Olen jo pitkään menestyksekkäästi kouluttanut koiria erinomaisin tuloksin.
Siksi ajattelin että kirjoittaisin kirjat että muutkin voisivat hyödyntää
koulutustapojani.
Nimeksi ajattelin:
Hakkaamalla kunnon koira.
Omistan erittäin kovan ja terävän Saksanpaimenkoiran ja tarpeen
vaatiessa olen hakannut siltä luulot pois ja näin korostanut johtajan asemaani koiralle.
Aluksi koirani oli erittäin uppiniskainen mutta nyt kun olen puolivuotta antanut selkään koiran niskoiteltua on alkanut näkymään hyviä tuloksia.
Koira on huomattavasti nöyrempi, huomio EI!:n ja kunnioittaa kieltoa.
Hellyyttä koiralle en tietenkään anna sillä se vain pilaa koiran ja horjuttaa omaa johtajan asemaani. En kehu enkä palkitse.
Rankaisen koiraa jos se tekee väärin, eikä turpiin tule jos se tekee oikein.
Yksinkertaista, ei susilaumassa kukaan ole tyrkyttämässä makkaraa, juustoa tai muuta herkkua suuhun jos lauman jäsen käyttäytyy sääntöjen mukaan.
Miksi siis sama metodi ei toimisi koiraan?
Omaan koiraan se on toiminut sekä lukuisiin muihin.
Pehmeää koiraa käsitellään tietenkin hieman hellemmin, koirahan koulutetaan luonteen mukaan. Kirjan opit eivät sovellu jokaiselle koiralle sellaisenaan vaan siitä on osattava poimia oikeat asiat ja soveltaa ne oikein omalle koiralle.
Olen edelleenkin kuitenki vahvasti sitä mieltä että nakilla ei koiraa kouluteta vaan kurilla!
Löytyisikö täällä kiinostuneita kun kirja valmistuu?
Ajattelin kirjoittaa kirjan.
J-P.V.
5
79
Vastaukset
- provoprovoprovoprovo
heh heh he.
- J-P.V.
Kertokaahan lapset mitä tarkoittaa provo?
- satukirjailija-
"Kertokaahan lapset mitä tarkoittaa provo? " Hahhahaaaaa!!:))
Kylläpäs meitä nyt itkettää yhyyy.:D Voi taivas mikä idiootti!:) - 8+16
Minusta J-P.V
Kuulostaa varsin asialliselta, propsit siitä että uskaltaa tulla tänne sanomaat
että lyö koiraansa...- nkohjoijkoå
Taidat olla ihan itse aloittaja toisella nimimerkillä.;)) HAHHAHAAAAAAAAA
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564