apua

onko teillä omassa perheyhteisössänne narsisti. Minulla ilmeisesti on...

Muutama vuosi sitten, avioeron yhteydessä poikani masentui.. Eroonhan liittyi kaikenlaista, lähinnä riitaa lapsista.
Alkuun se oli mielestäni ainakin aika pitkälle rajua pahaa oloa ...

Silloin hän esim. meillä käydessään kaikesta huolimatta otti huomioon meitäkin ja ihan omaaloitteisesti otti tavan auttaa meitä.

Tänä päivänä on ihan kamalaa.. Vaatii koko ajan passausta, ruokaa, ylöspitoa, makaa sohvalla ja jos jotain pyytää, ilmoittaa, ettei tee...
Voi olla jopa viikon täysihoidossa ja on sitä mieltä että hänen kuuluu se vanhemmiltaan saada.s. On kuitenkin oma koti ja kohtuullinen toimeentulokin (parempi eläke kuin minulla)

Rahanahneus suunnaton.

Esimerkki

Kun kerran pyysin kyytiä häneltä siten että olisi poikkeama ollut n. 300 metriä, ei kyytiä antanut, kun menee bensaa.. Oli juuri ollut täyshoidossa monta päivää...

Puhuu vain itsestään, omista ongelmistaan ja laskee eurojaan. Täytyy kerätä pankkiin rahaa lapsia varten.

Ilmeiseti narsismista ei voi parantua.

On saanut mielestäni hoitoa hyvin, käy terapiassa, mutta ei tunnu olevan apua...

Onko kenelläkään tietoa, olenko minä äitinä syyllinen tämän taudin puhkeamiseen. Mitkä asiat vaikuttavat, että selllainen tauti yli 40- vuotiaana
alkaa.....

Kiitos, rakentavia oikeita mielipiteitä...
1799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mikä eron syy?? On turhaa tänne kirjoitella asiaa sivusta, vaan täytyy olla syy ja yhteys, jälki seuraukset ovat aivan eriasia. Elämä ja raha kuuluvat yhteen ei rakkaus ja raha. Elämään avioliitossa kuuluvat usein yhteen lapset.
Ero luulen on 95% naisen syytä näkeä oma itsensä, tietenkin miehissä on vikaa, tuskin samassa suhteessa. Pitäisikö hänen ostaa sinulle, koruja,vaatteita hemmotella vain sinua ja heittää koko muu talous pois mikä kuuluu perheeseen ja sen pitämiseen, lapsien hyvin vointiin jne...

Äänestä

Ei kyse ole narsistista vaan jälkijättöisestä peräkamaripojasta ; )

Äänestä

Olet kaiken alku niinkuin moni teistä naisista Eevasta lähtien ikä ei ole järjen alku loppu se on vain kokonaisuus (ilman huumeita).

Äänestä
  • Totuus sinulle!
    Ilman äitiäsi et olisi sinäkään täällä mollaamassa naisia.

    Äänestä

  • 24898 kirjoitti:

    Totuus sinulle!
    Ilman äitiäsi et olisi sinäkään täällä mollaamassa naisia.

    kuule apina, kuka oliEeva---- siis kuka olet. Kysymys miksi pitäisi olla äiti.

    Äänestä

  • to tu apa...... kirjoitti:

    kuule apina, kuka oliEeva---- siis kuka olet. Kysymys miksi pitäisi olla äiti.

    Siis mulleks tää oli.
    Eevoja on paljon on myös Evoja.
    Viimeiseen kysymykseen en anna vastausta, jos et vielä tuossa iässä tiedä miksi ja kuka on äitisi.

    Äänestä

Laita jalka maahan!
Jos sinulla on tarve kyydille, mene poikasi eteen ja sano, nyt lähdet.
Ei siinä ole kahta puhetta.
Yhtä laillakuin sinä häntä palvelet, palvelee hän sinua.
Kummallekin tarpeen mukaan.
Ole tiukka, älä kuuntele vastaväitteitä.
Ei lapsesi ole narsisti, onpahan vain pilalle hemmoteltu.

Äänestä

Rakentavia, sinulle joka olet se pahin.

Äänestä
  • Ajatteletko yhtä monimutkaisesti, kuin kirjoitat?

    Äänestä

  • apagorilla. kirjoitti:

    Ajatteletko yhtä monimutkaisesti, kuin kirjoitat?

    niin-- paha vika-näen totuuden heti ei muuta. Koko eläämää katsoen olen ollut oikeassa ja olen myös nytkin. Elämä on vain hetki, mikä siinä on mutka?
    Nähdä kokonaisuus elämässä on mutka, momilla se suora , kuin sinulla joka kysyt koska olet suora.

    Äänestä

  • missä järki???? kirjoitti:

    niin-- paha vika-näen totuuden heti ei muuta. Koko eläämää katsoen olen ollut oikeassa ja olen myös nytkin. Elämä on vain hetki, mikä siinä on mutka?
    Nähdä kokonaisuus elämässä on mutka, momilla se suora , kuin sinulla joka kysyt koska olet suora.

    Hunksin velipuoli.

    Äänestä

Terveys / Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys / Narsismi

Täällä voi jauhaa narskuista loputtomiin.

Äänestä

Pojan itsesääli lähentelee jo sairautta. Olet joutunut sijaiskärsijäksi. Koston välikappaleeksi. Näin arvelen. Psykiatri olisi tietysti sitä mieltä, että syy on Äidissä.

EHDOTUS

Nyt tiukka keskustelutuokio. Vaadi selvitystä, miksi poikasi näkee SINUT velvolliseksi pitämää hänelle täysihoitolaa.
Ilmoita miehelle tiukasti, että tästä hetkestä lukien on palveluilla hintansa.
Petipaikka maksaa.
Puhtaanapito maksaa.
Ruokailu maksaa hinnaston mukaisesti.
Pidä tiukast kiinni siitä. Uskon, että miehen silmät aukeavat, jos on normaali ihmisluonne.

Äänestä

Huora naiset tarvitsee apua?????

Suomalaisilla on järki pois.

Äänestä
  • Nimimerkille "totuus."
    No nyt on sitten lääkitys unohdettut, ja järkikulta jättänyt kantajansa. Aikuisten palstalla tuollaisia murkkuikäisten solvauksia. Vai oletko keskentekoinen murkku?

    Äänestä

  • Totuus.

    Onko sinulla jokin huorakompleksi, kun jatkuvasti huorittelet??

    Kirjoita ruutupaperille tuhat kertaa se sana, ja nauti,
    mutta älä tänne sitä laita.

    Äänestä

Ei narsismi ole mikään sairaus, joka puhkeaa. Se on syntyessä saatu luonteenpiirre. Se on ja pysyy. Ei se ole isän tai äidin aikaansaama.

Älä suostu kynnysmatoksi pojallesi, rahoittajaksi ja ruokkijaksi.
Kai hänen olisi jo aika aikuistua. Ihan tuntuu, että ylläoleva kirjoittaja oli oikeassa, kun sanoi lastasi myöhäsyntyiseksi peräkammaripojaksi.

Et ole ainoa lajissasi, teitä liian kilttejä äitejä on paljon, mutta kannattaisi ajatella, mikä loppujen loipuksi on lapsellesi parasta. Minusta se on itsenäisyys, kyky tulla toimeen omillaan.
.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmällä ja väsynyt kirjoitti:

onko teillä omassa perheyhteisössänne narsisti. Minulla ilmeisesti on...

Muutama vuosi sitten, avioeron yhteydessä poikani masentui.. Eroonhan liittyi kaikenlaista, lähinnä riitaa lapsista.
Alkuun se oli mielestäni ainakin aika pitkälle rajua pahaa oloa ...

Silloin hän esim. meillä käydessään kaikesta huolimatta otti huomioon meitäkin ja ihan omaaloitteisesti otti tavan auttaa meitä.

Tänä päivänä on ihan kamalaa.. Vaatii koko ajan passausta, ruokaa, ylöspitoa, makaa sohvalla ja jos jotain pyytää, ilmoittaa, ettei tee...
Voi olla jopa viikon täysihoidossa ja on sitä mieltä että hänen kuuluu se vanhemmiltaan saada.s. On kuitenkin oma koti ja kohtuullinen toimeentulokin (parempi eläke kuin minulla)

Rahanahneus suunnaton.

Esimerkki

Kun kerran pyysin kyytiä häneltä siten että olisi poikkeama ollut n. 300 metriä, ei kyytiä antanut, kun menee bensaa.. Oli juuri ollut täyshoidossa monta päivää...

Puhuu vain itsestään, omista ongelmistaan ja laskee eurojaan. Täytyy kerätä pankkiin rahaa lapsia varten.

Ilmeiseti narsismista ei voi parantua.

On saanut mielestäni hoitoa hyvin, käy terapiassa, mutta ei tunnu olevan apua...

Onko kenelläkään tietoa, olenko minä äitinä syyllinen tämän taudin puhkeamiseen. Mitkä asiat vaikuttavat, että selllainen tauti yli 40- vuotiaana
alkaa.....

Kiitos, rakentavia oikeita mielipiteitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu