pettynyt

Hain itselleni tukiperhettä ja sainkin sen.Syy oli se,että lapseni ovat psyykkisesti sairaita ja tarvitsin vapaa-aikaa myös itselleni.Tukiperhe OLI suuri pettymys.Kaikki tapaamiset sovitiin sossun kautta ja käytiin tutustumassa perheeseen.
Aluksi meni hyvin mutta sitten tukiperhe rupesi omin käsin muuttamaan viikonloppu rytmiä alkuperäisestä.Sitten pojastani tuli mukamas liiman haistelija,vaikka asiassa ei ollut mitään perää.Viimeinen naula arkkuun oli keskustelu tukiperheen äidin kanssa.Heillä oli myös sijoituslapsia ja omia.Äiti sanoi minulle ihan pokkana,että me pidämme lomaa oman perheen kanssa,johon eivät kuuluneet sijoitetut lapset,vaikka minusta he ovat automaattisesti perheenjäseniä ja nämä minun mukulani olivat sitten hännän huippuja.Kaikki riitojen jne syyt olivat minun lapsissani,nämä oman perheen biologiset lapset saivat tehdä mitä huvitti ja syy oli aina muissa lapsissa.Sillä perheellä oli ilmeisesti hämärtynyt kuva sijaisperhetoiminnasta tai muut motivaatiot.Sossueukko suuttui asiasta totaalisesti kun ilmoitin että nyt riitti.Hän vuoden jankuttanut,että kuinka hyvä perhe se oli ja ei ole saanut hankittua uutta,no omat rajoitukset tulevat tietysti lasten sairauksien kautta mutta täytyy sanoa,että olin hyvin pettynyt.
2451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

aina hyvin hankalia. Meillä on aikomus ottaa lapsi syksystä lähtien kerran kuukaudessa tukiperheeseen.

Syy olisi se että perheessämme oleva sijaislapsi saisi opetella jakamaan tilaa ja huomiota jonkun toisen ikäisensä lapsen kanssa. Uskoisimme että se olisi mahdollista johdattaa hänet avoimeen yhdessäoloon, tässä kotona valvotun ohjauksen myötä.

Eli tämä olisi pieni mutta tärkeä askel kehityksessä jota emme muuten voi sijaislapsellemme antaa. Samalla antaisimme jollekkin perheelle/lapselle mahdollisuuden latautua omaan arkeen. On todella huomioitava se että ei tehdä kenestäkään syntipukkia vaan ratkotaan ongelmat yhteisvoimin mahdollisimman hyvin ja oikeuden mukaisesti.

Ei kenestäkään saa tehdä toisesta uhria, se on minusta väärin lasta/lapsia kohtaan. Me emme saa katsoa elämän vaikeuksissa kasvavien lasten kehittävää kasvattavaa ohjausta minkään hämärtyneen motivaation kannalta.

Sen mitä olet joutunut kokemaan on hyvä olla meillä tietoisesti ajatuksissa mukana kun suunnittelemme tukiperheen roolia.

Mielestäni ei "Sossueukko" siitä saa suuttua vaan asia on hoidettava ammatillisesti oikein.

Toivottavasti asianne hoidetaan jatkossa hyvin ja saatte uuden tukiperheen jossa olisi vähempi lapsia.

Loma asiasta en osaa sanoa muuta kuin että me olemme lomilla myös sijaislapsi/lapset mukana.
Se on meille ainut mahdollisuus ja mielestäni oikea. Mutta kaikki nämä ovat tietenkin perhekohtaisia.

Äänestä

Olin todella järkyttynyt kun lastenkodissa työskentelevä, sijaislapsen ottamista harkitseva opettajani neuvoi meitä kasvatusalalle kouluttautuvia, että kyllä sijaislapsen voi määrätä pysymään poissa olohuoneesta, jos omaperhe haluaa viettää koti-iltaa rauhassa oman perheen kesken. Kuinka voi olla näin julmia ihmisiä. En yhtään ihmettele että keskimääräisesti sijoitetuilla lapsilla ei aikuisena mene kovin hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gitta kirjoitti:

Hain itselleni tukiperhettä ja sainkin sen.Syy oli se,että lapseni ovat psyykkisesti sairaita ja tarvitsin vapaa-aikaa myös itselleni.Tukiperhe OLI suuri pettymys.Kaikki tapaamiset sovitiin sossun kautta ja käytiin tutustumassa perheeseen.
Aluksi meni hyvin mutta sitten tukiperhe rupesi omin käsin muuttamaan viikonloppu rytmiä alkuperäisestä.Sitten pojastani tuli mukamas liiman haistelija,vaikka asiassa ei ollut mitään perää.Viimeinen naula arkkuun oli keskustelu tukiperheen äidin kanssa.Heillä oli myös sijoituslapsia ja omia.Äiti sanoi minulle ihan pokkana,että me pidämme lomaa oman perheen kanssa,johon eivät kuuluneet sijoitetut lapset,vaikka minusta he ovat automaattisesti perheenjäseniä ja nämä minun mukulani olivat sitten hännän huippuja.Kaikki riitojen jne syyt olivat minun lapsissani,nämä oman perheen biologiset lapset saivat tehdä mitä huvitti ja syy oli aina muissa lapsissa.Sillä perheellä oli ilmeisesti hämärtynyt kuva sijaisperhetoiminnasta tai muut motivaatiot.Sossueukko suuttui asiasta totaalisesti kun ilmoitin että nyt riitti.Hän vuoden jankuttanut,että kuinka hyvä perhe se oli ja ei ole saanut hankittua uutta,no omat rajoitukset tulevat tietysti lasten sairauksien kautta mutta täytyy sanoa,että olin hyvin pettynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu