Mulle tuli lopputalvesta 2005 keuhkopputkentulehdus joka ei ottanut parantuakseen,joten lääkäri päätti kuvata minun keuhkot. Lääkäri sanoi röntgenkuvista että niissä näkyy jotain ylimäärästä ,joka ei kuulu sinne.
Ensin epäiltiin tuberkuloosia koska mummoni oli kuollut siihen -90luvulla ja hänellä oli tarttuva sellainen. Tutkimukset osoitti ettei ole tuberkuloosia,jonka jälkeen oli edessä keuhkotähystys,jossa ei näkynyt mitään erikoista.
Seuraavaksi CT-kuvat joissa näkyi se sama muutos kuin röntgenissä,mutta lääkärit eivät oikein tienneet mitä se on ja joituvat kysymään konsultointi apua ulkomailta asti. Tammikuun lopussa 2006 sain sitten kuulla että minulla on harvinainen kateenkorvankasvain, jotka yleensä ovat hyvän laatuisia.
Kasvain leikattiin huhtikuussa 4/2006 aukaisemalla rintalasta.Leikkauksessa menetin muutaman yskänhermon ja toisen äänihermon ja menetin puolet palleasta kasvaimen mukana. Pian minulle selvisi että kasvain olikin pahanlaatuinen ja sitä ei ollu saatu kokonaan pois sillä se oli osittain sydänpussissa kiinni.
Seuraavana oli vuorossa sädehoitoa kesällä-06 5pv/vk viiden viikon ajan. -06 syksyllä palasin töihin ja seuraavat 2v kävin kontrolleissa kunnes 2008 minuun jääneet kasvaimet alkoivat kasvaa ja lähettivät etäpesäkkeitä vasempaan keuhkoon.
Minulle tehtiin tähystysleikkaus , jonka jälkeen sain sytostaattihoitoja 6x3pv 4vk:n välein eli syyskuu-08-maaliskuu-09,hoitojen aikana etäpesäkkeet ei kasvaneet ,mutta hoitojen loputtua kasvua tapahtui heti. Minut leikattiin 9/2009 aukaisemalla kylkeä. Tämän leikkauksen jälkeen palasin jälleen töihin joulukuussa-09 ja olin töissä 31.1-11 asti tänä aikana kävin kontrolleissa ja tammikuun-11 alussa kuulin että minut joudutaan taas leikkaamaan. Helmikuun-11 alussa jouduin jäämään saikulle kasvaimen aiheuttamien kauheiden kipujen takia.
17.2.2011 minulta leikattiin kyljen kautta 15cmx15cmx5cm kokoinen kasvain jonka mukana poistettiin myös pala rintalastaa ja 3 kylkiluuta ja loppu pallea. Tämän leikkauksen jälkeen minulla on ollut kipuja selässä,hartioissa ja vasen kylki turpoaa.
Tällä hetkellä saan sytostaattihoitoja sisplatiinia ja eposodia ja virallinen syövän nimike on kateenkorvansyöpä ,johon ei ole vielä keksitty parannusta. Viimeisissä kuvissa huhtikuussa vasen keuhko oli täynä noduluksia ja sit on 3 erikokoista etäpesäkettä. Saikulla tietenkin olen töistäni sillä teen siivoustyötä pääasiassa iltaisin ja öisin Joten pv kerralla mennään eteenpäin ja toivossa on hyvä elää sano lapamato ja palas toivoon. Minä sanon itselleni joka aamu herätessäni että aion elää vielä 20v. Ilman miestäni ja lapsiani olisin jo toivoni menettänyt he ovat koko elämäni.
Minun tarina
9
387
Vastaukset
- pete-j
Paljon tapahtumia mahtuu sinun tarinaasi, isoja leikkauksia ja sytohoitoja. Saanko kysyä missä sairaalassa käyt hoidoissa ?
MInulla oli maanantaina sytostaattihoito ja tähän saakka olo on ollut yllättävän hyvä, hieman väsyttää ja etovaa oloa on, mutta ei suinkaan niin pahasti kuin monesti ennen. Hyvä näin.
Eteenpäin päivä kerrallaan, positiivisillä fiiliksillä. Samaa ikäluokkaa ovat omatkin tenavat, eipä tätä matkaa vielä haluaisi lopettaa.- C37
Saa kysyä missä sairaalassa käyn OYS:sissa minua hoitavat
- pete-j
C37 kirjoitti:
Saa kysyä missä sairaalassa käyn OYS:sissa minua hoitavat
Taidentiinpa olla samassa paikassa tiputuksessa 16.5, team1 ?
- C37
pete-j kirjoitti:
Taidentiinpa olla samassa paikassa tiputuksessa 16.5, team1 ?
ollaanpa voitu ollakki ;)
- Syöpkolleegasi
Sinulla on oikea ote asiaan, haluat elää vielä 20 vuotta, kerrassaan loistavaa!
Uskon, että itsessugestiollakin on tilaa sairauksia vastaan taistellessa. Miten muuten tässä hengissä olisi pysytty, kun ympärillä kaatuu kuin tukkimetsää samanlaiseen vähäisempään syöpään kuolleita naapureita ja tuttavia. Miten minä olen pysynyt hengissä?
Minullakin on jo kohtapuolin parikymmentä vuotta syövän kanssa elämää takan. Ikävää, vihonviimeistä, että Sinua on jouduttu leikkelemään noin paljon.
Arpikudoksetkin aiheuttavat onglemia. Sädetys aiheuttaa vuosien varrella onglemia. Minä sain säteestä pahoja hermokipuja joiden kanssa on tässä saanut taiteilla välillä hirvittävissäkin tuskissa vuosikaudet. Silloin kun olin juuri sairastunut, nuorin täytti juuri 10 vuotta, seuraava 14 vuotta ja seuraava 15,5 vuotias.
Minullakin kun sytostaatit olivat puolessa välissä, ja sädetys myös, niin todettiin taudin leviävän yhä vaan. Uusiksi etäispesäkkeiksi tulkittavia löytyi varjoainekuvauksesssa. Nyt taas sytostaati jouduttu lopettamaan tehottomina. Mutta toivoa en ole minäkään menettänyt.
Mehän ajattelemme postiivisesti, se saa aikaan itsessuggestion, ja parantaa siitä huolimatta mahdollisuuksia, vaikka ne olisivat vähäisemmät.
Sinua lämmöllä tukien syöpäkolleegasi!- C37
Minulle sytostaattihoitajatkin ovat sanoneet että myönteinen suhtautuminen elämään auttaa pääsemään pitkälle tämän taudin kanssa ;). Suhtkoht harvinaisesta syövästä kumminkin on kysy ei oo tullu mua vastaan vielä ketään jolla olis tämä sama syöpäläinen kaverina. Minulle ei enään voida antaa sädehoitoja koska koko elämän aikana annettavat annokset on jo täynä ,nyt sit vaan annetaan noita myrkkyjä niillä sentään kasvu pysähtyy jotenkuten ja sehän on vaan plussaa parempi sekin kuin ei mikään ja jossain vaiheessa on varmasti taas leikkaus edessä. Pakko kyllä sanoa että minulla ei onneksi ole vielä lähtenyt leviään syöpäpesäkkeet muualle kuin vasemmankeuhkon ja välikarsinan alueelle ja lääkäreiden mielestä se on hyvä sillä sit kun se lähtee leviämään sisäelimiin niin se on sit kuulema menoa. Ja eihän sitä tiedä vaikka löytys joku parannuskeinokin tähän ennen kuin aika minusta jättää.
- Nelly62
Mietin otanko osaa kertomalla tarinani sillä tarinamme ovat niin erilaiset.
Otan kuitenkin, tarinani voi rohkaista juuri rintasyöpädiagnoosin saanutta..
Minulla todettiin mammossa jotain häikkää vasemmassa rinnassa syksyllä 2009. Matkustin Saamokselle, en ajatellut asiaa vaan nautin matkastani. Palasin Suomeen ja hyvin pian leikkuapöydälle.
Minun tarinassani oli onnea. Syöpä löytyi aikaisessa vaiheessa oli pieni eikä se ollut levinnyt.
Leikkauksen jälkeen löytyi ns. markinaalirajalla syöpäpesäkkeen jämiä. Istuin taas hoitavan lääkärini kanssa nokatusten. Lääkärini ehdotti koko rinnan poistoa, kysyin..onko muuta vaihtoehtoa. Olihan sellainen, toinen osapoistoleikkaus, mutta sain varoituksen, varaudu kolmanteen leikkaukseen ja se on sitten rinnan poisto.
Valitsin toisen osapoiston. Enhän menettänyt mitään otin vain mahdollisuudesta kiinni.
Toinen leikkaus onnistui. Sain jälkihoitona sädehoitoa 25 kertaa ja Femar jatkolääkityksen.
Viime syksynä 2010 oli ensimmäinen kontrolli, jossa kaikki oli hyvin. Minulle kerrottiin mahdollisuudesta korjauttaa rinta normaaliksi.
Tiistaina 31.5, 2011 minulle tehtiin ensimmäinen alavatsasta otettu rasvansiirto rinnan leikkausarpeen. Kanyylillä imettiin 50 ml hyvänlaatuista rasvaa joka suodatettiin varovasti rasvasolut säilyttäen kuitukankaan läpi ja infiltroitiin 40 ml haavaonteloon.
Toinen samanlainen operaatio tehdään uudestaan syksyllä ja tarvittaessa ehkä vielä kolmas myöhemmin.
Sain takaisin vasemman käden liikeratatoiminnot, jotka olivat olleet hiukan vajaat sekä tunnottomuuden tunne katosi kainalon alapuolelta. Rinnassa oleva kuoppa kohosi kun haavan jänteet antoivat periksi ja rinnan muoto ja kokoero oikeaan rintaan tasoittui.
Olemme matkalla!
Hyvää kesää kaikille!- C37
Onnea tuleviin korjausleikkauksiin ja toivotaan että ne onnistuvat hyvin . Itse tuen rintasyöpäpotilaita ostamalla Roosa-nauhatuotteita . HYVÄÄ KESÄÄ MYÖS SINULLE !!! ;D
- tyytyväinen tiina
Kiitoksia teille mielenkiintoisista ja "mukavista" kunnon kirjoituksista,tälläisiä täällä pitäisi olla enemänkin.Kyllä teitä koetellaan ja näin urheita silti olette.
Hyvää kesää ja tsemppiä teille kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763