10v. nartun KOHDUNPOISTO...

shelam

Kyse siis melkein 10-vuotiaasta shelttinartusta. Itse olen nartun leikkauttamisen kannalla jos eläinlääkäri vain suosittelee sitä, muu perhe ei kovinkaan kannata sitä(peläten että on liian riskiä leikata niin vanhaa koiraa). Haluaisinkin muiden henk.kohtaisia kokemuksia, sekä hyviä että huonoja puolia, leikkauksesta.
Shelttimme on pirteä ja menee vielä hyvällä vauhdilla agilityä, nukkuu toki kotona aina kun siihen on mahdollisuus. syksyllä veimme sen e-lääkärille virtsankarkailun takia ja epäilimme pissatulehdusta. koirallamme olikin valeraskaus ja sen takia sillä oli kuumettakin. lääkäri ultrasi ja otti röntgenkuvat koska epäili märkäkohtua. Koiramme sai kuurin varmuuden vuoksi vaikkei lääkäri ollutkaan varma oliko koirallamme märkäkohtua,lääke jokatapauksessa alensi kuumetta...pari kuukautta myöhemmin alkoi virtsankarkailu uudestaan ja käytimme klinikalla ja kaksi lääkäriä totesivat ultratessaan ettei kohdussa ole mitään eikä myöskään ollut pissatulehdusta. Eli periaatteessa terve koira mutta haluaisin leikkauttaa sen nyt kun se on terve...jaksaisi leikkauksen ylikin ehkä paremmin. Kertokaa ihmiset mielipiteitänne! Ovat kallisarvoisia ja auttavat omalta osaltaan päätöksen tekoa.. Kiitos:)

35

46699

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tytteli

      Meidän oma koira lopetettiin 11-vuotiaana märkä kohdun takia...Pääökseen vaikutti suuresti koiran ikä ja se ettei eläinlääkäri ollut ollenkaan varma kuinka pitkälle tämä oli edennyt! Toisaalta myös taloudellinen puoli..koira oli sekarotuinen,melkein ilmaiseksi ostettu...ennen kaikkeaan oma koiramme oli jo todella huonon oloinen tuona aikana...tuntui todella pahalta katselle sen vaivalloista liikkumista! Välillä päätös on kaduttanut ja paljon, miksei voinut yrittää enemmän, mutta tuo oli päätös tuolloin..

      • vie heti lääkäriin!

        11-vuotias koiramme leikattiin kohtutulehduksen takia, sen jälkeen elämänilo palasi, koirasta tuli taas kuin pentu. nyt 14. vuosi menossa ja koira leikkii ja juoksentelee iloisena ulkona.


      • Anonyymi

        Meillä samanlainen päätös tehtiin, on kaduttanut jo kohta 5 vuotta. Oliko koirallanne muita sairauksia?


    • leikattu narttu

      Itse jouduin leikkauttamaan 12-vuotiaan koirani märkäkohdun vuoksi. Vaikka tilanne oli silloin todella paha, koirani selvisi leikkauksesta.

      Kohtu on narttukoiralle suuri taakka ja riski. Koska koirallasi on jo ollut ainakin valeraskauksia, niin mielestäni koirallasi on suurempi riski sairastua märkäkohtuun. Itse olisin ehdottamasti leikkauksen kannalla, vielä kun koirasi on terve. Terveen koiran leikkaaminen on aina huomattavasti pienempi riski kuin sairaan. Tokihan leikkauksiin liittyy aina riski, mutta mikäli koirallasi ei ole sydänvikaa, en usko riskin olevan suuri.

      Leikkauksesta voi seurata tosin karvankasvua ja virtsankarkailua (meillä ei jälkimmäistä), mutta virkeämmän vanhuksen todennäköisesti saatte takaisin :)

      • Nappis

        Koirasi on varmasti hyvässä kunnossa koska jaksaa painaa vielä agilityssä. Eiköhän se kestäisi ihan hyvin leikkausen. Kyllä kannattaa leikkauttaa mahdollisimman pian kun voi. Myöhemmin koira voi mennä pahempaan kuntoon jos tulee märkäkohtu ja silloin voi olla tosiaan hengenvaarassa. Tuttunu flatti oli 10-vuotias kun sille tuli märkäkohtu. Koira ei ollut kovin timmissä kunnossa mutta leikkaus sujui hyvin. Leikkauksen jälkeen koiraan tuli lisää eloa ja ennen niin heikot takapään lihakset voimistuivat ihan selkeästi.

        Ihmetyttää miksi monet leikkauttavat narttunsa vasta kun ne ovat vanhoja ja niillä on jo ollut märkäkohtu. Jos ei ole aikeissa teettää koirallaan pentuja niin ihan hyvin voi ja kannattaa leikkauttaa 2-3-vuotiaana niin koira säästyy märkäkohduilta ym.


      • Vähältä piti
        Nappis kirjoitti:

        Koirasi on varmasti hyvässä kunnossa koska jaksaa painaa vielä agilityssä. Eiköhän se kestäisi ihan hyvin leikkausen. Kyllä kannattaa leikkauttaa mahdollisimman pian kun voi. Myöhemmin koira voi mennä pahempaan kuntoon jos tulee märkäkohtu ja silloin voi olla tosiaan hengenvaarassa. Tuttunu flatti oli 10-vuotias kun sille tuli märkäkohtu. Koira ei ollut kovin timmissä kunnossa mutta leikkaus sujui hyvin. Leikkauksen jälkeen koiraan tuli lisää eloa ja ennen niin heikot takapään lihakset voimistuivat ihan selkeästi.

        Ihmetyttää miksi monet leikkauttavat narttunsa vasta kun ne ovat vanhoja ja niillä on jo ollut märkäkohtu. Jos ei ole aikeissa teettää koirallaan pentuja niin ihan hyvin voi ja kannattaa leikkauttaa 2-3-vuotiaana niin koira säästyy märkäkohduilta ym.

        Meillä 8,5 -vuotiaalla neidolla tuli pyometra eli märkäkohtu, onneksi vuoti ulospäin. Eläinlääkiksen päivystyksessä leikattiin. Säikähdettiin kyllä pahan kerran. Leikkauksen jälkeen koirasta on tullut taas 'kakara', kaikki mitä luulin olevan jo alkavia mummu-oireita on pois (umpimielisyys, kärttyisyys). Jos olisin tiennyt että märkäkohtu on niin yleinen pennuttamattomilla nartuilla, olisin varmaan leikkauttanut aiemmin. Että jos koira on terve ja hyväkuntoinen, suosittaisin leikkausta. Ainahan se on riski mutta kyllä se kohtutulehdus sen verran nopeasti yleiskunnon romahduttaa että komplikaatioiden vaara kasvaa. Leikkauksesta toipuminen edistyi hyvin tulehduksesta huolimatta, vaikka oli hurja tikkirivi vatsanahassa.


      • haukku
        Vähältä piti kirjoitti:

        Meillä 8,5 -vuotiaalla neidolla tuli pyometra eli märkäkohtu, onneksi vuoti ulospäin. Eläinlääkiksen päivystyksessä leikattiin. Säikähdettiin kyllä pahan kerran. Leikkauksen jälkeen koirasta on tullut taas 'kakara', kaikki mitä luulin olevan jo alkavia mummu-oireita on pois (umpimielisyys, kärttyisyys). Jos olisin tiennyt että märkäkohtu on niin yleinen pennuttamattomilla nartuilla, olisin varmaan leikkauttanut aiemmin. Että jos koira on terve ja hyväkuntoinen, suosittaisin leikkausta. Ainahan se on riski mutta kyllä se kohtutulehdus sen verran nopeasti yleiskunnon romahduttaa että komplikaatioiden vaara kasvaa. Leikkauksesta toipuminen edistyi hyvin tulehduksesta huolimatta, vaikka oli hurja tikkirivi vatsanahassa.

        Paljonko kohdunpoisto noin keskimäärin maksaa?


      • emäntä
        haukku kirjoitti:

        Paljonko kohdunpoisto noin keskimäärin maksaa?

        Meidän 6-vuotias harmaa norjanhirvikoira leikattiin viime viikolla. Hänelle tehtiin pyometra eli kohdun poisto. Leikkaus maksoi 230 euroa sis. leikkauksen, lääkkeet, tarvikkeet ja lab.kulut ja toimenpiteen ja myös tikkien poiston.
        On toipunut todella nopeasti, vaan tänään tuli takapakkia. Emättimestä vuotaa hieman verta.
        Eläinlääkäri sanoi , että ei ole vakavaa. Käski suihkuttaa aluetta ja pahimmassa tapauksessa saa
        lääkekuurin vuotoon. Ensi viikolla otataan tikit pois ja antibioottikuurikin on vielä kesken.
        Onko teillä muilla kokemusta leikkauksen jälkeisestä verisestä vuodosta?


      • ...
        haukku kirjoitti:

        Paljonko kohdunpoisto noin keskimäärin maksaa?

        maksaa kohdunpoisto reilut 400e (yksityisellä).


      • elain
        ... kirjoitti:

        maksaa kohdunpoisto reilut 400e (yksityisellä).

        Eilen piti tehdä tuo operaatio kiireellä, 430 euroa. Mutta tänään on jo virkeämpi koira :-)


      • Doggi
        elain kirjoitti:

        Eilen piti tehdä tuo operaatio kiireellä, 430 euroa. Mutta tänään on jo virkeämpi koira :-)

        Meidän 6v. koiruuden kohdunpoisto maksoi 416€ kunnan eläinlääkärillä (hintaan tietenkin tuli ylimääräistä kun leikkaus tapahtui lauantaina.)ja sitten alkututkimus ja puolen tunnin nesteytys maksoi 116€. Kallistahan tuo on, mutta kyllä kannatti. Meillä oli vielä niin paha tilanne, että kun lääkäri oli saanut kohdun ulos, niin se oli räjähtänyt käsiin. Harmi vain, että koirat ei osaa puhua, joten tuotakaan sairautta ei olisi huomattu ilman vuotoa:(


      • pari päivää sitten!
        Doggi kirjoitti:

        Meidän 6v. koiruuden kohdunpoisto maksoi 416€ kunnan eläinlääkärillä (hintaan tietenkin tuli ylimääräistä kun leikkaus tapahtui lauantaina.)ja sitten alkututkimus ja puolen tunnin nesteytys maksoi 116€. Kallistahan tuo on, mutta kyllä kannatti. Meillä oli vielä niin paha tilanne, että kun lääkäri oli saanut kohdun ulos, niin se oli räjähtänyt käsiin. Harmi vain, että koirat ei osaa puhua, joten tuotakaan sairautta ei olisi huomattu ilman vuotoa:(

        Viikin eläinsairaala laskutti 714 euroa!!!


      • Veera10
        ... kirjoitti:

        maksaa kohdunpoisto reilut 400e (yksityisellä).

        Hei
        Meillä on 10 vuotias vehnäterrieri neiti ollut 3 viikkoa sitten kohdunpoistoleikkauksessa ja leikkaus maksoi Helsingissä 620,- euroa. Kaikki ei ole ihan hyvin mennyt, heti perään tuli virtsarakon tulehdus, emättimestä on tullut vuotoa (ei veristä) ja siihen on ollut lääkitys. Nyt on muutaman kerran laskenut alleen, eli virtsankarkailua. Neiti on onneksi tosi pirteä, syö ja ulkoilee yms. aivan hyvin. Lääkitys on jo tuohon virtsankarkailuun.Ehkä joudutaan vielä tekemään ultratutkimus, ettei emättimessä ole mitään muuta vikaa. Mielestäni narttukoirat kannattaa leikata hyvissä ajoin jos niillä ei aio pentuja teettää. Varmasti pääsee vähän vähemmillä jälkivaivoilla.


      • heissss
        pari päivää sitten! kirjoitti:

        Viikin eläinsairaala laskutti 714 euroa!!!

        heippa


    • Veera10

      Hei
      Meillä tosiaan itse leikkaus meni hyvin, koiramme on myös 10 vuotias. Kirjoitin tälle palstalle nimimerkillä veera10. Harmittaa etten vienyt koiraani aiemmin tuohon leikkaukseen. Nyt pääsi tulemaan märkäkohtu ja kuten tuosta toisesta viestistäni ilmenee, ihan kaikki ei ole mennyt hyvin. Koiramme on aiemmassa leikkauksessa todettu hyväkuntoiseksi ikäisekseen. Lääkäri otti silloin maksa yms. kokeet ja arvot olivat normaalit. Leikkaus kesti n. 1 1/2 tuntia, Veeralla poistettiin kohtu ja munasarjat. Koirallamme oli myös kystia, johtuen ilmeisesti useista valeraskauksista. Toivotan teille onnea jos päädytte tuohon leikkaukseen. Veera ja omistajansa

      • Nimetön

        Heippa kaikki! olemmepa saaneet paljon vastauksia. Valitettavasti kirjoitin tuon kirjoituksen viime vuonna (06). Vanha rouva päästettiin vihreämmille agilitykentille viime keväänä. Nisäkasvain eteni nopeasti. Lääkärin mukaan oli ilmeisesti jo levinnyt sisäelimiin. Teimme viimeisen palveluksen mummulle ja hän sai nukkua ikiuneen. Kiitos kuitenkin:)


    • koirasta

      meidän 10.v koira leikattiin muutama päivä sitten. miten olette hoitaneet leikkaushaavaa? kuinka nopeasti koirienne ruokahalu parani? meidän koiralle ei vielä hirveästi ruoka maistu ja lääkkeiden antaminen on vähän hankalaa.. mutta on jo huomattavasti paremmassa kunnossa kun leikkauksen jälkeisenä päivänä :)

    • koira jo 16v ja sokeritauti...

      toimenpide on yksinkertainen ja nukutus on nykyään huomattavasti turvalisempaa iäkkäiläkin koirilla. meidän serin leikkaus kesti kaikkineen alle kaksituntia, jonka jälkeen kannoimme koiran huovankanssa kotiin. 4-5tunnin unien jälkeen seriä ihmetytti vain kauluri jota se nyt pitää noin kaksiviikkoa. koiralla on hyvä olla joku aluksi seurana, huomaa myös itse millaiset esteet on hyvä poistaa kun koira jää yksin kaulurinsa kanssa. terveyttä koiralesi.

    • tyytyväinen

      Meidän 7-vuotias leikattiin aamuyöllä Hattulassa. Kohdun ja munasarjojen poisto . Hintaa tuli 1670 euroa .

    • 711

      Me leikkautettiin pari kuukautta sitten 8-vuotias kääpiökoiramme ja toinen menee ensi viikolla steriloitavaksi. Parempi pelata varman päälle, ettei tule myöhemmin kohtutulehdusta tms. Tosin olisi nämäkin voinut hoitaa jo vuosia sitten jos olisi vaan tajunnut, kun ei kerran pentuja ole ollut tarkoituskaan teetättää missään vaiheessa. Toivottavasti toisenkin koiran operaatio onnistuu hyvin. Ensimmäisen leikkaus maksoi Univetissä ~500 euroa ja toisen leikkauksen hinta-arvio on 350 euroa pienellä eläinklinikalla.

    • Meillä sattui leikkaus loppiaisen pyhäpäivälle 2014. Kaikkine lääkkeine ja muine kuluineen summa oli 859€. Palvelu oli todella hyvää ja kaikki sujui loistavasti. Koira on onnellinen ja terveen oloinen.

    • rahalla ei saa

      Meidän koira menehtyi useiden, peräkkäisten ja päällekäisten hoitovirheiden takia kohdunpoistoleikkaukseen. Ikää kaverilla 9v. Paikka oli yksi Helsingin tunnetuimpia, ja koiran menehtyminen johtui käytännössä siitä, että se oli vinttikoira. Tehtyään useampia virheitä, jotka johtivat koiran sisäiseen verenvuotoon eläinlääkäri ei koirasta otettujen hemoglobiiniarvojen perusteella nesteyttänyt, ja koira kuoli verenhukkaan. Vinttikoirilla tulisi olla normaalisti erittäin korkeat veriarvot, eikä lääkäri osannut tulkita niitä.
      Oikeustaistelun jälkeen saatiin korvaukseksi uuden pennun hinta, josta ei kyllä paljoa ollut lohtua. Asema ei koskaan myöntänyt toimineensa väärin, vaikka virheitä oli liian löysistä tikeistä lähtien.

    • järkeä

      miten te ihmiset jotka laitatte kohdunpoiston hinnan etusijalle puhuessanne teille rakkaimman ystävänne hengenvaarallisesta sairaudesta, olette tulleet hankkineeksi koiran? meidän 10,5 vuotiaalla kajo koiralla todettiin tänään märkäkohtu, oireillut muutaman päivän. kohdun poisto on parin tunnin kuluttua ja minä itken kotona ja rukoilen kaikkia enkeleitä mukaan kajon leikkaukseen, ei mitään väliä mitä maksaa ,kunhan saan vielä jatkaa ihanaa yhteistä taivalta kajon kanssa.olen menettänyt 2,5 vuoden aikana kolme koiraa, 14 vuotiaan kajon emän, 17 vuotiaan alman ja 10 vuotiaan kajon siskon , joka menehtyi muutamassa tunnissa salakavalaan suolistotulehdukseen ja sen seurauksena verenmyrkytykseen. hei, viekää rakkaat lemmikkinne heti lääkäriin kun tavallisuudesta poikkeavaa ilmenee. joku viisas on sanonut " mitä paremmin opin tuntemaan ihmisiä, sitä enemmän rakastan koiraani! "

    • pötkökaisa

      Meillä 7v.staffi oli märkäkohdunpoisto leikkauksessa kaikki piti mennä hyvin mutta kuoli leikkauspöydälle aivan viimeisten ompeleiden aikaa....epäilen 100 varmasti tunarointia toimenpiteissä....tää on niin valtava suru

    • Ellilila

      Meillä 9,5v kultainennoutaja,märkäkohtu ja munasarjat poistettu 7.11 Heinolassa Reumantien eläinlääkärissä,koira toipunut hyvin syö jua ja hoitaa tarpeet hienosti,tikit sulaa eli ei tikkien poistoa kipulääkettä ja antipiootit menossa, toivotaan että jatkokin menee hyvin.

    • Suurihuoli

      Meidän 10-vuotias sakemannineitimme leikattiin kuukausi sitten. Kohdupoistosta siis kyse. Koira rupesi nuolemaan itseään alapäästä koko ajan ja kun rupesin tutkimaan asiaa tarkemmin, huomasin, että sieltä tulee nestettä. Olin lukenut märkäkohdusta ja ajattelin, että tätä se saattaa olla - niin olikin. Kaikki on mennyt muuten hyvin, mutta leikkaushaava ei mene joka kohdasta kiinni. Neljän tikin kohdalla on "reiät". Eläinlääkäri on sanonut, että jatkakaa suihkuttelua ja jos koira muuten on normaalivointisen oloinen, niin pitää vaan olla kärsivällinen. Koiralla ei ole kuumetta, se syö ja juo hyvin ja on muutenkin reipas, ihana oma itsensä. Nyt olen laittanut reikien päälle pihkasalvaa, mutta ainakaan vielä ei ole auttanut. Jotenkin tuntuu huolestuttavalta, että miksi ne reiät eivät umpeudu. Samalla peräpäästä kuuluu epämääräistä lotinaa, ihan kuin olisi jotain nestettä, mutta se voi olla myös ilmaa. Pahinta tietysti jos se on jotain nestettä, joka on kertynyt sisälle. Menemme tällä viikolla eläinlääkärille ja toivomme, että sitä ei tarvitse uudelleen leikata.

      Märkäkohtu on maineensa veroisesti hengenvakava sairaus. Minäkin suosittelen leikkauttamaan narttukoirat jo nuorena jos niillä ei meinaa teettää pentuja. Säästyisi ainakin tältä harmilta.

      Hartain toiveemme on, että saataisiin vielä koiruli kuntoon!

    • Sinnamu

      Meidän 8v sheltti leikattiin eilen illalla märkäkohdun takia kiireellisenä riihimäellä yksityisellä. Tultiin lääkärille viimetipassa, tänään olisi jo ollut myöhäistä. Tulehdusarvot oli pilvissä ja sarvet oli täynnä mätää (näimme ne leikkauksen jälkeen). Hintaa tuli päälle 700e, vaikka alustavasti hinta-arvio oli reilusti päälle tonnin. Selvisi että 1000e oli alkaen 10kg koirista. Koira on äärettömän rakas, eikä raha ollut esteenä, mutta vanhan koiran leikkaus on niin iso riski että mietimme onko leikkaus järkevää, seuraavat 7 päivää on nyt kriittisemmät. Toivotaan että kaikki menee hyvin:)

    • Anonyymi

      Oona 13vuotias kohtun leikkaus 22.01 leikattiin Hattulan eläinsairaalassa . Hinnaksi tuli 2000 euroa. Lääkkeiden. Viikko myöhemmin koira ei suostunut mitä syömään. Samasta paikasta lääkäri sanoi että koiralla on mahalaukun tulehdus. Uudet lääkkeet ja lasku yli 300eur. Kysymys missä kohtuus

    • Anonyymi

      Minun koirani oli 10-vuotias, kun se sterkattiin. Sterkkaus tapahtui samaan aikaan, kun koiralta poistettiin nisäkasvaimet, jotka osottautui hyvälaatuisiksi. Eläinlääkäri suositteli sitä kohtutulehduksen estämiseksi, vaikkei oireita tai mitään sellaista ollutkaan tiedossa.

      • Anonyymi

        Niin ja tämä käynti maksoi melkein 2000 euroa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja tämä käynti maksoi melkein 2000 euroa

        Meillä leikattiin 11 vuotiaalta märkäkohtu. Lääkkeineen päivineen 470 euroa. Parani kyllä hyvin, mutta parin viikon jälkeen tuli uudestaan märkäinen vuoto ja tulehdustila, johon uudet lääkkeet. Eli uusi 10 pv. Kuuri.


    • Anonyymi

      Pieni 9 vuotias villakoirani leikattiin ihan muutama päivä sitten, sillä oli kova kuume ja märkäkohtu oli edennyt pitkälle.
      Lääkäri ei osannut sanoa varmaa ennustetta leikkauksen jälkeen. Koira on kyllä piristynyt, vaikka itsekin pelkäsin, selviääkö se siitä.
      Leikkaus maksoi 400 euroa. Mutta koira on nyt jo melkein muutamassa päivässä piristynyt.
      Kannatti leikkauttaa.

      • Anonyymi

        Sama akuutti leikkaus Raision Evidensia Vettorissa 1400€ päivystyksessä.... hieman rahastuksen makua.


    • Anonyymi

      Meillä 7 v koiralla oli märkäkohtu, joka vuoti ulospäin onneksi. Illalla peräpää alkoi vuotamaan ruskeahkoa limaa joka haisi. Soitin samantien päivyställe eläinlääkärille ja menimme hänen luokseen. Eläinlääkäri ultras koiran ja totesi heti että akuutti märkäkohtu, että pitää leikata heti jos vaan lähdemme leikkuulle. Tottakai lähdimme ajamaan n 140km lähimpään evidensiaan, jossa toimenpide pystyttiin tekemään. Koiramme on sekarotuinen ja paino n 45kg. Hinta päivystyksellisenä oli 1798e. Hinta olisi noussut jos koira olisi jäänyt osastolle. Koiramme toipu niin hyvin, että aivan hämmentää. Haava oli todella siisti ja Ab kuuri oli apuna❤️

    • Anonyymi

      Käytiin vähän aikaa sitten märkäkohdun poistossa. Koira oli apaattinen eikä syönyt pariin päivään. Onneksi mentiin heti evidenciaan ja samalla reissulla koira jäi leikattavaksi. Tulehdusarvot koholla ja muutkin veriarvot pielessä. Seuraavana aamuna kotiin paritonnia köyhempänä. En tiedä onko sen arvoista vaikka rakas koira onkin, nyt sitten jännätään toipumista. Ei ole elämä helppoa leikkaamattoman narttukoiran omistajana.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3020
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1717
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1597
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1417
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1411
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1149
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1077
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      337
      923
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      264
      895
    Aihe