Subjektiivinen päivähoito-oikeus Suomessa myös ma-mu'illa!
Onko oikein?
Yhä useampi pikkulapsi on päivähoidossa - myös silloin, kun vanhempi on kotona
Kuva: Colourbox Päivi Pekkalin, Aamulehti
Lapsella on oikeus päivähoitoon – ja se näkyy hoitolasten määrässä. Suomalaiset 2–6-vuotiaat ovat nyt päivähoidossa yleisemmin kuin 2000-luvun alussa. Vauvaikäisiä joukossa on aiempaa vähemmän.
Tutkimuspäällikkö Minna Salmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta löytää kehityksen takaa asennemuutoksia, perhevapaita ja työmarkkinatilanteita.
– Suomalaiset lapset saivat subjektiivisen oikeuden päivähoitopaikkaan jo vuonna 1996, mutta ilmeisesti vasta 2000-luvulla se on alkanut näkyä, Salmi arvelee.
Nykyisin lapsi saatetaan viedä päiväkotiin silloinkin, kun äiti on kotona vaikkapa perheen uutta vauvaa hoitamassa tai kun vanhemmat ovat työttöminä. Aiemmin lapsikin oli silloin yleensä kotona. Lapsi voi olla hoidossa myös siksi, että vanhemmat hakevat töitä.
Salmen mukaan työmarkkinoillakin on vaikutuksensa, sillä 3–6-vuotiaiden äideistä 82 prosenttia on työelämässä. Naisten työttömyys ei lisääntynyt dramaattisesti edes taantuman aikana. Perheellisten naisten työllisyysaste laski vain pari prosenttiyksikköä.
– Päivähoitotilastoissa näkyy myös perhevapaiden vaikutus. Vauvan syntymän jälkeen äidit ovat kotona nyt keskimäärin 1,5–2 vuotta.
Alle yksivuotiaista päivähoidossa onkin enää prosentti.
Myös 7-vuotiaiden päivähoito on vähentynyt. Viime vuonna heistä oli päivähoidossa alle kolme prosenttia, kymmenen vuotta aiemmin lähes 12 prosenttia.
Ota kantaa: Minkä ikäisenä lapsi kannattaa viedä hoitoon?
Aiheesta enemmän maanantain Aamulehdestä.
Miksi näin?
14
167
Vastaukset
- ....
Montakohan prosenttia 1-2vuotiaista on päivähoidossa. Oliko tästä mitään lukuja? Tai 2-3vuotiaiden prosentti määrä?Kerrottiinko myös miten suuri prosentti lapsista joilla toinen vanhempi kotona, ovat päivähoidossa?
- sisäänajo tapoihimme
Onhan tuota paljon ihmetelty, miksi kotona olevien vanhempien lapset ovat päivähoidossa. Ensinnäkin päiväkodeissa lapset tutustuvat muihin lapsiin ja oppivat sosiaalisia taitoja, joita ei esimerkiksi perheen ainoa lapsi isin ja äidin armoitettuna kruununperillisenä opi. Nykyään perheet ovat niin pieniä, että lapsi ei opi kotona ottamaan muita ihmisiä huomioon yhtä hyvin kuin ennen.
Päiväkodeissa on myös monelaisia virikkeitä, jotka edistävät lapsen kehitystä. Jos vanhemmat ovat heikosti koulutettuja, vähävaraisia, alkoholiongelmaisia tai jotenkin ulkona ympäröivästä maailmasta, niin kodin virikkeet voivat jäädä vähiin verrattuna muihin lapsiin. Lapsen näkökulmasta on aika ikävää, jos on koulun alkaessa paljon jäljessä muista lapsista.
Ihan hyvä, että mamut vievät lapsensa päiväkotiin, ja lapset tutustuvat mahdollisimman nuorina suomalaiseen kulttuuriin ja oppivat kielemme. Sopeutuvat siten paremmin yhteiskuntaamme ja tapoihimme. Vai pitäisikö mamut mielestäsi eristää muusta yhteiskunnasta, että pääsisimme jatkossakin syyttelemään heitä siitä, etteivät he kunnioita meidän tapojamme eivätkä ymmärrä arvojamme. Sitä en kuitenkaan pidä hyvänä, jos mamuille järjestetään omia erillisiä päiväkoteja, joissa ei tutustuta meidän kulttuuriimme. - ....
Suurin ihmetyksen aihe on kyllä miksi lisääntyvä määrä alle kolmevuotiaita kiikutetaan päiväkoteihin. Tämän ikäryhmän lapset eivät päiväkotihoidosta hyödy,päinvastoin, kärsivät jatkuvasti ylimääräisestä stressistä ja saavat tavallisesti riittämätöntä tukea tärkeässä kehitysvaiheessa.
- huonosti koulutettu
erityisesti nimimerkille sisäänajo tapoihimme Jos vanehmmat ovat alkoholionglmaisia, heikosti koulutettuja, tai muuten marginaalista sivussa, ei päiväkodissa vietetty aika korjaa tätä asiaa. Meitä on vaan niin erilaisia ja meillä on erilaisia tavoittaita elämälle. Arvostamme eri asioita. Huonosti koulutettu vanhempi on yhtä hyvä hoitaja kuin joku toinen.
Pieni lapsi kaipaa äitiää ja kaikenlaisilla vanhemmille on oikeus ja velvollisuus hoitaa lapsensa.- sisäänajo tapoihimme
Molemmissa on puolensa. Erilaisia näkemyksiä asiasta on, ja kullakin on hyvät perustelunsa.
Eräs nyt jo aikuinen nainen kertoi, että kun hän meni lapsena kouluun ekalle luokalle, hän ei ymmärtänyt kunnolla opettajan puhetta, koska kotona häntä lähinnä komennettiin, eikä hänelle puhuttu kovinkaan paljon, eikä asioita selitetty.
Vanhempien itse käyttämä kieli voi olla kehittymätöntä, vaikka he ymmärtävät ongelmitta monimutkaisempaakin puhetta. Kehittymätöntä kielellistä ilmaisua ilmenee useammin heikosti koulutetuilla vanhemmilla kuin kouluja käyneillä. Peruskoulu aikoinaan tasasi yhteskuntaluokkien välisiä eroja tässäkin asiassa.
Sivulauseita käyttävää selittävää puhetapaa pidetään kehittyneenä kielenä ja käskevää ja väittävää puhetta ilman selityksiä ja sivulauseita pidetään kehittymättömänä. Aiheesta on tehty jotain tutkimuksiakin. Joskus kasvatustieteiden aprossa aiheeseen tutustuin.
Tottakai heikosti koulutetulla vanhemmalla voi olla hyvät kielelliset valmiudet ja kyky tarjota virikkeitä lapsilleen. Eihän lapsia tietenkään ole pakko päiväkotiin laittaa, jos katsoo, että kotona lapsi saa kaiken tarpeellisen. Vanhemmat itse päättävät. Tasavertainen oikeus päivähoitoon on kuitenkin hyvä olla tarjolla.
Tasapainoinen aikuisuus tarvitsee pohjakseen turvallisen lapsuuden. Pelkkä älyllisten valmiuksien kartuttaminen ei sitä yksin pysty takaamaan.
- kasvattaja
Voi kuinka tylsää ja ihanaa on hoitaa lasta kotona.Haastavaa ja helppoa toisinaan.
Lastenkasvatus ja koiranpennun kasvatus on melko samanlaista.Haluat kai tehdä sen itse?Puutarhanhoidossä pätee sama seikka. Lopputulos on hoitajasta kiinni. - ei paljon rahaa
Rahan takia ei kannata viedä pientä lasta päivähoitoon.
Jos et pysty hoitamaan lastasi itsei,pyydä apua sillä se on todella haastavaa ja vaikeudet yleensä kasvavat.
Yritä hyvä äiti kuitenkin luottaa taitoihisi ja tee niinkui sydän sanoo. Yhteiskunta ja markkinatalous haluaa rahaa.Ehdit siihen kelkkaan myöhemmin, jos kiinostaa.
Ole järkevä ja malta odottaa. Rahanteko ja ostaminen ei ole tärkeämpiä kuin oman äidinantama hoito lapselle. - hyvin koulutettu
huomio nimimerkki sisäänajo tapoihimme!
Suuri osa päivähoidossa olevien lasten vanhemmista on hyvinkoulutettujen vanhempien jälkeläisiä.
Lapset viedään päivähoitoon, jotta vanhemmat pääsevät tienaamaan rahaa ja kuluttamaan ja näin pyörittämään markkinataloutta.
"Huonostikoulutetut, alkoholiongelmaiset ja muut sivuun jääneet" saavat onneksi myös viedä lapsensa päiväksi syömään, saamaan kuivat vaipat ja nukkumaan rauhassa päiväunet valvovien hoitajien luo.
On kuitenkin loukkaavaa arvioida kenenkään kykyä hoitaa lastaan, jos vanhempi on huonostikoulutettu, niinkuin nimimerkki sisäänajo tapoihimme asian kärjistää.Sydämen sivistystä ei kasvatustieteiden aprokaan lisää.
Se herkkyys ja halu rakastaa ja hoivata lastaan syntyy vain tiiviissä yhdessäolossa. Isokin lapsi ja aikuinenkin tarvitsee läheisen pysyvän suhteen toiseen ihmiseeen.Tilapäisiä ja sivusuhteita on aivan liikaa liian monen lapsen perheessä.
Jos kuitenkin vanhemmilla on varaa ja mahdollisuus hoitaa lapsen itse kotona- sisäänajo tapoihimme
Toki hyvin tiedän, että hyvin koulutetut vievät lapsensa päivähoitoon, usein liian varhain, jotta pääsevät tienaamaan rahaa.
Uusimpia villityksiä suuressa maailmassa on opettaa lapsi lukemaan jo ennen puhumaan oppimista, ja rikkaat vievät lapsensa kalliisiin päiväkoteihin, joissa pyritään systemaattisesti kehittämään lasten älyä ja luovuutta tieteellisesti tutkittujen menetelmien avulla. Katoaahan siinä luonnollinen lapsuus, kun kilpailu ja menestyksen tavoittelu alkaa jo ihan vauvaiässä.
On ihan tutkittua juttua siitä, että erilaisissa kasvuympäristöissä lasten älylliset valmiudet, jotka vaikuttavat koulumenestykseen, kehittyvät erilaisissa ympäristöissä eri tahtiin. Jo pelkkä leikkikavereiden puute voi aiheuttaa hankaluutta ryhmätöillä pelaavassa koulumaailmassa. Kelkasta voi tippua monesta eri syystä.
Ja ihan turha loukkaantua! Jos olisit lukenut toisen kommenttini, ymmästäsit mistä kirjoitin. Sanon nyt toisen kerran, että huonosti koulutetulla henkilöllä voi olla aivan hyvät kielelliset ja muut valmiudet lapsen kehityksen tukemiseen. Kysehän oli OIKEUDESTA päivähoitoon, ei pakosta.
Ja toisen kerran sekin asia, että vanhemmat ratkaisevat minkälainen kasvuympäristö ovat omalle lapselle paras.
- hoitaja päikystä
Hei "sisäänajo tapoihimme"
Pieni lapsi, alle kolme vuotias, oppii kotona ne sosiaaliset taidot, joita sen ikäinen tarvitsee.
Pari-kolme vuotiaaan elämä pyörii oman navan ympärillä.Pienen lapsen tarpeisiin on vastattava asap. Siihen ei päikyssä pystytä.
Tosiasiat on otettava huomioon ja tomittava niiden mukaan, vaikka ei huvita.
Vanhemmat voivat päättää aika pitkälle miten heidän lapsensa hoito ratkaistaan, se ei välttämättä aina
ole kuitenkaan paras mahdollinen lapsen kannalta. - suurperheen äiti
Tämän päivän aamulehdessä kotitalousopettaja suree sitä, että vanhemmat sysäävät kasvatusvastuuta yhteiskunnalle.
Vanhemmat ovat usein nuoria ja herkkiä toimimaan yleisen mielipiteen ja valitettavasta sen paineen alla, että lapset pitää viedä päiväkotiin, jotta he oppivat erilaisia taitoja.
Päiväkodeista on suorastaa haittaa, kun äidin yhteys lapseen katkeaa jo pienenä.
Vanhemmat pääsevät helpolla, kun ei itse tarvitse ottaa vastuuta lapsen kasvatuksesta. Viulut maksetaan sitten murrrosiässä.
Moni vanhempi on kotona ja lapsi hoidossa. On äärimmäisiä poikkeuksia, jolloin lapsen kasvu ja kehitys hyötyy päiväkodissa olemisesta.
Joku vanhempi työskentelee kotona. Jotkut työt ovat mahdollisia, vaikkakin haastavaa, hoitaa isiinä samalla,vaikka lapset eivät ole päiväkodissa. Pitää vain olla kärsivällinen ja odottaa, lapsi kasvaa ja tarvitsee hoitoa aina vähenevässä määrin.
Työssä käyminen kodin ulkopuolella on monesti paljon helpompaa ja hauskempaa kuin lastenhoito kotona.Olen saanut nauttia ja kärsiä molempia. Mutta se vain on kärsittävä.
Töihin menin heti, kun lapset halusivat päiväkotiin., 4-5- vuotiaina.
Sinulle "sisäänajo tapoihimme". Kannattaa loukkantua, jos siltä tuntuu! - tätisein*
3 - 7 vuotiaana ja vain, jos molemmat vanhemmat ovat töissä, eivätkä pysty olemaan kotona. Itse olen aina hoitanut lapseni itse kouluikään saakka ja tietysti sen jälkeenkin.
- ...
Mnaah.
Aiheesta ollut älyttömästi polemiikkia ajatiät. Asiassa kaks tärkeää n'kökohtaa.
Kakarat tarvitsevat seuraa, sosiaalisia taitoja, sen sellaista. Aika vähille se jää, jos on kotona työttömien vanhempien kanssa, kun kaikki kaverit on päiväkodissa. Eriarvoisuus ei saa korostua lapsesta asti.
Ja mamuille se on suoranainen välttämättömyys, lasten kielitaidon, kulttuurin oppimisen, yhteiskuntaan integroitumisen jne takia.
Ikävuosista jne voi kyllä jaaritella, mutta nuo on mun käsittääkseni kaikista tärkeimmät näkökohdat.
=DW= - kv
Olen kuullut myös lapsista joilla on isä. Miksi siitä äidistä pitää tehdä hirviö jos lapsi menee hoitoon ja äiti töihin.Isäthän luonnollisesti käyvät töissä, harva isä luopuu palkastaan ja jää hoitovapaalle kotiin. Meillä olisi jäänyt, mutta en antanut. Eipä tarvinnut kuin ruutupaperin ja pari laskutoimitusta ja vot eipä enää innostanut kotiinjääminen perheen isää.. Ärsyttää kun joka paikassa vaan puhutaan huonoista äideistä, ahneudesta, laiskuudesta hoitaa omia lapsiaan. On kai jokaisella äidillä oikeus tehdä töitä ja osallistua perheen elättämiseen siinä kuin isälläkin. Onko jokainen työtätekevä alle 3v lapsen isä siis huono isä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712501
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454680Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1453670Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392768Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1081671Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1031524Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461