Minulla tässä muinoin oli pitkittynyt yskä johon ei tahtonut löytyä lääkettä apteekista, kaikkea lääkäri kokeili, tuloksetta. Sitten kuulin joltakin ystävältä että luontaistuotekaupassa on hyviä valmisteita yskäänkin. No, sinne menin ja sain purkin mukaan. Olisinpa vaan jättäänyt ottamatta heti ensi reaktion jälkeen, yskä kohtaus oli ihan hirveä. Jatkoin kuitenkin muutaman päivän jonka jälkeen oli pakko mennä ensiapuun. Otin luontaislääkkeen mukaani ja näytin lääkärille. Hän luki tuoteselosteen ja sanoi että valmiste on tehty siitepölyistä, eli ei ihme ette yskä senkun vaan yltyi. Luulin todella tukehtuvani.
Onneksi yskäni loppui sitten aikanaan ihan itsekseen, ilman mitään lääkkeitä.
Onneksi yskäni loppui sitten aikanaan ihan itsekseen, ilman mitään lääkkeitä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapselleni oli käydä samalla tavalla. Onneksi naapurin sairaanhoitajarouva huomasi että poika oli tukehtumassa. Äkkiä vaan sairaalaan ja siellä sain kuulla kunniani kun olin antanut luontaislääkettä lapselle. Kerroin kyllä että sitä nimenomaan lapsille annetaan ja että ei pitänyt olla mitään vaaraa allergiasta.
Enää en osta edes itselleni vitamiinia ihmeenpää.