Mistä kumppani löytyi

--itäsuomen tyttö--

Mistä olette löytäneet vakituisen kumppanin 5-kymppiset naiset? Olen itse sinkku, ihan kohta 50 v täynnä. Tunnen eläväni ihanaa aikaa elämässäni ja nautin vapaudestani. Kuitenkin jossain mielen syövereissä pyörii ajatus mukavasta miehestä, jonka kainaloon voisi jo käpertyä. Jotenkin aika vaan menee ja eteenpäin ja ehkä joskus tulee vastaan mies, joka saa rullaluistimet pysähtymään. Meitä sinkkuja kuitenkin on paljon mutta kohtaaminen taitaa olla sattumaa ja tuuria.

10

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kesäviili

      Minä löysin täältä suomi24:n keskustelupalstalta. Tämä on siitä niin hyvä kun pystyy tutustumaan toisen ajatusmaailmaan ennakkoon, että ollaanko samalla aaltopituudella. Kohtasin omani jo vuosia sitten ja olemme edelleen yhdessä.
      Se on kyllä todettava, että näillä palstoilla on nykyään paljon vaikeampaa luoda suhteita kuin ennen. Melkosiksi kaatopaikoiksi ja taistelukentiksi nämä ovat kyllä muuttuneet. :(

    • nelih

      Minun kumppanini löytyi lähes naapuritalosta. Tutustuttiin yksissä luokkabileissä. Ihme ja kumma, elämän polku vie samaan suuntaan edelleen. Myöntää täytyy, ettei aina ole ollut helppoa, mutta plussa puolella ollaan.

      Ei ne sielun kumppanit etsimällä taida löytyä. Tulevat kohdalle jos niin on tarkoitus. Kyllä sinullakin vielä tärppää. Ja jos ei niin viis siitä. Hyvä elämä sinulla tuntuu takana olevan ja varmasti myös edessä.

    • --

      Kaupungin pi**urallista löysin armaani, 70-luvulla.
      Ah, muistan sen, kuin eilisen päivän.

    • Heikunkeikku

      Suttaantuisi liian paljon aikaa, jos oikein urakalla alkaisi miestä etsimään.
      Tuumailen siihen malliin, että se tupsahtaa etehen, jos on tupsahdakseen siis tupsahtuakseen, öh mites toi nyt taipuukaan tuo sananen vainen. Olokoot.

      Nauti rullaluistelemisesta, viiletä ja viuhahda ja anna tuulen solmia hiuksistas letit. Yksinolossa on se hyvä puoli, että voi olla vähäkö itsekäs, kun ei tarvitse ottaa ketään huomioon, mennä vaan että hippulat vinkuu ja vonkuu. Jotenkin tolleen.

      Kun kolahtava mies osuu eteen, niin sittenhän asiat alkavat etenemään toisella tavalla. Yhtäkkiä ei tahdo laisinkaan olla itsekäs ja viiletellä yksikseen sinne tänne.

    • Taitaa olla yksi niistä keskustelluimmista aiheista täällä. Minulla ei ole vakituista kumppania. Outo sanonta muuten! Miten asia tulisi ilmaista? En ole parisuhteessa; olisiko parempi? No saivartelut hiiteen! Elämän kolhima, hieman jo nuutunut 50 nainen kuten minä ei ole kenenkään miehen unelmanainen joten odotuksia ei enää ole. No, ei miehissä 50 ole myöskään hurraamista eli ne harvat kiinnostuneet ovat kaivanneet ruuanlaittajaa tai hoitajaa joten ihan kammottaa ajatuskin suhteesta moisin perustein ;( Mitä enemmän "sinkkuja", sitä enemmän vaihtoehtoja ja valinnan vaikeus. No, kai se vaatimustaso on jo elämän kokemuksen myötä myös itsellä noussut eli ei ryntää suinpäin suhteeseen. Nauti vapaudestasi ja elä kokemaasi ihanaa aikaa! Turha käyttää aikaa miehen perään haikailemiseen, on neuvoni.

      • murmeli.

        Olen ihan samaa mieltä.En ole minäkään enää kenenkään miehen unelmanainen, mutta väliäkö sillä. Nyt elän ihan itselleni, itseäni hemmotellen.

        Ikäryhmämme miehet ovat tosiaan ainakin tuollakin treffipalstalla "niin nähtyjä". Jos en mieleistäni saa, en huonoakaan ota. Nyt tosin olen luopunut koko treffipalstan profiilistani.


    • Paritoni

      Ei ole löytynyt, näis systeemeis ei varsinkaan, totuus on tarua ihmeellisempää, toki kaikki mahdollisuudet on hyväksi.

    • tippatäti

      Sohvalta löysin. Siellä makaa vieläkin. Välillä pitää älämölöä öölin loppuessa, mutta muuten ihan mukava ja sisäsiistikin.

      • x-boss

        Pidät sitten näköjään rimaa kohtuukorkeudella....


    • Kass1964

      Thaimaasta.

      Eka ajatukset tulee jostain seksituristin kotiintuliaisista.

      Tosi asia on että nykyisen vaimoni kanssa vietämme tasapainoista elämää ja
      molemmat ollaan työelämässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe