Uusi ilmiö

Loppusuorallako

Merkillinen hikoilemattomuus ensimmäisenä hellepäivänä ja -yönä askarruttaa. Olo oli euforinen ja iholla sellainen miellyttävä "kihelmöivä" tunne. Nukuin hyvin, heräten välillä ihmettelemään ilmiötä. Tämä on kuudes vaihdevuosikesä ja odotin hellettä suurella kauhulla. Kesät ovat olleet hirveitä tähän saakka. No hyvin nukutun yön jälkeen siivosin talon ja pesin neljä mattoa, vaikka lämmintä oli melkein 28 astetta. Illalla tosin olin "hieman" poikki ja viime yö sitten hikoiltiin entiseen malliin. Vaikka hikoiluttaa nytkin, niin olo on hieman erilainen ja helpompi kuitenkin. Olisivatkohan nämä "oireet" merkki vaihtareiden väistymisestä, lopultakin? Tuota ihon kihelmöintiä ei ole minulla koskaan ollut aikaisemmin. Muutoksia ruokavaliossa on sen verran, että olen ahminut tuoretta rohtoliperiä suuret määrät, se on ihanaa paistetun munan päällä ja voileivällä.

4

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihana helle

      Itse olen 56v ja olen ollut siitä ihmeellinen, kun muut kärsivät helteestä, minäpä en. Kylmällä kelillä hikoiluja tuli pitkin yötä ja päivää ja nyt ei tule, eikä tullut viime kesän helteelläkään. Vasta helteiden loputtua alkoi vv-hikoilu taas.
      Vanhako itse olet? Kyllähän tuo 6v kärvistelyä kuulostaa jo riittävältä.

      • Loppusuorallako

        Kiitos kysymästä, olen 57 v. Kylläpäs helpotti kun ilma jäähtyi. Taisi sattua vain sellainen hyvä hetki, joita joskus harvoin tulee, kun kirjoitin tuon aloituksen. Viimeksi olen turvonnut näin pahoin helteellä silloin kun olin raskaana. Turvotus vaan lisääntyi päivä päivältä, laskien hieman yöllä. Hiki valui koko ajan kuin purosta pitkin otsaa ja silmiin, puhumattakaan muusta kroppasta. Eilen olivat silmät turvonneet ja rähmivät ja koko naama täynnä pieniä märkänäppylöitä. Tuli varmaan ennätys vaihtaripiinassa. Yöt jäivät melkein nukkumatta tuon hikoilun ja kuumuuden vuoksi. Eilen jalat olivat jo niin kipeät, että ruohon leikkaaminen pihalta oli yhtä tuskaa. Hyttyset olivat pieninpiä vaivoja.
        Miten itselläsi meni helteellä?
        Viime yönä odotin kylmää rintamaa kuin pelastajaa, en olisi jaksanut millään enää yhtään kuumaa yötä.


    • edellinen

      Morjensta vaan! Voiskohan se olla niin, että vv-hikoilua ei huomaa helteellä, kun koko ajan on tasainen hiki päällä? Toisilla se tietenkin pahenee helteellä. Mulla ei turvotustakaan ole sen enempää, kuin normikelilläkään. Oikeastaan olen ollut koko viime talven turvonnut ja etenkin kasvoista ja silmien ympäriltä. Viime viikon ajan turvotus on ollut lievempää. Johtuisko tosi runsaasta veden juomisesta osittain. Tänään kaiketi täälläpäin on vimppa hellepäivä. Ulkomittari näyttää nyt 23,1ja sisämittari 29,5, että kyllä täällä tarkenee ilman peittoa vielä ensiyön:) Pidän kyllä lämpimästä, mutta joku raja on mullakin sentään. Kylmällä kelillä alkavat nivelet särkeä, että eipäs koskaan tunnu hyvältä:(
      Hyvää jatkoa sulle ja yritetään pärjäillä:D

    • helpottunut

      olen myös huomannut et ei enää tunnu helle niin pahalle kun viime kesänä,olisko jo ohi on vaihe vaihtareissa.
      Ihan on pelottanut kun hymyillen nuoret säätiedottajat iloitsee paahteesta, mutta kaikki ei pidä siitä.
      Jospa minäkin voisin nauttia viimeinkin helteestä, sillä päälle 40v alko hikoilu ja tuli punaisia laikkuja kaulasta olkapäitä myöden.
      Nyt kohta 60v ja todellakin parempi olo,eikä ole hengenahdistusta jota on ollut päälle 50v usein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      158
      12109
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4550
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      134
      3643
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2738
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      362
      1609
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1506
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1451
    Aihe