Olen ihastunut naiseen. Enhän voi, koska olen naimisissa miehen kanssa, olen äiti ja kukaan ei voisi ikinä uskoa että... Että että. Mutta näin se on, ei tämä ole eka kerta, on ollut muitakin. Mieheni pyörtyisi jos tietäisi. En voisi ikinä edes kuvitella että hakeutuisin oikeasti kanssakäymisiin tämän naisen kanssa. Tunnen nahoissani että hän on bi, vaikka tahollaan naimisissa ja äiti hänkin.
Mutta mietin häntä paljon, hyvin paljon. Tapaamme nykyisin harvakseltaan ja sattumalta opiskelukuvioissa, hän kuuluu opettajakuntaan, minä aidan toiselle puolen. Aiemmin olin muutamalla hänen kurssillaan. Välillä tuntuu että on vain sormenmitan päässä että tavatessamme kosketan häntä, sanon hänelle että... mitä?? En uskalla ajatella. Hänen kauttaan minulle avautui eräs hyvin tärkeä asia, sain tuntumaa itseeni ja sisimpäni todellisuuteen. Mutta jos yhtäkkiä sanoisin hänelle sen, soheltaisin ja punastelisin itseni alimpaan nolousluokkaan ja paljastaisin, että hän vaikuttaa minuun ihan hitosti, ihan järkyttävästi!
Minun on pakko kirjoittaa tämä, koska olen vasta viime aikoina myöntänyt itselleni että olen bi. Nyt kirjoitin sen ensimmäisen kerran! On prosessoitava tätä juttua, laitettava se johonkin lokeroon, oltava toteuttamatta sitä. Minulla on mies jota rakastan, perhe joka on minulle kaikki kaikessa. Viime aikoina olen ollut seksuaalisuuteni kanssa todellisessa suossa ja olen miettinyt tuskastumiseen asti. Miten saada asiat järjestykseen päässään? Miksi minut on luotu tällaiseksi, miksen voi olla vain hetero? Olenko jotenkin epänormaali? Huomaavatko ihmiset? Entä jos kaikki tuttuni aavistelevat, entä jos mieheni aavistaa?? Itseasiassa luulen että hän aavistaa. Mutta en ikinä voisi sanoa sitä hänelle suoraan. En vain voisi. Edes parhaalle ystävälleni en voisi sanoa. Mutta... jollekin se on kai sanottava, että se ei ole tumma pelottava käsittelemätön möykky sisälläni.
Mutta mietin häntä paljon, hyvin paljon. Tapaamme nykyisin harvakseltaan ja sattumalta opiskelukuvioissa, hän kuuluu opettajakuntaan, minä aidan toiselle puolen. Aiemmin olin muutamalla hänen kurssillaan. Välillä tuntuu että on vain sormenmitan päässä että tavatessamme kosketan häntä, sanon hänelle että... mitä?? En uskalla ajatella. Hänen kauttaan minulle avautui eräs hyvin tärkeä asia, sain tuntumaa itseeni ja sisimpäni todellisuuteen. Mutta jos yhtäkkiä sanoisin hänelle sen, soheltaisin ja punastelisin itseni alimpaan nolousluokkaan ja paljastaisin, että hän vaikuttaa minuun ihan hitosti, ihan järkyttävästi!
Minun on pakko kirjoittaa tämä, koska olen vasta viime aikoina myöntänyt itselleni että olen bi. Nyt kirjoitin sen ensimmäisen kerran! On prosessoitava tätä juttua, laitettava se johonkin lokeroon, oltava toteuttamatta sitä. Minulla on mies jota rakastan, perhe joka on minulle kaikki kaikessa. Viime aikoina olen ollut seksuaalisuuteni kanssa todellisessa suossa ja olen miettinyt tuskastumiseen asti. Miten saada asiat järjestykseen päässään? Miksi minut on luotu tällaiseksi, miksen voi olla vain hetero? Olenko jotenkin epänormaali? Huomaavatko ihmiset? Entä jos kaikki tuttuni aavistelevat, entä jos mieheni aavistaa?? Itseasiassa luulen että hän aavistaa. Mutta en ikinä voisi sanoa sitä hänelle suoraan. En vain voisi. Edes parhaalle ystävälleni en voisi sanoa. Mutta... jollekin se on kai sanottava, että se ei ole tumma pelottava käsittelemätön möykky sisälläni.
Vastaukset 14
Vanhimmat
parin kolmen vuoden päästä helpottaa, tuntemukset tasoittuvat normalisoituvat eikä satu enää.malta oottaa,käy rauhas asioita läpi.sä oivallat pian et sulla on kyky rakastaa vähän isommasti kuin normi heterolla.ja mitä pahaa siinä on?ihan eksksi rauhoitu ja vedä henkeä :).
Hyvä pointti: Miksi pitäisi nähdä huonona tai pahana asia, joka on oikeasti vain rikkaus. Jos on kyky rakastaa laajemmin kuin täys heteropohjalta, niin GREAT! Asiat helpottuvat huomattavasti, jos hyväksyy ensin itsensä.
Ehkä miehesikin on BI. Samankaltaiset vetävät toisiaan puoleensa.
Onkohan tuo bi-puolesi nyt ollenkaan ongelma? Ennemmin tulee mieleen että ongelmasi on tuo voimakas ihastuminen sinänsä, sillä tuo kuvailemasi nainen ei välttämättä ole ollenkaan bi, vaan perusystävällinen, älykäs kohtelias, tyypillinen opettajaihminen.
Voit varmaan jatkaa asian lokeroimista ja kärsiä noista ihastumisista melkein loputtomiin, mutta jos et niin tahdo tehdä, niin silloin kyllä kannattaa tuohon möykkyyn käydä käsiksi jonkun sellaisen kanssa, johon et ole ihastunut, vaan jonkun johon voit täysin luottaa ja joka ei yritä johdatella sua suuntaan tai toiseen.
Tervetuloa kerhoon :)
Mmm olen itsekin opettaja, ja kohteliaskin, mutta myös lesbo ;)
Ja tiedän myös muita samanhenkisiä, eli ei me kaikki olla sattumalta kilttejä ja perusystävällisiä, vaan meissäkin on se intohimoinen puoli...
Mitä sää tekisit (tai oot tehny) jos joku oppilaistasi kertoisi olevans korviaan myöten ihastunut suhun? Ja tapahtuuko semmosta sulle usein?
Aaaaahh... opeta mua ;)
Voi kun opet on ihania... Ainakin moni tuntemani :)
Kun vain tietäis mikä on sitä perusystävällisyyttä ja mikä sitä oikeaa intohimoa...?
Riippuu ehkä oppilaasta, että miten suhtautuisin... Jos opettaisin aikuista ihmistä (esim. yli 20v) , niin totta kai olisi aika imartelevaa saada huomiota... Sitä nuorempien ihastumiset kokisin lähinnä kiusallisina.
Mutta se kaikkein kuumin yhdistelmä on ope ope ;) Ehkä samankaltainen arvomaailma ja luonteenpiirteet vetävät puoleensa. Ja intohimon, kiinnostuksen ja ihastuksen kyllä tunnistaa naisen katseesta, aitoja tunteita on vaikeaa tai mahdotonta peittää mun mielestäni.
Voi kurjuuden kurjuus! Miks koko lepakkolauma on siirtynyt tänne? Keskustelut loppu vai eiks sitä oikeaa löydy? Ei sitä täältäkään löydy, käyttäkää jotain ex:ää.
green silver: Olemme kaikki huomanneet vihertavät silmäsi ja pälyilysi. Älä enää salaa mitään tai muuta tyylisi.
Ei se pysty enää. Mitä odotat? Katsos LYYLIT ei pysty.
Hauska ketju :D
Ota bussi Helsinkiin Aleksanterinkadulle, kävele se päästä päähän kaksi kertaa ja näin jo henki kulkee. Ei ihmisiä kannata määritellä sen kummemmin, bi-puolia löytää itsestään niin moni. Et todellakaan ole poikkeus.