Tiputteluvuoto

Naistentauti -palstalta asiasta jo kysyin, mutta kukaan ei vastaa, joten kokeillaanpa täältä... Eli siis -mikä on ns. normaali aika ennen kuukautisia tuolle tiputteluvuodolle?

Itsellä ei sitä ole aiemmin ollut, mutta noin puolen vuoden ajan on ollut nelisen päivää ennen menkkoja tiputtelua, mutta nyt jopa viikon verran, eli onko tämä enää normaalia? Tympii, kun on kuukautiskipujakin koko tiputtelun ajan.

Minulla on ollut tässä jo pitempään kaikenlaisia kummallisia oireita, jotka viittaavat siihen, että munasarjoissa ei olisi kaikki ihan kunnossa. Olen juossut jos jonkinlaisissa tutkimuksissa, mutta syytä ei ole löytynyt. Söin Yasmineja nelisen vuotta ilman mitään ongelmia, mutta kun oirehtiminen alkoi, lääkäri kehotti minua lopettamaan ne.

Lopetin pillerit vähän vajaa vuosi sitten, ja kuukautiset tulivat aluksi ihan normaalisti. Ovat tulleet koko ajan säännöllisesti pillerien lopettamisen jälkeen, mutta sitten joskus viime vuoden lopulla alkoi olla noin 2 -viikon mittaisia vuotoja jonkin aikaa. Tämä kun loppui, niin alkoi tuo tiputteluvuoto ennen kuukautisia, mitä minulla ei ole ikinä, edes teininä ollut.

Olen koko ajan ajatellut, että jospa tämä kaikki olisi vain elimistön sopeutumista pillereiden lopettamiseen, mutta ei kai nyt enää, kun kohta on jo vuosi lopettamisesta? Onko kellään tietoa, että mikä on normaalia tässä tiputteluvuodossa?
2352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jokaisen naisen kuukautiskierto on loppujen lopuksi yksilöllinen. Sinulle tuo voi olla tällä hetkellä ihan normaalia, kun kuukautiskiertosi on tasoittunut taas normaaliin pillereiden lopettamisen jälkeen. Pillereitä syödessähän oma kuukautiskiertosi on tauolla, joten silloin pillerit säätelevät kiertoasi ja vuoto tulee pillereiden määrittämänä aikana.

Äänestä
  • No kiva, jos nyt sitten on pari viikkoa kuukautiskipuja ja tiputtelua viikon verran ennen varsinaisia menkkoja... Muinakin aikoina sitten omanlaisia oireita, joihin ei selitystä löydy... Tuota vähän pelkäsinkin, että se nyt vaan on tätä tällaista tästä eteenpäin. Kiitos kuitenkin kun viitsit vastata. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei jaksa enää kirjoitti:

Naistentauti -palstalta asiasta jo kysyin, mutta kukaan ei vastaa, joten kokeillaanpa täältä... Eli siis -mikä on ns. normaali aika ennen kuukautisia tuolle tiputteluvuodolle?

Itsellä ei sitä ole aiemmin ollut, mutta noin puolen vuoden ajan on ollut nelisen päivää ennen menkkoja tiputtelua, mutta nyt jopa viikon verran, eli onko tämä enää normaalia? Tympii, kun on kuukautiskipujakin koko tiputtelun ajan.

Minulla on ollut tässä jo pitempään kaikenlaisia kummallisia oireita, jotka viittaavat siihen, että munasarjoissa ei olisi kaikki ihan kunnossa. Olen juossut jos jonkinlaisissa tutkimuksissa, mutta syytä ei ole löytynyt. Söin Yasmineja nelisen vuotta ilman mitään ongelmia, mutta kun oirehtiminen alkoi, lääkäri kehotti minua lopettamaan ne.

Lopetin pillerit vähän vajaa vuosi sitten, ja kuukautiset tulivat aluksi ihan normaalisti. Ovat tulleet koko ajan säännöllisesti pillerien lopettamisen jälkeen, mutta sitten joskus viime vuoden lopulla alkoi olla noin 2 -viikon mittaisia vuotoja jonkin aikaa. Tämä kun loppui, niin alkoi tuo tiputteluvuoto ennen kuukautisia, mitä minulla ei ole ikinä, edes teininä ollut.

Olen koko ajan ajatellut, että jospa tämä kaikki olisi vain elimistön sopeutumista pillereiden lopettamiseen, mutta ei kai nyt enää, kun kohta on jo vuosi lopettamisesta? Onko kellään tietoa, että mikä on normaalia tässä tiputteluvuodossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu