Wiccoja !?

Auringonnousu#

Moikka !
Olen jo noin. 4-5 vuotta ollut hyvin kiinnostunut wiccalaisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Olen myös monien vuosien ajan yrittänyt saada yhteyttä henkilöön jolla olisi aikaa kertoa minulle hiukan enemmän wiccalaisuudesta, yms. Ja tietenkin niin, kuin kaikki varmaan jo osaavat arvatakkin niin olen lukenut hyvin paljon kirjoja wiccalaisuudesta & wiccoista sekä tietenkin netissä selannut läpi varmaan kaikki aiheeseen liittyvät sivustot joten tietämystä kyllä on. En kuitenkaan vielä kertaakaan ole saanut sitä mitä nyt olen jo kauan halunnut nimittäin ihmistä joka voisi ns. läheisesti kertoa minulle wiccalaisuudesta esim. sähköpostitse. Toki ymmärrän ettei ihmisillä ole välttämättä aikaa alkaa kirjoittaa tuntemattomalle kaikkea sillä se vie jonkin verran aikaa mutta silti ajattelin vielä kerran kysyä tätä kautta, että onko täällä liikkeellä nyt sellaista ihmistä kuka on itse wicca ja joka siis osaa kertoa täyttä faktaa minulle wiccalaisuudesta !? Olisin todella kiitollinen jos nyt pitkän etsinnän jälkeen löytäisin ihmisen joka osaisi kertoa minulle lähemmin & tarkemmin, henkilökohtaisesti wiccalaisuudesta. Viisi vuotta on kuitenkin siihen nähden pitkä aika olla kiinnostunut niin etten ole vielä yhtäkään wiccaa saanut kiinni. :) Toivottavasti täältä nyt löytyisi ihminen jolla olisi aikaa ja jos näin on niin lähetä viestiä tähän keskusteluun niin annan sähköpostiosoitteeni !
KIITOS !

4

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wiccan-acolyte

      En valitettavasti ole pätevä kertomaan paljoakaan wiccasta, mutta yhden neuvon antaisin: älä mieti liikaa aikaa. Itse olen ollut wiccasta kiinnostunut noin vuoden, en vaan paljoakaan ole päässyt kokeilemaan, kun oma kämppä häämöttää vasta elokuussa. Enkä halua kuulla kommentteja/käännytystä/niuhotusta kotiväeltä.
      Pointtina siis: anna itsellesi aikaa tähän. :)

    • Galderas

      Minäkään en ole pätevä kertomaan siitä etsimääsi tiukkaa faktaa, koska olen vahvasti eklektinen. Yhden neuvon osaan silti antaa: Luota intuitioon. Ainakin itse olen havainnut hyväksi seurata vahvaa, konkreettista johdatusta silloin, kun sellainen sattuu iskemään.

      Vaikken osaakaan luultavasti vastata asioihin, joita haluat tietää, keskustelisin silti mieluusti jonkun samankaltaisen maailmankuvaavan henkilön kanssa. Sähköpostia voi siis lähettää osoitteeseen galderas ät hotmail piste fi
      (Osoite on kirjoitettu noin hankalasti sekalaisten roskapostibottien hämäämiseksi).

    • tuulikuiskaus

      Varmaan sinun kannattaa myös miettiä, millaisesta wiccalaisuudesta haluat tietoa. Kuten varmasti tiedät, kun olet asiaan tutustunut, että wiccalaisuudenkin sisällä on monenlaisia suuntauksia.

      Itse voin mielelläni kertoa yhdestä tavasta olla wiccalainen ja muutenkin jutella, jos vielä eksytte palstalle. [email protected] tavoittaa minun sähköpostini.

    • abcwiccakävelee

      Suomessa on yhdistyksiä, joiden jäsenistössä on wiccaja. Näitä on mm. Lehto ry ja Pakanaverkko ry. Näiden sivustoilta löytyy tietoa ja myös infoa tulevista tapaamisista ja leireistä, joissa voi törmätä wiccoihin.

      Myös se tosiaan, minkälaisesta wiccalaisuudesta olisit kiinnostunut. Minkälaista tietoa kaipaat? Kirjoja joita lukea vaiko tarkempaa harjoitusta?

      Eklektiläisyydestä on helppo kertoa ja voi sanoa, että jos kysyt kysymyksen niin siihen varmana tulee monta erilaista vastausta. Traditioista on hankalampi kertoa, koska näitten opetus on lähiopetusta ja vain initioiduille.

      Viisi vuotta voi olla pitkä ja lyhyt aika, riippuu miltä kantilta katsoopi. Englanninkieli on välttämätön wiccassa, koska suurin osa saatavilla oleva tieto on englanniksi. Joitakin kirjallisuutta on suomenkin kielellä, mutta antavat vain nuo kirjat pinta raapaisua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe