Jotkut ihmiset ovat omahyväisiä ja ajattelevat, että he voivat sanella mitä muut tekee.
Olin koirani kanssa lenkillä yleisellä kuntopolulla, missä koirien kuljettaminen kytkettynä on sallittu lumettomana aikana (ilmoitettu tauluilla). Edessäni kulki iäkkäämpi ihminen koiran kanssa. Koiralla oli fleksi. Koira ei totellut niin pätkääkään omistajaansa. Se löi takalistonsa jatkuvasti junttuun, haukkui ja murisi ja mummeli yritti vetää pitkällä fleksillä koiraa mukanaan. Mitään käskysanoja mummelin en kuullut koiralle antavan. Koira oli selvästi kouluttamaton ja liian suuri mummelin hallittavaksi etenkin pitkällä fleksillä.
Kun tulin lähemmäs, niin mummeli huusi meille melkoisen epäkohteliaasti, että ette tule tänne, vaan kiertäkää meidät jotain muuta kautta. No johan on markkinat. Jos rouva on lähtenyt tuollaisen koiran kanssa liikkeelle, niin eikö olisi luonnollista, että hän itse ulkoiluttaisi sesseään siellä, missä muut eivät liiku? Ei koko lenkkipolkua voi pyhittää pelkästään yhden mummelin ja koiran käyttöön. Kyllä yleisillä paikoilla liikuttaessa koira pitää pystyä hallitsemaan tilanteessa, kuin tilanteessa.
En jäänyt väittelemään, vaikka mieli teki sanoa pari valittua sanaa, vaan sukelsin metsään oman koirani kanssa. Harmitti vaan, kun olen junioriani opettanut käskyllä "ohita" ohittamaan muut koirat, myös ärisevät ja useimmiten onnistunut ihan kohtuullisesti. Nyt selkeesti koiralleni jäi sellainen tuntuma, etten hallinnut tilannetta, vaan piti luikkia karkuun. Tästä lähin, jos rouva tulee koiransa kanssa vastaan, niin hän väistää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tulee tässä mieleen että oliko edes oma koira? Itse olen viimeaikoina joutunut viemään omaani hoitoon äidilleni. Hän ei ole koiraihminen ja siksi en nuorempaa koiraani edes vie hänelle kun saattaisi tulla hankaluuksia. Vanha koira on fiksu ja sen kanssa kyllä pärjää.
Sitä en epäile etteikö ko koira olisi ollut huonosti kasvatettu ...
On ikävää, että tuollaisia ihmisiä todellakin on. He ovat saattaneet saada lapsena niin paljon/kovaa kuritusta, että omakin asenne on muuttunut tiukaksi. Epäilen tuollaisen mummelin olevan peräisen äkäisestä suvusta, jossa tiukka kurinpito periytyy sukupolvesta toiseen (ei geneettisesti, vaan huonolla mallilla). Samoin käy eläimillekin.