Laumis kerrostalossa

WuHWuHHH

olen viimepäivien aikana lukenut paljon keskustelupalstoilta,ettei laumis sovi kerrostaloon. Itselläni on kohta 5vuotias laumis sekoitus (Kaukkis ja Pyreneittenmastiffi) sain koiran,kun asuin viellä maalla ja tuo nuori herra oli silloin 7viikkoinen. Sitten tuli muutto kaupunkiin ja koira oli silloin 2vuotias. Ajattelin luopua koirasta, koska se oli tottunut asumaan maalla. Etsin koiralleni hyvän kodin ja tein selväksi uudelle omistajalle,että jos ongelmia tulee niin koira palautetaan minulle. 2 kuukautta uudet omistajat pitivät koiraa ja sitten palauttivat sen takaisin, koska koira oli vinkunut ja huutanut koko sen ajan mitä oli siellä! Eikä ollut totellut uusia omistajiaan. Sitten he toivat pojan minulle kaupunkiin ja huutaminen loppui,kun seinään. Edes kerrostalon äänille hän ei hauku. Tietenkin poika pääsee kerran kuukaudessa viikonajan viettämään maalaiselämää kanssani,mutta tuntuu olevan aika onnellinen täällä. Tosiaan palautuksen jälkeen, en edes kuvitellut etsiväni pojalle enää toista kotia jos sama kävisi uudelleen. Paljon ressaavampaa koiralle on,että se menee vieraalta vieraalle. 6kk päästä on muutto takaisin maalle ja poika pääsee viettämään loppuelämänsä siellä. Halusin vain sanoa,ettei se ole tähtiin kirjoitettu etteikö laumis kerrostaloon sopeudu.vaikka henkilökohtaisesti en laumista ostaisi jos kerrostalossa asuisin,mutta näin kävi meille. Itse en sitä tänne halunnut,mutta jos poika viihtyy niin en sitä väkisin yritä muualle tunkea.

0

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        67
        2425
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1407
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        80
        1243
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        7
        1160
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        79
        875
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        870
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        44
        713
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        91
        709
      9. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        26
        678
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        666
      Aihe