DVD soittimessa satunnaisia häiriöitä

United DVD4057M

Omistan v. 2004 hankitun United merkkisen DVD soittimen. Pääasiassa se on toiminut hyvin ja toimintoja on siinä mukavasti mutta viime aikoina kun leffojen katselu sillä on jäänyt vähän vähemmälle ja laite seisonut käyttämättömänä pidempiä aikoja verkkovirrasta irrotettuna niin käyttöönotossa on pari kertaa ollut pientä ongelmaa, ensimmäisellä kerralla levyn toisto alkoi takkuilla, kuva ei enää soljunut sujuvasti ruudulla vaan tökki kunnes pysäytin ja käytin levykelkkaa ulkona. Takaisin pyörimään ja ei mitään ongelmia.
Toisella kerralla katsoin elokuvaa ja keskeytin stop painikkeesta jääkaapilla käynnin ajaksi, jatkoin katselua play painikkeella ja kone alkoi toistamaan leffaa alusta asti eli se oli unohtanut keskeytyskohdan sen parin minuutin aikana. Myöhemmin kokeilin samaa uudestaan ja sillä kertaa se jatkoi keskeytetystä kohdasta.
Tuli mieleen että onkohan tässä vastaavanlainen paristo piirilevyllä kuin tietokoneiden BIOS asetukset muistava paristo emolevyllä joka muistaa pysäytyskohdan? En ole vielä purkanut laitetta, jos ongelmia tulee lisää niin kai se on aukaistava sitten :P Käyttöohjekin kyllä suosittaa että laitetta käytettäisiin, laite lienee rakennettu käytettäväksi eikä toimettomana seisotettavaksi :D

Eihän tuo tietysti ole ainut dvd-soitin minkä omistan mutta se on kätevästi liitettynä telkkariin, PS3 on pienemmässä Full HD tietokonenäytössä kiinni ja läppärin ruudulta ei jotenkin ole mukava katsoa dvd leffoja.

0

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        309
        3055
      2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        61
        2353
      3. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        124
        2057
      4. Israel euroviisujen 2.

        Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
        Uskonnot ja uskomukset
        349
        2043
      5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

        Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
        Maailman menoa
        127
        1733
      6. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        67
        1399
      7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        212
        1395
      8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1337
      9. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        69
        1270
      10. Rakas nainen ymmärsin

        Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
        Ikävä
        78
        1243
      Aihe