yksin päättäjäisinä

Ensinnäkään yksinäisyys ei TODELLAKAAN tee ihmisestä säälittävää tapausta. Itsellänikin on koulussa kavereita, mutta ei vapaa-ajalla, olen siis melko yksinäinen. Menen ensi vuonna vasta ysiluokalle, mutta muuten tilanne on samanlainen kuin sinulla ja todennäköisesti aika yksinäinen kesä edessä. Välillä se harmittaa, mutta minkäs sille voi kun ei ole samanhenkisiä tyyppejä. Mullakin on noita pelkotiloja jonkinasteisina. Odottelen kuitenkin, jospa mulla lukiossa asiat muuttuis. Sullakin voi tilanne muuttua, kun alat opiskelemaan ammattiin. Mut rohkeasti kannattais ainakin yrittää käydä ulkonakin, jos vain pystyt. Itsekin eilen uskallauduin käymään eräässä ulkopuutarhassa ja siellä oli tosi kaunista! Tulin hyvälle mielelle tästä pikku retkestä, vaikka yksin liikuinkin. Tosin mietin, että olishan se ollut kiva, jos olis ollut joku toinenkin mukana. Kannattaa tehdä näitä ''yksinäisiä retkiä'' mieluummin kuin ihan täysin jäädä neljän seinän sisälle. Varmaankin ainakin yhdelle kaverille, joka minulla on, soitan tässä kesän aikana ja voitais käydä jossakin tai se vois käydä vaikka täällä. Olisiko sinulla edes yhtä ihmistä, jolle voisit soittaa? Älä kuitenkaan masennu, jos ei ole. Voithan ensi vuonna ihan vaikka kokeilumielessä, jos et muuten uskalla, yrittää miettiä sieltä lukiosta jonkun toisen yksinäisen tyypin ja yrittää ystävystyä hänen kanssaan. Tätä kannattais kokeilla, vaikka ette ihan täysin samanhenkisii oliskaan. Olis kuitenkin joku, jonka kanssa joskus nähdä vapaa-ajallakin. Tästä kirjoituksesta ei välttämättä ollut sulle yhtään apua, mutta tosiaan itsekin tunnen itseni usein yksinäiseksi ja halusin vain kertoa omat ajatukseni. Saanko muuten kysyä, miltä paikkakunnalta olet?

Minulla on kans aika samanlainen tilanne. Joudun olemaan yksin kesällä ja nyt päättäritkin vietän yksin. Minulta loppu tänään peruskoulu, mutta en edes hakenut todistusta. Kaikki muut kutsuttiin tulevaan luokkakokoukseen paitsi minut :( Elämä on kurjaa....

hei kaikille kohtalo tovereille :(

mulla on sama tilanne...ysiä kävin syksyn, mutta masennus vei sairaalaan, jonka takia toi ysi jäi kesken. Todistusta ei tule.
Mulla ei myöskään ole kavereita, harvoja vain..jota tuskin tapaan ikinä.

Mitä jos pidettäisiin omat juhlamme tänään? :D Ketkä olisivat kiinnostuneita...?

Olen itse Helsingistä...

Tää alottajan tarina on ihan samanlainen ku mulla ja nyt lukion eka takana ite oon etelä- suomesta ja mulla ei oo mitään tekemist tnää ku kaikki on juomassa ja bilettämässä hietsussa ja nyt oon himas yksin masentaa ku koulus on frendei mut sen jälkee ei mitään... oon tosi ujo mut sitä on hankala havaita ulkoopäin mulla on todettu lievä narsistisuus mut ei se paha oo... mut riittävän paha et oon ihan yksin ollu koko lukion ekan vuoden... -.- Eli et todellakaan oo yksin alottaja!

joo en oo yksin ongelman kanssa, mutta mietin vaan et mikä mussa on vikana. suhteellisen hyvännäköinen olen ja tädit kehuu komeaksi, ei luoja. ehkä olen lievästi itsekkin narsisti, mistä senkin voi tietää. ehkä se on vaan tää ujous ja ne pelkotilat ja se et pelkään et saan pakit jos yritän hankkia kavereita.

Mullakin on sama vähän tilanne, joudun viettämään tulevan kesä yksin.
Mulla oli kavereita koulussa viimeeks kasiluokan alussa, mut jotenki vaan lopulta jäin yksin. Sen jälkeen oon ollu aina koulussa yksin ja vapaa-aja viettäny vaan koneella istuessa. Ensi syksynä meen lukioon, mut pelkään etten saa sieltäkään yhtään kavereita, kun oon kuitenki jonkin verran ujo ja sulkeutunut.
Miks mun piti syntyä tälläseksi luureriksi :/

Täällä on 19v ammattiin valmistunut poika,, Koulussa mulla kavereita oli ihan hyvin, ikinä en ole koulussa yksin joutunut olemaan, en ala-asteella enkä amiksessakaan. mutta mä en vaan tiedä miten en osaa lähtä noitten toisten mukaan vapaa-ajalla. ei mua pyydetä niin en tohi vaan tuppautuakkaan, ja hitto ku mä niin tiedän että parin tyypin mukaan varmasti pääsinki. Onneks on koko kesä töitä niin ei silti tarvi ihan yksikseen olla, yks tyyppi jonka kaa tuun parhaiten toimeen on vielä samassa työpaikassa joten mulla tuo tilanne ei ole niin paha. mutta vituttaahan se ku saa aina vapaa-ajalla olla yksinään.
Sais eis jostain tyttöystävän niiin sitte en kyllä muuta seuraa kaipaiskaan. Mutta kukapa tyttö tämmöstä hiljasta ja keskivertoa rumepaa huoliskaan:(

Miten meitä on oikeesti näin monia? Tosi ankeeta, toisaalt kyl lohduttavaa etten oo ainoo :D Mut älkää kukaan pitäkkö itteenne säälittävänä tai luuserina siks et ootte yksin! Se on sellai tilanne mihin vaan päätyy, ei välttis johdu aina siitä että itsessä ois jotain vikaa.

Tsemppii kaikille!

Minäpä en mennyt päättäjäisiin sen takia koska olin kolme minuuttua myöhässä. Sitten koko loppupäivän ajattelin suruissani että olisi pitänyt mennä.

Sama on minullakin että koulussa oli kavereita, mutta vapaa ajalla ei. Ja joka kesä olin yksin, tai onhan mulla veli, mutta sitä ei lasketa. Ja mitä se haittaa vaikka ei ole kavereita, 19 kesää on tullut mentyä ilman kavereita ja hyvin menee, vaikka joskus masentaa oikein kunnolla.

Itsellä ollut melko lailla samanlainen tilanne tähän asti, tosin nyt yhdeksänneltä luokalta päästessä kokoonnutiin kaikki ysit, tutut ja vähemmän tutut yhteen ja pidettiin hauskaa, voin sanoa että tarpeeseen tuli ja kannatti mennä. Suosittelen, että vain rohkeasti kysyt kavereilta ja tutuilta että "tylsä ilta tiedossa, pääsiskö messii?" tjms, toimi ainakin omalla kohdalla yllättävän hyvin. Tsemppiä, kyllä ne solmut siitä aukeaa.

Joo samanlaista täälläkin koulussa on kavereita mutta eipä ole vapaa-ajalla ja se ärsyttää sitten kun facebookissa saa katella niitten biletyskuvia ja muuta paskaa niin eipä siinä päivä oikeastaan parane. Mutta enpä ole yksin tässä tilanteessa eikä ole ukaan muukaan teistä

Tsemppiä vaan! :)

Heissan ite oon 15v poika itelläki kylläki on muutama kaveri mut en viettäny päättäreitä silti niiiten kaa. Yksin rentouduin ku muut ryyppäs ;). Itekki koen oloni välillä aika yksinäiseksi oon yleensä koko kesän kotona sukulaisten ja perheen kans ;/ Et on niitä muitaki onneks jotka ei ryypänny päättäjäisis. KAndee lähtee lenkille kuiteski vaik yksin sit se tuo paljon parempaa oloa.

94 tyttö olen ja tutulta kuulostaa mullekki. Kavbereita on ollu koko elämän aikana kolme kappaletta ( päiväkodin ja ala-asteen (vähäiset) leikkikaverit,jotka jäi jo komosella kavereista pois) Eka oli mua kaksi vuotta vanhempi tyyttö ja tutustuin siihen kun muutettiin tälle samalla riovitalo-alueelle missä vieläkin asun. Olin sillon 3v ja tosissaan näihinpäiviin asti tuntenut sen, vaikka kesällä tulee kolme vuotta siitä kun se lähti toiselle paikkakunnalle opiskeleen. Arvasin että tästä vähitellen tämä kymmenen vuoden 24/7/365- kaveruus loppuu ja rapistuu vähitellen. Ja niin kävikin, vuosi tästä eteenpäin nähtiin joskus ja sitten seuraavan kesän jälkeen en ole oikeesta nähny kertaakaan. Oikeestaan parempi näin kun sitä kiinnosti kaikki tällänen juominen, polttaminen kännäminen jossain kaveriporukoissa yms siihen liittyvää.. ja minä unohduin kokonaan. Ja eipä ihme, oon varmaan maailman tylsin kaveri tollaselle...:) No, toinen kaveri oli sitte meijän koulussa. Senki tunsin eskarista asti, mut kavereita oltiin oikeestaan vasta 4-5 luokalta lähtien. Ei meille tai ainakaan mulle kukaan muu puhunu mitään koulussa. Jo senkin takai ettei ikinä oo tykänny pukeutua samanlailla ku muut. En minä mitenkään kovin erikoisesti pukeudu, mutten todellakaan pissis-tyyliin!!! No, viime vuonna ysiltä päästyä jäi sitten sekin kaveri, oon moikannu kun kauopungissa koululla nähny. Kolmas on sitten nylysestä koulusta, lähes 2v vanhempi tyttö. Se on ihan samanlainen ku minä, vihaa pissiksiä ja on tällänen äitin kiltti tyttö. Harmi vaan et tää meijän koulu kesti vaan vuoden ja kerkesin tuntee tän tytön vasta tasan puolvuotta. Kesällä on tarkotus tavata, kun se asuu ihan viereisessä pitäjässä ja selvisi että sen oman kaverin kesäpaikka, missä sekin kesäisin käy on ihan mun mummolan vasta rannalla, niin sitten nähdään kun se sinne tulee. Vaikka hän sanoi jo tokana päivänä kun oltiin tunnettu, että voi olla mun kaveri ihan muullonkin kuin koulussa, niin se varmaan jää kun lähdetään opiskelemaan eri paikkoihin ja sillä kun on muutamia muitakin kavereita ja saa niitä varmaan lisääkin.. Kait minöäkin saan ja kahden hengen asuntolahuoneessa se on vähän hankalakin olla tutustyumatta, mut se tyyppi on mun tuurilla joku täysin mulla kaveriski kelpaamaton:( Tylsää luettavaa ehkä, mut kerroimpahan oman kaveri- tilanteen teille ja kun ei mulla siskojakaan ole ja asun kaksin äitini kanssa joka on paljon töissä, niin on mulla tylsää kotona aina, voitte vaan uskoo.. Tulee melkeen itku kun ajattelen miten asiat oli ennen kun oli se kaveri tässä pihapiirissä: Oltiin ihan aina, aina kahestaan, äitikin joskus sanoi etä ihan kuin sillä olis kaksi lasta kun oltiin aina toistemme luona. Ja nyt: istun kotona kahtoen voicee telkkarista suurinp aamusta iltaan. Onneksi kohta on kesä ja mummolaan tulee sukulaisia niin on etes kerran vuodesta vähän vilinää tässä tylsässä elämässä... Enhän ole ainoa jonka mielestä yksniäisyys/kaverittomuus on maailman tylsin ja paskin asia mitä voi olla olemassa??

Jatkan vielä tätä hyvin mielenkiintoista aihetta.

Tosiaankin meidän yksinään viihtyvien, tai yksinäisyyteen taipuvaisten määrä on tämänkin aiheen perusteella suuri. Jokaisen on kuitenkin huomattava, että ei-yksinäiset, sosiaaliset ja "normaalit" näkyvät ulospäin ja vaikuttavat elämän juoksuun. He tulevat nähdyksi ja kuulluksi. Sen sijaan yksinäiset ovat piiloissaan yhteisöjen ulottumattomissa. Tämä aiheuttaa väistämättä niin yksinäisille, kuin myös ei-yksinäisille, käsityksen a kuvan, että yksinäisyys ja yksin oleminen on epänormaalia ja harvinaista, kun taas sosiaalisuus on normaalia ja yleistä. Tämä epämiellyttävä ilmiö luo turhia paineita yksinäisille.

Itse olen lukion 1. vuoden suorittanut poika ja voin samaistua edellisiin kirjoittajiin. En ole ujo, pikemminkin rohkea, mutta en viihdy suurissa ryhmissä enkä tunne tarvitsevani sosiaalisia suhteita kaiken aikaa. Peruskoulussa olin erittäin suosittu oppilas ja olin jokaiselle luotettava kaveri, koulussa, mutta vapaa-aikana viimeistään 8. luokalla en enää viihtynyt kaveriporukoissa. Nyt lukiossa en jostakin syystä ole samaistunut kehenkään, edes koulussa. En koe tätä vääränä, mutta hieman kiusallisena, juuri edellä kuvailemani ilmiön johdosta.

Itse olen pohtinut, että yksinäisyys on nuoren valtavirtaan kohdistuva vastareaktio. Arka nuori, ei välttämättä esimerkiksi kotikasvatuksen vuoksi halua viettää kaljoittelemassa viikonloppujaan, ja näin ollen eristäytyy luullen ainoan nuorisoryhmän olevan pussikalja-nuoriso.

Siis, kaikki yksinäiset, älkäämme lannistuko harhaolettamusten takia, vaan eläkäämme omaa tietämme, yksin, siihen saakka kuin niin tahdomme! Onnellisuuden voi tavoittaa eri polkuja kulkien. Meitä on niin monta Suomessakin, että voisimme kokoontua ja luoda kokonaisen seurakunnan, jos se vaan olisi mahdollista yksinäisiltä.

Msäeofhseäinbse, kirjoitit tosi viisasti! Hieno teksti ja täysin totta kyl!

Niin... Mistä aloittaisin... Olen sosiaalinen, mukava, hauska, mutta jotenkin tuntuu siltä, että olen yksinäinen. Koulussa hengailin paljon kavereiden kanssa, mutta vapaa- ajalla en melkein koskaan tapaa koulussa olevia kavereita, ei soittele, ei mennä ulos. Koulussa puhutaan paljon heitetään läppää, mutta sitten koulun ulkopuolella tuntuu yksinäiseltä. Tuntuu siltä, että elämän sosiaalinen puoli oli koulussa.

Valmistuin justiinsa 9.lk peruskoulusta. Ajattelin ottaa pari kuvaa joiden kanssa olin enimmäkseen 3vuotta ihan muistoksi vain, mutta en ehtinyt, koska he olivat jo lähteneet. Alkoi harmittaa, mutta ei se mitään, koska voin aina kutsua heidät kylään tai mennä heidän kanssa ulos. Otan yhteyttä facebookissa. Mahdollisuus kehittää kaverisuhdetta. Kun on tarpeeksi hyvä kaverisuhde voin heidän avulla hankkia lisää.

Lukio/ Ammattikoulu alkaa odotan innolla, tapaan uusia ihmisiä, tutustun uusiin ihmisiin toivottovasti.

Aina voi ottaa yhteyttä facebookissa tai jos on ''koulukavereiden'' numeroa, voi mennä vaikka porukalla leffaan, jos siltä tuntuu.

Olisi vielä paljon kirjoitettavaa, mutta en saa nyt niitä tällä hetkellä kirjoitettua, muuten siinä kestäisi ikuisuus.

Itse olen yksin päättäjäisinä, en ole juhlimassa kenenkään kanssa, ei ole ystäviä/kavereita. Mutta silloinkuin sää paranee aion mennä pitkälle lenkille, niin kauas kuin pystyn.

Olen varma, että jokainen joka aloittaa uudessa opiskelupaikassa saa uusia kavereita, ja sosialisoituu vain jos yrittää, yrittämällä ei ikinä onnistu.

Olen lueskellut tällaisia palstoja ja muita aiheita suomi24. Mutta en ikinä tiennyt, että samankaltaisia ihmisiä olisi näin paljon.

Aion kirjoittaa lisää jos vain tekee mieli:). En välitä tykkäävätkö muut tästä kommentista vai ei. Sainpahan kirjoitettua tänne oman mielipiteeni ja vähän avautua. Helpotti kyllä oloa sen verran, ettö olen positiivisella ajatuksella nyt.

Mulla taas yläasteella ei alkanu ne kaverit ja niitten hommat kiinnostaa mutta oli kavereita harrastuksen suhteen ja niitten kanssa usein vapaa aika meni mutta silti tunsin oloni aina yksinäiseksi ja olen sen selvittänyt että se on sen takia kun mitä perheessäni tapahtui ja minkälainen mun koti elämä oli. Isää en nähnyt eron jälkeen kun olin 7, äidistä tuli alkoholisti sen jälkeen, siskot ja veljet paljon isompia ja kotoa muuttivat pois paljon ennen mua eli mun koti elämä oli aika yksinäistä ja pelottavaa. Ei oo aina itessä vikaa kun tuntuu että on yksin ja ei oo kavereita. Mulla oli aina vähän semmonen häpeän tunne ja sen takia en ikinä kutsunu ketään kotiin ja en uskaltanut avautua kenellekkään.
Suosittelen kaikille että yritätte jotain vaikka harrastusta niin sen kautta voit löytää elämän sisältöä semmoisten kanssa joilla on samanlainen kiinnostus.

Harrastuksista voi saada kavereita, mutta ei aina... joskus jotkut harrastuksessa olevat voivat kiusata, joka saa hänet lähtemään sieltä juuri kun oli mennyt siihen vaikka pitää siitä harrastuksesta, mutta jos hän jää siihen hän kyllä voi olla jonkun ajan päästä ''cool'', että kyllä porukat alkavat diggaa hänestä.

Mulla oli yks todella hyvä ystävä peruskoulussa hän oli vuoden vanhempi, vapaa -ajallakin olin hänen kanssaan paljon. Heti kun hän valmistui peruskoulusta ei sen kummemin nähty enään. Pääsin 9.lk:lle nähtiin vain pari kertaa kuukaudess tai ei ollenkaan. Ennen nähtiin pari kolme kertaa viikossa.
Kävin entisien luokkalaisten kanssa ulkona vapaa -ajalla monta kertaa, hauskaa on ollut, mutta nyt kun olen soittanut, ehdotellut leffateatteriin menemistä... ei kuulunut mitään. Huomaa, että ystäviä oli koulussa, mutta ei vapaa -ajalla, miten voi olla mahdollista? Noh, ei se mitää pakko elää tän elämän kanssa ei voi mitää. Olen varma et jokainen saa uutena kouluvuotena uusia koulukavereita tai ihan oikeita kavereita.

Kaikki bilettämässä, mä yksin himas... ''elämä on laiffii''
t. 15v -poika

harmi kun en voi samaistua koska olen joka päivä melkein kavereiden kanssa mutta tsemppiä vaan kyllä se siitä paranee!