Olen nykyään jo aikuinen äijä ja koulukärsimykset ovat vain kaukaisia ikäviä muistoja. Kun törmäsin tänne niin oli kuitenkin pakko hieman kirjoitella ja muistella vanhoja. Omalta kohdaltani kiusaaminen alkoi yläasteen alussa. Tarkkaa syytä en tiedä. Ulkonäössä ei ollut mitään kummallista ja olin hyvä urheilussa. Toisaalta olin hieman erilainen nuori. Olin kiinnostunut muustakin kuin mopon virittelystä ja viikonloppukänneistä. Pärjäsin myös koulussa melko hyvin, joka on myös murrosikäiselle pojalle suuri synti. Tiettyä porukkaa (luokan mielipidevaikuttajia) olemukseni ilmeisesti ärsytti ja he päättivät aloittaa systemaattisen henkisen kiusaamisen. Väkivaltaa en kohdannut, johtui kai suuresta koostani. Pian leikkiin lähti mukaan lähes koko luokka. Kiusaaminen oli luonteeltaan melko hienovaraista, jatkuvaa vittuilua, syrjimistä ja takanapäin perättömien juttujen kertomista. Eli juuri sellaista, josta on vaikea kertoa kenellekään, koska tilanne on niin helppo laittaa vain kiusatun epäsosiaalisuuden piikkiin. Kiusaaminen jatkui siis koko yläasteen ja ysillä aloin olla jo henkisesti aika loppu. Vaikka kuinka yrittää olla välinpitämätön, jatkuva henkinen väkivalta alkaa murentaa ihmistä ja ajatukset kääntyvät pian omien vikojen etsimiseen. Aloin itsekin uskoa että minä olen vain niin kummallinen ja huono ihminen ettei kukaan voi minusta välittää. Omaa tilannettani pahenti se että asuin pienellä paikkakunnalla, joten kiusaajia ei päässyt pakoon missään vaiheessa. Kaupungeissa voi sentään hakeutua harrastuksiin, joissa ei ole ketään samalta luokalta tai edes koko koulusta.
Tappelin kuitenkin peruskoulun loppuun ja lukioon mennessä tilanne alkoi hissukseen parantua, koska kiusaajien ydinryhmästä kukaan ei tullut samaan lukioon. Lukiossakin olin pitkään hyvin sulkeutunut ja vältin sosiaalisia kontakteja, mutta sain kuitenkin olla rauhassa. Lukion jälkeen menin armeijaan ja siellä pääsin porukkaan, jossa kukaan ei tuntenut menneisyyttäni. Armeija-aikoina minulle selvisi lopullisesti, että tulen aivan hyvin toimeen ihmisten kanssa siinä missä muutkin. Kun aloitin opiskelut, olin jo täysin tervehtynyt. Pian löytyikin tuleva vaimo, valmistuin ja nykyään elän mielestäni onnellista elämää.
Jos teitä kiusataan, teillä ei ole kavereita ja haudotte synkkiä ajatuksia niin muistakaa että kouluaika on vain pieni pätkä elämää. Joskus koittaa se päivä että lähdette maailmalle ja saatte aloittaa puhtaalta pöydältä. Vaikka olisitte kuinka kummallisia, suuresta maailmasta löytyy aina ihmisiä, joiden seurassa tulette viihtymään. Yläaste on usein keskivertokovisten hallitsema paikka, mutta he eivät useinkaan tule olemaan niitä voittajia oikeassa elämässä.
Kiusaajille muistutukseksi: varmaan ette aina tarkoita mitään erityistä pahaa, mutta miettikää suurempia seurauksia. Saatatte tuhota koko kiusatun nuoruuden, jos teette hänestä kaikkien halveksiman. Kiusatulla ei tällöin ole kavereita, ei tyttö/poikaystäviä eikä muutakaan normaalia nuoren elämää. Kaikki eivät välttämättä ole yhtä vahvoja kuin minä. Joku saattaa murtua pahemmin ja kärsiä ongelmista koko ikänsä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin, muuten, yleensähän ei kiusaamista "päätetä" aloittaa ihan tietoisesti. Se vaan tulee itsestään, ei kiusaaja ajattele "Mä rupeen kyl kiusaa tota ku toi on niin tyhmä" Yleensä kiusaaja ei edes ajattele kiusaavansa, jos nyt edes tajuaa, että kiusaamistahan se on!
"Tiettyä porukkaa (luokan mielipidevaikuttajia) olemukseni ilmeisesti ärsytti ja he päättivät aloittaa systemaattisen henkisen kiusaamisen."
Tää oli kyllä parhaimpia asioita mitä mä oon kuullu vuosiin:
"Yläaste on usein keskivertokovisten hallitsema paikka, mutta he eivät useinkaan tule olemaan niitä voittajia oikeassa elämässä."
Sillä nehän juuri ovat niitä häviäjiä. Kun koulu menee penkin alle ja mikään ei kiinnosta, niin tuskin pääsee muualle ku kaupan kassalle. Jos sinnekkään. AINA kannattaa muistaa, ettei kovista kannata auttaa haudan kaivuussa, yleensä he kaivavat sen ihan itse. Tahtomattaan.
Juurinkin noin se peruskoulu meininki menee. Toi kertomus oli melkeen kun mun elämästä. Onneksi pystyin nousemaan tuosta itsetuhosta lukiossa ja huomasin että olen täysin normaali. Sulla, selviytynyt on asenne kohallaan. Ja tiedoksi muille joita on kiusattu: Teidän pitää katsoa tulevaisuuteen, koska menneisyydelle ei enää mahda mitään. Pyrkikää tasapainoon...menneisyyttään ei voi muuttaa, mutta sen kanssa voi olla sujut.
mua vituttaa tuo just kun jokku kärsii!!!!!! olisit hakannu niistä muutan niin ei olis tarvinnu kärsiä niin kauan...niin minä tein
Nyt jälkikäteen on enää turha jossitella tuollaista. Kyllä kiusaajat saa kuriin hakkaamallakin, mutta se pitää tehdä samana päivänä kun ne aloittavat sen. Ja jos antaa heille periksi ensimmäisenä päivänä ei hakkaaminenkaan välttämättä lopeta kiusaamista enää niin tehokkaasti, kuin jos vetäisi turpaan viikon sisään kiusaamisen ensi päivästä. Mutta turha murehtia menneitä, mikäli joku ei kykene (halua tai uskalla) torjumaan kiusaajiaan väkivallalla, niin silloin ei pysty ja ei siinä ole mitään hävettävää...jokainen näet on sellainen kun on. Menneet on (ainakin mulle) menneitä...ja koulukiusatuille tsemiä kovasti, nauttikaa kesästä ja ladatkaa akkuja tuleviin vuosiin kaikessa rauhassa nyt kun on KESÄ!!! =))
Tuo turpiin vetäminen auttaa varmastikin jos kiusaaminenkin on luonteeltaan väkivaltaista. Jos kiusaaminen on enemmän henkisempää laatua niin väkivallan käyttö voidaan tulkita kiusaajien puolelta voitoksi. Kiusattuhan on tällöin menettänyt malttinsa eli homma on kiusaajien kannalta onnistunut. Itsekin kerran pyyhin eräällä kiusaajalla hiukan lattiaa ja seuraavan kuukauden sain kuulla olevani hullu, psykopaatti jne... Olisi käynyt liian työlääksi hakata puolet luokasta aina sopivin väliajoin :)
.... eikö muka sun mielestä oo mitään muuta keinoa päästä pois kiusaamisesta kuin väkivalta???? must ainakin on!!
Tuli kyyneleet silmiin... Toivoisin, että mullakin loppuu kiusaaminen, kun nyt meen lukioon syksyllä. Lue säkin mun tarinani... Jos kiinnostaa, sillä sieltä löytyy yhtäläisyyksiä sun stoorin kanssa. Mä vaan voitin sen, että ne piti muo hiljasena hissukkana, joka pelkää ihmisiä näyttelemällä. Jotkut veti jo siitä sellasen johtopäätöksen, että mä en pelkää ihmisiä. Mähän esiinnyin niille. Kyllähän mä vaan pelkäsin, mut se oli mun tapa uskotella, että oon rohkea. Yhtä rohkea kuin ne... Niin mun tarina on kohdassa *kiusaaminen* *kiusaaminen on henkistä kidutusta* Suosittelen muillekin samoja kokeneille. Anteeks, että mainostan jos jotakuta ärsyttää.