Runonurkka 33

Kiire on
ehdi ei
runosuoni pulputa
mennä täytyy
päivän touhut
vaatii tekijää
lakkiaiset
moninaiset
hommat odottaa
sana arkun aukaisen
joskus myöhemmin

Lempeä tuuli
ja leuto sää,
kukkien loisto
häkellyttävää.
Sorsien narskutus
kaislikossa
laineiden liplatus
rantakivikossa.
Aurinko hellien
lämmittää,
sen kokeneena
ymmärtää,
nauttia vapaana
elämää.

Nurmella istuin pähkinäpensaiden rinteessä
Aurora Karamanzin kartanon puistossa.
Kuuntelin laulua lintusten,eikä pinteessä
ole sydän menneen muisteloissa.

Glimsin joen kirkas vesi soljui alla sillan
siivet sorsien välkehti sinistä.
Heitin leipien muruja valossa illan
Joku hyttynen alkoi inistä.

Vielä kuljin metsikön polkuja hiljaa
ja laulua lintusten kuuntelin.
Näin pelloilla uutta kasvavaa viljaa,
ja kotiin jo askeleet suuntasin.

Tuolla siintelee järveni illansuussa
ja Laguuna peilautuu veteen.
Vehmaat on lehdet tammipuissa
jään seisomaan porttini eteen.

On kotini hyvä ja turvallinen
se antaa elollein suojaa.
Niin paljosta saan olla kiitollinen
voinko kylliksi kiittääkään Luojaa.

Opetimme lapsenlapsille metsätyötä
miten kasvu syntyy aherruksen myötä
tuhat kuusentainta istutimme
koko päivän uuraasti ahersimme
mukana vaarin veli ja serkkuja kaksi
voiko porukan panna paremmaksi ?

Laikut oli jo valmiina istuttajille
istustusputken pienille käyttäjille
mönkkärillä taimet ja työkalut vietiin
pienimmät pääsivät siihen kyytiin.

Isoveli painoi putken maahan pontevasti
pikkusisko taimen pujotti taitavasti
vaari ja mummikin mallia näytti
koko mäen työnteon äänet täytti.

Metsäpurossa sukat kastui
kun pieni jalka sinne astui
eväitä vähän väliä nautittiin
vedellä kurkkua kasteltiin
käki meille kukkui riemuaan
sammako katseli kummissaan.

Illalla saunan lämpö maistui
herkut grillissä raatajille paistui
pulahdettiin järveen viileään
sitten savusaunan löylyyn lempeään
unen hellään helmaan vaivuimme
sadetta kasvulle hartaasti toivoimme.

Soi alttoviulu hiljaa
väristen kuin kynttilän liekki

Tummana portaattomasti se
saa tuskaisan kaihon tuntumaan

Kevyesti hengittäen kuuntelen
katson puiden silhuetteja

kajastavaa valoa vielä maan
ja taivaan yhtymäkohdassa

yö saapuu hiljalleen yli maan
ja vaikenee viulun herkkä sointi

Kesäyö kulkee kohti huippuaan
on aika pimeyden olla valon läpäisemä

Onko mitään rajaa
mä en tajuu
ei mitään hajuu
harmaata aavistusta
kaik' on turhaa
omaisuus tavara
paljon tilaa, asunto avara
olen yksin
mato jäytää porraspuuta
musti reisiluuta
ei mitään välii
on ylä vai alakuuta
mä en tajuu.

Aukaisen oven ja astun ulos,
tuoksut kukkasten ja vihreyden,
koko pihapiiri niin kaunis ja rauhallinen.

Yht"äkkiä havahdun,kukkuu,kukkuu,
toivon:kuku vielä kauan,kauan,
pidätän henkeä, 1,2,3,4,5,6,7,8,9 !

Niinkö kauan saan nauttia tästä,
elämästä niin ihanasta,
rakastaa,ja tulla rakastetuksi?

Kesätuuli
hymyhuuli.
Säde auringon
polttaapi ihon.
Kirvely kalvaa
hyvää salvaa.
Hyttynen inisee
paukama kutisee.
Lämpöä
kesän.

Tänään
aurinko paistoi
risukasaan
kumaa huumaa
koko päivän

Varjossa istuin ja kirjaani luin
tunikan alle uikkarin puin.

Kahlasin vedessä hiekkapohjaa
lapsella vene jota äitinsä ohjaa.

Heitinhän turkkini syvenpään veteen
uin ihan pikkutyttösen eteen.

Päälleni roiskutti nauraen vettä
hiuksissa kukka niin soma että.

Nukahdin viltille katvessa puun
heräsin ääneen nauravan suun.

Pikkuinen ämpärin vettä valeli
vinkaisin, melkeinpä hetken palelin.

Kamppeeni keräsin enään en ennä
kotiin pitää jo minunkin mennä.

Terassilla kuumuus lyö kotona vastaan
naapuri kohta jo nukuttaa lastaan.

Salaatti ruukkuni luimotti eilen
terassipöydälle illalla vein sen,
siellä jo kurkki mua ikkunasta
kuin kiittäen hoivannasta.

Muitakin kasveja vedellä valoin
ympärilleni katsella aloin,
pensaassa rusahti, kukas siellä
nyt erottui rusakon koivet vielä.

Tuli mieleeni laitanpa niillekin vettä
kaasin laajaan astiaan viilennettä,
lensi pikkulintuja, harakoita
kului ilta siinä kun seurasin noita.

Nyt aamulla aivan ihmeen nään
on harakka altaassa kyljellään,
siinä kylpee tuo herra Harakka
vaan onkohan Harakan Akka?

Tuulella ystävä on.

Hetkisen liehakoi kulmillain
kiiruhtaen pitkin jalkojain,
heilutti helmaa hamosen
suloisesti hulmahtaen,
karkas helma leikkiin tuulen,
näkyikö pyrstö mummon,
jää salaisuudeksi, luulen.

Iholla hiki kimaltaa
nenänpäätä kutittaa.
Siitepöly ilmassa leijaa
tuulahdus oksaa heijaa.
Mittarit neljääkymmentä näyttää
huiman helteen asteen täyttää.
Ei kannata lämpöä surra
kohta voi taas pakkanen purra.

Vettä, jäitä ja sitruunaa
tissuttelu on jatkuvaa.

Sitä on tässä ja ohimennen
litkin jälkeen ja sitä ennen.

Välillä piipahdan toilettiin
kiertoa näin nyt hoidettiin.

Uutta perunaa suolaista silliä
elämähän on ihanan villiä.

Sitruunavettä taas lipitän
arvaas minne nyt kipitän?

Yhden päivän kokonaan
jos kanssasi mä saan,
siitä haaveilen aina mä vaan.

Yhden yöttömän yön kun kanssasi mä jaan
siitä tarkoituksen elämääni saan.
Sanat hellät syntyy mielessäni aivan itsestään
hiljaa kuiskaan tuulen mukaan lentämään.

Jussinpäivä ovella kolkuttaa
tulee ja vettä juoksuttaa.
Piirileikit muistoissa vaan
yksin muistoissa selailaan.
Koivut huojuu tuulessa
jotkut muuten vaan, myötätuulessa.
Voihan aurinkokin tervehtää
kun se kiireiltään kerkiää.
Hyvää juhannusta toivottain
kesän kulumista voivottain.

OLI LAKKIAISET !

Juhlat juhlittu
kevään huuma jokaisella
kaunista komeeta yllä
riemua tulvillaan
on kevät kauneimmillaan
lyyrat loisti rinassa
äidin ja mummin
rakkautta
tuluvillaan
ruusut loisti kauneuttaan
mutt´ arki armoton saapuu
taistelu paikoista nuorten
epävarmuus edessä
nuoret
jaksakaa
jatkuu elämä
paikka löytyy jokaiselle
rakastakaa elämää

Juhannusviikolla

Aina sataa törryttää
ukkonenkin pörryttää,
kosteaa on heinämaa
varpaat siinä harittaa.

Pilvet taivaankantta soutaa
mustia mukaansa noutaa.
Kuurojen välissä kiirehtää
sateeseen ei kukaan jää.
Juhannus kesänjuhla ihanainen
vaikka sää oiskin vajavainen.

Mukavanlaista juhannusta
pois siirretään pilvi musta.
Iloa yhteiseloa ei syyttä,
tai ihanaa yksinäisyyttä.
Juhannusmieli löytyy kyllä,
kun on pirteä ajatus yllä.

Hyvää iloista juhannusta,
nautitaan kesänjuhlasta.
Runon maata ihmetellen
värssyiksi omiksi sovitellen.
T: tulenlieskat

Tuulee, tuulee

Tuuli suhisee pihapuussa,
sää viilenee illansuussa.

Lämmintä saa vielä odottaa,
juhannukseksi huonoa ennustaa.


Sadekuuroja, päivänpaistetta
vaihdellen juhannusaattona.

Juhannus on kerran kesässä,
ei pysytellä pesässä.

Lähdemme luontoon nauttimaan,
vaikka makkaroita paistamaan.

Tavataan tuolla ulkosalla,
vaikka tulis` pikku.ukkoja satamalla.

Haravoin kaikki roskat pois
onhan nyt sentään Juhannusaika!
Voi, kun näin kaunista aina ois
Minun mieleni on kuin täysi laari
onnea kun on Mittumaari.
Ei kysy se sataako vaiko paistaa
yhtään kukintaa en ma tahdo laistaa.

Jos kylmä saaressa yllättää
niin nuttuja riittää viel' ylikin jää.
Mä nätisti kysyn jos ohjata saan
päin aaltoja seilata ulappaan.

Ja ottakoot kuvan
siihen annan mä luvan.
Vielä mamma käy ruoriin kiinni.
Lipan tiukasti otsalle painan taas
ei aika oo olla fiini.
Saan tuntea meren, sen keinunnan
joka solulle muistoja antaa.
Pieni kuiskaus läpi tajunnan
se joskus sun kotiin kantaa.

Jussina vettä sattaa ,
monta vuot sammaa rattaa.
Vaa läpö sentä riittää
kai siit voi kiittää.
Suku krillil häärää
ei tierä ruuan määrää.
Makkara yks tai kaks
kuka pitää paremmaks.
Jussia vaa kaikille
Uskoille, toivoille ja onneille.

Koukutus

Taasen uusi houkutus
lue minut kirja
jokaiselle löytäjälle
niin myös minulle
kannessa tarra www.bookcrossing.com
rekisteröidy, ilmoita löydöstäsi
ilmoita kun olet lukenut
keskustele kirjasta.
Kirjahan on hyvä
olenkin jo koukussa
ilmoitan milloin jätän kirjan seuraavalle lukijalle.
Joojoo; hanki elämä.

Kuinka kirjan kirjoitan
mistä löydän sanat siihen
sanat hijaa katoaa
yksi kerrallaan
avaan arkun sanaisen
siitä aikaa on
kaikui koko maailma
kauniita sanoja
kaiken arkkuun talletin
muistoksi rakkaillein
huomaan nyt
arkku tyhjä on
sanat kauniit kadonneet
tuuliin maailman

Tummuu taivas
itkee maa
pieni kansa vaikertaa
maailman huolet painaa
joutui verkkoon kultaiseen
rahan valtaan hirmuiseen
vallan himo päättäjillä
vei harhaan pienen kansan
ei ollukaan
onni siellä
maailmalla

On häät
ja hautajaiset
rakkaani
sängyn pohjalla
niin hentona hauraana
elit täyttä elämää
kanssani kaikki vuodet
vuoro on tullu meidän
poislähtö häämöttää
istun usein vierelläsi
kaipaan sua rinnalleni
tyhjä on maailmain
ilman kättes lämpöä kosketusta
hellää hymyä
askel on mulla raskas
sydän kipee
kumpi joutuu lähtemään
ensin tuonen virtaan
tie pitkä päätyy
elo yhteinen
rakkaani
on häät ja hautajaiset
ja juannus yö

Elämän virtaa

Lämmitti sanasi hyvin
olin alamaissa
sait minut hymyilemään.
Sanoit sieväksi
tiedän ei se totta ole.
Mitä siitä, tuli hyvä mieli
sanoit sen lämpimästi.
Hyväntahtoinen sana
potkua antaa jaksamiseen,
kiitos kun olet ystäväni.

Mummi yössä valvoo
ei runo suoni pulputa
ei lintukaa laula
sana arkun aukaisen
arkku sanoista sekaisin
poheemi kirjoittaja
tonkii arkkua sotkuista
sant sinkoilee sinne tänne
sopiva sana hukassa
siivota täytyy
jäjestykseen laittaa
päällimäinen sana kaunis on
tärkeimmän seuraavaksi
sanat arkuun laitan
rakkaudella suljen sen
muistot sinetöin
pistän kylmiöön
sanat pysyy tuoreena
joskus aukaisen taas
kun on jotain sanottavaa

Kuumat kesäpäivät

Kuumuus hönkii kovin
vielä sekaan sovin,
vaan jos kauan jatkaa
pois voisi tehdä matkaa.

Helle meitä näin rakastaa
kohta pitää paidat pakastaa.
Tuulettimet korviin hurraa
liikaa lämpöä surraa.

Voi, voi, hetken kesä vain kestää
syksyä, talvea ei voi estää.
Lämmitellään silloin muisteloissa
kesän kuuman karkeloissa.

Muistelu talven, viilentää olotilaa
kuumat ajatukset pois hikeä hilaa.
Ilmat ovat yksi outo kummajainen
joskus kuin paraskin painajainen.

Puhumista eipä olisi paljoakaan
kas, ilmoista usein aloitetaan.
Se poistaa puhumattomuuden
löytäen monesti ystävän uuden.

Ukkosukko kivitietä ajaa.
ruoska ilmassa viuhuu,
yllä suuren hevosparin.
Kaviot tulta salamoina
taivaan kantta takoo
Kärryn jalakset myrskytuulena
maahan taipuu.

Hämmästyen liikuttuneena
mieli herkkänä, pidän kädessäni
lahjaa, jonka löysin lämmöstä
sydänten!
Tätä en tule unohtamaan,--- ilo
kumpusi kuin kirkas valo kastepisarasta
joka sanojen kylvövakkaani oli pudonnut!
Sen painan sydäntäni vasten kiittäen.

minne mummin sanainen arkku on kadonnu ??????????
jossa sanat sekasi ??????????

Ahomansikka paikkaan eksyin,
marja punainen siellä täällä.
Heinän taitoin, siihen marjat pujotin,
pitkä ketju, siitä maistelemaan.
Veinpä marjat ystävälle,
niitä tuoksuteltiin,
eipä ollut tuoksu entinen,
miltäs maistuu?
Todeta nyt täytyy,
ei lapsuuden ajan marjan makua maista.
Harhaako oli maku entinen,
vai ikäkö maun muuttaa.
Ei ole enää ahoja,
ei laitumia, missä lehmät oleili.
Puutos tuoko myös marjan maun vei?
Muistoja lapsuuden kuitenkin on,
rikkautta vanhuuden päivään ne tuo.

Löysin minäkin

Minäkin mansikoita löysin,
kämmeneni niillä täytin.
Kumppanille kannoin,
riemuiten annoin.

Maistoin yhden minäkin,
sitä hetken maistelin.
Kyllä makealta maistui,
lapsuus mieleheni muistui.

Ihanat ol` kesät silloin,
mansikoita poimin illoin
mummon mökin pientareelta
aivan lähitantereelta.

Mesimarjat mehukkaat
oli löydöt ihanat.
Liekö nykymaisemista
hävinneet jo kokonaan.

Kesäaika

Kesäaikaan
ihanaan
ei malta käydä
nukkumaan.

Tässä valvoo vaan.
vaikka unettaa,
silmät kiinni
lupsahtaa.

Mutta aamuaikaan
kun linnut laulaa,
on pakko nousta
taas toimimaan.

Nämä herkät hetket
ja kesän retket
meitä viihdyttää,
kun talven viimat
käy puhaltamaan.

Lämmintä riittää

Lämmin ei luita riko
ei hampaat kalise.
Kesäpäivän ihanuus
ja lintuin laulu,
sekä lasten nauru
on ihana elämä.
Mitä siitä jos jalka kramppaa
ja sydän sykkyröitä heittää,
elossa, siitä sielu kiittää.

Pionien aikaan,miten kauniit ovatkaan!
Tuoksut,tuoksut ne huumaa pään,
vaaleanpunaiset kukat
ja kaikki kauneus minkä nään.

Kiitän Luojaa ,
joka kaiken antaa ja suojaa.
Lintujen laulu ja lasten nauru,
kesä ja lämpö,se on suvi.

Ihana on kesäinen lämpö
ihanaa on ystävien kanssa.
Sade jos utuinen ois
ei se hävittäis mitään pois,
se vain vihreyttä jakelee.
Ihana on siis kesä

Suru

EI laula lintunen
ei paistä päivä tuo
pois on mennyt rakkaimpain
maailmaan vanhus yksin jää
murhe kulkee rillalla
mieli musta
varjot luo
silloin lauloi lintunen
silloin paisto päivä tuo
lapset riemusta kiljui
kuljit kanssani rakkain
maailma oli meidän

Aamu sumuinen
ajatus utuinen.
Kesäflunssa köhittää
sänkyyn lötjöttään
päätä huimaa
kahviko kuumaa.
Terkkarin luo
jospa avun suo.

Puuttui leipää
puuttu voita,
kahvista ei tietookaan
Kauppaan läksin
kaikki ostin kahvit vaan
vielä keittämättä
ananasmehu jo riitti
johan heräsin hienoon aamuun
ulkona tuoksuu apilankukat
autotko kaikki on kaukana?
nukkuos Suomi ja heinäpoutaa
pitele nyt kun siihenkin joutaa!

Runon ratsu täällä laukkaa,
käki kukkuu, tiellä paukkaa.
maassa torkkuu mainos Alkon,
ohi menee väki talkoon.

Täältä takaa Hiekkaharjun
huudan, jopa väliin karjun,
runojain ei kukaan lue,
kaupunki ei mua tue.

Kesken tämän puuhan raskaan,
tuntuu niin kuin astuis hiekkaan.

Auttaisiko sadetanssi meitä ?
Älähän nyt pirteyttäsi heitä !
Kasteluletkun käteen nappaan
sua hihasta kiinni kaappaan.

Sitten aletaan tanssi villi
varotaan ettei kaadu grilli.
Helmatkin kastuu, hyvä vaan
kun me tytöt tässä bailataan !

Päälle mansikkakakkukahvit
avataas vielä kylmä viinikaravhi !
Aurinkoakin touhumme naurattaa
mutta pian sadepilvet naamalleen saa !

Minäkin jenkantahtia poljen
avaanpa juuri housujen soljen!
Polkkako mennään vai jenkataan?
tulkaa nyt mukaan tanssimaan.

Hurlumhei jo Skillani nauraa
kukkaset ei saa mitään rauhaa
vettä niillekin loiskitaan
kuka nyt viitsii kantaakaan.

Kastelukannut me heitetään hiiteen
tanssitaan ainakin kello viiteen!
Sitten jo syömmekin suolasta silliä
meno on ihanan villiä!

Kiitos.

Ihmeellinen on ihminen
laulaa teillä lintunen
sinisirkku soittaa laulaa
kukat kasteen saa
jalka nousee jopa tansiin
hurjaan
oi miksi en löydä
iloa elämän
oi miksi jäänyt olen
taakse aikojen
menneitten
reppu raskas on
suru painaa
nyyhkytän

Runohelmiä

Runot helmiä hetkistä
toiveita tulevasta,
menneistä retkistä
ajasta mukavasta.

Tumman harmaana
surun helmi loistaa,
ajan muistaa armaana
hetki mennyt yhä loistaa.

Valkeat helmet hohtaa
elon alussa
ja uuteen johtaa
mutkaankin polussa.

Helmiä ihania värikkäitä
rosoisia,kiiltäviä,
utuisia särmikkäitä
väreissä välkkyviä.

Runot kuin helminauhaa
kaunista, rehevää, tunteikasta
luo mieleen iloa rauhaa
menoa myös puuhakasta.

Kiitos nurkkalaisille

Viileni sää
vaan ei tunteet,
katse lämmin.

Silmät hyväilevät
keho värähtää
auringossa.

Tuttuko hän...
ei mut oloinen
se on lämpö.

Järven rantaan
varpaat santaan
käsiparin kiedottuna.

Katseet oottaa
vesi viileää
talviturkki kastettu.

Vettä, vettä loikuttelee
tiheäänpä pisarat pienet
tullessansa lauleskee
kasvattamaan kaikki sienet.

Ikkunan äärellä nuuhkin niitä
ei tuo vielä mihinkään riitä.
Hyvältä tuoksuu,
jo alajuoksuun
muutama puronen lähtee!

Voi kuinka raikas
on sade sun taikas,
puhtaaksi muuttuupi tienoo!
Lehvien kiilto,- metsän siinto
ja tihkukin aivan hienoo.

-Taivaan sinessä poutapilvet nousi,
-hiljaa- hiljaa ne eteenpäin sousi.
-Puhtaat pumpulinpehmeät muodot,
-muhkeina lipuivat,- allaan luodot.

-Niin valkoiset sinistä taivasta vasten,
-rannalla kaikui äänet lasten.
-Laituriin lokki liidähti penkillein,
- siipensä levitti, nyt kaarsi jo lenkilleen.

-Saisinpa nousta minäkin lentoon,
-ilmassa kaartaa, ja keveän hentoon,
-nousuun näin mukana ilmavirran,
-unessa löysin jo kaarisillan.

Elegia

Kalymnos, matalien ladottujen muurien ympäröivät
lammaslaitumesi,
Muinaista työn hymniä kuuntelen,
missä vanhus istuu plataanipuun varjossa mustissaan,
työn aateloimat kädet sylissään.

Hymy viipyy ankaran luonneikkailla kasvoillaan,
kun päätämme taivuttaen tervehdimme.
Kaskaiden unettava siritys, tuulen ja meren laulu,
kuuluu läpi kyyhkysten hiljaisen kuhertelun.
Veneen keulassa on veistetty seireeni.

Hellettä

Lämmintä luvataan yhä,
lämpimin kai sitten pyhä.
Päähän olkihattu leveälierinen
esteeksi auringonpistoksen.
Helle, askelkin lyhentyy
hiki, kuumuus lisääntyy.
Vaan eipä kiukutella suotta
Tämähän ei kestä vuotta.

On kesän kuumin aika
on piilossa jo taika.
Hiki vartalolla helmeilee
mittarin lämpö pelleilee.
Vishy hetkeks lohdun suo
väärän tunteen luo.

Ei kadonnut ei haihtunut
päiväkin jo iltaan vaihtunut.
Outo on tämän kesän hetki
taaksepäin tehdä ajan retki.
Muutamanpäivän kerrallaan
oli ilma näin kuumimmilaan.

Viikkokaupalla lämpö kestää
ukkostakaan ei voi estää
tosin hieman vilvottaa voisi
ja iholle tuulahduksen toisi.
Kun talvella pakkanen paukuttaa,
niin helteistä se muistuttaa.

Ei valitusta säästä lain
vaan kaikesta iloa ammentain,
kiitosta polkumme tielle
tää oli vain hetken mielle.
Pyryt, sateet ukkoset ei kaada
eihän kaikkea hyvää voi saada.

Nuoret elämästään joutui luopumaan
kun, sairas aseen käyttöön sai.
Ymmärsi itsensä jumalaiseksi ja
ilokseen kuolemaa kylvämään lähti.
Kuvitellen parantavansa maailmaa
huomion suurimman nuorista sai.
Telotusriviin lapset komensi hän
näytellen poliisi ystävää toimessaan.
Miten onkaan aivojen suonet solmussa
miten ehtis sellaiset löytämään,
väärät paineet pois purkamaan
tuntemaan sairaus suuri ennakkoon.

Joskus elämä kolhuja antaa,
joskus läheisen pois kantaa.
Äsken iloitsi ja nauru maittoi
ruusunkin hiuksiin laittoi
.
Nyt seisoo suku kyynelissään
mitä rakas veikin mennessään.
Elämä mutkainen arvaamaton
äsken tässä, nyt poissa on.

Hetken muistista poisti
menneen mi äsken loisti.
Monet istui taivaan kultarekeen
kadoten pilvimereen.

Itkee maa tuskissaan
pahuus kylvää kuolemaa
lapset juoksee kauhissaan
pakoon
viuhuu luodit
kuolee lapset
järjetön maailma
luo ympärilleen sairautta
sekoaa nuoret miehet
pelko hiipii sydämmiin
kuoliko rakkaus
miksi milloin
hyytävän kylmä pahuus
astui maailmaan
on kansat peloissaan
äidit itkee lapsiaan
kuuluu
tuskan huuto taivaisiin
luoja
armahda meitä

Atlantin yli seilanneet
on harmaat pilvilautat.
Lähetä sade itäänpäin
niin metsäpaloon autat.

Harakrankka hyttiäinen
seurakseni tuli.
Pitkäjalka siipinensä
melkein sydän suli.

Lenteleikse, kaarteleikse
vihdoin kahdella jalallaan
Kiinnittyipi ylösalas
nukkuumaan kai tavallaan.

Illan rauha luonnossa
nyt vallitseepi aivan.
Lehdet puunkin paikallansa
lämmin sävy taivaan.

Sentään pieni tuulenhenki
ikkunasta kulkee.
Ei sitä kannata tänäkään yönä
vallan kiinni sulkee.

Heinäkuu ja kuumuus sen
pian häipyy luo muistojen.
Tummentuvat illat elokuun
nuoret, vanhatkin vie haaveiluun
.
Kuutamossa kuljimme käsityksin
nyt usein iltoja vietän yksin.
Taakse jäi nuoruuden päivät
mielessä vain muistojen häivät.

Naimisiin, naimisiin tahdottiin
uskollisuutta, rakkautta vannottiin.
Perheonnea toivat lapsoset omat
maailman kauneimmat somat.

Lapset kasvoi kuin huomaamatta,
nuoruuskin katosi sanomatta.
Muutti iskä taivaan tähtitarhaan
menetin rakkaipani armaan.

Lokerossa sydämen
on muistot elon entisen.
Rikkautta suurta on rakkaus,
koko elämän mahtava pakkaus.

Uutisjuttu vanha tää
aina vielä yllättää
kun tehtiin kaivauksia
ja auki saatiin kammio
niin löytyi vanha muumio
sen teille kerron nyt


Kultainen tää prinsessa
niin nuori, kaunis ja loistava
nyt lepää kultavuoteessa
nukkuu ikuista untansa
kädet ristityt rinnalla
alla lepäävät kultaisen peittonsa
kuin muumio kylmä eloton,
ja nuoruus kadonnut on.

Oi sä kultainen prinsessa
joka lepäät muodossa muumion,
muinoin elit sä nuoruuden huumassa
omaa kaunista aikaasi keväistä.
iloitsit onnessa rakkaudessa
kera unelmain haaveiden.
pois turvassa kylmältä maailman
joka julma ja ankara on.

Oi sä kultainen prinsessa
kerran sinäkin unelmat kudoit.
liitelit nuoruuden poluilla
kun onneas saapumaan ootit.
keralla tuulien kesäisten
metsissä soivin sävelin
ilmoille laulelit haaveillen
vain sanomaa rakkauden


Oi sä kultainen prinsessa
mikä katkoikaan elämäs langat.
sait hetken vain elämän kuteessa
kulkea silmukoiden,
paikkasi oman täyttäen
noilla vuosilla nuoruuden,
niin kirkkaiden, loistavien,
kuin on tuo vuoteesi kultainen.

Oi sä kultainen prinsessa
sinut kohtasi tuonelan neitsyt.
kolkosti tempaisi mukaansa
ja katkaisi nuoruutes vuodet.
saattaen vuoteeseen kultaiseen
levolle vahaan ja hunajaan,
tuomiten joukkoon muumioiden
ikuiseen kulta vuoteeseen

Elokuu, elokuu
illat tummentuu,
missä viipyy täysikuu
ootteluun valmistuu
monet parit uusiutuu
vanhemmilla hymy suu.
Elokuu, elokuu
menoon antautuu.

antaisiko vain mennä
Mitä tehdä

kun ajatus ei lennä
pitäis matkustaa
nähdä
elää täysillä
sekin muotisana
mitä on elää täysillä
valhetta, valhetta vain
elää niillä resursseilla
mitkä on
samoin runoilla.

Illalla kirjoitin
mitä mä muistin
kaikki lensi taivahan tuulihin
kirjoitin lemmestä
vanhoilla päivillä
sitten kallistuin petihin.
Sitä vain halusin kertoa että
rakastua voi epäilyksettä
reilusti yli 70v
ja olo on kuin teini-ikäisellä.
Katsotaanpa pysyykö viestini
nyt täällä
vai onko liian kuumia kirjaimia.

Minulla on puu, josta pidän.
Sen oksia olen ohjannut niin, että ne
antaa suojan paahteelta.
Tulissani kun istun tunnen ystävyyttä rakkaan puuni kanssa, se suojelee minua ja juuristoaan kuivumiselta.
Sen tuuheat lehvät kaartuvat ylitseni,ja koen
onnen hetken, ja virkistyn.
Voin istuallani silputa jätesäkkiin
puutarhajätettä, ja samalla rentoutua työskennellessäni
hiljaa sen suloisessa varjossa.
Sen oksilla löytävät linnut aamuisin syötävää
ja saavat olla piilossa. Pieni oravakin napostelee
sen pikkuomenia halukkaasti.

Huomenna ripustan sen oksalle kauniin lyhdyn.

Hyvän yön helmaan:)

Kesävoi niin keltainen
maistui mummolassa.
Reikäleipä rukiinen
uunissa paistumassa.

Pienen pienet suolarakeet
makua vain antoi.
Äiti ulkokomerosta
maidon pöytään kantoi.

Minä olin tuonut kissankellot
ja tervakukkaset sorjat.
Illalla saunassa vihdottiin
oli koivunoksat niin norjat.

Heinäladossa äidin kanssa
me laverilla maattiin.
Mummon kutoma polsterikangas
me alustaksi saatiin.

Kukkiko rannan pihlaja silloin
sitä en muista nyt enään.
nuorena neitona muistan illoin
sen tuoksu teki tenää.

Usein kiipesin kiven päälle
ja katselin järven vettä.
Rapu se ryökäle varpaaseen nappas
ilmalennosta läiskähti että.

Kesä kiinni pitää helmoistaan
ja laittoi sateen laulamaan.
Aluksi lauloi se alttona suruisasti
pian auringonsäteen alla iloisasti.
Heräilee linnutkin nokosiltaan
pienoisille lentoa opettamaan.
Kesä hetken vielä viivähtää
pian syksy maahan piipertää.

Mitä kummaa unenpöppörössä näin:
Kaksi runonurkkaa on peräkkäin.
Minä kerran jo päätin, nyt runon teen.
Vaan värssyni lensi bittitaivaaseen:

Tulenlieskat loimuaa,
ja mullakin into syttyy,
vaan Pegasos karkuun karahtaa,
ja runoiluni menee myttyyn...

Vanhuus saapuu
yllättää
ois paljon sanottavaa
mutt` mistä löydän sanat nuo
sana arkku tyhjä on
minne sanat kadonneet
oon ihmeissään
hieman pelottaa
yksinäinäisyys kalvaa
taakse jäi elämä
tyhjyys ammottava edessä
jonain päivänä
löydän vielä sanat nuo
teille kerron kaiken tuon
vanhus kaipaa ihmistä
läheisyyttä lämpöä
nyt kuolleena kuljen
joukossa teidän
elämä kulkee ohoitse mun
huudan
kuunelkaa
vanhuksia muistakaa
sanat katoaa

Se tuli hiljalleen
kuin hiipien.
Vanhuus.
Yhtenä päivänä
vain huomasi:
elämä on opettanut
hiljaa kävelemään...

Ulos suuntaan askeleet
köpitän " terkkariin "
respti siellä odottaa
popsin muutaman pillerin
jalka nousee
henki kulkee
vielä
vanhus yksi laahustaa
tuntee suurta ikävää
kaipaa ystävää

Runotar se yhteen saattaa
meidät ihmisinä. Ei tarvitse muuta kuin
kertoa vaan ja joskus on pyyntökin hyvä.
näin ihmiset toisiaan ymmärtää
ja lämpöään haluaa antaa.
runon sanat kun tulevat aitoina
ne löytävät sydämestä sydämeen
kun tie joskus raskas on taivaltaa
ja voimatkin vähissä aivan
niin runonurkan suojassa
voi käden toisilleen antaa.

Muistatko
silloin nuorena
kylätietä kuljettiin
talosta taloon sana kulki
porukka kasaan haalittiin
pyörällä tanseihin
helmat hulmuten
satoi tai paistoi
mennä täytyi
elämä oli kiihkeää
pojat niin komeat hurmaavat
saatille tahtoivat
se oli aikaa ihanaa
aikaa nuoruuden

Vahingossa kai tuplat

Tää kyllä jo naurattaa
kuin ois kilpalaulantaa,
kaksi runonurkkaa peräkkäin
aikaisemmin eipä ollut näin.

Mikäs siinä, vanha ja uus
oksia upeita runopuus.
Ajatuksia runot käyttää
lukemisen odotuksen täyttää.

Koko elämänkirjo tunteineen
lukijan vie runojen pyörteeseen.
Nurkan uuteen kohta hilaan,
näinkö sitten tuplan pilaan?

Eipä sentään, jos luettavia riittää
ja siitä kirjoittajia saa kiittää.
Iloitaan, surraan,mietitään uusia
menneitä, ehkä salaisuuksia.

Veden kalvo hopeinen
heijastelee kuuta.
Väre luona kaislikon
kertoo jotain muuta.

Pyrstö joutsenen vain näkyy
puhjsta se noutaa täkyy.
Ravistelee pisaroita
Renkaita en laskea koita.

Kuinka uljas suuri onkaan
lintu valkeiden siipien.
Ei se koske pullanlonkaan
Lähemmäs käyn nyt hiipien.

Hiljaa lipuu yli pinnan
vesi rintaa kuvastaa.
Kaiho täyttää oman rinnan
kauneutta palvovaa.