Ihan ensiksi täytyy sanoa, etten oikein osannut päättää mihin aihealueeseen tämä asia kuuluisi, mutta laitan sen nyt tänne.
Pojallani, 16-v, on tyttökaveri, myös 16-v., joka periaatteessa asuu eronneen äitinsä kanssa. Kuvioon kuuluu myös kaksi vanhempaa siskoa, jotka eivät enää asu kotona ja yksi pikkuveli (6-v) joka tällä hetkellä kuulema asuu puolet äidin ja puolet isän luona. Tämän pikkupojan iskä ei ole tyttökaverin iskä, vaan tyttökaverin iskä asuu toisessa kaupungissa ja on pitänyt taukoa yhteydenotoissa kymmenisen vuotta tähän kevääseen asti. Äidillä on mielenterveysongelmia ja alkoholismi (minun mielestäni, hän itse ei sitä myönnä) ja lisäksi mieskaveri, joka myös ryyppää ja on muutenkin epämääräisistä olosuhteista (kaverit väkivaltaisia ymv.). Tyttökaveri ei esim. halua mennä kotiinsa, ymmärrettävästi, kun äiti ja mieskaveri ryypiskelevät siellä, vaikka on sovittu, että mieskaveri pysyisi omassa kotonaan eikä tulisi äidin asuntoon. Äiti kuitenkaan ei ilmeisesti ole halunnut pitää sopimusta. Ja toisaalta, jos mieskaveri pysyy omassa kämpässään, majailee äippä myös siellä ja jättää lapsensa yksin. Tosin 16-v osaa jo toimia itsekseenkin, mutta ei silti ole aikuinen vaan tarvitsee äitiään (ja myös isäänsäkin). Äiti ei esim. tullut edes peruskoulun päättäjäisiin, ei kuulema "jaksanut", ilmeisesti oli krapulassa. Minä en ole tavannut tätä ihmistä, olen vain kauhulla seurannut vierestä muutaman kuukauden ajan tämän poikani tyttökaverin elämää ja kuunnellut mitä poikani on siitä kertonut. Huostaanoton pelossa sosiaaliviranomaisiin ei ole kukaan ollut yhteydessä. Tämä on monimutkainen juttu, mutta näin lyhykäisyydessään tästä kerroin nyt jotain. Minun käy kovasti sääliksi tyttökaveria, mutta en tiedä miten voisin auttaa. Isommat siskot ovat yrittäneet takoa äitiin järkeä, muttei se ole tuottanut tulosta. Olisiko joku muu "taho" kuin sosiaali-ihmiset, joille tästä voisi puhua ja jota kautta voisi yrittää saada aikaan muutosta tähän kuvioon?
Lapsi heitteillä
3
96
Vastaukset
- sossupaholainen
Miksi pitäisi olla joku "muu" taho, kun asia lastensuojeluviranomaisille kuuluu? tyttökaverikin tarvitsee apua, mutta on kuitenkin jo 16-vuotias, mutta 6-vuotiaalla on vielä monta vuotta edessa. Ja saisi varmaan tyttökaverikin paremmat mahdollisuudet esim. koulunkäyntiin sossun avustuksella. Tyttökaveri voi mennä ihan itse pyytämään apua, tai sitten teette lastensuojeluilmoituksen. On se kumma että me sossut niin kamalan pelottavia ollaaan!
- Kauhukakarainen
Miksi huostaanoton pelossa? Eikö esim. huostaanotto olisi enemmän kuin tarpeen, jos äiti ei ryhdistäydy ja ota vastuuta lastensa hyvinvoinnista?
- pitää puuttua
Minä nyt olisin enemmänkin huolissaan siitä kuusi vuotiaasta,jotenkin jätät hänen avun tarpeensa taka-alalle. itse muutin 16 vuotiaana pois kotoa,ehkä se vaihtoehto olisi tällekin nuorelle parempi jos kotona on alkoholismia eikä tyttö siellä halua/pysty olemaan.
Jos tuo 6vuotias on puolet ajasta isällään niin voisiko tuo poikasi tyttökaveri puhua tälle 6vuotiaan isälle että mikä meno on kotona? Jos isä hakisi huoltajuutta ja ensimmäisenähän se onkin se parempi vaihtoehto kuin huostaanotto,varsinkin jos tuon pienemmän lapsen isä on ns.kunnollinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062491Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321433
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141413- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011124Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81928