hiplaa mis vaa omii pallei
se o lähtöö samatien, jos o tuopit liia kalleit
vekki nupis, kädet taskus, työstää vakiovedätyksii
ilman pöksyi kääpiönheittoskabat, lipase siit
kymmene vuotta kuosii, kännissä punotaa kymmenii uusii juonii
sylitanssii, bukkakee - et tiiä ees puolii
lapsi pieni, sä et haluu istuu siihen
vuosii jumittanu mäntää, valunu mahlaa siihe tuolii
eli sheikkaa bootii, taputa käsii, vedä sitä spittaa
pikkulikka: lähe mu tila-autoon kippaan
kertosäe:
Heitä paita heitä paita heitä paita vittuun
Heitä paita heitä paita vittuun
Pääsitkö tohon fiilikseen ryyppäämällä vai vaatiiks ton tasonen sekoilu huumeita. Ai niin voihan se olla synnynnäistäkin.
ota vaatteet pois ota housut pois paidat nurkkaan viskaa!
ollaan estottamia näin! yhdessä leikitään, näytä se ensin, vaatteet pois kaikki yhdessä ottakaa vaatteet pois mennään yhteen kaikki yhteen, vapautukaa!!
Kuningas Pähkinä (oik. Pekka Karppinen, tunnetaan myös nimellä TKK)[1] on vaasalainen rap-artisti
Eikö rimmannut, meni ohi?
Ei menny ohi. Ihmettelen vaan mitä sä tänne kopioit muitten sanotuksia. Eik sulla oo omia?
voi vide, sä oot transsulle kade!
käy sun korvienvälis vaje?
eei kun ransulle, pan sut
biitsille, hakee happee,
kun on noi kopee!
sie oot alkanna kuvittelee asioitaa, toivot liikaa tiput ite kuoppaas, tuut tähän väliin,
vaikkei meidän välis oo mittää!
puuvillapeltotyöntekijöiden työlaulua(ei ollu ratismia tämä, o hiljaa!)
Vaan mulle kelpais kansanlorut,)
Tahtoisin ma elovena-tyttö Suomen,
kuulla sun lorujas alla Tuomen.
Kuiskaa korvaani sointuja suloja,
ah sä tyttö kaunein tän maan.
Lupaan ma sydämeni sulle ainiaaks.
Enkä koskaan sua toiseen vaihda,
sen sulle tulen aina lupaamaan.
Sun silmät kauniit mut lumoaa ja
kaikkien muiden tyttöjen tyhjät lupaukset kumoaa!
Ota mut alla Tuomen.
Lupaan, on meillä yhteinen huomen.
ja toi mun extemporeloru oli mun omalle SuomitytölleTiinalle.
lässyn lässyn,
haen kohta pyssyn!
mieluummin näkisin sun tussun,
kun kuuntelisin pus pus!
huuda sä sitä lyylii, ei tos oo
mitään tyylii!
kehota vaan hus hus!
otan mä mieluummin
maalaisjussin possun!
:D
Nyt oon kyllä ihan lol!
Sun jutut on ihan ku jollai tollol.
Sulle en tuu näyttää mun tussua,
tai sitten ei oo mulla mun mussua.
Vaikka sitten ilman tyylii,
sullapas ei silti olekkaa lyylii!
Ota sä sit se possu,
mut tarjoo enste maalaisjussille kossu.
Vai meinasitko ottaa kaupanpäälle jussin,
ja laittaa päähäs pussin.
Ettei kukaan sua tunnista,
kun dallailet jossain Suomen maalaiskunnista.
no mutta lepa,
jos alkaa lempi kuihtuu,
ota alle kunnon hepa,
tuntuu et alkaa teilt järki poistuu
opi ees yks kunnon tapa,
on se liikaa vaadittu,
huudetaan vaan, näytä napa!
te ootte loppuun kaavittu!
mut jos sää oot rakastanut miehii,
voi olla että se sut kuohii,
mut kuitenkii, mäkin teen viritelmii
näin, nokkelaa eikö ookkii,
helppoo heittää feikkii
hihi hi hii
kaverit arvostelkaa tää!
oot sä vittu seonnut!
Olipa hyvin arvosteltu!
se on vaan kujalla.
ja sitte tääl haukutaan jotain lolloa. Näiden jälkeen tajuun miksi. Helmii sioille.
what a f4ck!
lepat täällä kuoros huutaa
järkkää mulle pilluu,
kun yks ei auki saa suutaan!
kaikil mukana silmät killuu,
kertosäe:
tarttis kavereiden saada pilluu!
"
oottes nähneet sitä tyyppii,
koskaan?
joka aina hyppii,
turhaan,
kun ei saa porukoita
tarhaan?
pitääks teidät toimittaa hoitoon,
kun tavoite on saada vain toisille
hoito!?
vuodesta toiseen toimii,
järkätään kavereil pilluu
kertosäe:
järkätään kavereil pilluu
"
muuten jää käteen vain oma dick!
ei riitä hinnaks femme
jos on liian dymmy!
täällä ei kukaan luikuria, luikuria laske!
believe in me my endless love!
kiitti!
yritän taas uudestaan,
ihan alusta:
kitta kuumal katolla
kato kato katolla!
askeleitaan varoo,
turhaan mua varoo varoo,
en ookkaa mikään lemmen
voroo
rahat takas, ei auta vaikka
kaverit niin takas takas,
huuda vaan rakas rakas
ei se tee lompakkoon lovee
lovee, ei lankee mun
loveen,
vaikka tuijotin
povee povee!
mitään ei saa takas takas
vaikka kaikki takas takas
takaa niin, muista vain
takaa takaa
ps mitä pidit,
kuinka monta kertaa yritän
tehdäänkö mitä nyt?
ootko sinut tän kanssa,ootko?
nyt mennään yhteen!
sä haluut mua, mä haluun sua!
nyt mennään yhteen!
sä oot sairas!
mennään yhteen!
en mä susta välitä
mennään yhteen!
??
halusin lähinnä kuulla
ootko sinut,
etkö tiedä kun kaksi ihmistä
kohtaa sinä voi sinuus, olla
sinut ittesä kanssa ja
sinuttelu sekoittua,
niinku on niinku tuttavallinen,
sinuttelee, olla sinut ja sinutella
ittesä kanssa, nii ja muiden tietenkii?
ootko sinut, saanko sinut, siis sinutella!?
missäs vaiheessa tehtiin sinun kaupat?
tunnemmeko toisemme?
älä nyt viitti, osaanha mä
havannoida ihmisii tosi hyvin,
oon siis sinut!
tunnen sinut! kenet tahansa
voi sinutella!
tuohan on ihan sekopäistä lötinää!!??
Kyllä minäkin pidän sairaana ihmisiä, jotka kokevat "oikeutuksenaan" mennä tälläiseen pisteeseen, omaa häpeällisyyden ja nöyrtymisen tarpeen tyydyttämiseksi, kun "joku" niin pyytää ja antaa "luvan".
On varmaan kovinkin mieltä ylentävää, "havannoida" ja sitten luikkia, loikkia äkkiä kertomaan "kavereille", miltä toinen vaikutti, reakoi jne. Ei tuollaiseen käytökseen ole mitään hyväksyttävää perustetta, varsinkin kun asioita käsitellään hyvin alkeellisella tasolla, kuvitellaan omat projisoinnit todellisiksi ja ruvetaan tekemään johtopäätöksiä niiden pohjalta. Puhumattakaan ehdollistamisista, toistaen paria teemaa, kun jutut pyritään pitämään sillä tasolla, mihin noissa viesteissä on viitattu. Kuin toivoen niiden ehdollistamisten toimivan heidän haluamallaan tavalla.
Miltä te luulette näyttävänne, kun teitä on havannoitu, miltä te vaikutatte? aivan sairalta, aivan totta.
"Behaviorismi on psykologian lähestymistapa, joka perustuu oletukseen, että ihmisiä ja eläimiä voidaan selittää pelkästään kolmannen osapuolen näkökulmasta käyttäytymistä tutkivan tieteen keinoin turvautumatta sisäisiin selittämisen keinoihin tai viittaamatta mieleen, ajatuksiin, tunteisiin tai vastaaviin. Keskeistä lähestymistavalle on ihmisen tutkiminen luonnontieteellisen objektiivisuuden näkökannalta.
Behavioristisessa lähestymistavassa on erilaisia korostuksia. ”Löyhemmät” behavioristit väittävät yksinkertaisesti, että käyttäytymisen havainnointi on paras tai otollisin keino tutkia psykologisia ja psyykkisiä tapahtumia.
Behavioristisen psykologian historia Psykologiassa behaviorismi kehittyi vasteena introspektionismin puutteisiin.[
Jonkun henkilön omaan sisäiseen havainnointiin perustuvat selostukset omasta sisäisestä henkisestä elämästään eivät mahdollista tarkkaa tutkimusta eikä niitä voi käyttää ennustavien yleistyksien tekemiseen.
Behavioristit katsoivat, että psykologia ei voi olla tieteellistä ilman yleistettävyyttä ja mahdollisuutta jonkun kolmannen persoonan suorittamaan tutkimukseen.Näin psykologiasta tuli poistaa kokonaan ajatus sisäisestä henkisestä elämästä (ja samalla ontologisesti itsenäisestä mielestä) ja siinä tuli keskittyä sen sijaan havaittavan käyttäytymisen kuvaamiseen
Ensimmäiset psykologiaa behavioristisesti lähestyneet tutkijat olivat venäläisiä. Kuuluisin heistä oli Ivan Pavlov, jonka luoma klassisen ehdollistumisen esimerkki tunnetaan nimellä Pavlovin koira: koiran kielelle ripoteltiin lihajauhoa samalla kelloa soittaen. Lihajauho sai koiran kuolan valumaan, ja kun tätä oli toistettu tarpeeksi, koira alkoi kuolata myös pelkän kellon äänestä.
Yhdysvaltalaisista 1900-luvun alkupuolen behavioristeista tunnetuimmat ovat Edward Lee Thorndike, John B. Watson (1878–1958) ja B. F. Skinner. Watsonin kuuluisuuteen liittyy myös varjopuoli — hänen kokeensa Pikku Albertina tunnetun lapsen kanssa ovat muodostuneet varoittavaksi esimerkiksi kontrolloitujen psykologisten kokeiden saralla.
Watson katsoi ihmisen olevan syntyessään ”tyhjä taulu” (tabula rasa, lat.), ja koko persoonallisuus on ehdollistumisen tulosta. Yhdeksänkuukautisen Albertin lisäksi koetilanteessa oli valkoinen kesy hiiri. Aina, kun lapsi kurotti hiirtä leikkiäkseen sen kanssa, hänet säikäytettiin metallisella kolahduksella. Hänen ehdollistunut pelkonsa hiireen laajeni pian kattamaan myös muita valkoisia ja karvaisia asioita: angorakanit, turkit ja tiettävästi myös valkopartaiset miehet pelottivat Albertia yhtä lailla. Albertin myöhemmistä vaiheista ei ole tarkempaa tietoa, toiset huhut kertovat lapsen olleen loppuikänsä neuroosien vallassa, mutta psykologit olettavat, että ilman toistoa vahvatkin ehdollistumat lientyvät jokseenkin helposti.
Nykybehavioristit myöntävät, että myös kognitiolla on sijaa psykologiassa, ja alkuaikojen tabula rasa -käsityksestä on luovuttu."
Kun tietää noiden "havannoijien" yleisen tietämyksen ja ymmärtämisen tason, niin ne yleistämiset mitä he harrastavat ovat perin koomisia ja tosissaan kuvittelevat, uskotellessaan "oikeutuksia" kyttäämisilleen, että tässä voidaan sitten yleistää nämä asiat koskemaan myös muita, niin voila, näin on sitten monistettavissa muiden hyödyksi asioita. Ihan noin se ei kylläkään mene.
Ei, ei ole kiva olla tekemisissä manipuloitujen ihmisten kanssa, ja joutua vuosia ja vuosia selostamaan samoja asioita estäen ihmistä elämästä omanlaisena persoonana, kun ihmiset pelkuruuttaan alistuvat paskalle ja leikkivät sitten, että oli kiva olla "leikissä" mukana, kun heitä niin pelottaa niin parempi mennä muottiin mukaan. Vieläkään eivät ole päässeet navan ympärystä pidemmälle, eihän heidän jutut oikeasti pyöri kun sen asian ympärillä ja mikä onnetonta kaikkien osapuolten osalta, ei edes oman navan ympärillä, että etsisivät nautintoa itselleen, kun pitää toisten ympärillä pyöriä, ilmeisesti kiihottuvat vain sellaisesta toiminnosta, menkää ihan tosissaan hoitoon!
Eikö se nyt ole perin kummallista, että jos on esim. joku inho jotain ihmistä kohtaan, toimien ym. johdosta ,niin hyväkkäät pystyy senkin kääntämään LESBOSEKSIIN jee! ja alkaa jauhaminen, että johtuukohan tuo reaktio ahdistuksesta lesboseksiä kohtaan! Onko seksuaalisuuden kanssa ongelmia.
Mitähän nyt pitäisi tehdä, onko lesboseksin ajatteleminen kovinkin suuri ongelma ja kenen kanssa? Kaikkien kanssa, mitä? teidän juttuja kun katsoo, niin ettehän te sitä pysty edes omissanne parisuhteissanne handlaamaan, niin oletatte joidenkin "havaintojen" pohjalta, että tuntemattomillekin pitäisi pystyä jotenkin todentamaan, että ihan juu on seksuaalisuus kaikkien kanssa hanskassa jne.? Kuten huomaatte, mihin nuo tahot ovat pyrkineet tuollaisilla oletuksilla, kun käsittelevät asiaa ryhmä mallinnusten kautta, pyrkien saamaan teidät panemaan keskenään kenen kanssa tahansa, missä tahansa. Ei siten, miten parisuhteessa nämä asiat käsitellään.
Saanen jatkaa tästä "havainnoinnista" kun onhan tämä perin mielenkiintoista, vai mitä?
Noissa pyrkimyksissä vain on montakin vikaa, kun keksivät ensin omassa päässään jonkun "ongelman" ja pyrkivät sitten sitä ns.työntöavulla poistamaan, saavat he heihin sidoksissa olevat ihmiset uskomaan siihen ja omaksumaan asioita, mutta jotta ko.henkilö, halutut tahot saataisiin toimimaan ehdollistumien mukaisesti, pitäisi se sidos oikeasti olla.
ja koska tässä tulee jo mittakaava asia sekä hyödyksi että haitaksi, ei sellaista todellista ryhmä sidosta muodostu, joka sen työntövoiman tekisi. Jolloin mitään haluttua vaikutusta ei tule, mitä nyt sitten sen osalta, että se on vain kaikkia osapuolia häiritsevää, ylimääräistä roskatekijää ihmisen elämässä.
Havainto tosin kertoo, että onhan se noihin tahoihin sidoksissa oleviin vaikuttanut aina monestikin suuntaan ja toiseen, pyörittävät siis yhä edelleen vain itselleen juttuja ja uskovat niihin, kulkien transsissa, nauttien aikaansaannoksistaan. Kehittäen saman pyörän aina uudestaan ja uudestaan, tajuamatta lopulta mistään mitään. Uskoen selostustensa tekevänsä heidät autuaaksi kun niin heidät on saatu alkeispsykologien keinoin saatu uskomaan.
Havainnot kertovat sitä mitä haluaa nähdä.
Jos on esim. narsistinen naisten kanssa ongelmissa oleva hlö, joka näkee naisen hehkeänä punaposkisena, ja väittää että taas oli naapuri nainen vain seksiä harrastanut, asia mikä ei pitäisi kuulua naapureille,puhumattakaan siitä että tuollaisia kuvitelmiaan julkistaa.
Joku muu nähdessään punaposken ajattelee taas itsensä kautta asiaa, häpeääkö jotain, uutta ilmoitettua seksuaalisuuttaan tms.
Vaikka totuus olisi liikuntasuoritus ja sauna.
Mikä vain todistaa sen, miten oma ennakkoasenne vahvistaa havainnon siksi miksi haluaa, ei siksi mitä toinen oikeasti kokee ja tuntee.
Lyylit eivät vaan ymmärrä, ettei tuollaisessa toiminnassa voi olla mukana, sen verran pitää pystyä osoittaan moraalista selkärangaa, ettei suostu siihen mitä pyritään osaksi tarjoamaan.
Pitää nähdä tuollaisten toimien vahingollisuus ja repiä irti siteensä haitallisiin ryhmiin.
Ja mikä tärkeintä tehdä se tiettäväksi.
Kyse siis ei ole nimittelyistä jne. vaan vakavammasta aspektista, että ylipäätään sallitaan haitallinen toisia vahingoittava toiminta ja uskotellaan ettei se niinku oikeasti ole vahingollista, koska joku sanoi niin kun havainto niin kertoi.
Jolloin on tarvetta puolustaa niitä periaatteita ettei tälläistä voi tehdä missään yhteiskunnassa minkään varjolla, peruspilareiden oikeuden ja kohtuuden tasapainosta.
Ja tämä ja vain tämä asia liittyy siihen- miksi toinen askeleitaan varoo varoo.
Koska ilmeisesti riippuvuus sidoksista, oletusten tuomasta tarpeesta on liian suurta ja menee toimimaan siten, kuin olisi hyväksyttämässä nämä toimet, olemalla mukana transsissa, jotka johtuvat ulkopuolisten selostuksista, ei toisen toimista tai omasta sisäisestä varmasta tunteesta.
Pitäisi siis pystyä olemaan erillään muiden vaikutuksista ja tehdä se tiettäväksi.
Onhan selvää että sellaista hlöä varoo, joka ei välitä mihin toisen alistaa, aiheuttaen toiselle rasitteen,. oletusten ja ennakkoluulojen paineen, itse pysytellen ryhmänsä turvissa projisoiden syyllistyen sormella osoitteluun muiden mukana, kuin uskoen odottaen että vain mukautumalla oletuksiin, olet"ryhmään" kelvollinen mukaan. Silloin kun olisit ollut mahdollisuus näyttää, mitä on ihmisenä, ja pystyykö ymmärtämään mikä on oikeudentaju, eikä jää kavereiden kanssa vellomaan oletuksiaan, tuntemuksiian, uskotellen olevansa riippumaton tekijä, kun selvästu niin ei ole. Lapsellista se on hyväksyä tuollainen. käsittelytapa huomioimatta se mitä on ja tehdään koko ajan toiselle.
Tuollaiselta se siis vaikuttaa, tietoista tai tiedostamatonta, mutta mahdotonta hyväksyä.
Omaa lahkoa on helppo rakastaa. Siksihän sellainen perustetaankin: Koska tullaan toimeen vain niiden kanssa, jotka ajattelevat samoin.
Avoin, lämmin ja toisten parhaaksi toimimiseen sitoutunut yhteys voi parhaimillaan olla hyvin eheyttävää. Kun tarkoitus ei ole kilpailla eikä etsiä omaa etua toisten kustannuksella, on mahdollista jakaa elämää hyvin syvästi. Tunnustaa epäonnistumiset, keskustella ja tukea toisia.
On siis suotavaa ja sallittua olla kiitollinen taidoistaan, kehittää niitä ja olla edistykseensä tyytyväinen. Se on osa ihmisen luotua tarkoitusta.
Mutta heti kun kuvaan tulee mukaan vertailua, jonka vuoksi ilon syynä ei ole menestys sinänsä, vaan naapuria parempi menestys, vaara lähestyy.
Meidän ei kuuluisi ajatella itsestämme sen enempää omahyväisesti kuin vähättelevästikään. Oikeastaan olisi parasta, jos lakkaisimme kokonaan ajattelemasta itseämme, etenkin suhteessa muihin, ja yksinkertaisesti tyytyisimme käyttämään lahjojamme ja tekemään sitä, mikä meille on annettu tehtäväksi.
Mikä sitten on hyvää (ns.työntövoimaa) ja mistä sen voi tietää?
Onhan paljon esimerkkejä siitä, kuinka joku tahtoo tehdä hyvää, mutta lopputulos on päinvastainen.
Monet tuntevat kertomuksen, josta sana -karhunpalvelus- on peräisin. Mies ja karhu olivat hyviä ystävyksiä, kunnes eräänä päivänä miehen nukkuessa kärpänen laskeutui hänen nenälleen. Kontio huomasi sen ja päätti auttaa ystäväänsä tappamalla rauhanhäiritsijän. Aikomus oli kyllä hyvä, mutta...mesikämmen tuli täräyttäneeksi hengiltä myös ihmistoverinsa!
Ainoa keino saada selville, mikä on jollekulle hyväksi on suostua kulkemaan hänen vierellään, elää lähellä. Tämä takaa myös, että hyvän tekemisen vaikuttimena on aito välittäminen, ei oman sädekehän kiillottaminen asenteella:
-Pelastinpa tuonkin kurjan elämän, mutta onneksi ei tarvinnut piitata hänestä ihmisenä-.
Toki hyvä tahtokin on tärkeä: helpottaa tietää, että ystävän on ollut liikkeellä vilpittömästi hyvää tarkoittaen, vaikka olisikin loppujen lopuksi aiheuttanut vain vahinkoa.
Jos asetut vierelläkulkijaksi etkä tarjoa apua ylhäältä käsin, olet paras mahdollinen apu tilanteessa. Yhteiskunnissa tulee pitää voimassa periaatteita, jotka vahvistavat oikean ja vääryden rajapinnan erottamista ja pidettävä näistä peruspilareista huolta, jotta oikeutta ja vääryyttä voidaan mitata oikealla tavalla ja pitää huolta, että ne pystytään erottamaan peruspilareita, kuten oikeudenmukaisuutta vasten.
Nykyinen elämä on niin kylmää ja pinnallista, että ihmiset ovat tottuneet odottamaan epäystävällisyyttä ja piittaamattomuutta toisiltaan.
Meidän ei tulisi koskaan jekuttaa ihmisiä "hyvillä töillä", jos toimimme noin, ihmiset kokevat tulleensa petkutetuiksi. Hyvä työ ei ollutkaan pyyteetöntä.
Teemme ihmisistä kyynisiä ja he kiertävät aidonkin välittämisen kaukaa, koska kaikilla on -aina koira haudattuna-.
Osa julmiin tekoihin osallistuneista on joskus voinut pitää itseään aivan toisenlaisina ihmisinä. Mutta moraali-identiteetti voi murentua monin eri tavoin.
Ihmiset luisuvat vähä vähältä tekemään tekoja, joita he eivät tekisi, jos alussa olisi selkeä mahdollisuus valita. Ehkä ensimmäiset pienet askeleet tuntuvat liian vähäisiltä ollakseen merkityksellisiä, mutta myöhemmin huoli moraalisista rajoista tuottaa ehkä vain sen epämiellyttävän tunteen, että ne on jo ylitetty.
Yleensä julmat teot, raat pilat ovat helpompia, jos inhimillisiä reaktioita heikennetään. Tekijöiden on tukahdutettava myötätuntonsa. Voidaan vaikka painottaa, että kohteet eivät ole meikäläisiä. Heidät luetaan tavallisesti johonkin muuhun, stigmasoituun joukkoon.
Jos kunnioitus kohteita kohtaan voidaan sivuuttaa, kauheuksia on helpompi tehdä.
Kunnioituksen puutteen vahvimpia ilmaisuja ovat raa´at pilat. Raaoilla piloilla pilkataan kohdetta. Se on ylimääräistä julmuutta ja samalla muistutus vallasta: voimme tehdä elämästäsi yhtä helvettiä ihan vain omaksi huviksi.Se painottaa "meidän" ja "teidän" välistä eroa, me olemme ryhmä, joka nauraa yhdessä teidän kustannuksella. Se on myös näyttö kovuudesta, piittaamme myötätunnon tunteista niin vähän, että voimme naureskella tuskillenne.
Pilkka on suojaavaa nenäkkyyttä, jonka avulla muille valmisteilla oleva toiminta jätetään ottamatta vakavasti.
Ihmiset ovat yleisesti taipuvaisia kunnioittamaan toisia ihmisiä, tai ainakin joitakin heistä. Toisinaan kunnioitetaan statusta. Tasa-arvoisempaa kunnioitusta osoitetaan kaikille yhteisön jäsenille. Tätä pidetään usein ihmisen arvokkuuden kunnioittamisena, ja se ilmenee sosiaalisten kohteliaisuuskonventioiden välityksellä.
Ihmisen arvokkuuden kunnioittamisella symbolisoidaan hänen moraalista asemaansa.
Immanuel Kantin mielestä kunnioituksen arvokkuutaan kohtaan ansaitsevat yksinkertaisesti kaikki ihmiset, eivät ainoastaan ne joilla asema yhteisössä.
Ihmisyys itsessään on arvokasta, koska kukaan ei saa kohdella toista pelkkänä keinona.
Juuri tästä ihmisen arvokkuus (persoona) muodostuu, näin hän ei myöskään voi toimia vastoin yhtä välttämätöntä muiden omanarvontuntoa, hänellä on velvollisuus toiminnassaan tunnustaa ihmisyyden arvokkuus kaikissa muissa ihmisissä.
Ihmiset, psykologiaan taipuvaiset luulevat herkästi, että yhteisössä ihmisten välillä pitää osoittaa toisiaan kohtaan hyväksyntää, jotta dynamiikka ihmisten välillä olisi hyvä, mutta ei, tärkeintä on tunnustaa toisen ihmisen arvokkuus, hyväksyi tai suvaitsi ihmistä sitten joidenkin asioiden takia tai ei.
Tietenkin se oli leikkiä.
Leikkiä?
"Ilman oikeudenmukaisuutta, lahjomattomuutta ja vastuullisuutta ihmisten keskinäinen yhteiselämä on sietämätöntä, jollei peräti mahdotonta.
Jos ihmiset (varsinkin ne, joilla on valtaa) ovat epäoikeudenmukaisia, etsivät kaikessa omaa etuaan, tekevät salaa vääryyttä toisille, ovat valmiita myymään periaatteensa ja väistelevät vastuutaan, he tuhoavat toisten elämään.
Oikeamielisiä ja suoraselkäisiä valintoja on helppo tehdä, jos ei ole paljonkaan menetettävää tai jos joku tärkeä läheinen muutoin kärsisi vääryydestä.
Olemme oikeuden puolella silloin, kun se ei vaadi mieltä mitään-tai silloin kun oikeuskin on meidän puolella. Mutta joskus oikeudenmukaisuus vaatii meltä jotain, ja todella suoraselkäinen henkilö hyväksyy senkin. Hän on Theodenin lailla valmis kärsimään tappion, jos se on oikean toiminnan ja lahjomattomuuden hinta."
Leikkiä?
Kasvaisimme ymmärrykseltämme ulos lapsellisuudesta. Silloin emme ole houkuteltavissa mihin tahansa, emmekä eksy tieltä, osaamme käyttää tervettä harkintaa ja arvioida sekä oudot ilmiöt että maailman ajattelun viimeisimmät muotivirtaukset. Emme kompastu omiin housuihimme kesken elontien.
Puolisydäminen ihminen ei pääse mihinkään elämän juoksukilpailussa, jos asia on tekemisen arvoinen, se ansaitsee tulla tehdyksi hyvin. Ellei jotain kannata suorittaa loppuun asti, viisas ei koske siihen lainkaan.
Kun lampaita viedään teurastettavaksi, ne aavistavat pahaa. Ne liikehtivät levottomina eivätkä ota askeltakaan toivottuun suuntaan.
Tilanteen ratkaisee erityinen eläin: vuohi, joka on töissä teurastamossa. Se on tottunut ympäristöön ja tietää, ettei sille tapahdu mitään pahaa. Kun vuohi viedään lampaiden sekaan, ne seuraavat sitä luottavaisina suoraan surman suuhun.
Vuohi nostetaan pois liukuhihnalta viime hetkellä, jotta se voisi hoitaa tehtävänsä seuraavallakin kerralla. Teurastalouden piirissä eläintä kutsutaan juudaaksi.
Se pettää omansa.
Juudas ei ole ainoa nimi, joka yhdistetään kavalaan takinkääntäjään. He kaikki ovat käyttäneet omiensa luottamusta väärin- olleet uskottomia.
Voi pyssyt ja puukuulat! Mikä oli vaan leikkiä?
Mulle kaikki on totisinta totta.
Miten hetkellistä ja turhaa kaikki on elontiellä.
Voisiko se Lahden likka tulla kertomaan suoraan Lastu Laineelle facebookkiin, mistä ylläolevista "runoiluista" ei pitänyt? vai pitikö? vai onko "kuuliaisuus" ryhmäpaineistuksessa "kavereille" se elämää tärkeämpi arvo?
Lue ja opi.