Kotieläimet

Minkälaisia kokemuksia isännillä on kotieläimistä. Muutama aika varteenotettava vuokralainen olis tarjolla mutta kaikilla on koira.
Kaikki kehuvat omaansa rauhalliseksi ja siistiksi mutta kovasti epäilyttää kun sattuuhan sitä vahinkoja eläimillekin. Kotona vielä lautalattia ja jos vagingot sattuvat niin haluhaitta voi olla pysyvä.
Kuulisin mielelläni toisten kokemuksia, onko jälkeen päin kaduttanut koiran ottaminen omaan asuntoon?
20334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olen antanut hännäkkäitten pitoon luvan. Koirilla on tietyt kiihdytyskaistat: makoilupisteestä ulko-ovelle tai ruokakupille, ja niihin olen kehottanut laittamaan tiiviin käytävämaton. Lattia on säilynyt niiden alla virheettömänä, myös parketti. Jos kissalla on tapana raapia, on sille oltava raapimispuu. Heti putsattuna koiranvahinko ei jätä pysyvää haittaa, ja normaalisti hajut haihtuvat viikossa, soodalla vielä nopeammin. Jos ihmisellä on vastuuntuntoa lemmikistä uskon sitä löytyvän myös asunnosta huolehtimiseen. Mutta vastakkaisia kokemuksia varmaan myös löytyy..?

Äänestä
  • Lemmikkieläimen pidossa on aina riski, ehkä aiheuttaa jotakin ehkä ei.
    Mitään hyötyä ei lemmikistä asunnossa vuokranantajalle ole.
    Jos on mahdollisuus valita kahdesta asunnonhakijasta niin ehdottomasti se jolla ei ole lemmikkiä.

    Äänestä

Koira hajotti parkettilattian perusteellisesti vaikka kielsin lemmikien pidon.

Äänestä

Muijelis maijelis osti oman kaksionsa uutena 11 vuotta sitten ja koira ollut ehkä 6 vuotta. Vaikka lemmikin tassut (kynnet) välillä sutii parketilla kun innostuu juoksemaan, niin aivan selkeitä jälkiä ei ole jäänyt näkyviin. Kai se on vain niin tapauksesta riippuen mitkä lemmikit jättää jälkiä ja mitkä ei.

Itselläni omassa kaksiossani on jo aika kulunut pyökkiparketti lattia (näyttää äkkiseltä ihan ok, tarkemmin katsottaessa aika kulunut), joten olen sallinut omassa tapauksessani lemmikit. Uskoisin riskini olevan lähinnä (kulunut) lattia ja seinien alaosat (tapetit), joten uskoisin suht vähillä vaurioilla pääseväni jos huonompi lemmikki osuu kohdalle. Kuitenkin itsekkin suosin vuokralaisia, joilla ei ole (tuhoa aiheuttavia) lemmikkejä.

Kaikkia mahdollisia lemmikkejä ei kannata kieltää esim. mitä haittaa on hämähäkistä joka asuu terraariossa? Ja mahdotontahan sitä on valvoa, ettei myöskään vuosien päästä ole jotain lemmikkiä hankittu ilman lupaa.

Jos lemmikkiehtoa selkeästi rikotaan (=valehdellaan ettei lemmikkiä oteteta ja tuhoja on tullut), niin silloin vuokraisännän pitää myös olla tiukkana korvausten suhteen. Kusipäisyyteen siis vastataan sitten kusipäisyydellä. :)

Äänestä

Lemmikeistä puhuttaessa suurimman vahingot aiheuttaa usein omistaja jos ei siivoa lemmikkinsä jätöksiä vaan antaa niiden tuhota lattiat ja kaappien alustat.
Koiran haukkuminen taas saattaa häiritä naapureita.

Äänestä

Pentukoirat aiheuttavat kaikkein eniten tuhoa syömällä seinää ja lattialistoja. Mitä vanhempi koira on sen rauhallisempi se yleensä on. Lautalattia ei ole koiran kannalta hyvä ratkaisu ja parkettikin naarmuuntuu pahasti koiran kynsistä. Parhaimmat lattiamateriaalit vuokra-asuntoon ovat laminaatti ja muovimatto, sillä niihin ei pahemmin jälkiä jää. Todennäköisesti mitä pienempi koira olisi sen parempi, koska lautalattiaan jää pienemmät naarmut koiran kynsistä. Omissa vuokra-asunnoissani en ole sallinut koiria, koska omistan kaksi noutajaa ja tiedän kuinka paljon tuhoa niiden pidosta tulee, vuokravakuus ei tod.näk. kattaisi kaikkea tuhoa.

Äänestä
  • Laminaatti ei kestä kaatuneita juomakuppeja ja virtsailua lattialle, vahinkoja sattuu väkisin, koira ei ole robotti, sairastuukin joskus ja jätetään yksin liian pitkiksi ajoiksi. Eläintenpitoon täytyy olla muovimatot, mutta ihmisten ei pitäisi kerrostaloon hankkia ollenkaan eläimiä, ei edes omaan.

    Äänestä

Jos eläimiä ei pitäsi hankkia omaan kerrostaloasuntoon niin mihin niitä sitten olisi sopivanpi hankkia?

Äänestä
  • Maalle omakotitaloon aidattuun pihaan.

    Äänestä

  • ainut oikea paikka kirjoitti:

    Maalle omakotitaloon aidattuun pihaan.

    Koira on seurallinen laumaeläin joka tarvitsee kunnon suojan. Aidattu piha on vihoviimeinen paikka pitää koiraa.

    Äänestä

  • rfgedrg kirjoitti:

    Koira on seurallinen laumaeläin joka tarvitsee kunnon suojan. Aidattu piha on vihoviimeinen paikka pitää koiraa.

    Sinun "kunnollinen suojasi" nyt sattuu kuitenkin olemaan kerrostalokoppero ja sellaisessa esim. koiran pitäminen on äärimmäisen julmaa eläinrääkkäystä. Et näköjään tiedä paremmasta, kun kyselet, mutta koiran pitää päästä tarpeilleen halutessaan, juoksemaan ja haukkumaan. Näitä ei luontaisia viettejä ei toteuteta kerrostalossa, vaan siellä asuva koira on elävänä haudattu ruumis. Jos ihminen on niin koyhä, saamaton ja osaamaton, ettei pysty itselleen hankkimaan kunnon taloa, isolla tontilla, on se myös kyvytön huolehtimaan eläimen tarpeista.

    Äänestä

  • Eläinten puolesta kirjoitti:

    Asun omakotitalossa mutta en minä nyt koiraani ulkona pidä se on kamalaa eläinrääkkäystä. Onneksi eläinsuojeluvalvojat puuttuvat tuollaisiin ulkonapitämisiin. Mitäköhän luonnollisia viettejä koira saa toteuttaa talven pakkasilla tai vesisateella. No saahan se ainakin haukkua, tänään, huomenna, vuoden päästä ja eipä se juuri muuta saakkaan. Siitä olen samaa mieltä että koiran pitää päästä halutessaan ulos. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma jos hiukankin mitään koiranhoidosta ymmärtää. Koira opetetaan pyytämään ulos. Muutenkin koulutetun koiran kanssa on helpompi toimia. Mutta tätä koulutus juttua sinä et välttämättä pysty ymmärtämään. Eihän sinuakaan kukaan näytä olevan opettanut keskustelemaan asioista ilman muiden halveeraamista tai ymmärtämään että on olemassa niin kalliita kerrostaloasuntoja ettei tavallisella ison pihan omistajalla koskaan ole sellaiseen varaa

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Eikö siinä sinun unessa nähdyssä omakotitalossa ollut ovia? Meillä koira ilmoittaa itse, kun haluaa lähteä ulos ja kun haluaa tulla sisälle, kuuluu ulkoa pari haukahdusta ja OVI avataan. Kamalaa eläinrääkkäystä.
    Jos sinulla olisi ok-talo ja aidattu piha, tietäisit ettei koiraa tarvitse opettaa pyytämään päästä OVESTA ulos, ne älykkäinä olentoina oppivat itsekin. Sinun kerrostalokopperossasi ei koiralla ole tähän mahdollisuutta, vaan se on kärsivä eläin, vailla mitään mahdollisuutta omatoimisuuteen.

    Sinun kaltaiset rääkkääjät pitäisi tuomita elikautiseksi vankilaan: Et päästä edes eläintä "ulos" ! Hanki paristoilla toimiva nalle, sen voit jättää laatikkoon, siihen voit purkaa alistus ja hoivaviettiäsi, eikä elävät olennot kärsi.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Olet nyt sellaisessa tunnepläjäyksessä ettet ymmärrä yhtään mitään. Kun olet rauhoittunut niin lue uudestaan oma tekstisi ja minun aikaisempi tekstini niin ehkä sinäkin huomaat että samalla tavallahan ne kummankin koirat ulos pääsee: pyytämällä, joten siitä vään sinäkin eläinrääkkääjä istumaan sitä elinkautista. Tottakai minä ymmärrän että jos sinulla on aidattu piha ja pidät koiraa siellä niin kouluttamatonkin koira haukkuu ja ulisee päästäkseen sisään suojaan edes joskus. Meillä ei ole aitaa, koira on opetettu ulkoillessaan pysymään omalla pihalla. Etkö sinä todellakaan ole opettanut koirallesi yhtään mitään? Kirjoituksesti perusteella sinusta tulee mieleen väkisinkin koirasi, kumpikin räksyttää ihan pihalla.

    Olet tainnutkin jo koiran hankkia itsellesi...

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9913787

    Äänestä

  • Eläinten puolesta kirjoitti:

    Sinun "kunnollinen suojasi" nyt sattuu kuitenkin olemaan kerrostalokoppero ja sellaisessa esim. koiran pitäminen on äärimmäisen julmaa eläinrääkkäystä. Et näköjään tiedä paremmasta, kun kyselet, mutta koiran pitää päästä tarpeilleen halutessaan, juoksemaan ja haukkumaan. Näitä ei luontaisia viettejä ei toteuteta kerrostalossa, vaan siellä asuva koira on elävänä haudattu ruumis. Jos ihminen on niin koyhä, saamaton ja osaamaton, ettei pysty itselleen hankkimaan kunnon taloa, isolla tontilla, on se myös kyvytön huolehtimaan eläimen tarpeista.

    Taas näitä koirien vastaisia ihmisiä... Koira ei ymmärrä itse asuuko se kerros- vai ok-talossa. Tärkeää sille on että on tarpeeksi tilaa koiran kokoon ja luonteeseen nähden sekä se että pääsee ulos asioilleen ja saa liikuntaa. Niitä ei estä mikään asia myöskään kerrostalossa sen kummemmin kuin ok-talossakaan. Luulisin että asia on just päin vastoin, eli helpompi on heittää koira yksin pihalle haukkumaan aidattuun pihaan kuin laittaa sille kaikki releet niskaan ja kivuta portaat alas sitä kusettamaan..

    Äänestä

Me annoimme luvan pitää lemmikkejä vuokra-asunnossa lähinnä siksi, kun itsellämme on kissoja ja ajattelimme olla "solidaarisia" lemmikkien omistajia kohtaan.
Asunnossa on vanha lautalattia, johon kissan kynnet eivät juuri saaneet vahinkoa aikaiseksi. Toisin olikin koiran kanssa. Koira kun ei vedä astellessaan samalla tavalla kynsiään sisään, kuin kissa, joten lautalattia oli koiran jäljiltä aika kehnossa kunnossa vuoden jälkeen.
Vanha ja paksu lautalattia on kuitenkin helppo itse hioa ja käsitellä, joten lattian kunnostaminen ei harmita. Se harmittaa, että koiran omistaja ei ollut viitsinyt siivota sen enempää koiran kuin itsensäkään sotkuja. Seinillä oli kuraa puolen metrin korkeudella, jonka olisi voinut helposti heti pyyhkiä pois, jos koiran omistajalla olisi ollut vähänkään halua pitää paikkoja kondiksessa.

Eli lemmikki sai aikaan jotain tuhoja mutta tahattomasti. Lemmikin omistaja sai aikaan paljon tuhoa ja vain omaa välinpitämättömyyttään.

Äänestä

Minun saksanseisojani ovat niin energisia, että vetävät sutaria, kun keittiössä ruokakuppi vähän kolahtaa. Sälöt vain lentävät puulattiasta.

Äänestä

Mulla on ollut yhdessä asunnossa vuokralaisella koira ja ihan hyvin meni vuokrasuhde. Asunnossa oli laminaattia lattialla. Kaikki tietty on omia tapauksia ja tässä tapauksessa onneksi koira oli ollut kunnolla.Tämä koira oli kooltaan järkevä pieneen asuntoon.Isompaan en olisi suostunutkaan,koska ei minusta ison koiran kuulu olla pienessä yksiössä(joita itse vuokraan).

En ottaisi vuokralaisksi koira/kissanomistajaa jos lattiassa olisi parketti. Eräässä asunnossamme jossa itse asuin oli vaahtera parketti ja 7kg koira sai siihen heti selvät jäljet.
Nyt uudessa asunnossamme on kovempaa lajia olevaa parkettia ja kestää pikkukoiran kynnet.Mutta ei sekään paljon lohduta jos vuokralainen antaa esim pissojen lojua lattialla.

Laitan aina ilmoituksiin että ei lemmikkejä.Mutta tapauskohtaisesti aina katson ja ainakin tuntuu että avoimesti vuokralaiset lemmikeistä ilmoittavat.
Ja toki aina näytöillä kysyn vielä erikseen että onko lemmikkejä.

Äänestä

Jos nyt kuitenkin päättää otaa sellaisen vuokralaisen jolla on kotieläin niin mitä olisi hyvä mainita vuokrasopimuksessa jotta vuokralainen korvaa mahdolliset vahingot. Kuitenkin niin että se on lainvoimainen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aika riskaa peliä kirjoitti:

Minkälaisia kokemuksia isännillä on kotieläimistä. Muutama aika varteenotettava vuokralainen olis tarjolla mutta kaikilla on koira.
Kaikki kehuvat omaansa rauhalliseksi ja siistiksi mutta kovasti epäilyttää kun sattuuhan sitä vahinkoja eläimillekin. Kotona vielä lautalattia ja jos vagingot sattuvat niin haluhaitta voi olla pysyvä.
Kuulisin mielelläni toisten kokemuksia, onko jälkeen päin kaduttanut koiran ottaminen omaan asuntoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu