Forssasta kaksi kansanedustajaa.Meitä vähäosia alkaa kohta riemastuttaa.Katuvaloja mettäkulmille.
Edustajia
VanhaKata
5189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eivätpä taida saada mitään aikaiseksi!!!
Vanhasta on jo nähty, ettei aja mitään muuta kun sika-asioita,
ja tää uusi on latonut liikaa lupauksia, mutta rahkeet toteutumiseen ovat mitättömät!!
Harmittaa oikeen!!!! Varsinkin kun kokoomus on pissinyt paperinsa ihan totaalisesti!!!
Persut ne vasta eri epeleitä onkin. Taisi Soini ymmärtää että nyt on ainut oikea ratkaisu jäädä oppositioon huutelemaan, koska omat rivit aiheuttaisivat hallituksessa enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Nyt on neljä vuotta aikaa olla vastarannan kiiski ja hokea "mitä minä sanoin" ja samalla koittaa palkata itselleen sopivia oikeita politiikkoja. Sitten kun saa ykköspuolueen aseman seuraaviin vaaleihin voikin sulautua siihen samaan politiikka höpinään kuin kaikki muutkin ja näyttää että ei täällä mitään muutoksia pystytä tekemään.
Persut ohittaa myös kuntavaaleissa Keppunat.
Minäpä luulen, että persujen elinkaari on sama kuin 1970-luvulla SMP:n: 1. Uho
2. Iso Jytky 3. Pullistelu 4. Hirvee riita 5.Mahalasku 6. Tuho
Aloittajalle: eipä ne mettäkylien katuvalot muuten kansanedustajille kuulu vaan paikallisille kunnanvaltuutetuille.
Kansalliset maataloustuet, miten mahtaa???