Cannonballin viime viikon välikohtauksessa oli tappamisen meininki. Poliisi pelkää nyt koston kierrettä.
Moottoripyöräkerho Cannonball MC:n välienselvittelystä on paljastumassa yhä vakavampia piirteitä.
Tunnin sisään sattuneessa väijytyksessä, rajussa takaa-ajossa ja kerhon pihalla käydyssä tulitaistelussa ammuttiin useita kymmeniä laukauksia.
Poliisi pitää suoranaisena ihmeenä, ettei kukaan loukkaantunut silmittömässä tulituksessa sen enempää Itäväylällä kuin Siilitien ja Viipurinkadun sisäpihoilla sattuneissa yhteenotoissa.
Viides kiinni
Vangittuna on kaksi nykyistä ja kaksi entistä kerholaista. Rikospoliisi esittää tänään keskiviikkona viidennen epäillyn vangitsemista. Mies on tiettävästi kerhon jäsen. Kaikkia epäillään murhan yrityksistä.
Epäillyt ovat vaienneet kuulusteluissa.
- Täyttä varmuutta ei ole edes siitä, että juuri nämä olisivat ampujia. On mahdollista, että tulitaisteluun on osallistunut myös muita henkilöitä, sanoo rikosylikomisario Jari Aarnio Helsingin rikospoliisista.
Poliisilla ei toistaiseksi ole tietoa ampumisen motiiveista. Niiden uskotaan kuitenkin liittyvän kerhon sisäisiin välienselvittelyihin.
Tarkoitus osua
Poliisi luonnehtii viime viikon tiistain vastaisena yönä tapahtuneita kolmea ampumavälikohtausta rikollisten rajuimmaksi tulitaisteluksi Helsingissä.
- Siellä on ammuttu useita kymmeniä laukauksia eri kaliiperisilla aseilla, Aarnio sanoo.
Luodit ovat osuneet ainakin oviin, ikkunoihin ja seiniin, mikä viittaa siihen, että kohteisiin oli tarkoitus myös osua.
- Luotien osumakohdista päätellen kyse ei pelkästä pelottelusta, Aarnio vahvistaa.
Poliisi on tutkinnan aikana takavarikoinut useita käsiaseita ja luoteja. Niitä vertaillaan nyt tapahtumapaikoilta löytyneisiin jälkiin.
Kostoa pelätään
Välienselvittely oli poikkeuksellisen vakava paitsi tulitaistelujen rajuuden vuoksi myös siksi, että nyt myös täysin sivulliset ihmiset olivat äärimmäisessä vaarassa.
Välikohtauksilla oli useita silminnäkijöitä. Poliisi pitää ihmeenä, ettei kukaan loukkaantunut.
- Tutkinta on vasta alkuvaiheessa, joten vielä emme tiedä tarkkaa tapahtumien kulkua, Aarnio sanoo.
Hän pitää mahdollisena, että osa ampumisiin osallistuneista olisi yhä tietymättömissä.
- Ei pidä olettaa, että tässä jäätäisiin vain nuolemaan haavoja. Koston riski on olemassa, rikosylikomisario Jari Aarnio toteaa.
poliisi pelkää kostoa!!
23
401
Vastaukset
- jotaintuollaistakai
Tuollaisessa... kosto on luultavasti sellainen, että siinä on varmistettu ainakin omaisuuden tuhoaminen: esim. bensa-polttopulloja heitetty yhtäaikaa monista ikkunoista sisään..
Ja kulkuneuvojen polttaminen. - y78gyg76g76hh8787h
Joo
Mitä muuta paskalakit voi ? - ei piemeänpelkoa
älä poju kanna miesten asioista huolta.
Jos he tarvivat apua ja neuvoja varmasti otavat yhteyttä oikeaan tahoon.
Tiettävästi ei ole yhtään komisariotasoista virkamiestä kostomielessä saatu surmattua. Yritetty ja peloteltu kyllä on. rikosylikomisario Jari Aarnionkaan puhelinnumero ei ole saatavilla ei asuin eikä ym. reviirit kansan tiedossa.
Karhussa olevien omaisetkaan ei aina tiedä heidän roolia.
Emme halua lietsoa pelkoa. Itse en juuri ole pelkoa koskaan kokenut (saattaa sekin pvä vielä joskus tulla "vanhana") Kaikki täältä joskus lähtee..
Poliiseja kuolee moninkerroin useammin liikenne onnettomuuksissa kuin rikollisen toimesta.
PS. minullakin on postilaatikkossa jonkun muun nimi sekä ovessa.
Arkoja mamiksia ei alalle rekrytoida. - mammanpojille
Ei pelkää mitään. Aina kai saisi pelätä...
- Turha ,.
Luulla että suomessa aletaan hyppimään rikollisten pillin mukaan.
- Ai ei hypitä?
mene sinä vartijanpelle kotiisi odottamaan, että pippeli ( vai pillu ? ) karvat alkavat kasvaa ja finnit lähtevät naamasta kyllä kun täytät 19.
Mitä tämän palstan poliisinpalvelijat jotka ovat 99 %:sti mitä ilmeisimmin jotain Secun vartijoita luulevat tietävänsä rikollisuudesta? Keskittykää te vain niihin kärryihin ja muutamaan mummoon jotka pöllivät kerran vuodessa yhden keskiolut pullon, wau.!
Vituttaa tuollaiset apinat, jotka tuskin tuntevat yhtäkään esim. CMC:n täysjäsentä. Jonkun pellen supportin saattaa tietää, mutta so what? Sellanen support huppari maksaa tasan 10€ ja thats it!
Tämä kyseinen jengi ei ole edes mitenkään erityisen pelätty niissä piireissä. Sanosin, että NBK on se pahin ! Ja niitä on syytäkin pelätä, ihan kaikkien ihmisten ylipäätään...
Prätkäjätkissäkin on tietenkin kovia kavereita mutta aika moni on niistäkin paskathousussa kun ensimmäinen NBK jätkä tai ihan vaikka Virolainen kovemmanluokan rikollinen katsookin sinne päin! Satun tietämään mistä puhun!!!- rgej6j6j
Kuulostaa ihan siltä kun joku ilkeä vartija olisi ottanut sinutkin joskus kiinni? Mutta ei hätää, pura kiukkuasi ihan rauhassa, ehkäpä joku päivä joku mystinen Virolainen kovemmanluokan rikollinen, NBK:n jätkä tai joku muu parhaista kavereistasi lähtee kostamaan tämän suuren vääryyden.Sillä sinähän tiedät mistä puhut ! On vain sattumaa että siitä huolimatta kuulostat nyyhkyttävältä pikkurikolliselta.
- Tiedän kyllä
että, te vartijat ja muut vähä-älyiset poket jneolette omastamielestänne ihan varmasti maailman kovimpia jätkiä. Olettehan te poket varsinkin monta kertaa hyviä tappelemaan, street fighting, yeah! :-)
Mutta kun menette sen ensimmäisen ja viimeisen kerran liian pitkälle ja alatte väärälle henkilölle pullistelemaan sitä isoa hauistanne, niin voi käydä huonosti. Yritän vain kertoa miten asiat ovat. Sittenhän te menette tietenkin tippalinssissä poliisille tekemään rikosilmoitusta ja olette siinä vaiheessa kovin viattomia, eikö vain?
Esim. joku itärajan takaa olevan kovanluokan rikollinen ei ihan oikeasti välitä nostatko sinä penkistä 30 kg tai 350 kg. Se on ihan sama. Ja kyllä näitä kavereita on ihan Suomalaisissakin jotka eivät kuuntele minkään hormoonivartija / Jv:n kiukuttelua!- Aivot ja lihakset
ei käy yhteen.. Se on kyllä ihan käytännössä nähty monta kertaa. Kova on uho siellä ravintoloiden ovilla ja sama koskee vartijoita, mutta kun mennään kasvotusten juttelemaan henkilön kotiosoitteeseen yö aikaan niin aika usein on tullutkin äitiä, Poliisia ja työkavereita ikävä..
- sefsefh
Aivot ja lihakset kirjoitti:
ei käy yhteen.. Se on kyllä ihan käytännössä nähty monta kertaa. Kova on uho siellä ravintoloiden ovilla ja sama koskee vartijoita, mutta kun mennään kasvotusten juttelemaan henkilön kotiosoitteeseen yö aikaan niin aika usein on tullutkin äitiä, Poliisia ja työkavereita ikävä..
Huoh... Ketähän mahtaa uhota, ja vielä ihan internetissä? Et edes taida tajuta millaiselta idiootilta kuulostat.. Koskaan et ole kenenkään oven takana valittamassa käynyt, kunhan uhoat täällä kun et parempaankaan pysty.
- Itäräjan
takana ei ole kovan luokan rikollisia vaan suoranaisia rähmäkäpälöitä jos et sitä vielä tiennyt.
- regehs
Selvännettäköön uutista niin että ne kaikkeih tyhmimmätkin tajuavat: Poliisi siis pelkää että hyökkäyksen kohteeksi joutuneet kostavat hyökkääjille. Näin ollen saattaen sivullisia jälleen vaaraan.
Ihmettelen suuresti millainen aivokääpiö täytyy olla että tulkitsisi uutisen niin kuin eräät täällä, että poliisi pelkäisi heihin kohdistuvan jonkun uhan kyseisen kerhon suunnalta... - Sinäkö sitten
täällä INTERNETISSÄ luulet tietäväsi kuka minä olen? Minä puolestani kyllä nyt tiedän kuka sinä olet. Sinä et tiedä kuka olen ja olenko käynyt kenenkään oven takana vai en. Minä tiedän sinusta tällähetkellä siis paljon enemmän kuin mitä sinä minusta.
Ja aion ottaa vielä enemmän selvää sinusta. Katsotaan mihin vartijareppanan rahkeet riittää:-) - niineisaisikommentoi
Kosto voi ehkä sitten olla että jotkut tuntemattomat ihmiset rikkovat poliisin omasta siviiliautosta kaikki renkaat stileteillä noin 10s ajassa ja poistuvat... jotain vastaavaa luulisin.
- Miksi,.
vellihousurikolliset täällä marmattaa ja miksi tähän juttuun pitää vetää poliisit ja vartijat?
Kyllä se nyt on niin että 99,99% suomen kansalaisista toivottaa kaikki rikolliset alasta riippumatta hevon vittuhu täältä. - kaltaisesi
ceparit ehkä tekisivät tuollaisen koston mitä mainitsit, renkaat puhki yms.
Mutta jos esim. jokin rikollisjärjestö lähtisi kostamaan jollekin yksittäiselle poliisille niin kosto olisi ihan eri luokkaa. Esim Eestin rikolliset kun haluaisi jonkun päiviltä, niin voin sanoa, että ruumista tuskin edes koskaan löydettäisiin.
Elä sinä pieni kehitysvammainen lapsi siinä kuvitelmassa ihan rauhassa, ettei sellaisia rikollisia olekaan olemassa jotka tälläistä tekevät. Huomaa hyvin, että olet jokin kaupan kärrypoikavartija joka ei tiedä rikollisuudesta tuon taivaallista, työntele vain niitä kärryjäsi kaikessa rauhassa, se on sinun "älykkyydellesi" juurikin sopivaa työtä :-) - 2+-.312.
Näköjään nuo työttömät sosiaalitapaukset ovat löytäneet tämänkin palstan. :(
- Buntladung
Kosto iskee ennemmin tai myöhemmin, muodossa tai toisessa. "Ei tässä ole mitään henkilökohtaista." – totta helvedissä on, eikä kukaan kusipääkonstaapeli asu poliisitalolla...
- Buntladung
Jok' ikinen ureapää joka on minua loukannut roikkuu löysässä hirressä.
- Janne.
Mikäs kilipää se taas miehistelee täällä aloituspostauksessaan?
Joku cannonpalli ei mahda miehityksellään mitään armeijalle saati poliisille, joten ainoa mihin cannonpalli kykenee on tulla tänne mussuttamaan ilman nimeä :)- Janne.
"ei käy yhteen.. Se on kyllä ihan käytännössä nähty monta kertaa. Kova on uho siellä ravintoloiden ovilla ja sama koskee vartijoita, mutta kun mennään kasvotusten juttelemaan henkilön kotiosoitteeseen yö aikaan niin aika usein on tullutkin äitiä, Poliisia ja työkavereita ikävä.. "
Sinulle tulee ikävä poliisia kun sinulle tehdään väkivaltaa keskellä kirkasta päivää.
Koska sinä olet itse se pskahousu joka matkii toisiaan, eli käy yöllä isottelemassa toisten ovilla. Mitäs jos saatkin turpaasi kunnolla kun sinuun suututaan eli kun sinut tiedetään missä asut itse ja missä liikut?
Et ole kova jos hypit toisten ovilla yöaikaan. Huomaat sen silloin kun sinun silmillesi hypitään, eli olet pelkkä pikkupoika vailla aivoja joka vain isottelee.
Normaalit ihmiset eivät riko toisten kotirauhaa ja tarpeeksi kun näin toimit, niin oma prseesi ei olekaan enää turvattu. - -Janne.
Janne. kirjoitti:
"ei käy yhteen.. Se on kyllä ihan käytännössä nähty monta kertaa. Kova on uho siellä ravintoloiden ovilla ja sama koskee vartijoita, mutta kun mennään kasvotusten juttelemaan henkilön kotiosoitteeseen yö aikaan niin aika usein on tullutkin äitiä, Poliisia ja työkavereita ikävä.. "
Sinulle tulee ikävä poliisia kun sinulle tehdään väkivaltaa keskellä kirkasta päivää.
Koska sinä olet itse se pskahousu joka matkii toisiaan, eli käy yöllä isottelemassa toisten ovilla. Mitäs jos saatkin turpaasi kunnolla kun sinuun suututaan eli kun sinut tiedetään missä asut itse ja missä liikut?
Et ole kova jos hypit toisten ovilla yöaikaan. Huomaat sen silloin kun sinun silmillesi hypitään, eli olet pelkkä pikkupoika vailla aivoja joka vain isottelee.
Normaalit ihmiset eivät riko toisten kotirauhaa ja tarpeeksi kun näin toimit, niin oma prseesi ei olekaan enää turvattu."täällä INTERNETISSÄ luulet tietäväsi kuka minä olen? Minä puolestani kyllä nyt tiedän kuka sinä olet. Sinä et tiedä kuka olen ja olenko käynyt kenenkään oven takana vai en. Minä tiedän sinusta tällähetkellä siis paljon enemmän kuin mitä sinä minusta."
Et sinä molopää tiedä mistään mitään. Olet ehkä käynyt isottelemassa kotiovilla ja pidät nyt itseäsi kovana. Mitä kovaa siinä on?
Näytä kovuutesi sitten kun sinulle tullaan haastelemaan keskellä kirkasta päivää.
Olen varma että sinä pikkupoika saisit silloin selkääsi koska olet cannonpalli, joka pitää itseään liian kovana muttei oikeasti sitä ole. Heheh. - -Janne.
-Janne. kirjoitti:
"täällä INTERNETISSÄ luulet tietäväsi kuka minä olen? Minä puolestani kyllä nyt tiedän kuka sinä olet. Sinä et tiedä kuka olen ja olenko käynyt kenenkään oven takana vai en. Minä tiedän sinusta tällähetkellä siis paljon enemmän kuin mitä sinä minusta."
Et sinä molopää tiedä mistään mitään. Olet ehkä käynyt isottelemassa kotiovilla ja pidät nyt itseäsi kovana. Mitä kovaa siinä on?
Näytä kovuutesi sitten kun sinulle tullaan haastelemaan keskellä kirkasta päivää.
Olen varma että sinä pikkupoika saisit silloin selkääsi koska olet cannonpalli, joka pitää itseään liian kovana muttei oikeasti sitä ole. Heheh."Prätkäjätkissäkin on tietenkin kovia kavereita mutta aika moni on niistäkin paskathousussa kun ensimmäinen NBK jätkä tai ihan vaikka Virolainen kovemmanluokan rikollinen katsookin sinne päin! Satun tietämään mistä puhun!!! "
Joka on sitä samaa lihaa ja verta mitä sinäkin. Eli olet itse mammanpoika koska "änpeekoo" on niin kova että että " .
Kirjoittaisit nyt edes sen nimesi tähän vai pelkäätkö? Änpeekoohan on leppoisan miehen vietävissä, uskoontulleen miehen. enkelit senkun liihottaa ja itku pääsee suorassa telkkarilähetyksessä. uli uli.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225145Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303678No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241524- 231411
- 141302
- 271208
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221127