menetetty rakkauspakkaus.

Kuvittelin olevani toisenlainen. Yhden naisen ainut nainen. Riittävästi toisenlainen. Vaan takaisin sua en enää saa, tällä kertaa meni liikaa aikaa. En ylpeyttäni niellyt, etkä sinäkään. Ja nyt et enää halua edes yrittää. Olet löytänyt uuden kainalon, turvallisen miehen. Se sattuu ja kirvelee. Sydäntä riepottelee. Enkä silti susta rumasti osaa sanoa.

Anteeksi sait pettämiset, sait jopa uuden mahdollisuuden. Minä en. Olin ikuisesti uskollinen, ja edelleen.. Ei kukaan näytä yhtä hyvältä, ei kiinnosta. Kaikki oli lopultakin niin hyvin.. ja sitten, päässäni napsahti. Ei ollut syytä, kaikki meni hienosti, alun vaikeuksista oli selvitty.. Tiedän mikä meni vikaan, ja tekisin kaikkeni korjatakseni ne asiat, mutta yksin ei voi muuttaa kaikkea. Sinun pitäisi myös haluta.. Vaan horjut, etkä osaa valita mua.. Eikä se ole pohja millekään.

Tiedän, että tämä on se hetki kun kuuluu luovuttaa.. Vaan, miksi se on niin vaikeaa.. Tiedän, että löytyy joku toinen.. joku muu, olisin vain niin halunnut, että se joku olisit ollut sinä. Olin onnellinen. Enkä tarkoittanut. Olet kai onnellinen siellä, "kaukana", vaan, jos sittenkin.. Täällä minä olen. yksin. Kunnes joku toinen minut korjaa. Laastareita en kaipaa. Nämä haavat täytyy nuolla yksin.

Hetken kuvittelin, että olin niin onnekas, että osui ja upposi kerralla. Vaan, taas tuli todistetuksi, että olen aivan yhtälailla massaa kuin kaikki muutkin. Yhtä yksilö, ja yhtä yksilötön. En yhtään sen onnekkaampi. Toivottavasti, en myöskään yhtään onnettomampi.