Milano VS Rooma

Olen kahden vaiheilla, jompaan kumpaan pitäisi päästä.
Pyytäisin siis vertailua näiden kahden kaupungin välillä.
Ovatko ne kuin yö ja päivä, vai löytyykö samankaltaisuuksia.
Eroaako hintataso(ruoka ja juoma), yöelämä ja yleinen meininki toisista radikaalisti.
Kävijät, kumpaa suosittelette nuorelle pariskunnalle?

Kiitos
4733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ovat kuin yö ja päivä. Ei muuta yhteistä kuin, että molemmat Italiassa. Nuorelle pariskunnalle suosittelen Roomaa, joka on Euroopan upein kaupunki.

Äänestä

Olipa kerran kaksi naista, Paola ja Antonella.

Paola oli ylemmässä keskiluokkaisessa perheessä hyvän kotikasvatuksen saanut urasuuntautunut nainen. Paola ei niinkään ollut luonnonkaunis, mutta pettämättömällä tyylitajullaan hän osasi korostaa parhaita piirteitään ja peittää ulkonäkönsä heikkouksia. Paola oli suora mutta vetäytyväinen ja koppava mutta kuitenkin tarvittaessa korrektiakin korrektimpi. Antonella ei missään nimessä ollut syvällinen. Ennemminkin hän oli korostetun pinnallinen, koska ympäristö oli opettanut, että vain ylväs ensivaikutelma merkitsee kiireisessä arjessa, jonka keskiössä on työ ja siinä menestyminen. Sen myötä kaikki muutkin asiat mukautuvat itselle sopiviksi. Itsehän sitä kuitenkin on maailman napa, hän oli tottunut ajattelemaan.

Antonella oli tavallinen naapurintyttö, joskin luonnollisesti poikkeuksellisen kaunis. Hän oli avoin ja kiihkeä. Antonella kasvoi sisarustensa kanssa perheessä, joka piti viimeiseen asti huolta omistaan. Ehkä tällä saatoi olla vaikutusta siihen, ettei vallitseva ympäristö saanut otetta Antonellasta, joka kulki omia polkujaan kumartelematta jokaista vastaantulijaa. Kuitenkin Antonellasta myös huokui ympärilleen se lämpö ja intohimo, jonka rakastava perhe oli häneen istuttanut. Kumartelemattomuuskaan ei tarkoittanut kiinnostuksen puutetta ympäröivää maailmaa kohtaa. Itse asiassa Antonella oli jopa korostuneen kiinnostunut jokaisesta, jonka kanssa hän sattui keskustelemaan. Tämä siitäkin huolimatta, että Antonella antoi muille aina enemmän kuin otti vastaan. Hän ei siitä välittänyt, koska se oli vain elämää, joka itsessään oli Antonellan mielestä kaikkein arvokkain asia.

Riippumatta siitä, oletko mies vai nainen: Kumman kanssa viettäisit lomasi?

Äänestä

Vuosituhantinen yltäkylläinen Rooma hakkaa Milanon kalsan bisnesilmapiirin kevyesti 10-0!! Molemmissa käyty viime kesänä, joten helppo verrata. Hintataso on samaa luokkaa molemmissa, ja molemmista löytyy tosi edullisiakin vaihtoehtoja, kunhan ne osaa poimia turistirysien joukosta.

Äänestä

Milano voisi olla minkä tahaansa maan kaupunki mutta Rooman tapaista kaupunkia ei löydy muualta. Helppo valinta siis, Rooma ehdottomasti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Italiaan, kyllä kirjoitti:

Olen kahden vaiheilla, jompaan kumpaan pitäisi päästä.
Pyytäisin siis vertailua näiden kahden kaupungin välillä.
Ovatko ne kuin yö ja päivä, vai löytyykö samankaltaisuuksia.
Eroaako hintataso(ruoka ja juoma), yöelämä ja yleinen meininki toisista radikaalisti.
Kävijät, kumpaa suosittelette nuorelle pariskunnalle?

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu