Suomalaiset ovat pärjänneet hienstosti USA:ssakin kun sinne 1910-luvulla lähti väkeä Pohjanmaaltakin kyllästyneenä ruotsalaisten ylimielisyyteen, ja nyt heitä on professoreina ja hyvissä asemissa siellä paljon.
Ja heitä ei autettu yhteiskunnan puolelta, ihan menivät lokareiksi ja mainareiksi ( = metsätyömiehiksi tai kaivoksiin) ja jonkun pientilan ostivat viljelläkseen sitten kun rahaa olivat kokoon saaneet.
Suomalaiset ovat hyviä ihmisiä, parempia kuin ruotsalaiset riistäjät ja sortajat.
Millaisia ovat ulkomaille pysyvästi muuttaneet suomalaiset ?
1
180
Vastaukset 1
- inhottavamaa
niin tietyt suomalaiset ovatkin. Mutta tämä nykyajan meno että pätevyyttä ja iloisia ihmisiä ei arvosteta on tuhoamassa koko maan.
Täällä porukka on niin katellinen ja ylimielinen. Ei mikään ihme jos suomalaiset ulkomailla pärjäävät. Se on aina mennyt niin tällä ei pärjää, heti ku astuu ulos maasta olet rikas.
Hidas kuolema suomelle valitettavasti :(( puhumattakaan meistä nuorista jotka eivät ole töissä. Nykyään se on ihan elämäntapa olla työttömänä. Näkee satoja päteviä ihania ihmisiä jotka ovat työttöminä. Työtön pitäisi olla sellainen joka on jotenkin vammainen tai muita ongelmia. Eikä terveitä ihmisiä!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411563- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi296820- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60587
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571