Miten te kestätte sitä että se toinen on siinä niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, saavuttamattomissa? Miten te kestätte sitä että teitä katsotaan pitkään silmiin? Ajattelette ehkä onko siinä katseessa jotain syvempää merkitystä, mutta todennäköisesti se ei tarkoita mitään...
Ja vaikka saisittekin vastakaikua tunteisiinne, niin ovet lyödään nopeasti kiinni nenänne edessä. Se oli siinä, eikä enää ikinä mitään. Ystäviä voidaan olla, mutta ei muuta. Hyväksy asia. Saat käsitellä asian iteksesi, koska siitä ei enää voi puhua.
Itsellä tuollainen tilanne, tuntuu vain siltä, ettei siitä ikinä pääse irti... miten voikin olla niin kuluttavaa. Onko ketään joka tietäisi miten tuosta tunteesta pääsisi eroon? Miksi haikailla jonkin täysin saavuttamattomissa olevan perään... Miksi rikkoa itseään asialla, jolle ei mitään enää voi... :(
Ja vaikka saisittekin vastakaikua tunteisiinne, niin ovet lyödään nopeasti kiinni nenänne edessä. Se oli siinä, eikä enää ikinä mitään. Ystäviä voidaan olla, mutta ei muuta. Hyväksy asia. Saat käsitellä asian iteksesi, koska siitä ei enää voi puhua.
Itsellä tuollainen tilanne, tuntuu vain siltä, ettei siitä ikinä pääse irti... miten voikin olla niin kuluttavaa. Onko ketään joka tietäisi miten tuosta tunteesta pääsisi eroon? Miksi haikailla jonkin täysin saavuttamattomissa olevan perään... Miksi rikkoa itseään asialla, jolle ei mitään enää voi... :(
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miksi tilanteellesi ei voi enää mitään? Oletteko puhuneet asiasta...ainakin itse olen hämilläni, enkä tiedä missä mennään, joten en rohkene tehdä asialle mitään.
Tilanne meni osaltani niin, että kun en pystynyt enää salaamaan mitä ajattelen, toin sen hänelle esiin. Hän kuitenkin vastasi tähän aluksi, ettei se ole yksipuolista. Sitten kelkka kääntyi ja nyt se on enää yksipuolista.
Ollaan kyllä puhuttu, mutta raja tuli vastaan, eli tällä hetkellä asiasta ei enää voida keskustella koska hän ei enää halua. Vaihtoehtona tälle surkuttelulle on enää se, että pitää unohtaa ja keksiä jotain muuta ajateltavaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Kun näkee jatkuvasti...
Enpä tiedä vastausta minäkään. Taisin itsekin luulla liikoja samantapaisessa tilanteessa. Ja hän oli se joka tunteensa toi ensin julki. Jos tietää että toinenkin välittää, niin miksi on niin vaikeaa ottaa yhteyttä... varsinkin kun toinen ei käytännön syistä pysty! Olen tullut vastaan, mutta ei näköjään riittänyt. Tunnen itseni lähinnä typeräksi.
Eipä taida mahtua mun elämääni mitään hyvää enää. Kiitos ja näkemiin.
No vähän vaikeehan sitä toisen läheisyyttä on kestää mutta toisaalta se on niin ihanaa että kyllä sen kestää ;) Lähemmäksikin häntä haluaisin mutta en ikävä kyllä pääse...
Eikä mulla oo kyllä mitään ideoita miten tunteistaan eroon pääsis.
Noin on minullekin käynyt,...jonka vuoksi olen varovainen uusia ihastuksia kohtaan.
Työkaverille(esimieheni) tunnustin muutama vuosi sitten puoli vahingossa,mutta hän oli siitä otettu ja olikin sen minusta huomannut.Pientä säätöä meillä jonkin aikaa olikin...mutta ilmeisesti hänelle oli liian suuri kynnys mennä pidemmälle.
Emme enää työsekentele saman yrityksen palveluksessa,joten irtipääseminen tunteista sujui hieman helpommin.Mutta vaikeaa oli pitkän aikaa.
Uusia ihastuksia on tullut sen jälkeenkin ja todella voimakkaita,jopa tunne ns. sielunkumppanuudesta.Mutta ilmeisesti ohi meni tälläkin kertaa.
Mutta eipä vielä luovuteta :)
Nyt on vuosi siitä kun omista tunteistani kerroin... Kolme kuukautta oli tosi piinaavia, oikeastaan melko helvetillisiä, kun toinen osapuoli ei kieltänyt eikä myöntänyt vaan ei toisaalta tullut mitenkään vastaan - omat tunteet jäivät ilmaan ja se oli kyllä kuolettavan rankkaa. Sitten tuli ihan muulta taholta ohje siirtyä eri käytävään työhuoneeseen, ja sen jälkeen on nähty vain satunnaisesti, mikä on ollut tosi iso huojennus loppujen lopuksi. En koskaan olisi päässyt tämänkään vertaa eteenpäin, jos se nainen joka päivä saisi tilaisuuden tuijottaa silmiini. Nykyisin mun työtehtävätkin on lähes kokonaan erejä kuin hänen, ja voisi sanoa, että tämä on mun sielulle elinehto. Mutta tätä ennenpä sitä kärvistelyä olikin noin viisi vuotta, joten oli jo aikakin... Surullista, mutta minkäs teet.
En luule liikoja enkä toisaalta lyö hanskojakaan tiskiin. Olen avoin ja utelias, nautin kutkuttavista ja sähköisistä tilanteista, jotka tuovat valon arkeen ja antavat voimaa. Ei tästä elinikäistä rakkaussuhdetta tule, mutta so what! Veikkaan, että me kummatkin ajattelemme näin.
Tietystä syistä me emme ehkä voisikaan jatkaa kovin paljoa pitemmälle. Mutta tällä mennään. Synkistely ja jossittelu ei auta, pitää siis vain miettiä, mitä kaikkea positiivista tästä on jo seurannut! :)
Sanopa se... eihän sellaista kiusoittelua loputtomiin kestäkään. Ennen pitkää tulee tilanne, että kupla on pakko puhkaista. Ei varmaan ole ihan tavatonta, että sellaisessa tilanteessa toinen pakittaa ja pahimmassa tapauksessa kiistää mitään säpinää olleenkaan. Siinä sitä sitten tuntee itsensä kokolailla nolatuksi ja yksinäiseksi. Vaan minkäs teet...
Olen juuri nyt sellaisessa tilanteessa, että pakko yrittää unohtaa yksi ihminen. Ilmiselvästi hänellä on ainakin ollut jotain tunteita minua kohtaan, mutta pelkää liikaa, ei halua järkyttää läheisten elämää... Minä olisin ollut valmis vaikka mihin, mutta hänen varovainen perääntyminen viime aikoina osoittaa että mitään ei tule koskaan tapahtumaan. Ehkä hän on niin tottunut elämään päänsä sisässä salaista fantasiamaailmaa, että on turtunut eikä kykene irtautumaan. Tää tilanne on syvältä. Vaikka enempää ei ole tapahtunut niin meillä on aina ollut erityinen yhteys ja molemminpuolinen kaipuu ja vähän muutakin, jonka kyllä molemmat tietävät mutta siitä ei puhuta. Sydämeni on särkynyt, mutta kukaan ei sitä tiedä, paitsi ehkä hän, mutta vaan ehkä... Pahinta on että en voi olla varma etteikö kaikki ole tapahtunut vain pääni sisässä? Oliko kaikki toiveet ja pilvilinnat vain harhaa? Ainoa joka minua voisi lohduttaa on hän, mutta hän on hylännyt minut :(. Täytyy vaan keskittyä muihin asioihin ja ottaa tämä tällaisena elämänvaiheena, josta ehkä joskus tunnen oppineeni jotain. Nyt vaan tuntuu niin tyhjältä ja pimeältä. Mitään en saanut, vaikka niin paljon lupailtiin ;(
Voidaan kai lohduttautua sillä, että ei me kaikki täällä voida olla harhaisia näiden tuntemustemme suhteen. Niin paljon samanlaisia tarinoita, samanlaisilla tunnusmerkeillä. Elän toivossa, että jonain päivänä mulle selviää, mistä oikein on tai oli kyse. Siihen asti sydämeni on sidottu. Vain yksi ihminen voi sen solmut aukoa.
Täällä taas yksi, jolla on samanlaisia kokemuksia. Järjetöntä ja tunteetonta, että puhua voidaan melkein kenen tahansa muun kanssa, muttei vahingossakaan sen ihmisen, jota asia koskee ja joka todennäköisesti on ihan tuskissaan kaikesta epätietoisuudesta. Ei niitä vastauksia voi tosiaankaan kukaan toinen antaa - koskaan. Ymmärrän kyllä, että nämä voivat olla tosi hämmentäviä ja vaikeita asioita itse kullekin ja monenlaisia tekijöitä voi olla taustalla, mutta ei sen pitäisi estää yrittämästä edes selvittää asioita.
Mä ainakin yritin omalta osaltani selvittää asiat, mutta ei siitä mitään enää tullut kun toinen ei halunnut asiasta enää lainkaan keskustella, eikä edes kuulla mitä mä halusin sanoa. Eihän sitä väkisin voi sanoa mitään mitä toinen ei halua kuulla... kaikki kauniiksi tarkoitetut asiat oli pakko vaan niellä.
Tietyllä tavalla jostain ihastumisen tunteista voi nauttia, mutta kyllä se siinä vaiheessa meni ihan överiksi kun sai edes jonkinlaista vastakaikua. Ennen sitä pystyi hyväksymään ettei koskaan mitään tapahtuisi. Mutta nyt... paljon vaikeampaa. Masentaa ja v*tuttaa yhtäaikaa. Todella inhottavaa, koska elämässä on tapahtumassa isoja ja ihania asioita, niin niistä ei osaa nauttia ollenkaan... :(
Tajuan, että mun on pakko ottaa etäisyyttä, vaikka tämä ihminen on mulle kaikki kaikessa. Tuntuu, että hän pitää mua itsestäänselvyytenä. Ajattelen, että tilanne junnaa paikallaan niin kauan, kunnes nykäisen itseni irti vaikka väkisin. Tässä se raja nyt sitten kulkee. Miettiköön, mikä mun merkitys hänelle on ja ottakoon sitten yhteyttä jos haluaa. Mä olen antanut itsestäni kaiken, mihin näissä olosuhteissa olen pystynyt... opetellaan sitten sitä itsekunnioitusta seuraavaksi.
Onko kokemuksia jaettavaksi?