Varjojen leikkiä!

Auringonlasku saa aikaiseksi tuon ilmiön ja se katoaa hyvin nopeasti.
Kadotessaan vielä ikäänkuin elää, ja siirtyy seinältä toiselle.
Sinisen harmaata tapettia vasten näkyy hyvin.

Voithan katsella jos vaikka mille seinälle teillä osuu aurinko, siihen vaan tavaroita niin voit saada varjoleikin myöskin teille :))

Kun kulkee silmät auki, ei voi olla löytämättä uutta, oikeastaan joka paikasta.

Mulle kun noi ötökät on niin rakkaita niin myös silloin se kasvistokin siellä.
Eilen kuvailin kameralla suuria linjoja, isoja pensaita mutta viikonloppuna olin tuolla metsikössä ja löysin vaikkaa mitä siellä maassa möyrien. Mun kamera ei vaan ole hyvä kuvaamaan pientäkään, pitäis ostaa parempi.
Kyllä joka kerran näen erilaisten miesten kulkevan kunnon kameroilla mun paikoissa.
Ostan meidän pikkulikalle noita luontojuttuja ja kun se taas tulee tänne niin tutkitaan yhdessä juuri tuota pientä maailmaa.
Mut taas opetti veli sitä ihailemaan.
Siellä on miljoona enemmän elämää kun täällä isossa.
Ja noi jäkäläkalliot on mahtavia, sammal ja jos mennään ylöspäin niin sitten vanhojen metsien naavastot.

Lyijykynätyöt on sellaisia joita vielä itseltani sulatan mutta maalaus saa jäädä koska mun kädet ja aivot ei toimi yhteistyössä siinä.
Mulla oli joskus sellaisia maisemakortteja joita aloin huvikseni hahmottamaan lyikkärillä ja se olikin ihan kivaa ja siitä tuli jopa sellainen että itse näin mitä olin tehnyt.
Kumma juttu, vaikka piirtäminen sinänsä ihmisestä mieluummin tikku-ukkoja koska ei osaa saada näköistä.
Mutta eihän patsaatkaan aina ole näköisiä, usein ei sinnepäinkään :))

Oikein hyvää huomenta myöskin sinulle sinne "toisen" meren laitaan :))
Tästä tulikin ihana ketju. Maan pienimmistä tuonne taivaan korkeuteen.
Kyllä pilvetkin kuuluu mun ihailemiini jujuihin.
Joskus kun kävelen ulkona ja näen jonkun kauniin muodostelman niin vois niskat naksahtaa kun ylös tuijottelen.
Ja vaikka ne jotka mun näkee täällä kävelevän varmaan kattoo että yhenlajin hullu on taas tossa menossa niin, haistelen kuin koira ja kuuntelen kuin kissa, ja tarkkailen kuin lintu ympäristöäni.
Hevoskastanjoissa on taas ne ihanat kukan ja niitä ihailin yks päivä, ohitseni mies autolla ja hymy oli huulillaan kun näki mun pysähtyneen puun luo.
Mutta nautin ihan suunnattomasti ja täysin rinnoin tuolla ulkona liikkumisesta jonne kohta taas menen.

Asiata toiseen, kukahan täällä on käynyt kiroilemassa, kun avasin ketjun luki heti että kirosanoja on siivottu ja koko ketju oli ihan hebreaa.
Vähän aikaa raavin päätäni mutta saihan tämän sitten kuitenkin ihan normaaliksi.
Ne tekee noita kummia uudistuksia joista ei sitten ota kukaan tolkkua ja sotkevat tätä palsta elämää.

Meriläinen kirjoitti:

Oikein hyvää huomenta myöskin sinulle sinne "toisen" meren laitaan :))
Tästä tulikin ihana ketju. Maan pienimmistä tuonne taivaan korkeuteen.
Kyllä pilvetkin kuuluu mun ihailemiini jujuihin.
Joskus kun kävelen ulkona ja näen jonkun kauniin muodostelman niin vois niskat naksahtaa kun ylös tuijottelen.
Ja vaikka ne jotka mun näkee täällä kävelevän varmaan kattoo että yhenlajin hullu on taas tossa menossa niin, haistelen kuin koira ja kuuntelen kuin kissa, ja tarkkailen kuin lintu ympäristöäni.
Hevoskastanjoissa on taas ne ihanat kukan ja niitä ihailin yks päivä, ohitseni mies autolla ja hymy oli huulillaan kun näki mun pysähtyneen puun luo.
Mutta nautin ihan suunnattomasti ja täysin rinnoin tuolla ulkona liikkumisesta jonne kohta taas menen.

Asiata toiseen, kukahan täällä on käynyt kiroilemassa, kun avasin ketjun luki heti että kirosanoja on siivottu ja koko ketju oli ihan hebreaa.
Vähän aikaa raavin päätäni mutta saihan tämän sitten kuitenkin ihan normaaliksi.
Ne tekee noita kummia uudistuksia joista ei sitten ota kukaan tolkkua ja sotkevat tätä palsta elämää.

Lue lisää

Joskus, itseasiassa monesti, kun luen kirjoituksia, niin vertauskuvalliset lauseet kun kiäntää ja viäntää ihan todeksi, niin pikkasen rupee nakrattamaan:)

"Näin" nimittäin sinut koirana, kuono maassa. Muinoin meillä oli Newfoundlandin koira ja hän kulki ihan koko ajan kuono visusti maassa kiinni. Se rakasti näitä muiden koirien "lähettämiä kirjeitä" ja joskus oli vaikea edetä eteenpäin, kun nuuhkiminen kesti niin kauan.

Tälleen:

Lenkillä oleva immeinen pysähtyy, kuin seinään ja jää tuijottamaan toista ihmistä, jonka omituinen käytös saa hänet hiipimään varovasti läheisen pöheikön taakse. Sieltä on hyvä näkyvyys omituisuutta katsella.

Ihminen (Meriläinen) kumarruttaa itsensä alas, hän vajoaa konttima-asentoon ja löytää vallan ihastuttavan tuoksun. Nenä maassa kiinni, hän etenee konttien, pysähtyy välillä nuuhkimaan koko itsensä ympäristöä.
Ihminen nousee polvilleen ja nostaa nenänsä kohti taivasta. Puskan takana lymyävä katselee, miten polvilumpioilla kököttävä pyörittelee päätään ja nuuhkii ilmaa.
Ihmisen korvat pilkahtelevat hiusten alta ja kissamaisten korvien tavoin ne kääntyvät sinne tänne, hakien erilaisia ääniä. Sitten hän vajoaa taas konttimaan. Hän raaputtelee eteen tullutta littanakiveä, huomaa sitten ohuen rupijäkäläpläiskän ja varoo krapsuttelemasta juuri sitä kohtaa, ettei vain vaurioittaisi tätä symbioottista eliötä. Ihminen siirtää silmämunansa Niin lähelle rupijäkälää, kuin vain voi ja katselee sitä ihastuksissaan.

Aikansa tutkittuaan ja nautiskeltuaan luonnon ihmeistä, ihminen nousee kahdelle jalalleen ja lähtee jatkamaan matkaa.

Puskan takana seisova ihminen raapii päätään ja tuumaa itsekseen:
-No oli siinä Omituinen ihiminen.

:)

Heikunkeikku kirjoitti:

Joskus, itseasiassa monesti, kun luen kirjoituksia, niin vertauskuvalliset lauseet kun kiäntää ja viäntää ihan todeksi, niin pikkasen rupee nakrattamaan:)

"Näin" nimittäin sinut koirana, kuono maassa. Muinoin meillä oli Newfoundlandin koira ja hän kulki ihan koko ajan kuono visusti maassa kiinni. Se rakasti näitä muiden koirien "lähettämiä kirjeitä" ja joskus oli vaikea edetä eteenpäin, kun nuuhkiminen kesti niin kauan.

Tälleen:

Lenkillä oleva immeinen pysähtyy, kuin seinään ja jää tuijottamaan toista ihmistä, jonka omituinen käytös saa hänet hiipimään varovasti läheisen pöheikön taakse. Sieltä on hyvä näkyvyys omituisuutta katsella.

Ihminen (Meriläinen) kumarruttaa itsensä alas, hän vajoaa konttima-asentoon ja löytää vallan ihastuttavan tuoksun. Nenä maassa kiinni, hän etenee konttien, pysähtyy välillä nuuhkimaan koko itsensä ympäristöä.
Ihminen nousee polvilleen ja nostaa nenänsä kohti taivasta. Puskan takana lymyävä katselee, miten polvilumpioilla kököttävä pyörittelee päätään ja nuuhkii ilmaa.
Ihmisen korvat pilkahtelevat hiusten alta ja kissamaisten korvien tavoin ne kääntyvät sinne tänne, hakien erilaisia ääniä. Sitten hän vajoaa taas konttimaan. Hän raaputtelee eteen tullutta littanakiveä, huomaa sitten ohuen rupijäkäläpläiskän ja varoo krapsuttelemasta juuri sitä kohtaa, ettei vain vaurioittaisi tätä symbioottista eliötä. Ihminen siirtää silmämunansa Niin lähelle rupijäkälää, kuin vain voi ja katselee sitä ihastuksissaan.

Aikansa tutkittuaan ja nautiskeltuaan luonnon ihmeistä, ihminen nousee kahdelle jalalleen ja lähtee jatkamaan matkaa.

Puskan takana seisova ihminen raapii päätään ja tuumaa itsekseen:
-No oli siinä Omituinen ihiminen.

:)

Lue lisää

Tuo oli kyllä tosi lähellä minua, ei voi muuta sanoa :))))
Mutta syytäisinköhän siitä isääni, joka opetti hyvinkin tuon koiramaisen kulun.
Muistelisin joskus kertoneeni sen täälläkin mutta tulkoon toistoa.

Naapurin koira pääsi karkuun, ja kaikki kilvan juoksemaan koiran perään. Niin aikuiset kun lapset. No koirahan sitä hauskana leikkinä piti tietenkin.
Isäpappa tuli hakemaan minua pois sieltä ja katsoi ihmeissään, mitäs täällä touhutaan.
No kun Rekku pääsi karkuun ja se pitäis kiinni saada, selittelin hänelle.
Isä huusi kaikki pois metsästä ja sanoi ettei toi onnistu.
Hän lähti metsään nelin kontin haistelemaan.
Koira uteliaaksi, mikäs tolle ihmiselle tuli, miksi kaikki lopetti leikkimisen??
Varovasti asteli kohti isää,uteliaana, mitähän hyviä hajuja se on löytänyt.
Kun tuli riittävän lähelle, niins naps. kiinni oli ennenkuin koiruli keski haukkua edes ajatella.

Nii että ymmärtänet varmaan kun on tälläisessä perheessä kasvanut niin kaikki tuo mitä minusta kerroit onkin ihan ja aivan normaalia käytöstä :))

Meriläinen kirjoitti:

Tuo oli kyllä tosi lähellä minua, ei voi muuta sanoa :))))
Mutta syytäisinköhän siitä isääni, joka opetti hyvinkin tuon koiramaisen kulun.
Muistelisin joskus kertoneeni sen täälläkin mutta tulkoon toistoa.

Naapurin koira pääsi karkuun, ja kaikki kilvan juoksemaan koiran perään. Niin aikuiset kun lapset. No koirahan sitä hauskana leikkinä piti tietenkin.
Isäpappa tuli hakemaan minua pois sieltä ja katsoi ihmeissään, mitäs täällä touhutaan.
No kun Rekku pääsi karkuun ja se pitäis kiinni saada, selittelin hänelle.
Isä huusi kaikki pois metsästä ja sanoi ettei toi onnistu.
Hän lähti metsään nelin kontin haistelemaan.
Koira uteliaaksi, mikäs tolle ihmiselle tuli, miksi kaikki lopetti leikkimisen??
Varovasti asteli kohti isää,uteliaana, mitähän hyviä hajuja se on löytänyt.
Kun tuli riittävän lähelle, niins naps. kiinni oli ennenkuin koiruli keski haukkua edes ajatella.

Nii että ymmärtänet varmaan kun on tälläisessä perheessä kasvanut niin kaikki tuo mitä minusta kerroit onkin ihan ja aivan normaalia käytöstä :))

Lue lisää

Olikohan se minun Vahva Intuitioni, joka ohjasi sormiani kirjoittamaan sinun koiramaisesta käytöksestäsi:)
Hauska juttu isäsi koirankiinniottamisesta. Hyvä kun kerroit, sillä en ollut lukenut aikaisemmin tuota juttua. Oli mielestäni mitä mainioin keksintö tehdä juuri sillä tavalla.

Kylläpä minäkin jouduin ottamaan käyttööni jos joitakin koiramaisia (susimaisia) käytösmalleja, kun koulutin johtajakoiraksi syntynyttä Nöffiä.
Jouduin vahingossa joitakin kertoja TOSI noloihin tilanteisiin, kun luulin olevani yksin koiran kanssa ja yhtäkkiä olikin yleisöä näkemässä koiramaisen käytökseni. Olen niitä joitakin tänne palstalle kirjoittanut, en rohkene kirjoittaa uudestaan:)

Mulla pn kaikenaikaisia varjoja, kesäisiä syksyisiä ja talvisia.
Mutta tänään voi taivaalla näkyä mielenkiintoista, täytynee mennä illemmalla katsomaan.
Auringonpurkauksia on ollut niin kovana että voi jossain näkyä paljon revontulia.
Talvella niitä on kyllä näkynyt täällä etelässäkin mutta näin kesällä en ole onnistunut siihen kohtaan.
Tunkeeko se vihreys sulle maljakkoon näin kesällä, vai ihan ikkunasta sisään?

Pilvet nuo taivaan Enkelit.
Usein kyllä näen muodostelmissa erilaisia enkeleitä.
Sitten koiria ja nallekarhujakin ja milloin mitäkin.
Mutta sitten pilvet sinällään ovat erittäin mielenkiintoisia.
Yks päivä oli taivas täynnään pikkupilviä, ne oli ihan hauskoja vaikka eivät kuvanneet mitään.
Sitten taas myrskyn pilvet ovat oma lukunsa, varsinkin se kultareunus joka silloin tulee pilveen kun aurinko takana loistaa.
Joskus tuntuu että pilvi on niin lähellä että sitä voi koskea, mutta kun ojentaa käden sitä kohden niin ei onnistukaan.

Meriläinen kirjoitti:

Pilvet nuo taivaan Enkelit.
Usein kyllä näen muodostelmissa erilaisia enkeleitä.
Sitten koiria ja nallekarhujakin ja milloin mitäkin.
Mutta sitten pilvet sinällään ovat erittäin mielenkiintoisia.
Yks päivä oli taivas täynnään pikkupilviä, ne oli ihan hauskoja vaikka eivät kuvanneet mitään.
Sitten taas myrskyn pilvet ovat oma lukunsa, varsinkin se kultareunus joka silloin tulee pilveen kun aurinko takana loistaa.
Joskus tuntuu että pilvi on niin lähellä että sitä voi koskea, mutta kun ojentaa käden sitä kohden niin ei onnistukaan.

Lue lisää

Entäpä punaisen laskevan auringon värjäämät pilvet. Joskus on tullut otettua kuvia, joista näyttää, kuin taivas olisi tulessa.
Kerran yhdelle kanadalaiselle keskustelufoorumille laitoin yhden sellaisen kuvan, niin väittivät että olen jollakin kuvankäsittelyohjelmalla sen kuvan tehnyt.
On minulla kuvia taivaalta putoilevista vesipisaroistakin. pimeässä otettuja ja salama on ainoastaan hetkeksi pysäyttänyt sen tilanteen. Pisarat eivät muuten ole pisaroita vaan palloja.
Tai tuulen lennättämä lehti, joka pilviä kuvatessa sattuu etsimen kohdalle ja "räps".
Luonnossa on makeita tilanteita, jos vaan on kärsivällinen, tai onnea niin ne saa myös ikuistettua.

Duke.of.America kirjoitti:

Entäpä punaisen laskevan auringon värjäämät pilvet. Joskus on tullut otettua kuvia, joista näyttää, kuin taivas olisi tulessa.
Kerran yhdelle kanadalaiselle keskustelufoorumille laitoin yhden sellaisen kuvan, niin väittivät että olen jollakin kuvankäsittelyohjelmalla sen kuvan tehnyt.
On minulla kuvia taivaalta putoilevista vesipisaroistakin. pimeässä otettuja ja salama on ainoastaan hetkeksi pysäyttänyt sen tilanteen. Pisarat eivät muuten ole pisaroita vaan palloja.
Tai tuulen lennättämä lehti, joka pilviä kuvatessa sattuu etsimen kohdalle ja "räps".
Luonnossa on makeita tilanteita, jos vaan on kärsivällinen, tai onnea niin ne saa myös ikuistettua.

Lue lisää

Se siinä on tänä päivänä yksi kuvaamisen riemuista, kun tietää niiden otosteen mitkä saa olevan aitoja.
Kuvankäsittely on tullut niin tavalliseksi, samoin kaikenlainen tilanteiden lavastaminen että jostain kilpailukuvista ei voi tietää onko ne todella aitoja.
Ja jollain jätetyllä haaskalla otettu kuva villieläimistä ei minusta ole aito.
Mutta totta kärsivällisyyttä vaatii ja monta turhaa kuvaa tulee kun hetki muttuu sekunneissa.

Duke.of.America kirjoitti:

Entäpä punaisen laskevan auringon värjäämät pilvet. Joskus on tullut otettua kuvia, joista näyttää, kuin taivas olisi tulessa.
Kerran yhdelle kanadalaiselle keskustelufoorumille laitoin yhden sellaisen kuvan, niin väittivät että olen jollakin kuvankäsittelyohjelmalla sen kuvan tehnyt.
On minulla kuvia taivaalta putoilevista vesipisaroistakin. pimeässä otettuja ja salama on ainoastaan hetkeksi pysäyttänyt sen tilanteen. Pisarat eivät muuten ole pisaroita vaan palloja.
Tai tuulen lennättämä lehti, joka pilviä kuvatessa sattuu etsimen kohdalle ja "räps".
Luonnossa on makeita tilanteita, jos vaan on kärsivällinen, tai onnea niin ne saa myös ikuistettua.

Lue lisää

Vielä tuli mieleeni yks kuva jonka kerran otin Vappuaamuna torilla.
Kaikki oli lähteneet jo, mutta paikalla oli vielä se ihmisten riemu ja rellestys. Sen tunsi vaikkei ihmisiä ollutkaan.
Yksi naisen korkokenkä oli siellä jossain torin laidalla, otin siitä kuvan. Aina kun kuvaa myöhemmin katsoin tunsin sen saman tunteen joka oli sinne torille jäänyt.
Mutta kun yritin joillekin ihmisille joille kuviani näytin selostaa, heille se oli vain kenkä kuvassa eikä muuta.

Meriläinen kirjoitti:

Vielä tuli mieleeni yks kuva jonka kerran otin Vappuaamuna torilla.
Kaikki oli lähteneet jo, mutta paikalla oli vielä se ihmisten riemu ja rellestys. Sen tunsi vaikkei ihmisiä ollutkaan.
Yksi naisen korkokenkä oli siellä jossain torin laidalla, otin siitä kuvan. Aina kun kuvaa myöhemmin katsoin tunsin sen saman tunteen joka oli sinne torille jäänyt.
Mutta kun yritin joillekin ihmisille joille kuviani näytin selostaa, heille se oli vain kenkä kuvassa eikä muuta.

Lue lisää

Joo se kenkä on aika hyvä merkki elämästä. Vähän niinkuin jalanjälki autiolla hiekkarannalla.
Olen joskus ollut rekentelemassa huumorikuvia, mutta yleisimmin tilanne mikä tulee kuvattua on todellinen.

Tuosta tuli mieleeni kanootilla matkailu on myös erittäin mahtavaa.
Hiljaa meloo rantoja pitkin, kun antaa veden kuljettaa, tuntee olevansa todella osa luontoa. Siinä istuu niin lähellä pintaa, lähellä luontoa.