Kajakki?

Saimme iittalassa asuneen enomme kuolinpesästä perintönä yli 40cm pitkan, venettä muistuttavan lasiesineen. Siinä on terävät kärjet kummassakin päässä ja keskellä ylhäällä eräänlainen syvennys. Siihen on kirjoitettu kaivertamalla TIMO SARPANEVA - IITTALA -5?. Ilmeisesti vuosilukua tarkoittava viimeinen numeropari on epäselvä, varsinkin se jälkimmäinen numero, vosiko olla 53, 56, 58 tai 59?

Toisen sukulaisemme ex-puoliso, joka on joskus nuorena ollut lasitehtaan museossa töissä, sanoi että se on Kajakki-niminen lasiesine ja sillä voi olla arvoa jopa useita satoja euroja ellei peräti tuhansia.

Esine on täysin ehjä, jopa ne terävät kärjet ovat säilyneet ehyinä, pohjassa on muutama naarmu ilmeisesti siirtelystä. Tarkoituksemme on myydä se, mutta pelkäämme että meitä tietämättömiä helpolla jymäytetään ja saamme vain pienen osan sen todellisesta arvosta.

Kun kävimme sitä alan liikkeissä näyttämässä, niin tarjouksia emme kummastakaan saaneet mutta kovasti olisivat molemmat ostaneet ja useaan kertaan kysyivät meidän pyyntiämme esineestä, toinen on vielä soitellut perään kotiin, kun annoimme yhteystietomme hänelle.

Missä tälläistä kannattaisi myydä, olisiko huutonet oikea paikka vai kannattaisko viedä johonkin huutokauppaan? Liikkeisiin emme enää sitä tarjoa, mutta oli hyvä tietää, mitä sen arvo suurin piirtein voisi olla? Satasia, tuhansia vai mitä? Asuntovelkaisille kaikki olisi tervetullutta!
122450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Itse olen myynyt taidelasia Huutonetin kautta, suosittelen, Helsingin huutokaupoista esim.,Bukowski, Helander, kannattaa kysyä hintatasoa ensin, sinne ei kannta välitysmaksujen takia jättää myyntiin.

Äänestä
  • Ei ehkä kannata myydä tuon hintaluokan tavaraa huutonetissä, Bukowskilla tai Hagelstamilla kyllä. Meinaan jos se on Sarpanevan Kajakki. Ennemminkin siitä saa reilusti tuhansia euroja kuin satasia,

    Äänestä

myyty 15 tuhannella Turussa huutokaupassa sanotaan kuvassa

Äänestä

Juurikin tuollainen, kuin kajakk:n viestissä mainitussa Googlen kuvavalikoimassa siinä vasemmalla yläkulmassa!

Eräästä ko. kuvalikoiman kuvasta saimme linkin englantilaisen huutokauppafiman nimen ja olemme lähettäneet sinne kyselyn esineen mahdollisesta myynnistä heidän kauttaan ja hinta-arviosta.

Kiitämme tuhannesti kaikkia avuliaita täällä meitä auttaneita ja oikeille jäljille ohjanneita kirjoittajia. Huutonetti tavaraa tämä ei sitten ilmeisesti ole vaan jotain aivan muuta.

Äänestä

Saamme vastauksen mukaan Kajakimme todennäköiseksi hinnaksi muodostuisi kansainvälisessä designhuutokaupassa 40 000-60 000€. Huh huh!

Äänestä
  • Minä en silti myisi, vaikka olisi asuntovelkaa tai jotakin muuta velkaa, ellei olisi ihan pakkotilanne.

    Äänestä

^^ Hienoa, että joku arvostaa tuollaista lasimöhkälettä noin paljon. Me maksamme parhaassa tapauksessa yli puolet jäljellä olevasta asuntovelastamme pois tuolla lasimöhkäleellä.

Äänestä
  • olisitteko halukkaita myymään kyseisen esineen,vai onko se jo myyty

    Äänestä

Älä myy, tuossa on hyvä pitää esim. hetelmiä.
Tai sitten yöastiana, ei kun pissille.

Äänestä

Voit ottaa lasiesineestä kuvan ja lähettää sen Bukowskille. Siellä tietävät varmasti mistä Sarpaneva esineestä on kyse ja saat myöskin myyntihinta-arvion.

Äänestä

Mitä kajakille loppujenlopuksi tapahtui?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perintötavaraa kirjoitti:

Saimme iittalassa asuneen enomme kuolinpesästä perintönä yli 40cm pitkan, venettä muistuttavan lasiesineen. Siinä on terävät kärjet kummassakin päässä ja keskellä ylhäällä eräänlainen syvennys. Siihen on kirjoitettu kaivertamalla TIMO SARPANEVA - IITTALA -5?. Ilmeisesti vuosilukua tarkoittava viimeinen numeropari on epäselvä, varsinkin se jälkimmäinen numero, vosiko olla 53, 56, 58 tai 59?

Toisen sukulaisemme ex-puoliso, joka on joskus nuorena ollut lasitehtaan museossa töissä, sanoi että se on Kajakki-niminen lasiesine ja sillä voi olla arvoa jopa useita satoja euroja ellei peräti tuhansia.

Esine on täysin ehjä, jopa ne terävät kärjet ovat säilyneet ehyinä, pohjassa on muutama naarmu ilmeisesti siirtelystä. Tarkoituksemme on myydä se, mutta pelkäämme että meitä tietämättömiä helpolla jymäytetään ja saamme vain pienen osan sen todellisesta arvosta.

Kun kävimme sitä alan liikkeissä näyttämässä, niin tarjouksia emme kummastakaan saaneet mutta kovasti olisivat molemmat ostaneet ja useaan kertaan kysyivät meidän pyyntiämme esineestä, toinen on vielä soitellut perään kotiin, kun annoimme yhteystietomme hänelle.

Missä tälläistä kannattaisi myydä, olisiko huutonet oikea paikka vai kannattaisko viedä johonkin huutokauppaan? Liikkeisiin emme enää sitä tarjoa, mutta oli hyvä tietää, mitä sen arvo suurin piirtein voisi olla? Satasia, tuhansia vai mitä? Asuntovelkaisille kaikki olisi tervetullutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu