tonnikala

En kaipaa nyt mitään saarnaa vaan tietoa ja neuvoja. Itselläni on kaksi kissaa, jotka syövät eläinlääkärin määräämiä ruokia ja viettävät mielestäni luxus elämää. Mutta... käyn hoitamassa muutaman viikon parin vuoden ikäistä narttukissaa, jonka ruokavalioon kuuluu marketin raksut (aina kupissa) ja lisäksi marketin kissan tonnikala (päivittäin). Voiko kissalle antaa kissan tonnikalaa rajoitetusti? Tämä kissa on aika nirso ruokansa suhteen.

Ja vielä sellainen kysymys, kun kissa on selvästi hiukan haikeana, kun oma keinoemo on maailmalla, niin miten sitä voisi piristää? Käyn katsomassa kissaa useita kertoja päivässä. Riittääkö tämä? Omat kissani eivät ole koskaan olleet enempää kuin vuorokauden ilman ihmisen läsnäoloa, ja niistä on seuraa toisilleen, mutta miten yksinäinen kisuliini pärjää?
3621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hoitokisusi ruokavalio on kyllä valitettavasti aika metsässä... Markettien raksut eivät saisi kuulua ruokavalioon, eikä kalaa saa tarjoilla enempää kuin kerran viikossa.

Koska kissa ei ole sinun, asiaan on aika vaikea vaikuttaa, mutta voisit vihjaista omistajaa vaihtamaan ruokaa.

Äänestä
  • ostappa kokeeksi hoitokissalle lihaa, ja käy pyytämässä eläinkaupasta näytepusseja. kun omistaja palaa, kerro tykkäsikö kissa lihasta (luultavasti piti, eli silloin voit oikein innokkaasti kertoa, kuinka kissa rakasti lihaa!) ja kuinka kävi raksu kokeilujen. kerro vaikka, että siinä joku päivä toit kissoille raksunäyte pussin, kun et sitä saa omille kissoillesi syöttää, ja kissa piti siitä. toit myös kokeiltavaksi lihaa, ja kissa piti siitä. kerro myös lyhyesti, että markettiraksuissa on liikaa viljaa, joska tulee virtsakiteitä, ja että liha on sitä kissan alkuperäistä ruokaa. vetoa myös hintaan, possun sydämmen ja kielen kilohinta on noin 6e/kilo ja mielestäni se on suunnilleen samaa luokkaa markettiruokien kanssa. ja raksuja menee vähemmän, koska ne ovat täyttävämpää ravintoa, kuin vilapitoiset marketti ruuat.

    Äänestä

  • vegata kirjoitti:

    ostappa kokeeksi hoitokissalle lihaa, ja käy pyytämässä eläinkaupasta näytepusseja. kun omistaja palaa, kerro tykkäsikö kissa lihasta (luultavasti piti, eli silloin voit oikein innokkaasti kertoa, kuinka kissa rakasti lihaa!) ja kuinka kävi raksu kokeilujen. kerro vaikka, että siinä joku päivä toit kissoille raksunäyte pussin, kun et sitä saa omille kissoillesi syöttää, ja kissa piti siitä. toit myös kokeiltavaksi lihaa, ja kissa piti siitä. kerro myös lyhyesti, että markettiraksuissa on liikaa viljaa, joska tulee virtsakiteitä, ja että liha on sitä kissan alkuperäistä ruokaa. vetoa myös hintaan, possun sydämmen ja kielen kilohinta on noin 6e/kilo ja mielestäni se on suunnilleen samaa luokkaa markettiruokien kanssa. ja raksuja menee vähemmän, koska ne ovat täyttävämpää ravintoa, kuin vilapitoiset marketti ruuat.

    Itse ostan possun sydäntä 10 kg/erissä à 3 eur/kg.
    Kissojemme suurta herkkua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*mjau* kirjoitti:

En kaipaa nyt mitään saarnaa vaan tietoa ja neuvoja. Itselläni on kaksi kissaa, jotka syövät eläinlääkärin määräämiä ruokia ja viettävät mielestäni luxus elämää. Mutta... käyn hoitamassa muutaman viikon parin vuoden ikäistä narttukissaa, jonka ruokavalioon kuuluu marketin raksut (aina kupissa) ja lisäksi marketin kissan tonnikala (päivittäin). Voiko kissalle antaa kissan tonnikalaa rajoitetusti? Tämä kissa on aika nirso ruokansa suhteen.

Ja vielä sellainen kysymys, kun kissa on selvästi hiukan haikeana, kun oma keinoemo on maailmalla, niin miten sitä voisi piristää? Käyn katsomassa kissaa useita kertoja päivässä. Riittääkö tämä? Omat kissani eivät ole koskaan olleet enempää kuin vuorokauden ilman ihmisen läsnäoloa, ja niistä on seuraa toisilleen, mutta miten yksinäinen kisuliini pärjää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu