Kirpputorit verolle

Kaupungissamme koi myrkyiltä haisevat kirpputorit vain lisääntyvät. Vanhojen rytkyjen kauppa pitää yllä harmaata taloutta, jonka tuloja yksikään pummi tuskin muistaa sossuun ilmoittaa. Kyllä rytkyjä myydä saa, mutta silloin täytyy tehdä se yrittäjänä, eikä samalla kuittailla työttömyys ja sossu korvauksia. Myynnistä täytyisi myös maksaa verot, aivan kuten muutkin kaupan alan yrittäjät. Kirpputori myynti vääristää kilpailua ja uusien vaatteiden kauppa ei kannata. Sadattuhannet pummit luistavat suomen tukemisesta vaihdellen ryysyjä keskenään ja luistellen täten myös normaalista alvveronmaksusta. Ryysyjen myynti voitaisiin jopa kieltää ja jakaa ne kehitys apuna rahan sijasta vaikka Girgiisiaan. Haisisikin ilmakin paremmalta.
18243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kyllä nyt meidän nuoriso osaston kaverilla on taas huippu mieli piteitä. Oppisipa vielä kirjoittamaan yhdys sanoja oikein, niin siinä olisi ainesta vaikka eduskunta avustajaksi jollikkin kanta hämeen kansan edustajalle.

Äänestä
  • Osaamattomuus ja taitamattomuus, muistamattomus ja tietämättömyys on Kokoomuksen kuvioissa aika tuttua, jos vähän muistaa menneitä kuukausia ja nykyisiä päiviäkin.

    Äänestä

pistä ittes meripoijuks!!!!

Äänestä

Kirjoitit vähän mutta asiaa,,,kirpparilla myydään enenevissämäärin uusia tuotteita, sekä pitäjilläkin on puskaradion mukaan ns, omia pöytiä jossa myöskin myydään ns, verottomasti, valvovilla elimillä olisi tarkastusten paikka ko, kirppareilla.

Onhan niissä myynnissä paljon aivan tehtaan pakkauksessa olevia tuotteita,joten vaikuttaisi kuin liikkeet myisivät kirpputorien kautta jäännöksiään.

Äänestä

Jee olen nähnyt kun joppari tuo pakettiautolla täydenystä kirparille samalle kolmesti,tavarat on kuin huoltoautossa konsnaan järjestyksessä,salakähmäistä toimintaa,ja verotonta.

Äänestä

Kyllä mä olen sitä mieltä, että ei missään nimessä lopeteta. Tavaraa pitää osata jakaa, tämän tietää joknainen.

Näissä rytkyissäkin on kaksi hihaa, mihin molempia tarvitaan, seksiinkin riittää yksi käsi kerrallaan. Siispä, antakaamme toinen jollekin muulle, jolloin hinta puolittuu, ja ilo kaksinkertaistuu.

Housun lahkeet ovat myös miehillä puoliksi tarpeettomat, koska vain toista käytetään.
Naisten hameissa etupuoli riittää, takapuolen kaikki ovat jo nähneet.

Äänestä

meinaat, että kt -pöytävuokran päälle suoritetaan myynnistä vielä alv.

no täytyy ymmärtää KOK -nuoria, on niin huippu ideat näin neukkareiden alla.

pj ideoi omilla tahoillaan.

Äänestä

kokoomus on aivan perseestä ja niin on toi kokoomusnuorikin,kaverilla aika tylsä elämä,sillee ihan jos suoraan sanoo niin vedä joskus kunnon känni niin helpottaa toi sunkin olo ja koita löytää joku dooris jos sun naamas antaa siihen myöden,tosin ei kukaan mimmi jaksais kuunnella sun ainaista valitusta joka asiasta.kirpparit haisee,kokoomus haisee ja sä dunkkaat ihan vitusti saatanan jäteläjä!

Äänestä

On tämä vitsi?
Kirppareilla on yleensä hyvää tavaraa, kierrätys on ympäristö ystävällistä. Ei tarvitse niin palion tehdä uutta uutta uutta kun voi ostaa käytettyä vielä käyttökelpoista tavaraa.

Äänestä
  • Onhan tämäkin vitsi että kirppareilla kierrätetään vanhaa tavaraa,paljon uutta tavaraa myynnissä,eipä kovin ympäristöystävällistä,kirtele ja katsele myyntivalikoimaa.

    Äänestä

  • "verotus" kirjoitti:

    Onhan tämäkin vitsi että kirppareilla kierrätetään vanhaa tavaraa,paljon uutta tavaraa myynnissä,eipä kovin ympäristöystävällistä,kirtele ja katsele myyntivalikoimaa.

    Kirpparit sinänsä hieno homma.Tytär kahden pienen tytön äitinä on löytänyt runsaasti hyviä vähän pidettyjä käyttövaatteita ja kierrättänyt lastensa pieniksi jääneitä sekä muita tavaroita esim. vaunut ja työntörattaat, jotka eivät äkkiä vanhene on mennyt kaupaksi siellä.

    Jos kirpparimyyntiä harrastaa työnsä ohessa n. neljän kuukauden välein ja tulos 100euroa kerta, se ei paljon kasvata vuotuista kokonaistuloa palkan lisänä.

    Jos kirppareita ei olisi, palattaisiin vanhaan käytäntöön kierrättämällä lasten vaatteita tuttavien kesken.Kauppojen myynti e siis mielestänii tästä toiminnasta vähene.

    Kirppariostajilla on tarkka silmä tavaroiden suhteen.Itse en kirppareilla viihdy juurikin sen hajun vuoksi, enkä oikeasti tarvitse kauheasti tavaraa.

    Ns. harmaa tulo on aivan toisen kokoluokan asia.Jotain vähittäis- tai tukkukauppiaitten myyntitankoja itsekin ihmetellyt, mutta eivät varmaan tuota, niin sekundaa näyttävät olevan.Eikä kiinnosta ketään.

    Äänestä

kYLLÄPÄ ON ERIKOISIA MIELIPITEITÄ NUORELLA
Kokoomuslaisella.

eipä ollut tuollaisa silloinkaan kun menin yliopistoon,
eikä nytkään kun olen ollut 12 vuotta vaarina ja eläkkeellä,

taidat olla ns. työläis-kokoomuslainen.

Äänestä

Suosittelen kaikkia kateellisia nuuskijoita tutustumaan ensin Suomen verolakeihin tai käymään verotoimistossa, jos ei ymmärrä lukemaansa.

Yksityinen henkilö saa myydä laillisia tuotteita, olipa ne uusia tai käytettyjä, kalenterivuoden aikana maksimissaan 8500 eurolla ilman verovelvoitteita. Käytetyn tavaran myynnissä ei ole tätä rajaa, jos tuotteet ovat olleet omassa käytössä, eikä niitä ole hankittu jälleenmyyntitarkoituksella.

Monissa EU-maissa tämä liikevaihdon verotusraja on paljon suurempi, jolloin pikkuriikkisetkin yrittäjä/harrastelijat saavat mahdollisuuden kokeilla yrityselämää ilman suuria alkupääomia ja pystyvät ehkä hieman kilpailemaankin jättifirmojen kanssa, jotka puolestaan saavat kovia vero/kaavoitus/kunnalistukia.

Äänestä
  • Tere Kokoomusnuori ! Heh Heh , se olet niiiiin seetanan viisas , että kirjoita , mitä kirjoitat , onneksi se ei mene suoraan paperille ( muuten , se on liian kovaa perseen pyyhkimisee ) . Niin , mites kävi vasureiden ja Arhinmäen kanssa ?

    Äänestä

" KOKOOMUSNUORI "

ihailen kun on vielä niin hyvin toimeentulevia nuoria, että on varaa ostaa kaikki uutta kotiin ja kesämökille, eikä tarvitse tinkiä matkustamisesta, harrastuksista tai liikkumisen laadusta.

Toki se on halpaa vielä nuorella perheellä kun on pikkuisi tenavia, mutta muistuttaisin että kun tulevat kouluikään, kaikji kulut 3-5 kertaistuvat verrattuna mitä oli 3v iässä ja 10 kertaistuvat kun tenavat oavt murrosiässä.

Silloiin on kiva olla vararahaa,
muistuttaisin, useiden erojen suurin syy on rahanpuute.

Tiedoksi vaan, meidän "kokoomusnuorilla", 3 lapsellamme oli rakennusajan velka maksettuna ennenkuin lapset lähtivät kouluun,
se on varsin hyvä juttu jos aikoo elää onnellisesti.

Äänestä

No tosta "Kokoomusnuoresta" ei niin tarvitse välittää. Tyyppi on vasta mopoiässä, ja iskä ja äiskä maksaa kaiken.

Äänestä

Eikö?
No hyvä, olenkin kadehtinut hänen menestystään.
Kirjoituksissa on ollut loistavia ajatuksia!
Ei uskoisi, että hän on niin nuori. Tulevaisuus edessä, haasteellinen, Suomen Kokoomuksen riveissä. Johtaja-ainesta!
Upeaa!

Äänestä
  • johtaja-ainesta, aina on menestyjiä ja kykyjä,
    mopoiässä se elämän polku valitaan, harvempi enää myöhemmin mousee menestyjäksi.

    naapurin kaveritkin perustivat pikkufirman ollessaan 12,13 ja 15 veet,
    nyt on firmassa lähes 20 työntekijää,
    jokaiselle työntekijälle tulee tiliä yli 60 000 € auto jolla on vähintään 35 000 € uus-arvoinen

    omistajilla on yli 100 000 € autot, asuntoautot, veneet ja kaikki muutkin laitteet,
    joita työntekijät saavat 2-4 viikoksi vuodessa lainaksi, ilmaiseksi.

    vanhin on kai nyt 26v.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KOKOOMUSNUORI kirjoitti:

Kaupungissamme koi myrkyiltä haisevat kirpputorit vain lisääntyvät. Vanhojen rytkyjen kauppa pitää yllä harmaata taloutta, jonka tuloja yksikään pummi tuskin muistaa sossuun ilmoittaa. Kyllä rytkyjä myydä saa, mutta silloin täytyy tehdä se yrittäjänä, eikä samalla kuittailla työttömyys ja sossu korvauksia. Myynnistä täytyisi myös maksaa verot, aivan kuten muutkin kaupan alan yrittäjät. Kirpputori myynti vääristää kilpailua ja uusien vaatteiden kauppa ei kannata. Sadattuhannet pummit luistavat suomen tukemisesta vaihdellen ryysyjä keskenään ja luistellen täten myös normaalista alvveronmaksusta. Ryysyjen myynti voitaisiin jopa kieltää ja jakaa ne kehitys apuna rahan sijasta vaikka Girgiisiaan. Haisisikin ilmakin paremmalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu