Taitaa Mantan grilli saada kovan kilpailijan kun uusi grilli avataan siihen Titty Twisterin paikalle Hoikankadulle. Milloin mahtanee olla avajaiset. Toivottavasti on isot annokset.
Uusi grilli
kaikki mausteet
584237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Mantahan on edelleen kilpailukykyinen. Joskin hinnat on nousseet ja annokset pienenneet ajan myötä. Jospa täällä uudessa paikassa olisi sellaista erikoisuuksia tarjolla jota ei mantalla ole.
Saisi Manta laittaa säpylöihin makua kun maistuvat nykyään puulta.
Paskaltahan ne on aina maistu manatan tuotteet.
liekkö siihen suomalaiset aukasemassa ruokapaikan?
suomalaiselta vaikuttaa:
http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/tmi anja kyllonen grillipuoti kortteli/10528626
Jostain netin työpaikkailmoituksesta löytyi tieto, että avaus olisi pitänyt olla 1.6.
Grilin ikkunassa on lappu, jossa sanotaan, että avaus viivästynyt remontin takia. Mutta eiköhän tuo kohta aukea. Melkolailla valmiilta alkaa pikku hiljaa näyttää.
Velivenäläinen
Hyvä että ihan paikallisetkin laittaa firmoja pystyyn. Onnea matkaan vaan.
PItäjä on sama kuin Purolan k-extralla oli viimeisimmäksi. :) Joten ihan suomalainen nainen sitä alkaa pitämään
Milloin avataan?
Tänään on avattu. Kävin ruoka-annoksen ostamassa...oli hyvän makuinen ja kokoinen sapuska. Suosittelen!
Tietääkö joku aukioloajat?
MInkä hintaisia annoksia, onko samanlainen paikka kuin purolan grilli tai manta?
no joo. emännän kanssa ajelimme ja tulihan se nälkäkin. ehdotin tätä uutta koska emme ole siinä vielä käyneet. ajoimme eteen jossa oli hinnasto. käännyimme ihan samantien pois luettuamme hinnaston. ei hyvä. ruoka varmaan on hyvää. sitä en epäile mutta hinta onkin sitten mikä ratkaisi. menimme muualle syömään.
Nams, oli todella hyvää ja parempaa kuin mantalla. Annokset oli älyttömän isoja, jopa niin isoja että oli vaikea syödä :D Mutta siis mmmmm, hyvää oli! Vähän enenmmän vois niitä pöytiä olla paikanpäällä.
No joo. Eipä kovin kaksisia pöperöitä ole olleet. Neljästi olen käynyt ja tullut siihen tulokseen, että se riitti. Annokset ovat kyllä ihan hyvän kokoisia, mutta määrähän ei korvaa laatua. Ehkä pitää kokeilla muutaman kuukauden kuluttua uudelleen, jos olisivat vaikka oppineet tekemään pöperöistä jonkin makuisiakin.
ei voita mantaa, ei annosten koossa, ei laadussa, ei hinnoissa
Manta laatua voisi parantaa.Makua lisää.
Miksi ette laita itse ruokaanne. Leipämaito, kauravelli, pottumaito, hernekeitto, purkkilihakeitto jne. ovat terveellisiä ja erittäin edullisia ruokia.
Ettehän vain ole niitä leipäjonoissa seisoskelijoita?
Miksi sitä ruokaa pitäisi aina olla itse laittamassa?
Joskus työttömänä olessa tuli tehtyä ihan tarpeeksi kaurapuuroa ja hernekeittoa. Silloin ei ollut rahaa, mutta aikaa oli. Nyt kun on töissä niin tilanne on toinen. Nyt on rahaa, mutta ei välttämättä aikaa. Eikä aina edes kyllä viitsikään alkaa kokkaamaan. Ei ainakaan kaurapuuroa. :)
Ei nuo kyllä mitenkään erityisen terveellisiä ole. Tuoreista kasviksista tehty keitto on vielä, mutta joku purkkilihakeitto tai pottumaito, pah. Pottumaito on mulle painajainen, kun se täällä on herkkuruokaa ja itse inhoan sekä perunaa että keitettyä maitoa. Eikä se ole terveellistä, pottu on lähinnä tärkkelystä ja hiilaria. Ei mitenkään terveysruokaa, lisukkeena välttävä, kunhan ei liikaa ota missään muodossa.
Ei mun mielestä työttömät juurikaan grilleillä käy. Kotona saa makkarapotut edullisemmin.
Pottupuuro
1. Keitä 2-3 pottua väljässä vedessä
2. Kun potut on kypsiä, lisää sopiva määrä ohrajauhoa, niin, että muodostuu melko löysä sekoitus
3. Hauduta pienellä lämmöllä n. 45 min.
4. Lisää puuroon lautasella voisilmä, ja nauti!
Alushameen napille maistuu kebabit tuon rinnalla
15 20 =?
Pottumaeto
1. Keitä 2-3 pottua veessä, ei tarvii olla väljäves...
2. Kaada vesi pois, ja maito tilalle
3. Silppua sipuli joukkoon, ja kiehuttele parikymmentä minnuuttia hämmennellen
4. Lisää rippaus suolaa (=n. yksi tl.), ja anna kiehahtaa
5. Kaada lautaselle, ja syö voilla ja juustolla päällystetyn näkkileivän kanssa...
Huomaatteko, vitun kyrvät, ei yhtään kirjoitusvirhettä!
No jos ei kirjotusvirhettä niin tuo maidon keittely on ainakin paha virhe.
Siis uudet potut keitetään kypsäksi. Vaihtetaan maito veteksi ja lisätään uudet sipulit varsineen siliputtuna ja lämmitetään uutelleen. SAA ANTAA VÄHÄN HATUA JOS SIPULEITA SÄIKÄHTÄÄ. Lopuksi lisätään suola ja voi varojen mukaan.. NAM.
Oikeassa olet, korjattuna näin:
3. Silppua sipuli joukkoon
Leipämaito
1. Kuumenna maito kiehuvaksi, silppua sillä aikaa lautaselle tarvitsemasi määrä näkkileipää
2. Lisää maitoon suolaa n. teelusikallinen, ja kaada kiehuvana lautaselle, leipien päälle
3. Losauta kunnollinen pala voita ja anna sulaa, samalla leivät pehmenee kuumassa maidossa
4. Istu ja nauti
Kylläpä te syötte kuppasia ruokia...pottumaitoa ja vellejä. Ostakaa kunnon lihaa ja rinnalle salaattia, ette näyttäisi niin riisitautisilta. Kunnon ruokavalio ja tehokasta liikuntaa niin teistäkin saattaisi tulla lihaksikkaita.
Kyllä sitä kuule näillä tuloilla lihaakin syödään perkele! Köyhemmille vain koetan osoittaa, että ruokajonossa seisominen on ihan turhaa.
Van minä se oon niin köyhä, että ihan vituttaa. Ja niin ruma, että välillä tuntuu, jotta oonko ihmisestä ollenkaan.
Kyllä se niin on et köyhä on köyhä ja rikas rikas. Köyhälle kallis. Rikkaalle halpa. Köyhät menköön Kostamukseen ruikuttamaan. Mikä se on kun kainuulaiset aina ruikuttavat? Taitaa olla liian pieni pipo ja pipo kiristää. Kateus kainuulaisen kansan hyve.
Mahtaako pärjä Kortteli kovin pitkään ,maksaneeko laskusa?
Asiakkaathan sen määrää jos käyt pärjää.
Kyllä voittaa Mantan, manta on menettänyt hehkunsa jo aikaa sitten, tuntuu että joka kertaa ruuat vaan huononee. Kortteli grilli on aika paha vastustaja mantalle, kun ne on niin lähekkäinkin, saa nähä viekö korttegrilli asiakkaat kunhan sana leviää että siellä on isommat annokset (ja minun mielestä ainakin paremman makuisetkin).
Ei kai noita grillejä tarvitse alkaa vertailemaan keskenään?? Outoa??
Toivotaan, että molemmat pärjää ja palvelut pelaa. Sehän on meidän kuluttajien etu.
Itse olen käynyt molemmissa ja hyvää oli. Uudessa grillissä oli vaan tosi pitkät jonot. Paljon asiakkaita.
Juuripa nautin kyseisen Puodin annoksen. Lämmitin kylläkin sen uudelleen mikrossa kun sattuneistsyistä pääsi jäähtymään :) Ja kyllä oli todella hyvää !! Jouduin kylläkin jonottamaan jonkinaikaa mutta jos on vaan yksi työntekijä niin siilonhan näin joutuu tekemään, makua oli ja makuahan saadaan lisää mausteilla ;-) Eihän se maistu jos ottaa pelkällä suolalla tai ketsupilla :D
Ei ollut ristinsielua kun kävin,enkä viitsinyt mennä myyjää häiritsemään.
Kyllä Puoti hakkaa muut kajaanin grillit 100-0 annosten koossa ja maussa.
Kävin tänään kaksikertaa. Ensimäisen ja viimmeisen.
AUKIOLOAJAT
ma-to 10-23
pe 10-02
la 11-02
su 11-23
Vielä se että oon käyny siellä kolmesti, ja kahdella viimeisellä kerralla annoksen teki joku nuorempi tummatukkainen tyttö ja se laittaa ihan helevetisti kastiketta, ihan liikaa:D
Muuten ihan jees paikka. Ja pelastus aina joskus yöllä ja tarvii vaikka maitoa kun normikaupat on jo kiinni ja asun siin melkein naapurissa.
Joo-o Hyvät on pöperöt :)
Syötävää...
Ketjussa jossa on kyse grillistä ja siitä minkäläiaiset on ruuat grilillä, lienee turha väkistä terveellisyydestä. Sille lienee oma ketjunsa jossakin. Ite olen muutamankerran puodissa käynyt ja aina olen saanut ison annoksen ja on maistunut. :)
Alussa siellä oli tooosi isoja annoksia, nyt ovat yhtäkkiä pienentyneet...? Mutta voin sanoa että hyvää on, hyvälle maistuu! Mantalla kova kilpailija! Mutta isompia annoksia kiitos!
Mantalla on turhan hyvä maine,siellä on huonontunu ruoka.
No toisilla grilleillä se ei voi huonontua. :D
olipa hubanen viestiketju, asia muutti muotoaan, kun ala-asteella toisen korvaan sanottu viesti , ) kerran testattiin!
Eiköhän se oo niin, et hyviä paikkoja niin paljon, kun maistelijoita, eli jokaiselle jotakin ; )
Pitää mennä sinne syömään, missä omasta mielestä Hyvä ruoka, tai siis roska-ruoka, kotona voi tehä sit mieluista !
Kunnon lihaperunasose laatikkoo, kaalilaatikkoo, karjalanpaistii, kukkoja
Nammmm .....
Mitä mieltä olette nykyään Grillistä? Onko työntekijät kivoja ja miten ruoka?
Joo. Eipä ole alkuajoista homma muuttunut.
Vanhassa vitsissähän nakkikioskin myyjä kysyy Mustanaamiolta, että laitetaanko kaikki mausteet. Mustanaamio vastaa, että ei.
Samoin kannattaa kaikkien muidenkin tällä grillillä asioidessaan toimia. Muuten todellakin saa annokseen aivan kaikki mausteet mitä grillistä löytyy.
Hyvältä maistuu ja menussa on paljon vaihtoehtoja. Palvelu ok. Melua vaan aika paljon, joutuu huutamaan myyjälle.
Pieru haisi kn viimeks kävin. Tosin se oli ehkä se yks lihava akka siinä vieres.
Mutta milloinka tulee menuun mukaan Ravimiehen Pihvi?
Millainen se on se ravimiehen pihvi?
paskapaikka,ei kannata mennä.mee mantalle tai rättipäiden paikkaan mieluummin.
"Mantalla hinnat nousseet ja annokset pienentyneet". Ettei vain kirjoittajalla ole palkka pienentynyt ja maha kasvanut?
Poikkesimme Grillipuoti korttelissa,ruoan taso oli laskenut huomattavsti viime kertaan nähden.Tytöt laiskan ja epäsiistinoloisia.Tuli sellainen tunne että ei ole intohimoa työhön nuorilla tytöillä ja tuskin silloin jaksetaan huolehtia päiväyksistä,hygieniasta jne....emme mene toista kertaa.Ai niin lenkki oli varmaan makkaraperunoissa sitä euron lenkkiä.Manta ehdoton ykkönen edelleen :)
Grillipuotikortteliin on kuulemma tulossa remonttia, kun omistaja vaihtu vasta tässä. Sen jälkeen varmaan laatukin muuttuu, ja muutenkin asiat. Voisi sitten ehkä kävästä siellä remontin jälkeen.
Sentin kokonen kiinankaali "raaste" kevättalvella vei ruokahalut siinä puljussa. Jos ei veitsi edes pysy kädessä..
grillikortteli, hyi helvetti mä oksennan jos vielä syön ton paikan paskaa