Laki ei ole

Nämä niinsanotut sopupelaajat (pesäpallo) pelasivat muutamalla vanhalla satasella pikäävetoa. Todisteet oli hyvin kyseenalaisia. Poliisi haki osan aamuyöllä putkaan, heti niinkuin murhamiehet. Ei pojat olisi ulkomaille paenneet. Aivan lapsellista ja sadistista touhua. Mutta eipä haettu liituraita SUNDQVISTIA edes päivällä putkaan, vaikka teki kymmenien miljoonien rikokset. Suomessa on vittu oikeuslaitos ja vittumaiset poliisit.
8490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sanonta: se koira älähtää,johon kalikka kalahtaa. Ei ole ongelmia poliisin tai oikeuslaitoksen kanssa jos on normaali fiksu ihminen joka elää ja toimii sivistysvaltion normien mukaan ja kunnioittaa yhteisiä lakeja.

Äänestä
  • Eipä ole tuohon mitään lisättävää. Samaa mieltä.

    Äänestä

  • Melskaajien ja riehujien tapa on, että ei saa valittaa vaikka olisi valittamisen aihetta. Haluavat pitää omana pikku salaisuutenaan kaikki sadistiset tapansa. Se siitä sivistyksestä.

    Äänestä

  • eivät ne kanssaihmiset aiheuta toimia, että joudut poliisikuulusteluun tai oikeudessa oikeusmurhan uhruksi. Laki on sama kaikille, mutta oikeus ei ole. Oikeutta ei riitä kaikille ja silloin saatat olla vaikka kuinka hyvä pudas pulmunen ja voit joutua jopa tuomiolle.

    Oikeuslaitoksen toimista ja asianajajien toimista ei monikaan tiedä mitään, ennen kuin itse jotuu tekemisiin esim. käräjäoikeuteen haastettuna ja huomaa ettei todenpuhuminen auttanut mitään, vaan valheilla juttu voitettiin.

    Äänestä

  • jos ja kun kirjoitti:

    eivät ne kanssaihmiset aiheuta toimia, että joudut poliisikuulusteluun tai oikeudessa oikeusmurhan uhruksi. Laki on sama kaikille, mutta oikeus ei ole. Oikeutta ei riitä kaikille ja silloin saatat olla vaikka kuinka hyvä pudas pulmunen ja voit joutua jopa tuomiolle.

    Totta.

    Tiedän tuttavapiiristäni oikeustapauksia joissa "vahvasti epäilen" olleen jotain mätää. ;)

    (Tärkeitä asianhaaroja jätetty kertomatta, syyttömiä tuomittu tai ainakin syytetty ja joutuneet oikeuteen.)

    Äänestä

  • jos ja kun kirjoitti:

    eivät ne kanssaihmiset aiheuta toimia, että joudut poliisikuulusteluun tai oikeudessa oikeusmurhan uhruksi. Laki on sama kaikille, mutta oikeus ei ole. Oikeutta ei riitä kaikille ja silloin saatat olla vaikka kuinka hyvä pudas pulmunen ja voit joutua jopa tuomiolle.

    Oikeuslaitoksen toimista ja asianajajien toimista ei monikaan tiedä mitään, ennen kuin itse jotuu tekemisiin esim. käräjäoikeuteen haastettuna ja huomaa ettei todenpuhuminen auttanut mitään, vaan valheilla juttu voitettiin.

    Postasin tämän tänään tänne toiseen keskusteluun, mutta todella pitkän vastauksen päätteeksi. Tänne tämä kuitenkin sopii kuin nyrkki silmääN:

    "Mitenkään tähän vastaukseen liittymättä, mutta tämän viestiketjun luettuani ajattelin vielä, että
    paljastan kaikille suuren salaisuuden oikeuslaitoksesta. Tämä voi olla niin suuri uutinen, että joidenkin tälle palstalle kirjoittavien kannattaa pidellä tuolistaan kiinni.
    Asoita ratkaisevat ihan jokaisessa oikeusasteessa tavalliset ihmiset, jotka lautamiehiä ja harvoja asiantuntijoita lukuunottamatta ovat saaneet oikeustieteellisen koulutuksen. Ratkaisu ei tipu mistään taivaasta, vaan asian ratkaisevat ihmiset kaikessa ihmisyydessään joutuvat sen luomaan havaitsemistaan asioista. Mikään kerubi ei käy ikävä kyllä kuiskaamassa että kantaja vaatii nyt liikaa tai todistaja valehtelee vaan huolimatta pyrkimyksestä aineelliseen totuuteen myös vastaajan tulee huolehtia aktiivisesti omasta edustaan. Tuomioistuin vahvistaa tuomiossaan olemassa olevaksi tai olemattomaksi seikan, jonka se katsoo näytetyksi toteen. Edellä mainitusta johtuen saattaa sattua että tuomioistuin erehtyy myös. Sitä varten on käytössä ylemmät oikeusasteet.

    Äänestä

ei haittaa meikäläistä ollenkaan sillä on enää pikkasen juristiopintoja jäljellä ja lakimies ei toista hevillä laita pulaan jos jotain sattuu..

Sama se mulle mitä te saatte kunhan minä pääsen vähällä. Sori!

Äänestä

kukas ei vitusta tykkäis joten ihan väärin sanoit

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sama kaikille kirjoitti:

Nämä niinsanotut sopupelaajat (pesäpallo) pelasivat muutamalla vanhalla satasella pikäävetoa. Todisteet oli hyvin kyseenalaisia. Poliisi haki osan aamuyöllä putkaan, heti niinkuin murhamiehet. Ei pojat olisi ulkomaille paenneet. Aivan lapsellista ja sadistista touhua. Mutta eipä haettu liituraita SUNDQVISTIA edes päivällä putkaan, vaikka teki kymmenien miljoonien rikokset. Suomessa on vittu oikeuslaitos ja vittumaiset poliisit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu