Uusperheiden lapset

Meillä on viksuja lspia, eivät ole koskaan miehen naikkosia nähny, meiilä ei sitä hyväksytä.
Lapset ovat menestyneet hyvin ja kiiyttävät minua siitä.

Toivottavasti ovat oppineet edes oikeinkirjoituksen...

Tarvii kovahermoinen mies, joka ottaa toisten lapset elätettäväksi.

Ou jes, siinäpä selitys kaikille vastoinkäymisille mitä elämässäni sattuu. Äitini kuoli kun olin 9v, ja isäni avioitui uudelleen vuosi hänen kuolemansa jälkeen. Sain samalla kaksi nuorempaa "veljeä" ja yhden pikkusisaren vuosia myöhemmin. Ja uusi vaimo oli äitiäni 14v. nuorempi, iältään lähempänä vanhinta veljeäni kuin isääni.

Elivät kuitenkin isäni kanssa yhtä pitkän liiton kuin isä äitinikin kanssa. Valmistuin aikoinani merkantiksi luokkani parhain arvosanoin, samoin isoveljeni saivat kaikki hyvän elämän ja elämänpituisen liiton vaimojensa kanssa.

Mutta ne kaikki ylämäet mitkä elämään kuuluu itsekullakin... Nyt tiedän että kohdallani ne johtuivat isäni uusperheestä. Piru minkä teki...

Vanhempani erosivat kun olin ala-asteikäinen. Isäni meni joitain vuosia myöhemmin naimisiin uuden vaimonsa kanssa, ja 2 pikkusiskoani ja pikkuveljeni syntyivät. Myös äitini meni naimisiin uudelleen. Heillä ei uuden miehensä kanssa ole yhteisiä lapsia, mutta miehellä oli entisestä liitosta 2 tyttöä.

Ala-aste ja yläaste menivät hienosti. Olin ahkera oppilas, en myöhästellyt ja minulla oli paljon kavereita.

Olin lukiossa kympin oppilas ja oppilaskunnan puheenjohtaja. Sain loistavat paperit ja useamman stipendin kun valmistuin ylioppilaaksi. Lukion jälkeen pääsin yliopistoon, ja valmistuin filosofian maisteriksi ja olen työkseni kieltenopettaja. Minulla on 2 vuotias poika ja aviomies.

Rakastan perhettäni ja sukuani, ja kaikkia siihen kuuluvia ihmisiä. Olen läheinen äitini ja hänen miehensä, ja isäni ja hänen vaimonsa kanssa, ja sisarukset ovat minulle hyvin rakkaita. Äitini miehen tyttäret ovat minulle kuin siskoja.

Minulla oli ihana lapsuus ja nuoruus, ja olen aina kokenut olevani onnekas, kun minulla on niin paljon rakastavia ihmisiä ympärilläni, ja samoin pojallani tänä päivänä. Ainoa minkä muistan negatiivisena, on aika ennen äitini ja isäni eroa. 9-vuotiaskin näkee ympärilleen ja aistii kireän ilmapiirin ja kärsii vanhempien riidoista.

Uusperhe-elämäkin voi antaa lapsille molemmat vanhempansa, rakkautta, pysyvyttä ja turvaa. Se on vanhempien ja kaikkien aikuisten väleistä usein kiinni. Jos pystyy jättämään eron aiheuttamat katkeruuden ja vihan tunteet syrjään ja keskittymään eron ja vanhempien keskinäisten ristiriitojen sijaan vanhemmuuteen ja lasten hyvinvointiin, voivat lapset todennäköisesti paremmin uusperheessä kuin ydinperheessä, jossa vanhemmat riitelevät tai pitävät kulisseja yllä.

Jos vanhemmat eron jälkeen keskittävät energiansa ja purkavat katkeruutensa ja pahan olonsa manipulointiin, on lapsilla taatusti paha olla. Toisen vanhemman kiristäminen, vieroittaminen, manipuloiminen ja ehtojen sanelu tekevät lapsenkin olosta hankalan. Kun antaa toisen olla lapsilleen vanhempi omalla tavallaan eikä puutu liikaa toisen tapaan toteuttaa vanhemmuuttaan, sekä hyväksyy entisensä uuden puolison osaksi perhettä = kuvio voi toimia, ja lapsilla hyvä olla. Usein vanhemmat itse lyövät kapulaa rattaisiin tässä tilanteessa, kuvittelevat toimivansa lapsen edun mukaisesti, vaikka se olisi täysin päinvastoin.

Opettajan työssäni olen törmännyt paljon lapsiin ja nuoriin, joilla on vaikeuksia ja häiriökäyttäytymistä. Heissä on ihan yhtä lailla ydinperhetaustan omaavia kuin avioero- tai uusperhetaustan omaavia lapsia, itse asiassa enemmänkin.

Huomaa kirjoituksestasi, että olet todella katkera. Kirjoitat paskaa tuutin täydeltä.

En nyt ihan sanoisi niinkään että ap on hyvin katkera, nähnyt vain yhden kohteen todellisuuden.

Uusperheessä on kyse vähän erilaisesta perheestä, siinä aikuiset tarvitsevat toisiaan omien tarpeiden tyydyttämiseen. Siinä ei välttämättä edes haluttaisi lapsia mukaan, vaan kun ovat, täytyy sietää asiaa. Silloin nämä aikuiset eivät näe lapsen tilaa omilta tarpeiltaan vaan luulevat lasten voivan hyvin. Vaikka lapsi reagoi koulussa, sitä ei osata lukea omien käyttymisten aikaansaannokse vaan syytetään ja komennetaan lasta.

Ihmisten tekemistä kirjoitusvirheistä on turha paaruta, niillä ei asioihin ole mitään merkitystä.

Kullä katkera saa olla, ihan samoin kuin iloinen, onnellinen, surullinen, itkuinen, onneton, masentunut, voimaton, räiskyvä, ym.. Tunteet saa näyttää. Olisin huolissani ellei tunteita saa näyttää. Niitä ei saa piilottaa.

Jos itkettää, pitää itkeä. Jos naurattaa pitää nauraa. Jos on katkera pitää olla katkera.

Olen sitä mieltä, että katkeruus on onnen avain.