Hei!Onkohan työnantajalla oikeus vaatia nähtäväksi itselleen työntekijänsä avupuolison työvuoroja??Kyseessä on tilanne jolloin työntekijän lapsi on sairaana (on lääkärintodistus asiasta) ja olen siis kolme päivää lastani hoitamassa.Hieman ihmetyttää kyllä??
Työvuorot
Iinuliini29
9437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mun käsittääkseni ei ole oikeutta, koska sinulla on lääkärintoditus!
Toisaalta taas vain toinen vanhemmista voi olla hoitamassa äkillisesti sairasta lasta ja jos avopuoliso on ollut tuolloin vapaalla ei toisella vanhemmalla olisi ollut oikeutta jäädä hoitamaan lasta.
Kyllä on oikeus vaatia puolison työvuorot tai puolison työnantajan kirjallinen todistus, josta ilmenee työvuoron kesto.
On oikeus vaatia, koska vain toinen vanhemmista saa olla kipeän lapsen kanssa kotona. Jos ukkosi oli samaan aikaan vapaallaa, kusessa olet. Työantaja antaa sulle varoituksen ja pidättää palkan poissaolopäivistä.
Jeps. Työnantaja saa pyytää lapsen toisen vanhemman työvuoroista todistuksen. Esim. vanha työkaveri yritti fuulata kun lapsi oli kipeä. Hän soitti töihin ettei pääse yövuoroon kun poika sairaana. Mies kuitenkin tekee pelkkää päivävuoroa, eli mies yön kotona -> ei saanut äiti saikkua. Kurjaahan se on mennä yövuorosta kotiin kipeän lapsen luo kun mies lähtee töihin, mutta no can do.
IOIUIO:lle Uskomatonta mutta totta tuo ettei yövuoroputkessakaan voi jäädä hoitamaan lasta
Sinun avopuolisollasi ei ole minkäänlaisia lakisääteisiä velvollisuuksia antaa sinulle tai vielä vähemmän työantajallesi vuorolistojaan.
Juu kysyin liitosta asiaa ja sieltä sanottiin että työvuorot tulee näyttää.Työntekijä kuulemma heikoilla tässä asiassa =(
Niin, tarkoitus tuossa on kai todistaa, että toinen ei ole ollut kotona. Eli varmaan työvuoroilla helpoiten..