Integroidut autoradiot

Minkä helvetin takia miltei kaikissa nykyautoissa on integroidut autoradiot? Miten näihin pystyy halutessaan asentamaan normaalin autosoittimen? Soittimet on laadultaan huonoja, niissä ei ole USB-liitintä, eikä mahdollisesti tue edes mp3 formaattia. Eihän noissa ole mitään järkeä!
4123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eipä vielä yhtäkään autoa ole tullut vastaan mihin ei olisi soitinta saatu tavalla tai toisella vaihdettua parempaan. Onhan niiden vaihtamisesta tehty juu hankalampaa mutta en tosiaan muista normaaleista käyttöautoista että johonkin ei saisi uutta tilalle.

Äänestä

Rohkenen väittää, että merkittävimpänä syynä tilanteeseen on autonvalmistajien teettämät markkinatutkimukset.

Jostain (ja mistäpä muualta kuin markkinatutkimuksista) autonvalmistajat ovat saaneet päihinsä, että suuri osa autojen ostajista haluaa autoihinsa jo tehtailla kiinteästi asennetut ja kojelautoihin näyttävästi sovitetut (PERUS-/HALPIS-) radiot ja soittimet. Useimmille riittää, että uutisista saa juuri ja juuri selvän ja että musiikin puolelta on melko luotettavasti tunnistettavissa, mahtaisiko laulajana olla Lemmy Kilminster vai Katrihelena.

Vaativammille ja maksukykyisille asiakkaille voidaan joittenkin merkkien kohdalla tehdä jokin erikseen (törkyhinnoin) hinnoitelltu hifi-paketti.

Eli integroidut soittimet uusissa autoissa ovat suurimmaksi osaksi ihan autonostajien omaa syytä. Sitä saa, mitä tilaa.

Jos oikeasti haluaa, normaalit autosoittimet ovat minunkin mielestäni asennettavissa mihin autoon tahansa. Eipä tule mieleen tilannetta, jossa soittimen asentaminen olisi oikeasti täysin mahdotonta.

Kokonaan toinen asia on se, onko esim. ajotietokoneen näytön säilyttämiseksi alkuperäinen soitin jätettävä paikoilleen ja mitä muita uhrauksia äänentoiston alttarille joutuu soittimen asentamisen yhteydessä tekemään.

Äänestä

Kyllähän tietysti onnistuu, mutta melkosta vaivaa saa nähdä. Koska soitin on täysin sisäärakennettu ja mm. ilmastoinnin kytkimet jne. nappulat on kiinni samassa paneelissa, missä radionkin säätönappulat. Elikkä itse joutuis väkertämään kotelon soitinta varten.

Ei ole välttämättä niin iisiä hommaa ku kaikkea mahollista pitää purkaa ja koittaa vaikka lasikuidusta tehdä. Verrattuna siihen, että ennen muutaku sait vanhan soittimen ulos, pistit uuden tilalle kenties vain liittimen irroittamalla ja se oli siinä. Ei nuissa nykyään oo mitään järkeä! Pitäis autonvalmistajienkin tajuta, että nykyään ihmiset kaipaa mm. USB-liitintä. Nuita soittimiahan saa alle satasellakin.

Äänestä

Puolustukseksi täytyy sanoa, että hifituottajat on saaneet vähän uudempiin autoihin, varsinkin 2dinin konsoleihin merkkikohtaisia sovittimia joissa on reijät tuuletin yms ylihärpäkkeille.

Tosta audiojärjestelmästä vielä, että kaveri taannoin tilasi lisävarusteena bosen audiojärjestelmän 4800e olettaen sen olevan sen väärti. Noh, sanotaan että itse rakentamalla 1000e saa samanmoisen. Ja päätelköön siitä, miltä kuulostaa. 4800e kun itse tekemällä saa tarjouksella melkein 7k:n vehkeet, jotka oikein sijoitettuna ovatkin sitten jo high end kamaa ainakin amiskorvalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jjuusus kirjoitti:

Minkä helvetin takia miltei kaikissa nykyautoissa on integroidut autoradiot? Miten näihin pystyy halutessaan asentamaan normaalin autosoittimen? Soittimet on laadultaan huonoja, niissä ei ole USB-liitintä, eikä mahdollisesti tue edes mp3 formaattia. Eihän noissa ole mitään järkeä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu