olen huomannut, että lesboilla on usein joku ikivanha exä, joka on läheisempi kuin kulloinenkin tyttöystävä. Olen itse tästä elävä esimerkki. seurustelin erään naisen kanssa parikymmentä vuotta sitten, ja olemme nykyään likeisimmät ystävät. MInulla on ollut useita suhteita hänen jälkeensä, pisin 7v. Yksikään ei ole kuitenkaan kestänyt, ja aloin miettiä voisiko se johtua tästä exästä, jonka kanssa emme tavallaan ole koskaan päästäneet toisistamme irti, vaikka emme seurustele. Hänkin on seurustellut vakavasti monien muiden kanssa minun jälkeeni, ja nyt menossa jopa rekisteriin. Tiedän, että voin luottaa häneen tilanteessa kuin tilanteessa, ja sama pätee toisinpäin. pitäisikö kuitenkin irtautua, tavalla tai toisella, ja ottaa yksin elämässä jäämisen riski, vai olla onnellinen siitä, että on edes joku ihmissuhde, johon voi aina luottaa?
Muistelen lukeneeni 1980-luvulla lesbojen psykoanalyysiin liittyvää kirjaa, jossa pohdittiin näitä lesbojen päättymättömiä suhteita. en ole enää löytänyt sitä kirjaa, enkä muutakaan tietoa tai keskustelua aiheesta, joka kuitenkin havaintojeni mukaan on sangen yleinen lesbokulttuurissa.
Muistelen lukeneeni 1980-luvulla lesbojen psykoanalyysiin liittyvää kirjaa, jossa pohdittiin näitä lesbojen päättymättömiä suhteita. en ole enää löytänyt sitä kirjaa, enkä muutakaan tietoa tai keskustelua aiheesta, joka kuitenkin havaintojeni mukaan on sangen yleinen lesbokulttuurissa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
En ymmärrä - miksi katkaista hyvä ihmissuhde tyhjän takia? Onko ystävyyssuhteetkin tarkoitettu alkavaksi pisteestä a ja päättyvän pisteeseen b, ja jos ystävyys jatkuukin läpi vuosien, vuosikymmenten, suhde tuomitaan päättymättömäksi ja haitalliseksi? Mielestäni se, että on joskus seurustellut jonkun ihmisen kanssa, ei tarkoita etteikö hänen kanssaan saisi jatkaa ystävänä jos ollaan kerran samalla aaltopituudella. En usko että kaikki suhteesi ovat kariutuneet vain jonkun ystävän takia, eiköhän taustalla ole ollut jotain muuta.
Älä turhaan hylkää hyvää ystävyyttä, olipa toinen sitten exä tai ei! (:
Pisti silmään tuo kirja mistä mainitsit ja jäin pohtimaan asiaa. Jos yleistäen ajatellaan ja ihan karrikoidusti niin onhan edellämainittu käyttäytyminen varmasti naisille tyypillisempää kuin vaikka heterokulttuurissa tai homokulttuurissa. Naisilla on varmaan geeneissä sellaista jotain, mikä on auttanut muinoin kun he ovat jääneet luolaan hoitamaan lapsia ja miehet lähteneet metsästysretkille. Että täytyy olla hyvissä väleissä ja rakentaa naisten kesken turvallinen sosiaalinen verkosto. Miksi pitäisikään matkia heteromalleja suhteissa kun emmehän ole heteroita. Naisilla varmaan on tyypillisempää, että parisuhde muodostuu alkuhuuman jälkeen tasaisen turvalliseksi ystävyydeksi ja siitä kaiketikin on myös lähtöisin tunnettu ilmaisu lesbian bed death. Kun taas miesten kesken on varmaan tyypillisempää nähdä seksi fyysisenä toimintona kuten muut fyysiset tarpeet eikä niinkään henkilökohtaisesti. Missä sitten meneekään naisten kesken raja parhaan ystävän ja rakastajan välillä...
Ehkä auttaisi, jos avartaisimme vähän näitä suhteiden käsitteitä; miten pitäisi olla ja kenen kanssa ja kutsuuko sitä parisuhteeksi vai ystävyydeksi vai miksi. Määritelmät on vain sanoja. Kulttuurissamme romanttinen rakkaus on käsittääkseni vasta viime aikojen, siis sadoissa vuosissa mitattuna, keksintö. Televisio, elokuvat, musiikki, kirjallisuus ja yleinen mielipide muokkaa meidän uskomuksia siitä, mitä suhteen pitäisi sisältää, millaisen suhteen pitäisi tehdä meistä onnellisia ja mitä meidän pitäisi haluta. Jo lasten saduissa opetetaan, että yksi suukko prinssiltä ja "he elivät onnellisena elämänsä loppuun saakka". Tietenkin aikuisena voi vähän hämmentää kun tämä aivopesun tuottama uskomus ei käytännössä ihan toimikaan näin.
Kulttuuri on kuitenkin vain kollektiivinen harhaluulo. Jos siis yksi ihminen on harhaluuloinen, hänet passitetaan mielisairaalaan. Mutta kun 50 miljoonaa ihmistä on samassa harhaluulossa, sitä kutsutaan vain kulttuuriksi ja yleiseksi faktaksi. Kuten silloin kun vallalla oli käsitys, että maapallo on litteä niin se joka väitti sitä pyöreäksi oli tietenkin hullu.
Okei nyt tämä pohdiskelu meinaa karata käsistä ihan toisiin sfääreihin...
Itse en ole koskaan ymmärtänyt miksi lesbojen pitää aina jatkaa kaverilinjalla suhteen kariuduttua. Tätä eksänikin halusi, mutta mielestäni olimme niin erilaisia että suhteen päättymisen jälkeen meillä ei ollut kavereina paljoakaan yhteistä. Joten emme pidä yhteyttä, enkä kaipaa häntä enää, olen päässyt suhteesta yli. Toki muistan hänet aina hyvänä ihmisenä ja jos näkisimme, moikkaisin tietenkin ja vaihtaisin kuulumiset. Kun harrastin nettitreffeillä käyntiä ja joidenkin naisten kanssa tapailin pari-muutaman kuukauden ja lopputuloksena molemmat huomasimme että mitään suurempaa ei ole syntymässä, olemme jatkaneet kavereina ja joitakin tosi hyviä ystäviä on heistä jääneet. Mutta jos on pitkä historia ja isompia tunteita, en voisi sitä muuttaa pekäksi ystävyydeksi. Toki ihmiset on erilaisia ja on hyvä jos toiset pystyy mutta tämä ei vaan sovi mulle ja tässä kohtaa eroan paljonkin monista lesboista. Itse toivon parisuhteelta samankaltaisia arvoja ja moraaleja kuin heterosuhteissa (mm. kaverit kavereina, exät exinä, kaveripiiriä ei tarvitse koluta läpi ja ei pettämistä ellei vapaasta suhteesta ole sovittu). En muutenkaan koe olevani heteroista paljoakaan erilainen, satun vain tykkäämään samasta sukupuolesta. Toisaalta, parisuhteessa arvostan tasapuolisuutta enkä niinkään mies-nainen-asettelua jossa toinen on maskuliini ja toinen feminiini.
Sama täällä. Oikeastaan en ole kenenkään kanssa jäänyt "ystäväksi". Edellisestä suhteestä pääsee totaatisesti irti, kun ei ole tekemisissä vähään aikaan ja tavallaan ei ole ollut syytä ottaa myöhemminkään yhteyttä. Tilanteet ovat olleet sellaisia, että luontaisesti emme olisi tavanneet.
Luulen, että osittain näihin ystävyyssuhteisiin eksien kanssa on yksinkertaisesti selityksenä naiseus ja sama sukupuoli. Naisten välisessä suhteessa on usein tiivis läheisyys ja naiset jakavat keskenään monia erilaisia asioita biologiasta ja hormonitoiminnasta lähtien.
Heteronaisten kanssa keskustellessa tulee usein ilmi, että heteropariskunnatkin voivat olla toistensa parhaita ystäviä, mutta usein heillä on paljon ns. miesten ja naisten juttuja, joita he tekevät omien kavereidensa kanssa (silkka yleistys, joka kuitenkin pätee omaan ystävä-, tuttava- ja kaveripiiriini). Heteropuoliset ystäväni kertovat usein olevansa vähän kateellisia ihan pienistä asioista, kuten siitä, että kumppani tietää mistä toinen puhuu, kun on kysymys esimerkiksi kuukautisista. Usein he myös puhuvat siitä, kuinka esimerkiksi kotityöt näyttävät jakaantuvan tasaisemmin naisten kesken, tai kuinka nainen ymmärtää naisen ajatuksia paremmin.
En tiedä näistä heteroiden asioista, koska olen lesbo, mutta ainakin omista suhteistani on aina muodostunut tiiviitä. Lesbosuhteessakin voi toki olla melkoinen roolitus, eivätkä kaikkien mielenkiinnon kohteet käy aina yksiin. Ihmisetkin ovat hyvin erilaisia. Mutta luulisin kuitenkin näillä asioilla, tiivistettynä sukupuolella, olevan vaikutusta.
Ehkä tosiaan se naiseus. En usko niinkään siihen samaan sukupuoleuteen.. sillä eihän samanlainen asetelma ole kovinkaan yleistä homomiehien keskuudessa.
Ehkä naisten on vaikeampi yleisesti ottaen jättää ihmisiä taakseen, ja useammin naiset jäävät roikkumaan vanhoihin suhteisiin.. suhteen ystävyydeksi muuttaminen on keino pitää edellinen kumppani elämässä?
En tiedä mutta en edelleenkään tajua tai pysty samaistumaan tähän:) Mutta miettiessäni naispuolisia heterokavereitani tämä pohdinta voisi hyvin pitää paikkaansa (lesboystäväni eivät tätä harrasta, vain pari lesbotuttua jotka kaveripiiripakosta joutuu yhteyksiä pitämään)
Jos tuntee, että eksä on jollakin tavalla tärkeämpi kuin nykyinen, niin sitten on parempi panna poikki kokonaan jomman kumman kanssa.
Jos tuntee enää yhtään vetoa eksään, niin että seksikin käy edes mielessä, puolin tai toisin, sama juttu.
Kumppanin pitää elämässä olla se tärkein ihminen.
Nimen omaan :) aivan samaa mieltä
Tää olikin mielenkiintonen.
Mielenkiintoinen aihe. Tätä on tullut itsekin pohdittua. Itselläni exät ovat exiä, kaverit ovat kavereita, eikä näitä tarvitse sekoittaa. Kyllä mulla ainakin kavereita ja ystäviä on ihan muutenkin, ettei tarvitse entisistä niitä tehdä. Kumman yleistä nämä "päättymättömät suhteet" lesbopiireissä ovat ja minua ainakin ne hieman kummastuttaa. Joskus tuntuu, että menee puurot ja vellit sekaisin, eikä tehdä kunnon eroa intiimin parisuhteen ja läheisen ystävyyden välillä. Mutta, jokainen tyylillään...
Olen sitä mieltä, että exiin ei kannata jäädä roikkumaan. Helposti ne on riippuvuuksia jos olet rehellinen. Itse en kyllä tykkäis ajatuksesta, että avokin paras ystävä ei olisikaan minä vaan joku exä vuosien takaa. Katsoisin epäonnistuneeni suhteessa ja siihen se lopahtaisi. Enemmän ihmetyttää, että miksi erositte aikoinaan ja olisiko syytä mennä takaisin yhteen.
Mun naisellani on ex kuvioissa jokapäivä ,asuvat melko lähekkäin nyt ei onneksi enää saman katon alla.Vuoden olen seurustellut kauko suhteessa naiseni kanssa ja ex pörrää enemmän ja vähemmän mukana.Kyllä hyväksyn ystävyyden ja ymmärrän että ei heillä muuta ole.MUTTA kyllä vituttaa suunnattomasti välillä kun naisenihan viettää aikaansa enemmän exänsä kun mun kans..välillä tuntuu että panoko vain olen ,vaikka kyllä mä tiedän että me molemmat välitetään ja voin sanoa että rakastetaan toisiamme.
Ei vaan vaki työpaikkaa voi irtisanoa ja muuttaa samalle paikkakunnalle.Jospa syksyllä saisi sen opiskelupaikan ja opiskeluvapaan ja yritettäis kuinka elämä sujuu yhdessä tai samallapaikkakunnalla.Minä jaksan odottaa.
Niin nähty juttu. Ensin ollaa niin exää, mutta sitten tuleekin ikävä, joten kokeillaan "pelkkää" ystävyyttä. Tätä kestää sen pari päivää ja sitten taas tunnustetaan rakkautta. Hetki ollaan onnellisia ja mietitään miksi Kaikilla muilla kerroilla ollaan erottu. Tämäkään kerta ei ole erilainen ja taas päädytään eroon. Itketään, vihataan ja lopetetaan yhteydenpito... Kunnes tulee taas ikävä ja sama laulu voi alkaa alusta.
Kolmaskymmenes kerta toden sanoo?
en olisi voinut jatkaa naiseni kanssa jos molemmat olisimme jatkaneet kavereina exiemme kanssa...ehkä ajattelutapani ei ole kaikkien mielestä se oikea, mutta jos ihmisestä tulee ex, niin sitten se on ohi todellakin. Se muistuttaisi kokoajan asioista ja jutuista joita he tekivät tai tein exan kanssa... tulisi jatkuvaa riitaa jne... lapsemme olisi sekaisin et mikäs juttu tämä on kun erottiin ja sitten kaikki onkin kavereita... todellakaan en ainakaan 40-kymppisenä alkaisi moiseen piirileikkiin... naiseni on 100% samaa mieltä kanssani. Kunnioitan tietenkin niitä joille se asettelu sopii... meille ei.