Mihin hait? Miten meni pääsykokeet? Mihin pääsit?

Piinaviikot ovat alkaneet, ainakin minulla Metropolian tekniikkaan hakeneena ja pääsykokeet eilen kahlanneena. :) Rakennusinssiksi on tarkoitus päästä, mutta tosiaan, 4 viikkoa vielä odottelua... Hulluksihan tässä tulee....

Jännätään yhdessä 4 viikkoa ja laitellaan sitten tuloksia kehiin!
502351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Jos Savonia toimii samalla tavalla kuin vuosi sitten, niin ne julkaisevat ensi perjantaina kokeen kotisivuillaan vastauksineen. Loppuu jännääminen siihen, mikäli muistaa omat vastauksensa ja on hakenut pienempään amkiin, johon pääsee helposti sisään, mikäli kokeesta pääsee läpi. Näin on itselläni.

Sulla taitaa kyllä olla kinkkisempi tilanne, koska Metropoliassa voi sisäänpääsypisteet huidella melko korkealla, sekä vaihdella joka vuosi jonkin verran :)

Äänestä

Kai hait muuallekin kuin Metropoliaan? Viime vuonna hain sinne, mutta pisteet riitti vaan Hämeenlinnaan. En tänä vuonna enää viitsinyt hakea uudestaan kun kyllä tämä ihan hyvä on myös. Matka vaan harmittaa mutta ihan tyytyväinen saa olla jos pääsee johonkin. 1/3 hakijoista saa korkeakoulupaikan ja 2/3 jää ilman.

Metropoliaan ei kuulemma pääse kuin jotain alle1/10 kaikista hakijoista, alasta riippuen. Raksa taitaa olla keskivaiheilla, ei helpoin eikä vaikein. Pidetään peukkuja!

Äänestä

Hain Savoniaan bioanalyytikoksi ja valintakokeet oli eilen.. Jänskättää kyllä tosi paljon odottaa tuloksia!:) Mielestäni valintakokeet meni oikein jees. Ainoastaan soveltuvuuskokeissa aineistokoe ei mennyt kovin hyvin kun aika loppui kesken.. Mutta muuten onnistuin mielestäni muissa testeissä ja haastattelussa.. Tsemppiä sulle ja jännittäviä odotuksen aikoja!:)

Äänestä
  • Jee pääsin bioanalyytikoksi Savoniaan? Onnea muillekin kouluun päässeille! Ja niille ketkä ei päässy niin paljon voimia ja uutta matoa koukkuun! Nim.merk. toista kertaa hakenut

    Äänestä

En hakenut muualle, kun en halua Helsingistä pois. :D Alkupisteet (koulumenestys, työkokemus jne.) on mulla toooosi hyvät, mutta pääsykoe meni vain kohtalaisesti...

Äänestä
  • TOOOSI TYHMÄ!! En halunnut mäkään pois Jyväskylästä vuos sitten mut ois kannattanut... Mietippä ku et pääse siihen ekaan niin et pääse muihinkaan koska pisterajat on melko samaa luokkaa ja menetät vielä sen 5p edun. Ite tein haun niin että käytännössä olen jo pelkällä todistuksella koulussa joten kokeen ei tarvii muuta kun mennä läpi(11p). Ja vaikka joutuiskin toiselle puolen Suomee niin mitä sit? Ollaan vuos siellä ja siirolla Jkl.ään.

    Äänestä

Kukapa Helsingistä pois haluaiskaan, mutta jos vaihtoehtona on jäädä ilman opiskelupaikkaa, niin ei Hämeenlinna ihan huono vaihtoehto ole kun sieltä pääsee junalla alle tunnissa Helsinkiin.

Viikonloppuna tuntuu silti aina hyvältä päästä sieltä tuppukylästä pk-seudulle. Ilonaihe on sekin että kun bussit on sinisiä ja niissä on kunnon numerot. Paljon kukaan meidän ryhmästä ei ole hämeenlinnalainen, joten en kyllä ymmärrä miksi se koulutus pidetään siellä. Voishan se olla vaikka Tiksussa niin olis kaikilla lyhyt matka.

Äänestä
  • Mikäs tämä ketjun aloituskaan oli? Onko siellä taas joku 'sotapoju', 'poliisipoju' hakemassa orjia, joilta ottaa identiteetin, opiskelupaikan, tutkinnon. Jotta se hiiri kiltisti väkertää sen tutkinnon 'mestarilleen'. HÄPEÄ HIIIRIMAA. HÄPEÄ.

    Äänestä

  • En kyllä ymmärrä miksi sitä ei sit järjestetä vaikka Kangas-alassa. Kyllä oli niin tyhmä kommentti että!!! Suomee on todellakin 1090km kehä3 ylöspäin! Tuliko yllätyksenä? Miksi ei Kemin ja Rovaniemen amkia järjestetä Vantaalla niin ois kaikilla lyhyt matka.

    Äänestä

  • Voi vittu oikeesti!! kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä miksi sitä ei sit järjestetä vaikka Kangas-alassa. Kyllä oli niin tyhmä kommentti että!!! Suomee on todellakin 1090km kehä3 ylöspäin! Tuliko yllätyksenä? Miksi ei Kemin ja Rovaniemen amkia järjestetä Vantaalla niin ois kaikilla lyhyt matka.

    Pysytäänkö aiheessa, jooko? :D Mutta vielä tohon yhteen kommenttiin: mä en vaan halua edes vuodeksi pois Helsingistä missä mun koko elämä on joten mieluummin kituuttelen taas vuoden duunia mitä opiskelen jossain muualla.

    Tuossä äkkiseltään kun laskin niin mun kokonaispistemäärä olisi 71, enkä todellakaan tiedä mihin se riittää.. Miksi, oi miksi viikot kuluvat niin hitaasti?

    Äänestä

  • Likkiso kirjoitti:

    Pysytäänkö aiheessa, jooko? :D Mutta vielä tohon yhteen kommenttiin: mä en vaan halua edes vuodeksi pois Helsingistä missä mun koko elämä on joten mieluummin kituuttelen taas vuoden duunia mitä opiskelen jossain muualla.

    Tuossä äkkiseltään kun laskin niin mun kokonaispistemäärä olisi 71, enkä todellakaan tiedä mihin se riittää.. Miksi, oi miksi viikot kuluvat niin hitaasti?

    Onneks olkoon olet jo 300% varmuudella sisässä jos pistees ovat nuo 71. Jamk pitää hallussa kaikkien koulutusalojen korkeimmat pisteet ja siellä oli raksan raja viime vuonna 61p ja sitä edellinen oli muistaakseni 58p ja metropolia pisteet tulee olemaan 5-10p pienemmät.

    Äänestä

  • Älä jaksa sressata kirjoitti:

    Onneks olkoon olet jo 300% varmuudella sisässä jos pistees ovat nuo 71. Jamk pitää hallussa kaikkien koulutusalojen korkeimmat pisteet ja siellä oli raksan raja viime vuonna 61p ja sitä edellinen oli muistaakseni 58p ja metropolia pisteet tulee olemaan 5-10p pienemmät.

    Aijaa, kiitos vain, mutta en koskaan halua olla liian varma! :D

    Äänestä

  • Voi vittu oikeesti!! kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä miksi sitä ei sit järjestetä vaikka Kangas-alassa. Kyllä oli niin tyhmä kommentti että!!! Suomee on todellakin 1090km kehä3 ylöspäin! Tuliko yllätyksenä? Miksi ei Kemin ja Rovaniemen amkia järjestetä Vantaalla niin ois kaikilla lyhyt matka.

    Tarkoitat urpo kai Kangasala, eli Kangasalla...

    Äänestä

  • Voi vittu oikeesti!! kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä miksi sitä ei sit järjestetä vaikka Kangas-alassa. Kyllä oli niin tyhmä kommentti että!!! Suomee on todellakin 1090km kehä3 ylöspäin! Tuliko yllätyksenä? Miksi ei Kemin ja Rovaniemen amkia järjestetä Vantaalla niin ois kaikilla lyhyt matka.

    voi vitti oikeesti Kangasalla

    Äänestä

  • Voi vittu oikeesti!! kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä miksi sitä ei sit järjestetä vaikka Kangas-alassa. Kyllä oli niin tyhmä kommentti että!!! Suomee on todellakin 1090km kehä3 ylöspäin! Tuliko yllätyksenä? Miksi ei Kemin ja Rovaniemen amkia järjestetä Vantaalla niin ois kaikilla lyhyt matka.

    Urpo se on Kangasala eli Kangasalla

    Äänestä

  • jklklnhjklnj kirjoitti:

    Urpo se on Kangasala eli Kangasalla

    Urpå se on tekstiiliala!!!

    Äänestä

  • Likkiso kirjoitti:

    Pysytäänkö aiheessa, jooko? :D Mutta vielä tohon yhteen kommenttiin: mä en vaan halua edes vuodeksi pois Helsingistä missä mun koko elämä on joten mieluummin kituuttelen taas vuoden duunia mitä opiskelen jossain muualla.

    Tuossä äkkiseltään kun laskin niin mun kokonaispistemäärä olisi 71, enkä todellakaan tiedä mihin se riittää.. Miksi, oi miksi viikot kuluvat niin hitaasti?

    Olet NAINEN!! Monen nuoren miehen koko elämä on kans pk seudulla, mutta Vekarajärvi ja Kajaani on kutsunut ja vuosi on monella vierähtänyt. Kyseisistä paikoista löytyy sen verran lössiä, et jos on yksikin tuttu samassa komppaniassa/patterissa ni voi samantien koittaa lotota. Kouluvuosi ei ole kun sen 9kk joista joka viikonloppu pääsee "kotia" ja on syyslomaa, joululomaa ja mitä lienee lomaa ei voi muistaa enään. Puhelimet ja Facebookit on keksitty! Jos kaverit jättää sut tällä välillä niin kyllä ne joutikin jo vaihtoon.

    Kyllä sitä vuoden kärsii olla vaikka Utsijoella yksinään syömässä paskaa. Ite en halua ainakaan olla kolmekymppisenä koulunpenkillä sen takia kun en pääse haluamaan kouluun. Vuos jossain hevon kuusessa ja satavarma paikka haluamassa koulussa ja ei enään kun 3 vuotta jäljellä. Mut jokainen taablaa tavallaan.

    Äänestä

  • 26 kirjoitti:

    Mikäs tämä ketjun aloituskaan oli? Onko siellä taas joku 'sotapoju', 'poliisipoju' hakemassa orjia, joilta ottaa identiteetin, opiskelupaikan, tutkinnon. Jotta se hiiri kiltisti väkertää sen tutkinnon 'mestarilleen'. HÄPEÄ HIIIRIMAA. HÄPEÄ.

    Höh, itse olet sotapoju ... En ollenkaan ymmärrä miksi närkästyit noin. Siitäkö tuo ryöpytys tuli kun kerroin että menin Hämeenlinnaan vaikka olisin mieluummin jäänyt Helsinkiin jos olis pisteet riittäneet?

    Suomen opiskelupaikkojen ripottelu pitkin maaseutua vastaa väestön jakautumista 1960-luvulla. Nykyään suurin osa asuu Etelä-Suomessa mutta paikat on ties missä edelleen. Mun mielestä tämä ei voi olla muuta kuin aluepolitiikkaa. Vai onko jokin muu selitys?

    Meidän ryhmästä kaikilla olis alle tunnin matka Tikkurilaan.

    Äänestä

Haaga-Heliaan hotelli- ja ravintola-alan liikejohdon koulutusohjelmaan. Koe tuntui varsin helpolta ja haastattelukin meni hyvin, ainoastaan jännittää huonot lähtöpisteeni, 38p. Toivottavasti tulisin hyväksytyksi kun nykyiset tradenomiopinnot eivät nappaa ollenkaan :(

Äänestä

Mä en tiedä yhtään, miten meni.
Hain Kajaaniin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Valintakoe oli tosi helppo ja hakijoita suhteellisen vähän, joten sisään voisi päästä helpostikin. Kokeiden jälkeen olo oli tosi varma, mielestäni ryhmätilanne ja opettajan haastattelu meni hyvin, sain suutani auki, vaikka olen vähän ujo. Silti jälkeen päin ajateltuna hirvittää, jos olen sanonut jotain, mistä ne on saaneet musta jotenkin epäsosiaalisen tai muuten sh:ksi sopimattoman kuvan.

Sen näkee sitten muutaman viikon päästä... siihen asti pitää vain olla pelko perseessä.

Äänestä
  • Mä haluaisin kanssa päästä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta en ole päässyt valintakokeeseenkaan edes :(. mulla on kirjoitukset menny ihan suhtkoht hyvin, mutta lukuaineiden keskiarvo heikko... mitä mun täytyy tehdä että pääsen sisään? olen kyllästynyt tekemään töitä (toinen välivuosi menneillään).

    Äänestä

Itse hain Ouluun opiskelemaan tietojenkäsittelyä. Nyt sitten vaan jännätään päästäänkö sisään. Millonhan tuolta tulee tieto? Jossain luki että viimestään 19.7 mutta siihen on niin piiitkä aika odottaa :/ Toivottavasti päästää syksyllä opiskelemaan.

Äänestä

Minä hain ensimmäisenä vaihtoehtona matkailualan koulutusohjelmaan Joensuuhun... siellä kävinkin pääsykokeissa enkä oikein osaa sanoa että miten meni.... :(

Meillä tulokset ainakin tulee välillä 4.7-19.7 :)

Äänestä

Röntgenhoitajaks Metropoliaan. Ei montaa muuta miestä näkyny. :)

Äänestä
  • Toivottavasti natsaa! Itse pohdin kanssa jossain vaiheessa röntgenhommia, mutta päädyin hakemaan hoitsupuolelle TAMK:iin. Ei ollut sielläkään pääsykokeissa lisäkseni montaa miestä... Eihän tämä kyllä kovinkaan miesvoittoinen ala ole, mutta ehkä toisaalta myös ihan mukava juttu meille miehille! :D

    Äänestä

  • Toinen odottaja... kirjoitti:

    Toivottavasti natsaa! Itse pohdin kanssa jossain vaiheessa röntgenhommia, mutta päädyin hakemaan hoitsupuolelle TAMK:iin. Ei ollut sielläkään pääsykokeissa lisäkseni montaa miestä... Eihän tämä kyllä kovinkaan miesvoittoinen ala ole, mutta ehkä toisaalta myös ihan mukava juttu meille miehille! :D

    Vieläkö ammattikorkeakouluihin on ne sukupuolipisteet, jossa naisvaltaiselle alalle hakeva mies tai miesvaltaiselle alalle hakeva nainen saa automaattisesti kolme lisäpistettä? Opo aina puhui noista sukupuolipisteistä lukiossa, mutta siitäkin on jo muutama vuosi aikaa, niin mietin vaan, onko käytäntö muuttunut.

    Äänestä

Minä hain Joensuuhun Muotoilun koulutusohjelmaan. Pääsykokeet meni minun mielestäni aika huonosti, mutta katsotaan....

Äänestä

Vähän OT:nä muualla kuin Helsingissä opiskeluun. Itse opiskelin kuluvan vuoden liiketaloutta hevonkuusessa ja Helsingistä muutin kyseiselle paikkakunnalle. Nyt sain sitten siirron Helsinkiin arvostettuun ammattikorkeakouluun ja voin sanoa, että vuosi meni todella nopeasti. Oli lomat ja viikonloput sekä vapaapäiviä koulussa eli periaatteessa en joutunut olemaan opiskelupaikkakunnallani kuin max. 3-4 päivää viikosta.

Onnea vaan jos et pysty tekemään uhrausta ja asumaan vuotta jossain muualla. Siistiä sitten painaa paskaduunia ja olla pääsemättä kouluun ;)

Äänestä
  • Hyvä näin tuppukyläläisenä hakea mihin tahansa kaupunkiin, kun ei kuitenkaan ole vaarana päätyä pienemmälle paikkakunnalle kuin missä jo asun. Mulle kelpaa hyvin Kajaanin tai Iisalmen kokoinen kaupunki, kun olen paljon pienempään tottunut. :D

    Äänestä

Itsekkin opiskelin vuoden jossain tosi kaukaa olevassa amk:ssa ja nyt sain siirron Helsinkiin....kyllä siellä vuoden jaksaa kärvistellä, mutta nyt tuntuu hyvällä, kun pääsee opiskelemaan omaan paikkakuntaan!

Äänestä

Hain Hyvinkäälle Laureeaan sairaanhoito opintoihin.. Itse laskeskeltuna pitäisi päästä sisään mutta jos aineistossa olikin jotain kompakysymyksiä jotkai jäi huomaamatta niin... huonosti käy. Oon jo 25 että hiljalleen sais paikka ruveta löytymään.. Opettajan haastattelu ei myöskään mennyt ihan toivomallani tavalla.
Koe itsessään oli todella helppo, multa vaan jäi 5p pois koska treelle oli ensimmäinen hakutoive.
Odottavan aika on joskus hyvinkin pitkä.

Äänestä

No jopas ihmisiä tympii kun en halua Helsingistä pois. :D Minulla on ihan hyvä työpaikka jossa mielelläni oleilen, perhe, tyttöystävä (olen muuten mies) jne. on täällä, joten pois en lähde vaikka opiskelupaikasta onkin kyse.

Sukupuolipisteet on vissiin vaan toisella asteella käytössä?

Äänestä

Täydennyshaku voi pelastaa vaikka opiskelupaikkaa ei heruisi. Oppilaitokset saattavat hakea uusia opiskelijoita niille linjoille, joille jäi vapaita opiskelupaikkoja. Silmät auki kiinnostavien linjojen kanssa! Tästä linkistä voi ainakin vertailla oppilaitoksia: http://www.studentum.fi/

Olisi huippua jos pääsisikin jo aloittaan syksyllä opinnot. En oo oikein vaan nähny ilmoituksia vapautuneista opiskelupaikoista. Varmaan voisi itsekin ottaa yhteyttä oppilaitokseen ja kysyä onko vapautunut paikkoja.

Äänestä

Minä hain Haaga-Heliaan myyntityön koulutusohjelmaan. Ahdistavaa, koska en yhtään tiedä pääsenkö sisälle vai en. Pääsykoe meni muuten todella hyvin, mutta matematiikan osuus meni ihan penkin alle. En muista tehtäviä, joten en pysty niitä "tarkistamaankaan". Mutta siis, jos muut osa-alueet meni niin hyvin kuin kuvittelen, luultavasti pääsen kouluun. Jos ei niin... :'(

Äänestä

Hain pieksämäelle sosionomi monimuoto opetukseen. Hakijoita n. 300. Tänään tuli tulokset. Varasijalla 3. Valittuja oli 45. Alin pistemäärä oli 63 ja mulla 62. Ei paljon puuttunut!!!

Äänestä

Oamkkiin kone- ja tuotantotekniikkaan hain vähän "kieliposkella" ja pääsykokeet tein puolitosissani lukematta juuri lainkaan. No tänään tuli sitten tekstarilla ilmoitus, että opiskelupaikan olen saanut.

Ihan jees, että inttilarpin jälkeen on jotakin mitä tehdä.

Terv. Amisnyymi

Äänestä
  • Sinne otettiinki jotai miljardi henkilöä.

    Äänestä

Radiografiaa Metropoliaan!! :)

Äänestä

Onko mitään mahdollisuuksia päästä varasijalta vielä valituksi, jos on varasijalla 10 tjn? Hain tekniikkaan ja liikenteeseen. Että kuinka paljon yleensä jengi on vastaanottamatta paikkoja noin niinku suuunnilleen?

Äänestä
  • Paljonko siellä oli aloituspaikkoja?

    Äänestä

Oliskohan ollu joku 40?

Äänestä

Jyväskylän Viitaniemen amiksen kasvatti lähti Piippukadulle jatkamaan raksaa 4 vuoden tauon jälkeen!!

Äänestä

rakennusmestariksi metropoliaan, amispohjalla pääsykokeisiin pientä kertausta matikan/fysiikan kirjoista ja heittämällä sisään... naureskelen tyytyväisenä lukiolaisille jotka valmennuskurssien ym huuhaa lukemisen jälkeen eivät päässeet sisään..

Äänestä

Matkailualaa pääsin opiskelemaan... Voi että oon iloinen!! :) Olin AIVAN varma etten pääse, koska haastattelu meni ihan penkin alle ja hakijoita oli about 300. Se kirjallinen osuus tais mennä sit ihan hyvin :D

Äänestä

Tampereelle TAMKkiin Tietojenkäsittelyä =)

Äänestä

Hain Mikkelin tekuun ympäristöteknologian koulutusohjelmaan sekä aikuis- että nuorisopuolelle. (aikuispuolelle otettiin 10 ja nuorisopuolelle 29)
Pääsin molempiin ja nyt mietiskelen kummassa aloittaisin.

Äänestä

"rakennusmestariksi metropoliaan, amispohjalla pääsykokeisiin pientä kertausta matikan/fysiikan kirjoista ja heittämällä sisään... naureskelen tyytyväisenä lukiolaisille jotka valmennuskurssien ym huuhaa lukemisen jälkeen eivät päässeet sisään.."

En tiedä kyllä ketään, joka amk:ta varten ois valmennuskurssin käynyt. Eiköhän ne yliopiston puolelle menevät niitä käy. :)

Äänestä

Kajaaniin sairaanhoitajaksi. Mutta sinnehän pääsi kaikki, ketkä kehtasivat hakea ja käydä pääsykokeissa. :D

Äänestä

"Kajaaniin sairaanhoitajaksi. Mutta sinnehän pääsi kaikki, ketkä kehtasivat hakea ja käydä pääsykokeissa. :D"

Enpä usko. Varmasti suurin osa Kajaaninkin halukkaista hakijoista jäi rannalle. Esimerkiksi Turun AMK:in Salon yksikköön pääsi vain 26 aloittavaa Sh-opiskelijaa lähes 400:sta hakijasta. Turussa vielä tuotakin tiukempaa suhteessa hakijoihin.

Sairaanhoitajan opintoihin pääsykynnys on noussut aika korkealle kautta linjan.

Äänestä

Elokuva ja tv -koulutusohjelma kutsuu Turun taideakatemiassa, muita sisäänpäässeitä? :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Likkiso kirjoitti:

Piinaviikot ovat alkaneet, ainakin minulla Metropolian tekniikkaan hakeneena ja pääsykokeet eilen kahlanneena. :) Rakennusinssiksi on tarkoitus päästä, mutta tosiaan, 4 viikkoa vielä odottelua... Hulluksihan tässä tulee....

Jännätään yhdessä 4 viikkoa ja laitellaan sitten tuloksia kehiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu