Jonkin aikaa tätä sivustoa seuranneena, en voi muuta kuin ihmetellä. Kukaan meistä ei ole toista viisaampi. Minä en ainakaan voine kertoa mistä tässä kaikessa on oikein kysymys. En vaikka monenlaista olenkin saanut kokea. Mutta siitä olen varma, että asiaa pitää tutkia. Myös Suomessa. Ja maltillisesti. Se, että jotkut joovaieit klaaneineen nimittelee tyhmiksi ihmisiä, ei vie tätä mihinkään. Asiallinen kritiikki, oli sitten kyse mistä hyvänsä, on aina hyvää, mutta se mitä tälläkin palstalla on viljelty on kakaramaista, kehittymätöntä.
Ja kuten jotkut, niin minä itsekin, ovat epäilleet kirjoitusten takana olevan lähinnä ala-ikäisten, mutta on uskomatonta, jos, tekstien takana ovat myös aikuiset ihmiset?
Onneksi on heitäkin, jotka, vaikka heillä ei olekkaan omakohtaista kokemusta. Osaavat suhtautua asiaan oikein ja, vaikka he sitten epäilevätkin, niin tulevat mukaan tutkimaan. Me tarvitsemmekin heidän kaltaisiaan. Ja onneksi heitä myöskin on tullut mukaan.
Henkilökohtaisesti, minusta tuntuu. Etteivät nämä joovaieit ole aivan tilanteen tasalla. Tälläkin palstalla on heitelty viittailuja mm. Rauni Leena Luukaiseen. Jokainenhan tietää sen, että kiinnostusta herättävä aihe tuo myös aina mukanaan ns. sivuilmiöitä. Epäilemättä Luukainen on kirjannut kirjoihinsa asiaakin, perustuen kansainväliseen aineistoon, mutta ei kukaan häntä kirjaimellisesti enää tänä päivänä mene uskomaan. Itse olin Tampereen Ufo ryn tilaisuudessa 1990-luvulla. Suomen Ufo tutkimuksen grand old man, voisi, kai sanoa? Tapani Kuningas sanoi kaikkien kuullen, ettei hänkään usko kaikkea mitä Rauni Leena väittää.
On siis turhaa väittää, että ufoista kiinnostuneet, eivät ufouskovaiset, perustaisivat kiinnostuksensa pelkästään Luukaiseen ja johonkin 1970-luvun ufojulkkuihin kuten Arnoldsiin. Ufojen tutkimuksessa on edetty todella paljon, ns. huu.-haa-juttujen jälkeen.On vatioita jotka ovat tunnustaneet Ufot. Enkä minä nyt puhu mitään epäilijöiden ihannevaltiosta Usasta, josta he ovat heittäneet herjaa, sillä tietääkseni USA ei ole tunnustanut Ufo-ongelmaa
Ovatko esim. Iso Britannian parlementissa ja Ranskan hallituksessa sekaisin. Enpä sanoisi aivan niinkään. On viisasta tutkia asiaa jota ei tunneta. Kautta historian on ollut asioita ja niistä kiinnostonuita on pilkattua ja kuinkas sitten on käynytkään myöhemmin, Joovaiei? Onko maapallo pyöreä ja kiertääkö se aurinkoa. Vai ei? On turha puhua historiasta, jos sitä ei tunne ja vielä turhempaa korottaa itseään, kun ei tiedä asiasta yhtään enempää kuin kukaan muukaan. Huutelijat ovat vain itsensä esiintuojia.
Niin ja minusta, jos palstan pitäisi olla UfoKeskustelua varten ja kenties jopa asian tutkimista edistävää, niin silloin täältä pitäisi automaattisesti valvojan poistaa nämä huutelijat.
Se, että asia vedetään suomalaiseen tyyliin maton alle ei hyödytä.
Monet tarinat jäävät kuulematta, tutkimatta ja tallentamatta, ne ovat jo kansanperinteenkin kannalta tärkeitä.
Annanpa tästä vielä esimerkin. 1978 elokuussa. Keski-pohjanmaalla minä, sisareni toimittaja ja hänen miehensä valokuvaaja seurasimme outoa valoilmiötä taivaalla. Ja kuvasimme. Kantikas valoa hohtava laatikko metsän yllä, pilvien alapuolella. Useat kyläläisetkin sen olivat nähneet.
Valokuville käy monesti, niin kuin nyt käy ne katoavat. Omani lähetin johonkin pohjois-Suomen huu-haa-kerhoista ja sinne se jäi, negat...? Jos on suuren lehden aluetoimittaja ja valokuvaaja, voitte varmasti kuvitella sen negafilmimäärän, joka asuntoon kertyy 30 vuoden aikana? Jokunen vuosi sitten, tällä sivustolla kerroin asiasta. Bjorn Borg kiinnostui ja pyysi kuvaa vain arkistoonsa. Me kolme, minä sisareni ja hänen miehensä. Me yritimme etsiä. Turhaan. He olivat muuttaneet monta kertaa ja filmikaaosta oli kevennetty. Viimeisenä keinona minä kirjoitin Keski-Pohjanmaan Chattiin. Sillä tiesin muidenkin nähneen ja jopa kenties kuvanneen. Arvatkaapas, mitä sain vastaukseksi? V-sanoja ja vinoilua. Tyypillistä.
Ja, niin, pienellä paikkakunnalla, jotka asiasta tiesivät. He pelkäsivät tulevansa tunnistetuiksi 2010-luvulla?!
Ja vaikenivat.
Te huutelijat saatte ihmiset vaikenemaan, mutta sillä te ette edistä Ufotutkimuksen etenemistä millään tavalla. Tai, ehkä te sitä haluattekin, koska te itse pelkäätte, niin paljon, ette halua minkään muuttuvan?
Joo, vai, ei. Vai, ei, ku sittenkin?
6
64
Vastaukset
- tä?
Tossa oikee tapahtumapaikka... eikä heitä paljon...
Latitude: 60.937886
Longitude: 25.949203
Menkää penkomaan, geigermittareittenne kanssa...
http://itouchmap.com/latlong.html
ni voi kertoa ihan itte - nimimerkki blogilta
piru vaikea tutkia koska tuolla alueella oo luotettava vaa itelles. sä tiedät jos jotai näky.. mä tiedä mitä näky ku oon tutkinu ja mun kaveri tietää että näky ku oli mukana. viralline taho aina valehtelee.. jotta ootellessa kaikki vaa kuolee vanhuutta ellei myrkytettynä.
näillä foorumeilla on vakiokalustossa muutamia mustamaalaajia jotka maksettuina tai omana vakaamuksena vähättelee ja ehdottelee ja väittelee. ovat rekisteröityneet tehokäyttäjiksi tai esittäytyvät ihmiste yleistä kantaa esittävänä.
kertoessa on hyvä muistaa että kertoo vaa jo koettua tie monettako kertaa joka kuluttavaa jauhaa samaa tarinaa montaa kertaa. tutkijat vaa haluaa arkistoida tarinas ja vastarinta koettaa hiljentää ja osa väittelee kaikesta huviksee ja ne jotka jo kokenu huokaa ja ei välttämättä jaksa kommentoida.
miksi kuki kirjoittaa lienee oma syy. vasta vuonna 2009 alko ja varmuudella vuonna 2010 oli materiaalia joka vastas osalta omaa tietämystä ja 2008 löyty materiaalia joka vastas koettua. vaadittii todella paljo kokenu että muutama sähköposti vaihto omistaajaa. ongelma on että kokeneet ovat harvassa ja harva voi kertoa ja monet o jyrätty uhkana ja unohdettu.
mä koi koko iä mutta vuonna 2008 lopulta alko ymmärtää kaikkea internet tietoa rajoituksetta. internet tieto vahvistaa koettua mutta ei millää tavalla vastaa koettua että olis riittävää ja kohdallani ensi oli koettu ja vasta jälkikätee internet tieto.
mutta täysi ymmärrettynä on vaikea edes kuvitella että ihmiset edes osittai ymmärtäis koska prosessi vie vuosia ja vastaa maratoonia josta 10 prosenttia selviää elossa ja tuo 10 prosenttia ei voi tehä muuta kui kirjoittaa tai puhua tai elää. mitä hyötyä ? no ei ainakaa tarevi kysyä eikä ihmetellä !
vaikka on kiusattu nii on rauha. vaikka ympärillä tapellaa nii tässä ei tapella.. - nimimerkki blogilta
kaikki oikea ihmettely ja aito kertomus palkitaa monella miinuspisteellä tällä foorumilla. tuosta saa käsitystä kuinka paljo vastaasanojia on.
vastaasanojilla o ollu aikaa kymmeniä vuosia sanoa vastaa koska vasta ny o eläkkeellä alkanu olla henkilöitä jotka uskaltaa kertoa. kymmenet vuodet on jo tehny tetävänsä että hankala kertoa henkilöille joka tunnistaa vaa 100 vuotta historiasta.
en oo innostunu kertomaa mutta on aika tukkia vastaa sanojie turpa. pesköö ensi suunsa saipualla enneko aloittaa jauhaa paskaa.
todistusta emme tuo kiusallakaa vaa kuoritaa kerroksia nii että o tarpeeks kivuliasta. nauretaa kuika vaikeeta on niillä jotka vastaa väittää. - nimimerkki blogilta
vastaa sanoja luo iha oma helveti jota o helveti vaikea muuttaa ku kaveri tai naapuri tai rakas tai lapset näkee ufoja. teillä vastustajilla ja vastaasanojilla ei oo käsitystäkää millä leikitte vaikka ette olisi tosissa tai ootte tietämättömiä.
joukossa o myös niitä jotka tietää paljo mutta ei ymmärrä puoliakaa. myös niitä jotka o valinnu negatiivisuude jollai tekosyyllä. Moi taas!
Juuri näinhän se menee.
Kiitos mielipiteestäsi. Rehellistä tekstiä on aina ilo lukea.
Komppaan.- :)
-joho palataa myöhemmi. oti ruutukaappaukset tapahtuneesta ku näyttää todistava peittelyä ku muutamassa minuutissa laittoivat yli 20 aihetta kärkee 2 aihee minuuttivauhdilla.
jos tuo toiminta ei ihmetytä nii mikä ihmetyttää. taisi kertoo jotai joka sai aikaa tuollaista peittelyä.
jos ei olisi ollu mitää tähteellistä nii peittelyä ei olisi tapahtunu. melko ***** paikka teidä foorumi ku tuollaine toiminta o sallittua.
teidä ihmiste tiedosaanti o todella rajoitettua ku tuollaista peittelyä tapahtuu. laitetaa kuva nettii nii kaikki näkee kuinka suomi keskustelee tavalla joka o yhtä tyhjä kanssa.
jääköö nettii kaikkie nähtäväksi nii voivat ihmetellä myöhemmi. naurettavaa toimintaa joka kertoo että teillä ei oo järje häivää.
eihä tuo tahtia hidasta vaa todistaa ettei teillä oo mielenkiintoa kui peitellä mitä muut kertoo. muutama tunni kuluttua tuo kasa alta o melko vaikeaa löytää mitää vaikka en omii tekstejä kaipaakkaa ku kerroi jo minkä kerroi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477