Yksi mielenkiintoinen seikka lienee jäänyt tutkimatta suomenmaassamme, nimittäin kalajutut/kalavaleet. Ainakaan en ole törmännyt ko. aineistoon missään yhteydessä.
Kalajuttuja ja kalavaleita liikkuu tosi paljon ja valtaosassa asia lyödään niin reilusti yli ettei jää epäilystä siitä oliko kyseessä valhe vai tosi.
Tällaisia tarinoita on nuo tunnetut:
"Valokuvatkin painoivat puolikiloa". "Kalalle piti ostaa lastenlippu linja-autoon" jne, jne.
Joten laitetaan kilpailu pystyyn ja katsotaan mistä löytyy paras kalavale.
Oma suosikkini on tällainen, jonka kuulin kerran Lapinmatkalla autoradiosta.
"Tenojoella kulki eräs rikas Helsinginherra joka vuosi kalalla. Hän majoittui aina samassa paikallisessa maatalossa ja maksoi ylöspidon ja soutupalkan aina reilumman mukaan. Kalaakin tuli joka kerta, mutta sitä SUURTA ei vain ollut koskaan sattunut herran kohdalle. Niimpä hän sopikin majapaikkansa isännän kanssa, että isäntä ilmoittaa herralle etelään heti kun jokeen ilmestyy tosi iso lohi.
Näin kävikin, että isäntä huomasi eräänä päivänä tosi jättiläis-lohen käyvän toistuvasti pinnassa ja juuri hänen maatilansa kohdalla. Heti otettiin yhteys Helsinkiin ja herra hyppäsi saman tien autoonsa ja lähti ajamaan kohti Tenoa. Herran saavuttua joelle alettin välittömästi valmistautumaan kalalle. Isäntä oli sitä mieltä, että lohi oli näyttänyt niin suurelta, että nyt on käytettävä vain kaikkein kestävämpiä vapoja ja siimoja. Mutta kuinka kävikään? Lohi kyllä tarttui tarjottuihin uistimiin, mutta veti aina joko siiman poikki tai koukut suoraksi. Kun oli kokeiltu kaikkia siimoja ja koukkuja ja tulos oli aina sama, päätti isäntä, että nyt ei auta kuin laittaa tenolainen "ootto-onki" pyyntiin yön ajaksi ja kokeilla josko kala sillä saataisiin.
Ootto-onkea alettiin kasaamaan. Koukuksi laitettiin haara-ankkuri, siimaksi vasikankettinki, syötiksi lampaanruho ja lopuksi kettinki sidottiin joen keskellä olevan saaren suurimpaan petäjään. Ja eikun odottamaan joko lohi yön aikana iskisi pyydykseen.
No, aamulla sitten lähdettiin jännityksen vallassa tarkastamaan josko lohi olisi tarttunut pyydykseen. Mutta ei, kun saavuttiin saaren luo havaittiin, että niin oli häipyneet lampaanruho kuin ankkurikin. Petäjä oli nurin ja kun oikein tarkkaan katsottiin niin huomattiin, että saarikin oli hieman kallellaan."
En sitten tiedä onko tämä tarina miten tosipohjainen, mutta niinhän sitä kuitenkin sanotaan ettei niin suurta valetta, etteikö totta toinen puoli.
Kalajuttuja ja kalavaleita liikkuu tosi paljon ja valtaosassa asia lyödään niin reilusti yli ettei jää epäilystä siitä oliko kyseessä valhe vai tosi.
Tällaisia tarinoita on nuo tunnetut:
"Valokuvatkin painoivat puolikiloa". "Kalalle piti ostaa lastenlippu linja-autoon" jne, jne.
Joten laitetaan kilpailu pystyyn ja katsotaan mistä löytyy paras kalavale.
Oma suosikkini on tällainen, jonka kuulin kerran Lapinmatkalla autoradiosta.
"Tenojoella kulki eräs rikas Helsinginherra joka vuosi kalalla. Hän majoittui aina samassa paikallisessa maatalossa ja maksoi ylöspidon ja soutupalkan aina reilumman mukaan. Kalaakin tuli joka kerta, mutta sitä SUURTA ei vain ollut koskaan sattunut herran kohdalle. Niimpä hän sopikin majapaikkansa isännän kanssa, että isäntä ilmoittaa herralle etelään heti kun jokeen ilmestyy tosi iso lohi.
Näin kävikin, että isäntä huomasi eräänä päivänä tosi jättiläis-lohen käyvän toistuvasti pinnassa ja juuri hänen maatilansa kohdalla. Heti otettiin yhteys Helsinkiin ja herra hyppäsi saman tien autoonsa ja lähti ajamaan kohti Tenoa. Herran saavuttua joelle alettin välittömästi valmistautumaan kalalle. Isäntä oli sitä mieltä, että lohi oli näyttänyt niin suurelta, että nyt on käytettävä vain kaikkein kestävämpiä vapoja ja siimoja. Mutta kuinka kävikään? Lohi kyllä tarttui tarjottuihin uistimiin, mutta veti aina joko siiman poikki tai koukut suoraksi. Kun oli kokeiltu kaikkia siimoja ja koukkuja ja tulos oli aina sama, päätti isäntä, että nyt ei auta kuin laittaa tenolainen "ootto-onki" pyyntiin yön ajaksi ja kokeilla josko kala sillä saataisiin.
Ootto-onkea alettiin kasaamaan. Koukuksi laitettiin haara-ankkuri, siimaksi vasikankettinki, syötiksi lampaanruho ja lopuksi kettinki sidottiin joen keskellä olevan saaren suurimpaan petäjään. Ja eikun odottamaan joko lohi yön aikana iskisi pyydykseen.
No, aamulla sitten lähdettiin jännityksen vallassa tarkastamaan josko lohi olisi tarttunut pyydykseen. Mutta ei, kun saavuttiin saaren luo havaittiin, että niin oli häipyneet lampaanruho kuin ankkurikin. Petäjä oli nurin ja kun oikein tarkkaan katsottiin niin huomattiin, että saarikin oli hieman kallellaan."
En sitten tiedä onko tämä tarina miten tosipohjainen, mutta niinhän sitä kuitenkin sanotaan ettei niin suurta valetta, etteikö totta toinen puoli.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sattui Lapin perukoilla erääseen taloon syntymään perillinen. Kätilö oli kiireellä lähtenyt matkaan ja unohtanut vaakansa kotiin. Kyseli sitten isännältä, josko talosta löytyisi vaakaa. "No, ei meillä ole kuin tuo minun kalavaaka" sanoi isäntä, johon kätilö, että "tuopa se tänne, pakko se lapsi nyt jollain on punnita". Isäntä toi vaakansa ja kätilön punnittua lapsen, voitiin todeta vastasyntyneen painaneen 11,4 kg.
Tämä on lainaus Simo Hämäläisen kirjasta "Kätkäläinen ja ulkomaan elävä". Ukki on saanut niin isoja kaloja, että valehtelemaankin on tarvittu kaksi.
Aikanaan oli työnantajani palveluksessa pari kaverusta, jotka miltei jokaisen viikonlopun jälkeen kinasivat siitä, kumpi oli saanut isomman hauen. Eräänä maanantaiaamuna kumppanukset tulivat taas haukijahdeistaan kertomaan toisilleen, miten oli käynyt. Sinä aamuna toinen sanoi: "Luulen, että kisamme on tullut päätökseensä, koska minä sain niin ison kalan viikonloppuna". "No kuinka ison kalan tällä kertaa sait" kysyi kaveri, jopa hieman ivallisesti. "No katsos kun astuin Pansion bussiin, kuljettaja otti maksun kahdesta kun se mun haukeni oli niin iso", sanoi keskustelun aloittanut. Sen koommin ei haukien koosta enää kinattu näiden kahden herran toimesta.