Pienet piirit

20+5

Moikkelis vaan!

Mä en voi lakata ihmettelemästä, että miksi niin monen lesbon pitää kantaa niitä exiään mukana elämässään? Varsinkin, kun aloittaa uuden suhteen, niin heti ensimmäisellä viikolla puhutaan existä ja niiden tärkeydestä nykyisessä elämässä. Onko existä irti päästäminen kuitenkin kyvyttömyyttä siirtyä OIKEASTI eteenpäin ja kääntää ihan uusi, tuntematon sivu elämässään, jota se niin ihana ja turvallinen exä ei olekaan enää suojelemassa?

Sen ymmärrän, että exän kanssa voi olla väleissä (esim. moikata ja vaihtaa muutaman sanan, kun törmää). Mutta siinä vaiheessa, kun exän tärkeydestä ja yhteisistä ajoista höyrytään nyxälle ihan muutaman viikon seurustelun jälkeen, kertoo se mielestäni siitä, ettei sellaiset tunteet exää kohtaan ole kuolleet, joita ei enää pitäisi olla, jos on aloittanut uuden seurustelusuhteen...

Itselläni on yksi exä ja olen hänen kanssaan ihan väleissä, mutta emme juurikaan pidä yhteyttä. Seurustelimme kaksi vuotta.

Jos itse seurustelisin ja kumppaniani häiritsisi yhteydenpitoni exään, rakastaisin varmasti naistani niin paljon, että hänen pyynnöstään jättäisin yhteydenpidon exäni kanssa vähemmälle.

Siihen on aina jokin syy, miksi EXÄ on EXÄ - ei NYXÄ!

22

606

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • forget her...

      Näin on. Varsinkin jos exän kanssa soitellaan monta kertaa päivässä, ajatukset ja keskustelut ovat vain exässä.

      Jos tällaisen naisen kanssa olet aloittanut seurustelun, niin oikeasti, vaihda uuteen :) Se vaan kertoo, että hän ei todellakaan ole päässyt siitä exästä yli eikä edes halua päästä yli. Tyypillistä myös ihmisille, joiden mielestä aina ennen oli paremmin, asiassa kuin asiassa. Helposti aika kultaa muistot, eikä enää muistakkaan miksi exä onkin exä, siihen on ihan varmasti oikea syy.

      Oikeasti, kunnioittakaa itseänne sen verran naiset, että ette suostu kynnysmaton, laastarin tai korvikkeen rooliin. Jos sinun seurasi ei ole niin kiinnostava kuin exän, niin kunnioittakaa itseänne sen verran, että olette ansainneet parempaakin kohtelua ! :)

      Niitäkin naisia on, jotka eivät roiku exissään laisinkaan:)

      Nimimerkillä kokemusta on...

    • wonderful__life

      Nyxä on exän exän exä sekä tuleva exä. Onneks ei tarvii pyörii nois stadin ja yleensäkin pk-seudun piireissä. Eikä kyl missään muissakaan. Elelee vaan tyytyväisenä valtaväestön keskuudessa, kuitenkin kaapista ulkona. : )

      • Niin niin

        Mutta onkos sulla naista/naisia???


      • wonderful__life
        Niin niin kirjoitti:

        Mutta onkos sulla naista/naisia???

        Monikossa en naisia tarvii. Se yks ja ainoa on kyl jo löytynyt. : )


      • Niin niin
        wonderful__life kirjoitti:

        Monikossa en naisia tarvii. Se yks ja ainoa on kyl jo löytynyt. : )

        Siinä tapauksessa, oikein paljon onnea ja hyvää kesää teille kahdelle onnekkaalle!


      • 15+18
        Niin niin kirjoitti:

        Siinä tapauksessa, oikein paljon onnea ja hyvää kesää teille kahdelle onnekkaalle!

        Kiitos samoin : ) Oikein hyvää kesää sullekin! : )


    • 20+5

      Mulla ei tällä hetkellä ole naista (mikäli aloittajaa tarkoitit?). Jäin miettimään, että mikä saa sen tarpeen aikaiseksi, etä sitä exää pitää tapailla ja sen kanssa täytyy soitella, vaikka molemmilla olisi jo uusi. Voisko joku exänsä kanssa edelleenläheisissä väleissä oleva selittää?

      Itse oon tosiaan exäni kanssa ihan hyvissä ja asiallisissa väleissä. En silti koe tarvetta soitella ja tapailla, vaikka se ei varmasti olisi kummallekaan ongelma. Olen siirtynyt elämässäni eteenpäin ja suunnannut katseen tulevaisuuteen, josko sieltä löytyisi joku ihanainen. ;)

    • forget her

      Vaikka itse en ole exieni kanssa niin kamalan läheisissä väleissä, niin kommentoisin tähän silti.

      Joistakin saattaa silti tuntua kamalalta, ettei nää exäänsä koskaan, joten mielummin sitten soittelee ym. vaikka eivät seurustekkaan. Varmasti syy on myös siinä, että haluaa tietoisesti/tiedostamatta uudelleen lämmittää tuota suhdetta. Kertoo myös siitä, ettei ole päässyt yli, vaan edelleen on syviä tunteita exäänsä kohtaan. Jotkut yrittävät myös hivuttautua exänsä lähelle mukamas kaverina, vaikka todellinen syy on, että haluaisi takaisin exänsä ja sitä uutta nyxää pitää vain varalla kunnes se exä ottaisi takaisin.

      Ja sitten toinen juttu, jos elelee valtaväestön keskuudessa sinkkuna ja haluaisi seuraa, on varmasti vaikeampi lähteä noin vain iskemään uutta naista itselleen tai sitten auttamasti ihastuu niihin hetskuihin siellä normihetskupaikoissa (ei aina,mutta mahdolisuus on suurempi). Ja sitä paitsi, mistä tietää, jos siellä keskustan baarissa olisikin se elämän nainen. Itse en sulkisi pois kumpaakaan vaihtoehtoa, naisen löytämistä baarista tai naisen löytämistä valtaväestön keskuudesta.

    • 3 +4

      Kyllä mun mielestä on mahdollista, että exä todellakin on "vain" ystävä tai pitäisikö sanoa "jopa" ystävä. Tietenkin eri asia mitä näissä edellisissä viesteissä kuvaillaan, sellainen touhu on lapsellista ja valheellista. Mutta on myös mahdollista, että on paras ystävä, joka nyt vain sattuu myös olemaan exä eikä siinä sen kummempaa. Miksi sitten pitäisi luopua ystävästään vain sen takia, että on seurustelusuhdekin koettu hänen kanssaan? Kyllä se on usein ihan silminnähtävää, että mitä kahden ihmisen välillä on tai ei ole ja janottaako vanha suola vaiko ei.

      • 19+3

        Olen samaa mieltä.. Jos tutustuu ihmiseen juuria myöten ja hänestä pitää ja arvostaa ihmisenä, niin miksi siitä pitäisi luopua kokonaan vaikka ero tulisikin?
        Toki en nyt tiedä tuosta päivittäin soittalusta ja mitä siellä tuollaisessa tapauksessa takana sitten onkaan, mutta ajan kanssa existäkin todellakin voi tulla vain ystävä - jopa paras sellainen. :)


      • lankakerä0
        19+3 kirjoitti:

        Olen samaa mieltä.. Jos tutustuu ihmiseen juuria myöten ja hänestä pitää ja arvostaa ihmisenä, niin miksi siitä pitäisi luopua kokonaan vaikka ero tulisikin?
        Toki en nyt tiedä tuosta päivittäin soittalusta ja mitä siellä tuollaisessa tapauksessa takana sitten onkaan, mutta ajan kanssa existäkin todellakin voi tulla vain ystävä - jopa paras sellainen. :)

        eiks parhaan ystävän pitäis olla ain se oma kulta,mut si toisaalte hoetaa et ystävän kaa ei sekstatailla.mite se sit on ?


      • 2+1
        lankakerä0 kirjoitti:

        eiks parhaan ystävän pitäis olla ain se oma kulta,mut si toisaalte hoetaa et ystävän kaa ei sekstatailla.mite se sit on ?

        Ai että kun seurustelee niin ei saa muita kavereita olla...?


      • kersanttievp
        2+1 kirjoitti:

        Ai että kun seurustelee niin ei saa muita kavereita olla...?

        oikealla tosi lesbolla se menee pitkälti juurikin näin,muu on fuulaa,bisset on erikseen!!


      • 10+4
        19+3 kirjoitti:

        Olen samaa mieltä.. Jos tutustuu ihmiseen juuria myöten ja hänestä pitää ja arvostaa ihmisenä, niin miksi siitä pitäisi luopua kokonaan vaikka ero tulisikin?
        Toki en nyt tiedä tuosta päivittäin soittalusta ja mitä siellä tuollaisessa tapauksessa takana sitten onkaan, mutta ajan kanssa existäkin todellakin voi tulla vain ystävä - jopa paras sellainen. :)

        Olen täysin samaa mieltä. :)


      • 7+16
        lankakerä0 kirjoitti:

        eiks parhaan ystävän pitäis olla ain se oma kulta,mut si toisaalte hoetaa et ystävän kaa ei sekstatailla.mite se sit on ?

        Silloin kun suhde on suhteellisen tuore niin se paras ystävä ei välttämättä ole se oma kulta. Varsinkin jos ei ole toista tuntenut kovinkaan kauan. Syvä, hyvä ystävyys kehittyy ajan myötä.

        Olen kahden exäni kanssa vielä yhteydessä. Yksi on enemmän kaveri kuin ystävä ja olemme yhteydessä toisiimme satunnaisesti. Toinen taas on yksi läheisimmistäni ystävistäni. Emme ole yhteydessä joka päivä mutta 3-4 viikossa ja en näe siinä mitään omituista. Nykyisestä tyttöystävästäni on ollut minulle se paras ja läheisin viimeiset 2 vuotta, olemme seurustelleet kohta neljä vuotta. Eli ei se oma kulta automaattisesti tule parhaaksi ystäväksi vaan ystävyyden rakentaminen myös rakkaussuhteessa kestää aikansa...ainakin minulla.


      • 13+7
        kersanttievp kirjoitti:

        oikealla tosi lesbolla se menee pitkälti juurikin näin,muu on fuulaa,bisset on erikseen!!

        Onneks en oo suppeakatseinen "tosilesbo"! Todella naurettavaa!!! XD Luulis olevan tosi ahdasmielistä ja kapeaa "tosilesbojen" elämä. Soooooo pathetic =D Get a life baby!


      • ...
        13+7 kirjoitti:

        Onneks en oo suppeakatseinen "tosilesbo"! Todella naurettavaa!!! XD Luulis olevan tosi ahdasmielistä ja kapeaa "tosilesbojen" elämä. Soooooo pathetic =D Get a life baby!

        Tottakai saa olla kavereita, mutta en kyllä näkis, että kavereiden kanssa sekstaillaan. Se on eri asia, että on vaan ystävä tai kaveri exänsä kanssa, kuin se että koko ajan kaipaa exäänsä ja yrittää saada keinolla millä hyvänsä exänsä takaisin. Jos on edelleen aivan tolkuttomasti rakastunut exäänsä ja ja kaikki tunteet on exässä, niin ei siitä nykyisestä suhteesta oikeesti tule mitään..

        Mun mielestä seukkaamiseen ei tosiaan kuulu se, että nyxä makaa toisten (olkoot exiä tai muita kavereita) kanssa, eikä lähettele romanttisia rakkaus/seksivistejä eikä myöskään suutele toisia naisia.

        Eri asia on sitten se, jos molemmat ovat sopineet, että vieraissa saa käydä ja muut naiset on ok. (mulle ei toi vaan sopis ollenkaan).

        Itelläni osa existä on ihan pelkkiä kavereita, mutta kaikista existä ei todellakaan ole ollut mihinkään kaverisuhteeseen, olisivat vaan mankuneet takaisin seukkaaamaan tai pelkkää seksisuhdetta. Ja jos seukkaamisen aikana osoittautuu tosi epärehellisesksi, niin miten sitä siihen toiseen voisi luottaa, jos olisi kaveri ?


      • 14
        2+1 kirjoitti:

        Ai että kun seurustelee niin ei saa muita kavereita olla...?

        eihän se nyt sitä tarkoita ettei muita kavereita saisi olla.. eiköhän sen nyt jokainen tajua..


    • Tärkeitä

      Pakko vastata tähän keskusteluun, sillä pääsääntöisesti eksäni ovat säilyneet ystävinäni. Miksi näin? Syitä on varmasti monia.

      Ensiksikin, jos suhde on ollut omalla tavallaan hyvä, eikä kumpikaan ole kohdellut toista huonosti, miksi pitäisi katkaista välit tai siirtää toimiva ihmissuhde romukoppaan asteelle moikataan kun tavataan? Eroamisen syitä on monia erilaisia, ja on ihmisiä, jotka osaavat erota sovussa. Ihmettelen sitä, jos joku ei ole toimivissa väleissä eksiensä kanssa, etenkin kun heitä on useampia. Se on mielestäni melkoinen hälytysmerkki, joka kertoo aina jostakin. Joko huonosta arvostelukyvystä seurustelukumppanien suhteen, vaikeudesta kommunikoida ja sopia asioita, tai jostakin muusta.

      Joku täällä kyseli, eikö oman naisen pitäisi olla se paras ystävä. Omalla laillaan jokainen seurustelukumppani on ainakin minulle tullut siksi parhaaksi ystäväksi. Olisi melkoista tuhlausta heittää sellaiset ystävyydet menemään vain siksi, ettei yhteistä elämää ole syystä tai toisesta päätetty jatkaa. Ne syyt voivat olla myös monelta osin inhimillisiä. Kaksi eksääni ovat olleet erittäin hyviä ystäviäni jo ennen seurustelun aloittamista - niitä ystävyyksiä en aio katkaista, vaikka seurustelu loppuikin. Palasimme ystävyystasolle.

      Minulle eksät ovat monella tapaa tärkeitä, enkä pelkää sanoa sitä ääneen. He ovat nähneet parhaimmat ja huonoimmat hetkeni, yhdessä olemme hitsautuneet yhteen, kokeneet paljon, tukeneet toisiamme vaikeina hetkinä. He tuntevat minut paremmin kuin kukaan muu: vaikka minulla on tietenkin myös muita ystäviä. kukaan ei ole nähnyt minua samalla tavalla äärirajoillani, kuin eksäni. Minulle merkitsee paljon se, että he yhä näiden kaikkien vuosien jälkeen haluavat olla ystäviäni.

      En yleensä paljasta muille ihmisille helposti herkimpiä puoliani, mutta eksäni tuntevat minut tässäkin suhteessa. Minulle eksät ovat niitä ihmisiä, joille voin soittaa, jos itkettää tai jos elämästä on yhtäkkiä pudonnut pohja pois. Ei tarvitse sanoa mitään, eikä selitellä, kun toista ymmärretään vähemmästäkin - äänensävyistä, ilmeistä tai eleistä, jopa hiljaisuudesta. Eksät tuntevat historiani ja tietävät elämäni karikot, eikä heille tarvitse selitellä.

      Suoraan puhuminen on yleensä helppoa eksien kanssa. Kun ollaan oltu yhdessä, riidelty, tapeltu ja sovittu, on riiteleminen usein helpompaa myös jatkossa. Eksäni yleensä tietävät, mikä on minulle parhaaaksi, ja myös ilmaisevat sen suoraan, mikäli epäilevät minun sen unohtaneen. Huoli ja ärtymys ilmaistaan nekin suoraan. Ollaan päästy sellaiselle tasolle, jossa turha hienotunteisuus, kiertely ja kaartelu eivät ole enää tarpeellisia.

      Minusta kommunikointi eksien kanssa on pääsääntöisesti helppoa, ja usein helpompaa, kuin muissa ystävyyssuhteissa. Yhteydenpito eksiin voi olla säännöllisen epäsäännöllistä, ja aina voidaan jatkaa siitä, mihin ollaan jääty. Luottamus siihen, että eksät seisovat takanani, on kova. Tiedän, että heiltä on vaikea salata asioita, vaikka muita ihmisiä voisinkin huijata, jos esimerkiksi voin huonosti.

      Haluaisinko heidät takaisin? En. Minulla on upea nainen, jonka kanssa aion viettää loppuelämäni. Hänessä yhdistyvät kaikki ne parhaimmat piirteet, joihin naisissa rakastun, ja hän on myös paras ystäväni. Se tarkoittaa myös sitä, että otan hänet huomioon suhteessani eksiini.

      • purkaus:)

        Tosi hyvin kirjoitettu, olen ihan samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että jos on kauheesti eksiä (siis ikään nähden) ja niissä kaikissa on muka ollut jotain "vikaa" eikä mitään hyvää sanottavaa heistä niin se ei anna tästä henkilöstä itsestäänkään positiivista kuvaa. Mutta joillakin ilmeisesti on vain niin kiire suhteesta suhteeseen, että henkinen kypsyys on jäänyt kehittymättä kokonaan. Aina vaan halutaan olla rakastettuja, mutta ei koskaan olla pysähdytty, katsottu itseä peiliin eikä edes itsenäistytty. Mennään vaan tunne-ailahtelujen mukaan ja jos ei suhdetta ole tällä hetkellä niin mennään juomaan pää sekaisin joka viikonloppu ettei tarvitse kohdata omia pahanolon tunteita. Ja jos jonkun täytyy vielä ihmetellä ja täällä kysyä neuvoa siihen että jos joku nyksä roikkuu eksässään niin voi katsoa myös itseään peiliin että miksi valitsee sellaisia keskenkasvuisia kumppaneita.


    • Rissanen

      ... Mitä ihmettä? Olen vissiin hyvin kykenemätön siirtymään suhteissani ja elämässäni eteenpäin.

      Itse en tiedä, miten voisin edes jatkaa elämääni, jos yksi parhaista ystävistäni lakkaisi pitämästä minuun yhteyttä, tai muuten katoaisi elämästäni. Hän on minulle ihminen, jolle voin soittaa vaikka keskellä yötä, että "moi, oon täs tunnin päästä siellä, pääsenkö sinne nukkumaan?" ja luultavasti pääsisin, jos hätä olisi ja pakko saada yöpaikka. Rakastan häntä ystävänä erittäin, erittäin paljon. Saatan soitella hänelle usein, puhua hänestä usein ja usein ikävöinkin häntä, koska asumme kaukana toisistamme, emmekä näe usein.

      ... Hupsista, hän on myös eksäni. Hupsista, hän on ensimmäinen tyttöystäväni, joka minulla on ollut. Mites tässä näin kävi? Vaikka edelleen rakastan häntä, en rakasta häntä romanttisessa mielessä. Kuluneen neljän vuoden aikana hänestä on kehittnynyt minulle ehkäpä elämäni tärkein ihminen. Ihminen joka sanoo aivan suoraan, mitä ajattelee ja mitä minun pitäisi tehdä. Hän tietää millainen olen ja silmäripsenikin asennosta, mitä ajattelen. Ja tosiaan, olemme seurustelleet viimeksi neljä vuotta sitten. Sen jälkeen en ole kaivannut häntä elämääni muuna kuin ystävänä ja haluan hänen myös pysyvän sellaisena minulle.

      Jos paras ystävä sattuu löytymään ihmisestä, jota on joskus rakastanut, onko se kykyä olla siirtymättä eteenpäin? Olen seurustellut hänen jälkeensä muutaman kerran, jolloin soittelu hänelle jää vähemmälle, koska tietysti pidän yhteyttä enemmän rakkaani kanssa... En ole ikinä kokenut hänen häiritsevän ihmissuhteitani, saatika seurusteluani. Jos olen eronnut, olen aina voinut soittaa hänelle ja itkeä pahan oloni pois.

      Suoraan sanottuna, hän on siinä aina kun tarvitsen häntä. En olisi voinut saada parempaa ihmistä itselleni, vaikka ensin pitikin kokea ensirakkauden päättymisen tuomat sydänsurut.

      Minä en raahaa entistä elämääni mukana, vaan nautin elämästäni hyvän ystävän kanssa. Minusta ne ovat kaksi aivan toisiinsa liittymätöntä asiaa. Jos se häiritsee naistani, että paras ystäväni on joskus ikuisuus sitten ollut kanssani yhdessä, niin minusta se on jo epäluottamuslause itsessään. Siihen on syynsä, miksi entiset ovat entisiä. En minä heitä takaisin ottaisi, saatika säätäisi heidän kanssaan.

      Jos minuun ei voi luottaa sen vertaa, etten saisi enää olla yhteydessä parhaaseen ystävääni, en kyllä jatkaisi suhdetta. Jos minuun ei voi luottaa, niin minusta suhde on jo alkujaan tuomittu kuolemaan.

    • ...

      Tämä siis tarkoittaisi sitä, että "täydellinen" kumppani huolisi kenet vaan kumppaniksi, siksipä ei olisi niitä exiäkään, koska pakko seukata sen ensimmäisen vastaan tulevan kanssa, sopisipa yhteen vai ei. Siis näin kärjistetysti.

      Eroamisen syitä on varmasti erilaisia. Itselläni ainakin nuorempana yhdessä vaiheessa oli niin, että tapasin paljonkin naisia niin netissä, ravintolassa kuin deittipalstoilla (ja muuallakin), mutta loppujen lopuksi kukaan heistä ei halunnut vakituista suhdetta, osa loikkaasi miesten perään, osalle tuli vaan muuten identiteettikriisi ja loput olivat luonteeltaan ja ajatusmaailmaltaan aivan eri planeetalta.

      Minusta ei pidä jämähtää sen ensimmäisen vastaan tulevan mukaan, varsinkaan jos ei alusta astikaan ole tuntunut, että tämä on se oikea. Pahempaa olisi teeskennellä kuin olla rehellinen. Ja jos huomaa, että nyksä roikuu exissään, niin tuskinpa tämä piirre ehkä ensimmäisillä tapaamisilla tulee ilmi. Moni kun tsemppaa ne ratkaisevat ensimmäiset tapaamiskerrat ja sitten kun seurustelusuhde näyttää pikkasenkin vakiintumisen merkkejä, niin pidetään toista itsestäänselvyytenä ja sitten alkaakin paljastua oikea minä.

      Mistä muuten päättelet, että kaikki joisivat pahaan oloon ? Niin, ehkä osa meistä, mutta eivät ihan kaikki:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6064
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4792
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3045
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2843
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2105
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1516
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      970
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe