Kysymys..

Eli olen tässä jo kolmisen kuukautta tapaillut yhtä tyttöä, lähestulkoon joka viikko. Käymme aina kävelyllä tai joskus myös juoksemassa. Juttua riittää ja viihdymme hyvin toistemme seurassa. Pidän todella paljon hänestä ja epäilen hänelläkin olevan myönteisiä tunteita minua kohtaan, mutta en voi sanoa olevani ollenkaan varma asiasta. Ainakin hän juttelee lähes päivittäin kanssani useaan otteeseen netissä ja hymyilee sekä juttelee mukavia minulle aina tapaamisisemme aikana. Mitä luulette, jumittaako meidän juttu tähän paikkaan vaikka loppuiäksi jos toinen ei uskalla tehdä aloitetta? Nimittäin olemme molemmat täysin kokemattomia, ujoja ihmisiä eikä meidän siis ole helppoa puhua mihinkään syvällisempään seurusteluun liittyvistä asioista. Hyvä puoli tällaisessa etenemisessä on nyt se, ettei meillä kummallakaan ole muita ihastuksenkohteita tai seurustelukumppaniehdokkaita eli sikäli saamme edetä rauhassa ja pikkuhiljaa kohti jotain syvällisempää - mikäli sitä molemmat todella haluavat :)

Mutta siis, kannattaisiko minun rohkaista mieleni ja kysyä tyttöä vaikka vaihteeksi syömään ulos jonain iltana? :) Jos vähän jotain erilaista tekemistä vaihteeksi kuin valtavan pitkiä lenkkejä... Mikä voisi mielestänne olla tilanteessa vastaus, voisiko se millään olla myöntävä? :D
397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

If you don't take her out tonight,
She's gonna change her mind,
And I will take her out tonight,
And I will treat her kind.

Äänestä

Kyllä sitä jo entisaikaankin ilmeisesti tiedettiin miten asiat hoituvat ;) Mutta tosiaan, ei minulla kuitenkaan riitä rohkeus tekemään tuollaista liikettä... Itsetuntonikin kun on tällä hetkellä täysin maassa kaikesta huolimatta ja pelkään kärsiväni kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä

Äänestä

Vedä sitä turpaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poika_ kirjoitti:

Eli olen tässä jo kolmisen kuukautta tapaillut yhtä tyttöä, lähestulkoon joka viikko. Käymme aina kävelyllä tai joskus myös juoksemassa. Juttua riittää ja viihdymme hyvin toistemme seurassa. Pidän todella paljon hänestä ja epäilen hänelläkin olevan myönteisiä tunteita minua kohtaan, mutta en voi sanoa olevani ollenkaan varma asiasta. Ainakin hän juttelee lähes päivittäin kanssani useaan otteeseen netissä ja hymyilee sekä juttelee mukavia minulle aina tapaamisisemme aikana. Mitä luulette, jumittaako meidän juttu tähän paikkaan vaikka loppuiäksi jos toinen ei uskalla tehdä aloitetta? Nimittäin olemme molemmat täysin kokemattomia, ujoja ihmisiä eikä meidän siis ole helppoa puhua mihinkään syvällisempään seurusteluun liittyvistä asioista. Hyvä puoli tällaisessa etenemisessä on nyt se, ettei meillä kummallakaan ole muita ihastuksenkohteita tai seurustelukumppaniehdokkaita eli sikäli saamme edetä rauhassa ja pikkuhiljaa kohti jotain syvällisempää - mikäli sitä molemmat todella haluavat :)

Mutta siis, kannattaisiko minun rohkaista mieleni ja kysyä tyttöä vaikka vaihteeksi syömään ulos jonain iltana? :) Jos vähän jotain erilaista tekemistä vaihteeksi kuin valtavan pitkiä lenkkejä... Mikä voisi mielestänne olla tilanteessa vastaus, voisiko se millään olla myöntävä? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu