Vanhoillislestadiolainen pariskunta tuomittiin pedofiliasta

Vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluva perholainen pariskunta on tuomittu vankeusrangaistuksiin viiden lapsen pitkään jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhreiksi joutuivat pariskunnan lähiperheiden lapset.
Lapsettomasta pariskunnasta mies tuomittiin kahden vuoden vankeuteen kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kolmesta hyväksikäytöstä.
Vaimo puolestaan sai neljän kuukauden ehdollisen rangaistuksen kahden lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Hyväksikäytöt tapahtuivat vuosina 2005 - 2007.
Korvauksia pariskunta joutuu maksamaan uhreille yhteensä 15 000 euroa.
Asia käsiteltiin salaisena ja oikeus julkisti jutussa ainoastaan rangaistukset ja oikeuden määräämät korvaukset uhreille.
Perhon rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Esa Kalliokoski myöntää pedofiliaan syyllistyneen pariskunnan kuuluvan heidän liikkeeseensä:
- Oikeuslaitos on antanut tuomionsa ja liike luottaa oikeuslaitoksen tekemään ratkaisuun.
YLE Keski-Pohjanmaa
http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2011/06/vanhoillislestadiolainen_pariskunta_tuomittiin_pedofiliasta_2644513.html?origin=rss
1142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lesut kielsi siveettömyyden keskuudessaan loppuun saakka, kunnes kupla puhkesi.
(Ainoaoikea)uskoisuus ei näköjään teekään ihmistä hyväksi. Pikemminkin päinvastoin. Ilmenneet tiedot ovat karuja.

Meilläpäin hellariliike odottaa paljastumistaan. Heillä on idolina lapseen sekaantunut pappi. Pappi on näet autuas, koska uskoo hellaritapaan. Hän on synnitön katumattakin ja siten puhdas.

Luterilaiset ovat jollain tapaa pakon edessä omaksuneet, että usko ei voi suojata siveettömyyttä. Mutta pienikin edistysaskel on hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdrtfy kirjoitti:

Vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluva perholainen pariskunta on tuomittu vankeusrangaistuksiin viiden lapsen pitkään jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhreiksi joutuivat pariskunnan lähiperheiden lapset.
Lapsettomasta pariskunnasta mies tuomittiin kahden vuoden vankeuteen kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kolmesta hyväksikäytöstä.
Vaimo puolestaan sai neljän kuukauden ehdollisen rangaistuksen kahden lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Hyväksikäytöt tapahtuivat vuosina 2005 - 2007.
Korvauksia pariskunta joutuu maksamaan uhreille yhteensä 15 000 euroa.
Asia käsiteltiin salaisena ja oikeus julkisti jutussa ainoastaan rangaistukset ja oikeuden määräämät korvaukset uhreille.
Perhon rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Esa Kalliokoski myöntää pedofiliaan syyllistyneen pariskunnan kuuluvan heidän liikkeeseensä:
- Oikeuslaitos on antanut tuomionsa ja liike luottaa oikeuslaitoksen tekemään ratkaisuun.
YLE Keski-Pohjanmaa
http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2011/06/vanhoillislestadiolainen_pariskunta_tuomittiin_pedofiliasta_2644513.html?origin=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu