Eroa Hellsten hyvällä

Jotenkin arvasin että Hellsten vakuuttelee jälleen kerran valvonnan tiukentuvan ja kaiken muuttuvan hallinnon toimintakulttuurissa läpinäkyvämmäksi tämänkin miljoonahassauksen jälkeen. HäSa:n sivuilla demaritoverimme todistelee kuinka hän uskoo ja luottaa liikaa ihmisiin. Hallintojohtajan selityksistä ei oikein saa selvää Erkkikään. Tiesikö hän vai eikö tiennyt mihin kaupunginjohtaja hänet velvoitti tai minkälaisiin päätöksiin oikeutti - se ei jutusta selviä. Vastuuta siirretään toimijalta toiselle - tähän on tietysti Hämeenlinnassa jo totuttu. Se nyt lienee ainakin selvää että Hellstenin toimista on kunnalle kertynyt miljoonaluokan lasku jota me kuntalaiset maksamme hamaan tulemaan.
14340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hellstenin möhläyksien lista on niin pitkä, ja kokonaislasku niin paljon miinuksella, että otsikko on oikeutettu. Pitäisi älytä itse erota, kaupunkilaisten luottamus kaupunginjohtajaan on lopullisesti mennyt.

Äänestä

Möhläysten ja väärinkäytösten lista on jo niin pitkä että valtuusto on mielestäni velvoitettu kuntalaisten edun nimissä otettamaan kantaa kaupungin johtajien asemaan. Ei voi olla mahdollista että kuntajohtaja vetäytyy vastuusta hyvään uskoonsa ja luottamukseensa vedoten kun kyseessä on kymmenien miljoonien riskit. "Luotimme ja uskoimme että asiat menevät vielä hyvin", toteaa Hellsten HäSa:n sivuilla.

Kun kaupungin johtaja ja hallintojohtaja ovat eri mieltä siitäkin että suojattiinko johdannaisilla korkoja vai ei, niin jo kadun mies ymmärtää että homma ei ole ollut hanskassa oikein kenelläkään. Veikkaan että innoparkin hallitus on ottanut tietoisia riskejä ja kun huomattiin että riskit realisoituvat maksettiin entinen toimitusjohtaja ulos, josta voidaan nyt tehdä syntipukki.

Äänestä

HäSa:n nettisivuilla on Viikon puheenaihe, jossa voi painaa joko kyllä tai ei painiketta. Sinne tuskin tulee seuraavaksi puheenaiheeksi: "Pitäisikö kaupunginjohdon erota?". Paina Kyllä tai Ei.

Meillä täällä Suomi24:ssa on mahdollisuus tehdä pientä galluppia painamalla oikean reunan tai - peukkua. Eli mitä mieltä olet pitäisikö Hämeenlinnan kaupungin johdon erota?

Äänestä

Taas on yhden yhtiön kohdalla paljastunut älyttömiä asioita. Pelottaa ajatella mikä on koko totuus kaupunginyhtiöiden kohdalla?
Näyttää siltä, että toisten rahoilla tapahtuneen onnettoman yritysleikin maksamista riittää vielä seuraavillekin sukupolville. Esille tulleiden seikkojen perusteella näyttää myös vahvasti siltä, että kaupungin asioita on "hoidettu" monilla sektoreilla vuosikaudet vailla riittävää osaamista? Kuntalaisten järkeäkin aliarvioidaan aika pahasti, kun uskotaan asioiden selvittämiseksi riittävän ja niiden unohtuvan toisia syyttelemällä. Nyt asianosaisilla taitaisi olla paikka näyttää edes hiven vastuuntuntoa ja tehdä itse johtopäätökset asemastaan ja tarpeestaan. Tärkeintä kuitenkin olisi saada nopeasti kaupunginyhtiöihin jäsenkirjoista yms. riipumaton osaava johto tehtäviä hoitamaan. Tärkeätä olisi myös selvittää rahaliikenne koko toiminta-ajalta. Erityiskiitos taas Karille, jonka selvitykset johtivat tämänkin ikävän totuuden paljastumiseen!

Äänestä

Hupaisaa miten Hellsten vakuuttelee eronneensa innon hallituksesta jo 2008 ja kuinka Isosuo on ollut vastuussa innon tilanteesta jo vuodesta 2009. Seuraavassa Harri Lintumäki kummastelee Hellstenin venkoilua hallituksessa olo vuosistaan ja toteaa että kaupunginjohtaja on kuitenkin koko ajan ollut mukana hallitus- kuvioissa. Vastuuta työnnellään kuin kottikärryjä puutarhassa paikasta toiseen.

Äänestä

tapsalle terkkuja. varmasti tapsa lukee näitäkin keskusteluja. pusu.

Äänestä

Päättääkö kaupungin asioista HPK-mafia vai kolmen H;n kopla (Hassinen, Helsten, Hietanen)?

Äänestä

Tämä keskustelunaihe ei saisi kuihtua. Hellstenin vahingollinen toiminta kaupungin johdossa ja veronmaksajien rahoilla ei saa unohtua, Mitä hyötyä kaupunginjohtajastamme on ollut kaupunkilaisille viimeisten parin-kolmen vuoden aikana? Siihen on vaikea vastata, mutta on helppo vastata, mitä haittaa kaupunginjohtajasta on ollut.. Pelkillä visioilla ei kaupunkia johdeta, pitäisi olla myös toteutuspuoli hallinnassa.,MUUTOS ON SAATAVA AIKAAN.
Onhan taas Innoparkin asiassa nähty, että KH ja sen puh.joht. eivät virkamiesten tekemisiä pysty kritisoimaan, Hyvä Veli-kerho suojelee aina. Aivan sokean hommaa, ymmärrystä ja meidän rahojamme riittää loputtomiin.Puskista huutelijatkin vaikuttavat enemmän kuin KH puh.joht.
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota siihen, että on epäselvästi ilmaistu kaupungin antamassa selvityksessä, kuka valvoo viranomaistoimintaa Hämeenlinnassa. Siis kuka valvoo? Kuka ryhtyy toimenpiteisiin silloin kun on tarpeen puuttua viranomaistoimintaan?
Sillä aikaa kun joku toivovasti selvittää kenen velvollisuus HML:ssa on puuttua viranomaistoimintaan, voimme jatkaa puskista huutelua, että tapaus pysyy tuoreessa muistissa. Ettei sitä taas kerran haudata unohdettujen möhläysten koriin.

Äänestä

Terve kaikille,

Asiat eivät ole unohtumassa minnekään.

Jatkon valmistelu etenee riippumatta siitä, kuinka aktiivista tai passiivista keskustelu on täällä tai esim. HäSa:n palstoilla.

Tietysti toivon, että keskustelu ja sitä kautta ihmisten mielenkiinto omiin asioihinsa säilyy. Tälläkin hetkellä puoliksi esillä julkisesti, puoliksi kulisseissa hissukseen tapahtuu paljon asioita - tilanne elää koko ajan.

Kaikkea ei voi eikä kannata kommentoida heti "on-line", sillä siihen ei riitä aika, ja toisaalta kokonaisuutta ja omaa näkökulmaa ja kantaa ajankohtaisiinkin asioihin pitää tukea taustaselvityksillä ja -tutkimuksilla. Innoparkiin liittyvien viikonlopun, eilisen Kh:n kokouksen ja tämän aamuisen yhtiökokouksen tapahtumat muodostavat kokonaisuuden, josta ei vielä tiedetä tarpeeksi, ja jonka merkitys on vasta hahmottumassa.

Keskustelu jatkukoon, mutta jos asioihin halutaan muutosta, omat kotiläksyt pitää olla tehtynä.

Äänestä
  • Lohdullinen tieto, kiitos! On selvää, että asioihin puuttuminen vaatii paljon taustatyötä, hyvä että jaksat.

    Äänestä

Ikkalalle tsemiä!!

Äänestä

Jos nyt oikein luin kh oli taipunut Ilkkalan esittämään erityistarkastukseen, missä kaiketi kammataan sekä talous että hallinto. Kiemunki kertoi tuolla häsa:n blogien puolella valheellisesti kh:n näin jo aiemmassa linjanneen - onneksi Ilkkala tämän oikaisi. Meillä Hämeenlinnalaisilla on käynyt satumainen tuuri että olemme saaneet kaupunkiin Kari Ilkkalan kaltaisen rohkean, älykkään ja asiantuntevan henkilön.

Veikkaan että moni kuntalainen ei edes ymmärrä minkälaisessa velassa me hänelle olemme. Itse olen seurannut Hämeenlinnan kunnallispolitiikan, elinkeinoelämän ja paikallismedian kiemuroita ja monimutkaisia kytköksiä jo parinkymmenen vuoden aikana. Varsinkin muutaman viime vuoden aikana homma on karannut käsistä monessakin suhteessa.

Politiikan ydinryhmä, virkamiesjohto ja elinkeinoelämä on tuudittautunut siihen ettei kukaan valvo niiden tekemisiä ja lasku alkaa langeta nyt. On eletty kuin sika vatukossa. Se menee jotenkin näin:" anna sinä minulle niin saat tämän ja tuon etuuden ja aseman ja jos roiskeita tulee niin ollaan hiiren hiljaa ja turvataan toistemme asema".

Esitän että jokainen kynnelle kykenevä lähettää vaikka kukkalaitteen tai vastaavan Kari Ilkkalan osoitteeseen - se on oikeastaan vähintä minkä voimme tässä kohtaa tehdä.

Äänestä

Mitens se erityistilintarkastus. Tänään uutisissa esitelty henkilö, eikös hän ole ollut kaupungin päättäjissä menneinä vuosina. Eikö tarkastaja voisi olla kaupungin ulkopuolinen? Mielessä, kun on syvälle juurtunut hyväveliorganisaatio.
En ymmärrä, mutta kun en luotakkaan.

Äänestä

Luulen että seuraavan vuoden aikana saamme lukea kärkimediaksi itseään tituleeraavasta julkaisusta Iisakin,kuntajohtajien ja muun ydinpoppoon vaikka sitten väkisin kaiveltuja positiivisia uutisointeja vielä moneen otteeseen ennen kuntavaaleja. Niin kauan kuin Pauli Uusi-Kilponen toimii em. tiedonvälittäjäksi itseään kutsuvan julkaisun päätoimittajana, on meidän turha mitään kuntalaisten etuja ajavia totuutta edes sivuavia uutisia ko. aviisista odottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


GGre kirjoitti:

Jotenkin arvasin että Hellsten vakuuttelee jälleen kerran valvonnan tiukentuvan ja kaiken muuttuvan hallinnon toimintakulttuurissa läpinäkyvämmäksi tämänkin miljoonahassauksen jälkeen. HäSa:n sivuilla demaritoverimme todistelee kuinka hän uskoo ja luottaa liikaa ihmisiin. Hallintojohtajan selityksistä ei oikein saa selvää Erkkikään. Tiesikö hän vai eikö tiennyt mihin kaupunginjohtaja hänet velvoitti tai minkälaisiin päätöksiin oikeutti - se ei jutusta selviä. Vastuuta siirretään toimijalta toiselle - tähän on tietysti Hämeenlinnassa jo totuttu. Se nyt lienee ainakin selvää että Hellstenin toimista on kunnalle kertynyt miljoonaluokan lasku jota me kuntalaiset maksamme hamaan tulemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu